Odotan toista lastamme viimeisilläni, nyt mies ilmoitti haluavansa erota

Kiitos kommenteistanne.



Mie väittää kiven kovaa, että mitään toista naista ei ole. En tiedä uskonko vai en. Jotenkin järkytttävintä tässä koko hommassa on se, että olen koko päiväin täällä tänään itkenyt todella lohduttomasti, mutta mies on viis veisannut. Kävelee ohi, ei katso silmiin, ei yritä mitenkään lohduttaa tai olla pahoillaan. Kun mainitsin asiasta, että miksi on niin kamalan kylmä, vaikka näkee että olen todella hätää kärsimässä ja hukassa. Sanoi vaan, että luuli minun tarvitsevan omaa aikaa ja rauhaa?!



Hokee koko ajan samaa mantraa, että hän on ollut minulle kuin kiviriippa eikä halua enää olla itsekäs ja vetää minua alaspäin. Että lähtee, koska se on minulle oikein ja tulen huomaamaan, että tämä oli paras ratkaisu ja tulen olemaan niin onnellinen ilman häntä. Tämä ei pidä paikkaansa millään tasolla! Ok, meillä on ollut ongelmia, väsymystä jne. Pikkulapsiarki on usein uuvuttavaa ja parisuhde joutuu koetukselle. Mutta että minun pitäisi nyt olla onnellinen ja iloinen, kun mies teki minulle näin epäitsekkään teon ja päästi minut kurjasta avioliitosta. En ymmärrä, en sitten niin millään mitä ihmettä miehen päässä liikkuu?? Olen niin paskana niin jyrän alle jäänyt, että tuntuu siltä, kuin joku lähimmäinen olisi juuri kuollut yllättäen. En saa alas mitään syötävää, vatsa on kuralla ja olen oksentanutkin pari kertaa.



Soitin siskolleni ja äidille, kumpikaan ei asu tässä lähellä. Olen todellisessa shokissa, kuljen vain huoneesta toiseen ja purskahtelen koko ajan itkuun, meinaan mennä välillä ihan paniikkiin, kun tilanne on niin kammottavan käsittämätön.



Pakkohan mun on selvitä lasten takia, mutta kun en haluaisi vaan joutua selviytymään. Haluan, että mies tulee järkiinsä ja ymmärtää mitä on mulle ja perheelleen tekemässä. Ei näin vaan voi herra jumala sentään tehdä kenellekään?? Eihän?? Aivan, kuin olisi ihan tahallaan halunnut oikein odottaa sitä pahinta mahdollista tilannetta iskeä puukolla suoraan sydämeen :'(



Ap

Ihan todella. Sano miehelle, että kerää kamansa ja lähtee. Sinun on parempi ilman häntä. Laita sille luu kurkkuun. Jos nyt kerta vollotat koko ajan niin miehellä kasvaa vaan vetutuskäyrä. Ei ilmeisesti tunne edes sääliä sinua kohtaan. Ja siksi myös minä epäilen toista naista.

Mies joka haluaa rakkalleen onnea, ei käyttäydy noin, vaikka haluaisi erotakin.

Nyt sanot miehelle että lähtee, vaikka se kuinka pahalta tuntuukin. Se on ensimmäinen askel siihen, että se ei ehkä jätäkään sinua ja lapsia. Nyt sisua nainen!

että näille lapsiajan "uuvuttamille" isille aina löytyy näitä toisia naisia lohduttamaan.

Kuka oikeasti haluaa miehen, joka jättää perheensä lasten ollenssa pieniä tai vaimo raskaana? En ymmärrä.

Ja sitä miten sen toisen naisen kanssa mies yhtäkkiä jaksaa olla ihana, hellä ja huomioiva, oikea unelmamies, jolla onnettomalla on kotona kamala vaimo, joka ei ymmärrä, ei, vaatii jopa osallistumaan kotitöihin, se pirttihirmu ; )

Pistää vihaksi! Varmasti vieras nainen.

Pistää vihaksi! Varmasti vieras nainen.

satuttavansa sua noin vähemmän, kun eroaa nyt ja väittää, ettei ole ketään muuta kuvioissa - verrattuna siihen, että saisit tietää hänen uudesta suhteestaan ja sen olevan eron syynä. Ja ehkä hän itseään lohduttaa tuolla, että tekee sinulle vain palveluksen.



