Vl-naisten hoikkuus ja aktiivinen seksielämä herättää kateutta
Monia tuntuu ärsyttävän erityisesti
se että vl-äidit on useimmiten hoikkia ja urheilullisia kun moni tavisäiti ei jaksa raahautua lenkille. Ylipaino on niiiin tavallista Suomessa kun katsoo kaupunkinäkymää ja etenkin nuoret äidit on monaasti hyllyviä ja pylleviä. Herättäähän se kateutta kun näkee monen lapsen vl-äidin joka lenkkeilee ja pitää kunnosta huolta. Monet on himoliikujia ja kropat kuin teinitytöillä.
En ole itse vl enkä minkään sortin uskis mutta asun pohjoisessa kaupungissa jossa heitä on paljon, myös lähiössä jossa asun. Täällä on selkeä jako vl:t versus muut äidit ja olen sitä mieltä että moni tavis kadehtii sitä että jollakin on monta lasta, osallistuva mies, iso suku ja äiti vielä hoikka ja sporttinen. Itse kun on lyllerö ja mieskin on olutta kittaava kaljamaha. Sitapaitsi monellakaan pikkulapsen vanhemmilla ei ole kunnon seksielämää niin arsyttäähän se jos jotkut sekstaavat kuin puput. Minulla on vl-kavereita mutta en tunne kovin hyvin heitä koska liikkuvat enemmän omissa porukoissa. Sellaisen mielikuvan olen saanut että useimmat on ihan tyytyväisiä elämään ja lapsiinsa.
Kommentit (93)
Heippa kaikki te visaat kirjoittelijat jotka tiedätte millainen olen, mitä tunnen, mikä on minulle hyvää, mikä tekee minut onneliseksi. Olen yksi reilusti yli sadasta tuhennesta ihmisestä jotka kutsuvat itseään vl:ksi. Joukkoomme mahtuu niin erinlaisia ihmisiä kuin saatatte sellaiseen joukkoon mahtuvan. Lihavia, laihoja, nauravia, hiljaisia ja sen kerron että tämä uskonto ei varjele meitä sairauksilta, ei narsismilta, ei niinkää ällöttävältä asialta kuin pedofiilit. Me ollaan ihan normi sakkia, poikkeuksena valtaväestöön meillä on meidän usko. Me uskotaan raamattuun ja pyritään elämään sen mukaisesti siinä kuitenkin päivittäin epäonnistumalla. Ei kannata leimata ihmisjoukkoa yksilöiden persoonallisuuden tms. mukaan. Meitä on moneksi. Itselleni usko on tärkeä osa elämään, se antaa iloa ja lohtua. Yks onnellisimmista asioista mun elämässä on se et oon saanu kasvaa isossa 10 lapsen perheessä. Ruokaakin on riitänyt mukavasti ;) nyt parhaillaan nautiskelen elostani launelautailun merkeissä täällä lämmössä puolen vuoden ajan. Ja olempa muutamaan vl täälläkin törmännyt, saman harrastuksen parissa. Itse olen hoikka ja urheilullinen. Meillä kotona niiku useimmissa vl perheissä joita tunnen paljon on urheilu lapsesta saakka ollu tärkeetä.ite oon aatellu et töllön uupuminen olohuoneesta on pitää monet liikkeellä ja kai se vaan on jotenki osa vl tapa kulttuuria toi urheilu. On super helppoa saada vaikka fudis pelit aikaseks ku kuuluu yhteisöön, jossa iltasin mietitään et mitä menis pelailee. En oo koskaa aikasemmin kirjottanu vastausta näihi lesta höpinöihin ku tuntuu nii absurdilta et ihmiset pokalla kertoo netissä et millainen minä olen. Oon päättäny et en lue näitä, mut nyt luin ja vielä tällasella perhe sivuilla. huoh. En oikeen osaa ymmärtää että mitä sellasta vl yhteisö on muille tehny et ansaitaa tämmösiä höpinöitä? No ei voi mitää. Jos suotte niin tämä hoikka, urheilullinen vl lähtee katsoon ilta aallot ja sen jälkeen skypettää ihanalle pullealle 5 lapsen vl äitille, jonka mies on muuten myös mukava, normaali ihminen, haluutteko sen painon ja pituuden :) mukavaa alkutalvea kaikille