Ymmärrän, että itkettää. Mutta nyt sun hyvinvointi on tärkeää - se on lapsille ihan ehdotonta! Ala kirjata ylös ihan käytännön asioita, mitä pitää selvittää. Asuminen. Olisiko parasta, jos isä hoitaisi isompaa lasta synnytyksen aikana? Neuvolasta voisit kysyä tukea. Raha-asioista pitää sopia. Asumisjärjestelyt - varmasti olisi helpointa, jos mies muuttaisi pois, kuin sun viimeisilläs muuttaa. Isomman lapsen hoito.

Ja jotain omaa aikaa sulle, ystävien tapaamisia yms. Ja kerro ihmisille, että eroatte, ja että mies sitä haluaa.

Älä turhaan yritä puhua miehen kanssa nyt, eikä selitysten vaatiminen tai lohdun toivominen taida auttaa.

Mutta kyllä me naiset ollaan sitkeitä ja vahvoja, ja lasten takia pystytään vaikka mihin. Sinä myös! Tsemppiä!

Miten kukaan aikuinen ihminen voi toimia noin? Vaikka olisi miten onneton parisuhteessa, toista EI jätetä silloin, kun tämä on viimeisillään raskaana ja vielä toisen lapsen kanssa. Siinä seisoo vaikka päällään ainakin puolisen vuotta ja katsoo, että toinen pääsee alkuun. Ja miten sitä miestä ei voi yhtään kiinnostaa oma syntyvä vauva?



Mulla menee oikeasti lopullinenkin usko miehiin tämän palstan myötä. Miten ne eivät yhtään osaa ajatella lapsiensa parasta? Ei se helvetti ole mieheltä niin paljon pois, jos hän vielä hetken teidän kanssanne siinä keikkuu. Mutta ei, pitää päästä toteuttamaan itseään ja sörkkimään sitä kyrpää ties minne. Voi jumalauta.

Eikä sillä välttämättä ole toista naista, sillä voi olla mies

iltana, kun lapset jo nukkuivat mies kilahti jostain ihan pienestä ja ilmoitti haluavansa erota. Ei ollut aiemmin uhkaillut erolla, eikä kuulu minunkaan tapoihin.



Pakkasi kassiin vaatteita ja sanoi menevänsä työmaalle yöksi. Itkin ja rukoilin miestä jäämään, ei auttanut.



Itkin koko yön, illalla soitin miehen siskolle, äidille, omalle äidille ja ystävälle. Olin hysteerinen, itkin vaan. Kaikki soittelivat miehelle, mutta hänellä oli sama vastaus muillekin. Nyt on mitta täysi.



Seuraavana aamuna äitini haki lapsenmme pulkkamäkeen, sain aikaa rauhoittua. Tapaninpäivän iltana mies tuli kotiin, puhuimme. Hänellä oli vain mennyt hermot valitukseeni ja hänen ei tarvinnut enää sietää.



Tästä on aikaa neljä vuotta, ja kyllä tuo järkyttävä tapahtuma järkytti niin, etten unohda sitä koskaan. Ehkä se jätti mieleen jotain, mikä joskus vielä tulee ulos.



Noin ei kenenkään järkevän voisi uskoa kohtelevan toista. Ja ison mahan kanssa hysteerisesti itkevää jättävän...



En osaa ap sua auttaa, mutta kirjoituksesi toi mieleen tämän oman tapaukseni. Osaan vain sanoa, että keskitä mielesi vauvaan ja rauhoitu. Hengitä ja rauhoitu. Muuta et voi...



Ehkä sulle käy samoin kun mulle, on vain vuorokauden sekoaminen miehellä. Meni lopuksi äitini pyynnöstä heille ja purki tilannetta. Se auttoi.



Outoa se oli ja se kohtelu mitä sainei unohdu :(



Tsempit, asiat järjestyy! Jotenkin.

voiko olla niin, että on aivan järjettömän mustasukkainen uudesta vauvasta? On ehkä kokenut joutuvansa paitsioon jo edellisen tultua ja tää toinen on sille viimeinen pisara?

Siinä tapauksessa hän käyttäytyy kuin mustasukkainen viisivuotias, joka ei hyväksy, että taloon tulee uusi vauva.



Olisiko mahdollista? Ero olisi siis häneltä kosto siitä, että lapset vievät kaiken huomion ja hänelle ei jää mitään.



Pervoa tuo olisi,mutta selittäisi nuo itsesäälin sekaiset puheet siitä, miten hän on pelkkä riippa.

Kuulostaa siltä, että hän on joko masentunut tai hänellä on hävettävää, ehkä jättivelat, joista et tiedä mitään tai kenties talouteen liittyvää epäselvyyttä (rikosta?)

He olivat muuttaneet kaksi kuukautta aiemmin miehen kotiseudulle, tosin onneksi kohtuullisen matkan päähän pääkaupunkiseudusta, josta ystäväni oli kotoisin, ostivat sieltä siis talon.



Alku oli kamalaa, onneksi ystäväni sai paljon tukea, mm. miehen vanhemmat olivat myös kauhuissaan ja auttoivat paljon. Ystäväni jäi asumaan yhteiseen taloon n. puoleksi vuodeksi, mies lopun kaiken osti hänet ulos siitä.



Tällä hetkellä elämä on kuitenkin hyvin. Ystäväni jäi paikkakunnalle, rakennutti sinne pienen talon. Yhteishuoltajuuden kanssa oli ongelmia alkuun, mutta nyt nekin alkavat olla taaksejäänyttä elämää.



Kerro asiasta avoimesti, tarvitset ja myös saat paljon tukea läheisiltäsi. Sinä selviät kyllä!

Että muka ratkaisu oli minulle(kin) parempi, vaikka kyse oli miehen itsekkäästä päätöksestä. Jäin aivan tyhjän päälle ja oli todella vaikeaa aloittaa uutta elämää.



En olisi koskaan uskonut, että esimerkiksi olisi parempi häätää mies yhteisestä kodista, kuten tässä ketjussa on suositeltu. Pikaistuksissani kuitenkin pyysin mieheltä avaimet, minkä jälkeen hän ei pystynyt liikkumaan oman mielensä mukaan. Se helpotti tosi paljon, koska sain aikaa valmistautua pakollisiin kohtaamisiin. Olisi ollut tosi väärin, jos mies olisi käynyt minun reviirilläni omia aikojaan ja sitten taas häipynyt piittaamatta minun tunteistani.



Mieti kuitenkin rauhassa, miten toimit. Älä anna miehen kävellä ylitsesi. Hän on tekemässä väärin, mutta hän maksaa siitä aikanaan seuraukset. Muistan sinua rukouksessa. Aikoinaan en pystynyt uskomaan, että selviäisin, mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan. Jumala on auttanut muun muassa ihmisten kautta. Hän auttaa sinuakin. Saat nähdä sen.



Rakkaudella...

Miehellä oli toinen nainen, vaikka kovasti väitti toisin. Ei halunnut loukata minua. Sinun täytyy ottaa itse selvää toisesta naisesta. Tutki puhelin (ei kivaa, mutta sallittua tilanteessasi).



Parisuhdeterapiaa tarvitsette ehdottomasti. Hanki sitä heti. Jos mies ei lähde mene yksin.



Huolehdi taloudestasi lasten ja itsesi takia. Kaikki paperille. Älä luota suullisiin sopimuksiin. Mies ulos ja sinulle asumisoikeus yhteiseen asuntoonne (jos omistus) tms. järjestely.



Älä anna jäädä miehen pyörimään jalkoisihin "auttamaan". Tee selväksi mitä ero tarkoittaa. Taaperon hoito viikko/viikko -systeemillä. Ota omaa aikaa, älä uhraa itseäsi lapsen hoitoon, kun miehesi huvittelee uuden naisen kanssa.



Voimia sinulle! Miehesi tulee todennäköisesti katumapäälle. Ole silloin tarkkana ja selvittäkää asia perin pohjin terapiassa. Muuten hän saattaa palata väärästä syystä (toinen naine jätti).