Monia tuntuu ärsyttävän erityisesti se että vl-äidit on useimmiten hoikkia ja urheilullisia kun moni tavisäiti ei jaksa raahautua lenkille. Ylipaino on niiiin tavallista Suomessa kun katsoo kaupunkinäkymää ja etenkin nuoret äidit on monaasti hyllyviä ja pylleviä. Herättäähän se kateutta kun näkee monen lapsen vl-äidin joka lenkkeilee ja pitää kunnosta huolta. Monet on himoliikujia ja kropat kuin teinitytöillä. En ole itse vl enkä minkään sortin uskis mutta asun pohjoisessa kaupungissa jossa heitä on paljon, myös lähiössä jossa asun. Täällä on selkeä jako vl:t versus muut äidit ja olen sitä mieltä että moni tavis kadehtii sitä että jollakin on monta lasta, osallistuva mies, iso suku ja äiti vielä hoikka ja sporttinen. Itse kun on lyllerö ja mieskin on olutta kittaava kaljamaha. Sitapaitsi monellakaan pikkulapsen vanhemmilla ei ole kunnon seksielämää niin arsyttäähän se jos jotkut sekstaavat kuin puput. Minulla on vl-kavereita mutta en tunne kovin hyvin heitä koska liikkuvat enemmän omissa porukoissa. Sellaisen mielikuvan olen saanut että useimmat on ihan tyytyväisiä elämään ja lapsiinsa.
Raahesta,Pattijoelta? kuulosti ihan siltä...
ne saa paneskella vain ja ainoastaan lapsentekomielessä
En ymmärrä tätä miksi näin ajatellaan, kertakin riittää raskaaksi tulemiseen.
Tunnen paljon lestoja, heitä haukkumatta, olen laittanut merkille, että kaunistautumisen keinoina ovat juuri laihuus, muodikkaat vaatteet ja itsensä laittaminen siihen asti kun se on sallittua. Esim. ripset taivutetaan muttei laiteta ripsiväriä. Joillakin ihmisillä paine hoikkuuteen on todella kova.
Aivan samalla tavalla heillä on yhteisön sisäiset ulkonäköpaineet, kuin voidaan ajatella, että "tavisnaisilla" on vaikka median tai muun ympäristön luomia ulkonäköpaineita.
= aktiivinen seksielämä. Usein kun ne lapset syntyy vajaan kahden vuoden välein niin kuin "tavispeheilläkin" jos vain enemmän kuin yhden lapsen tekevät.
Lopettaako tavikset sitten seksin sen jälkeen, kun se toinen lapsi on syntynyt ja kadehtivat sitten vl:iä, kun heillä seksi vain jatkuu, kun jo kolmas syntyi? :D
Hyvä 77, sanoilla asiat saadaan joskus vaikuttamaan mustemmilta, joskus valkoisemmilta. Kukapa itseään julkisesti menisi haukkumaan. Aika tyypillistä on sekin, että liikkeen sisältä valikoidaan joku "pärjäävä" nainen muka edustamaan suurta ihmisjoukkoa, ja todellisuudessa kyse on poikkeustapauksesta.
Mutta itse aiheesta sen verran, että kun olin lapsi ja nuori, meidän seudun vl-mammat eivät olleet erityisen hoikkia (olen Oulun läheltä). Nykyään se tuntuu tosiaan olevan enemmän normi, monet ovat erittäin hoikkia. Vl-väki kilpailevat keskenään kaikessa (ovat mm. ehkä vielä materialistisempia kuin valtaväestö), ja nyt hoikkuudesta on tullut yksi keino päteä keskinäisessä kilpailussa. Muutakin uutta on, monta asiaa onkin jo ketjussa mainittu.
Itse en liikkeeseen kuulu, mutta olen kasvanut niin sanotusti vl-väen ympäröimänä. Mitään erityistä asennetta minulla ei heihin ole. Ainoastaan tuo "uskovaisuus" on ihmetyttänyt sen jälkeen kun ymmärsin, että ani harva sitä Raamattuaan avaa. "Usko" ja sen sisältö tulee liikkeen sisäisten vallanpitäjien eli miesten suusta, ei Raamatusta. Mielestäni nykyliike on enemmän yhteisöllinen kuin uskonnollinen liike.