Kuulostaa siltä, että hän on joko masentunut tai hänellä on hävettävää, ehkä jättivelat, joista et tiedä mitään tai kenties talouteen liittyvää epäselvyyttä (rikosta?)

Hän jokatapauksessa valehtelee:

- Puhuu kuin huonosti olisi mennyt jo pitkään, vaikka tehnyt vaimon raskaaksi vain joitain kuukausia aiemmin eikä ilmeisesti muutenkaan käyttäytynyt kuin jotain olisi vialla.

- En myöskään usko uupumukseen tms. syyhyn, koska siinä tilanteessa ihminen yleensä pyrkii lähtemään mahdollisimman pian mahdollisimman kauas. Mies haluaa jäädä asumaan ja hoitamaan vauvaa.

- Sanojen tasolla on empaattinen, eron olevan vaimon parhaaksi ja sanoo tukevansa taloudellisesti sekä ottavansa vastuun lapsista, mutta käytös on täysin päinvastaista, välinpitämätöntä ja kylmää.

Miehen käytös on yksinkertaisesti aivan liian epäloogista johtuakseen vain "erilleen kasvamisesta". Taustalla on jokin kolmas tekijä, nainen on yksi mahdollisuus muttei ainoa.

- Sanojen tasolla on empaattinen, eron olevan vaimon parhaaksi ja sanoo tukevansa taloudellisesti sekä ottavansa vastuun lapsista, mutta käytös on täysin päinvastaista, välinpitämätöntä ja kylmää.

Miehen käytös on yksinkertaisesti aivan liian epäloogista johtuakseen vain "erilleen kasvamisesta". Taustalla on jokin kolmas tekijä, nainen on yksi mahdollisuus muttei ainoa.

Muakin toi tunnekylmyys ihmetyttää. Silloin kun erosin omastani, jolla oli jo toinen, hän oli juuri tuollainen. Perrusterve ihminen on sen verran empaattinen, että riidellessäkin lopulta lohduttaa. Toisen tuskan katseleminen vierestä täysin tunteettomana on tosi outoa

Minutkin on jätetty ja nämä kaikki repliikit ovat samoja. Mies sanoi, ettei ollut onnellinen, rakkaus on kuollut. Eikä ole toista naista.



Vaikka olihan hänellä. Se valehtelu kuuluu kuvioon. Jälkikäteen mies tulee sanomaan sinulle, että hän valehteli sen takia, että halusi säästää sinua.



Kaikki repliikit ovat aina samoja.



On tietty mahdollista, että miehellä ei ole toista naista ja että syy on jokin toinen. Mutta todennäköisyys tälle on noin kolmen prosentin luokkaa.



Edessäsi on pitkä tie. Ensimmäinen neuvoni sinulle on, että pidä huolta itsestäsi. Sinä olet tärkeä ja arvokas ihminen, sinä et ole tehnyt mitään ansaitaksesi tätä. Pidä huolta itsestäsi, kuten pidät huolta mistä tahansa tärkeästä asiasta.



Ja pyydä apua lasten hoidossa. Rakenna itsellesi tukiverkko. Älä jää yksin, vaan puhu, puhu ja puhu. Mene perheneuvolaan, puhu täällä. Mutta älä haudo yksinäsi.



Rukoilen puolestasi.

Kiitos kommenteistanne.

Mie väittää kiven kovaa, että mitään toista naista ei ole. En tiedä uskonko vai en. Jotenkin järkytttävintä tässä koko hommassa on se, että olen koko päiväin täällä tänään itkenyt todella lohduttomasti, mutta mies on viis veisannut. Kävelee ohi, ei katso silmiin, ei yritä mitenkään lohduttaa tai olla pahoillaan. Kun mainitsin asiasta, että miksi on niin kamalan kylmä, vaikka näkee että olen todella hätää kärsimässä ja hukassa. Sanoi vaan, että luuli minun tarvitsevan omaa aikaa ja rauhaa?!

Hokee koko ajan samaa mantraa, että hän on ollut minulle kuin kiviriippa eikä halua enää olla itsekäs ja vetää minua alaspäin. Että lähtee, koska se on minulle oikein ja tulen huomaamaan, että tämä oli paras ratkaisu ja tulen olemaan niin onnellinen ilman häntä. Tämä ei pidä paikkaansa millään tasolla! Ok, meillä on ollut ongelmia, väsymystä jne. Pikkulapsiarki on usein uuvuttavaa ja parisuhde joutuu koetukselle. Mutta että minun pitäisi nyt olla onnellinen ja iloinen, kun mies teki minulle näin epäitsekkään teon ja päästi minut kurjasta avioliitosta. En ymmärrä, en sitten niin millään mitä ihmettä miehen päässä liikkuu?? Olen niin paskana niin jyrän alle jäänyt, että tuntuu siltä, kuin joku lähimmäinen olisi juuri kuollut yllättäen. En saa alas mitään syötävää, vatsa on kuralla ja olen oksentanutkin pari kertaa.

Soitin siskolleni ja äidille, kumpikaan ei asu tässä lähellä. Olen todellisessa shokissa, kuljen vain huoneesta toiseen ja purskahtelen koko ajan itkuun, meinaan mennä välillä ihan paniikkiin, kun tilanne on niin kammottavan käsittämätön.

Pakkohan mun on selvitä lasten takia, mutta kun en haluaisi vaan joutua selviytymään. Haluan, että mies tulee järkiinsä ja ymmärtää mitä on mulle ja perheelleen tekemässä. Ei näin vaan voi herra jumala sentään tehdä kenellekään?? Eihän?? Aivan, kuin olisi ihan tahallaan halunnut oikein odottaa sitä pahinta mahdollista tilannetta iskeä puukolla suoraan sydämeen :'(

Ap

että hänellä on jotain meneillään, jotain salattavaa. Yksinkertaisin selitys on, että on pettänyt. Miehet eivät vain tunnusta, vaikka todistusaineistot olisivat selvät. Kokemusta on. Mieheni piti peliä työkaverinsa kanssa silmieni alla, näin että chattailivat, soittelivat.. Monta kertaa kysyin, että mitä helvettiä tämä on, ei ole normaalia.. selitteli pitkään, että ollaan vain ystäviä ja keskustellaan treeneistä ym. Totta kai sitä haluaa uskoa puolisostaan parasta, vaikka epäilys jyllää. Lopulta homma meni siihen, tutkin puhelinta ja ne viestit ja yölliset soittelut eivät enää menneet työkaveruuden piikkiin. Mies tunnusti vasta kuin sain totaalisen raivarin ja vaadin selitystä. Tähän kesti n. 4-5 kk. Niin kauan halusin uskoa, että hän puhuu totta. Totuus oli kuitenkin, että oli tuon ajan touhunnut vaikka mitä, kotona esittänyt perheenisää, mutta käynyt ulkona syömässä, työpäivän aikana pikku "päiväkahveilla" ym.

Ja käytös kaiken selviämisen jälkeen oli hyvin kylmää, mitään ei hänestä saanut irti. Kesti kaksi viikkoa, että päästiin puhumaan yhtään mitään. Ymmärrän olosi, se on varmasti ihan kamala. Yritä puhua jonkun toisen kanssa, ystävän, sukulaisen... mieheltä et välttämättä hetkeen saa tosiaan mitään vastauksia. Mutta anna itsellesi ja miehellekin aikaa, älä tee äkkipikaisia ratkaisuja. Lähde vaikka lasten kanssa johonkin, missä voit keskittyä hiukan ajattelemaan. Voiko joku hoitaa taaperoa?

En nyt sano, että asiat teillä olisvat niinkuin meillä, mutta jotain mies salaa. Ei muuten tuommoista tehdä.

T. yksi petetty

Yö oli helvettiä taas.. Oli pakko ottaa nukahtamislääke, koska olin niin hysteerinen (sellainen, jonka voi ottaa raskausaikana). Mutta yöllä heräsin taas itkemään lohduttomasti. Oikeasti, tuntuu niin siltä, että tämä ei vaan voi olla totta, ei voi. Näin ei tapahdu minulle ja minun perheelleni, ei tämän elämän näin pitänyt mennä.