Lapset jotka ovat pienestä perheestä, ilahtuvat todella paljon ku pääsevät leikkimään perheeseen jossa on useampi lapsi.
Tietysti nyt voi olla ja on myös muitakin kuin Vl.ä isoja perheitä, mut kuitenkin pienet lapset osaavat arvostaa isoa perhettä.
Sellaista ihmistä ei voi kadehtia, joka elää psykopaattisen kultin sanelemana.
On se niin rivoa ja irstasta tuo lestojen elämä. Jatkuvasti muka ollaan rojut toosassa ja väännetään kakaroita ajattelematta kuin paskatorttuja! Yöhh, YÖHHH!!!!!
[quote author="Vierailija" time="28.07.2012 klo 13:43"]
Hoikkuus ja riutuminen on eri asia. Monilla vlö-äideillä näkee hiuksista jatkuvan näännytyksen merkit. Ja by the way- säälin heidän alapäätään. Jos naisesta mönkii ulos 7 lasta ei taida olla värkki ihan entisellään.
[/quote]
Lisäksi se liikkuminen. Tunnen myös vl-äitejä. 7vuotias jää katsomaan neljää nuorempaa sisarusta, kun äiti lähtee Nuuksion metsiin 5.n tunnin metsälenkille juoksuystäviensä kanssa. 14v jää katsomaan viikonlopuksi kuutta pienempää sisarusta, kun äiti lähtee isukin kanssa maratonmatkalle ulkomaille. Kyllä ne lapset pärjää itsekseen.
Täällä Olussa nää hoikat VL tytöt jotka hankkii jonkin koulutuksen ennen synnytyskoneeksi alkamista, tosiaan viettävät usein normaalia vilkkaampaa seksielämää. Mutta ei niitä kukaan kahdehdi ovat pari kymppisenä sellaisia kun normaalit yläasteella. Poikaystäviä pitää olla, mutta äidille ei saa kertoa, ainakaan mitään aktiivisesta seksielämästä.
Eivät yleensä ala vakituisesti seurustelemaan muiden tavoin vaan on joka viikko uusi mies.
Mukaan ei varmasti kadehdi.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 15:16"]
[quote author="Vierailija" time="24.10.2012 klo 09:40"]
En ymmärrä tätä miksi näin ajatellaan, kertakin riittää raskaaksi tulemiseen.
Tunnen paljon lestoja, heitä haukkumatta, olen laittanut merkille, että kaunistautumisen keinoina ovat juuri laihuus, muodikkaat vaatteet ja itsensä laittaminen siihen asti kun se on sallittua. Esim. ripset taivutetaan muttei laiteta ripsiväriä. Joillakin ihmisillä paine hoikkuuteen on todella kova.
Aivan samalla tavalla heillä on yhteisön sisäiset ulkonäköpaineet, kuin voidaan ajatella, että "tavisnaisilla" on vaikka median tai muun ympäristön luomia ulkonäköpaineita.
[/quote]
Minusta on vaan hienoa ja ansaitsee aploodit että vl naiset ovat hoikkia, aktiivisia ja energisiä ja saavat paljon aikana asioita. Kuten tämä esim:
Pirjo Luokkala – Itsellisen naisen oma valinta
Tehkääpäs itse perässä älkääkä jääkö kateellisena vaan kattomaan perään.
[/quote]
siinä on saanut isommat sisarukset ottaa vastuuta, että koko katras on tullut jotenkuten hoidettua, kun äiti on viilettänyt luottamustehtävissä. Lisänä vielä isosiskolle kehitysvammaisen pikkusisaruksen hoito.
Raskasta on parille, kolmelle ensimäiselle lapselle. varsinkin jos ovat tyttöjä. Poikienhan ei tarvitse pikkusisaruksiaan hoitaa
http://jenseyatvajameh.files.wordpress.com/2008/07/the-ultimate-guide-to-anal-sex-for-women.pdf