Rakastan miestäni äärettömän paljon, tekisin mitä tahansa hänen puolestaan. Kaikki se, että kyllä asiat järjestyy ja hän pitää lapsistaan huolta, tuntuu niin mitättömältä sen rinnalla, että menetän elämänkumppanini, sielunkumppanini, elämäni suurimman rakkauden. Vaika toki on tärkeää, että osallistuu ja lapsista huolehtii ja taloudellisesti auttaa. Mutta silti, on kuin sydämeeni olisi ammuttu, olen niin pirstaleina ja tämä suru on aivan totaalisen murskaavaa. En vaan tiedä millä ihmeen voimalla saan kammettua itseni tästä ylös.



Pyysin ja rukoilin miestä illalla sanomaan, että on olemassa edes pieni mahdolliisuus, että asiat saadaan korjattua, että antaisi minulle pienen pienen toivonkipinän jonka avulla jaksaisin tämän loppuraskauden ja synnytyksen. Mutta vastaus vain kuului, että hän ei vaan voi enää vedättää minua ja antaa turhia toiveita. Mielestäni olisi ollut kohtuullista vaikka valehdella, että toivoa on. Kun näkee aivan selvästi mitä tämä tekee minulle, miten hukassa olen ja minun pitäisi jollain keinolla pystyä huolehtimaan lapsestamme ja voida jotenkin edes normaalisti, ettei tämä toinen synny ennen aikojaan.



Hän puhuu vain siitä, että on aina luvannut olla minulle rehellinen kaikessa ja tämä on nyt se rehellisyys mitä hän tuntee, kuinka hän on kärsinyt jo kuukausia kamalasta tuskasta ja pelosta, että miten ihmeessä saisi kerrottua minulle tunteidensa todellisen tilan. En vaan voi käsittää miksi piti kertoa NYT, maailman huonoimmalla hetkellä?? Kaksi päivää sitten elämä oli onnellista, nyt kaikki on muuttunut, ulkonakin kaikki näyttää erilaiselta, maailma on muuttunut. Minun elämältä on pudonnut pohja. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat, toiveet ja unelmat on kuin pyyhitty vaan pois eikä niitä enää saa takaisin.



Aina näin meidät vanhana yhdessä ja onnellisina, lasten lasten ympäröiminä. Olen vilpittömästi aina ajatellut, että me emme koskaan eroa, koska mehän olemme ME, me olemme löytäneet toisissamme sielunkumppanit. Tämä on niin täydellinen shokki minulle, en vaan ymmärrä miten ikinä saan mielenkiinnon tavoitella onnellista elämää enää ikinä. Lapsista tulen huolehtimaan, he ansaitsevat sen, mutta että voin tehdä sen sydän täynnä riemua ja rakkautta ja onnea, siis vilpittömästi. Siihen menee aikaa, en tiedä miten kauan, varmasti kauan, kauan.



Ehdotin parisuhdeterapiaa, sanoin, että eihän siitä voi haittaakaan olla. Mies oli todella ehdoton, että tuntee itsensä ja tämä tunne ei tule muuttumaan, hän ei rakasta minua enää samalla tavalla eikä tule koskaan rakastamaankaan. Turha yrittää edes, sehän olisi turhan tovon antamista minulle. Mutta suostui nyt aamulla tulemaan neuvolapsykologin vastaanotolle, kunhan saan varattua sellaisen. Pakkohan meidän on saada puida tätä asiaa jonkun ulkopuolisen ammattiauttajan kanssa, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä että lopputulos on kuitenkin ero. Parempi se on kuitenkin saada siellä selvitettyä ja luulen, että itse saisin sieltä välineitä käsitellä eroprosessia. Toki toivon koko sydämelläni, että mies saisi sieltä jonkun kipinän edes haluun yrittää pelastaa meidän perhe tai näkisi, että perheemme eteen kannattaa tehdä töitä ennen kuin lyö vaan hanskat tiskiin.



Yritän nyt tässä väkisin syödä puolikasta karjalanpiirakkaa, mutta nyt tuntuu että se tulee ylös saman tien, joten pakko tästä taas poistua koneelta.



Kiitos tuhannesti teille kaikille tuestanne ja kommenteistanne! Kaikille muillekin saman tai lähes saman kokeneelle jaksamista.



Ap

Oletko Martina Aitolehti? Jos olet niin arvostukseni sinua kohtaan nousi ihan pikkuisen...