Paras neuvo synnytkseen, jonka saitte tai annatte?

viitisen vuotta sitten: ÄLÄ lue VAUVA-palstaa! :)



Hysteria tarttuu, luetaan kauhukokemuksia jne.

Rv 41+1 poika syntyi.. Ja verenvuodon syy oli istukan irtoaminen ja repeäminen..

mua ihmetyttää miten monet synnyttäjät tiuskivat ilkeästi kätiölöille, eivät usko heidän ohjeitaan jne. he ovat ammattilaisia ja neuvovat synnytyksessä miten on paras tehdä jne.



Toki pitää myös kertoa omista tuntemuksistaan, mutta mulla ainakin auttoi varsinkin toisessa synnytyksessä kun pysyin rentona ja kuuntelin ohjeita. Muuten koko kroppa "panee vastaan" synnytyksessä jos alkaa kiukuta ja tehdä vastoin kätilön ohjeita.

Tämähän on täynnä just niitä kauhukertomuksia. Voi että ootte ihimiset pöljiä! Toinen kertoo pelkäävänsä synnytystä ja te kerrotte kaikki pahimmat tarinat... En vaan tajua ihmisiä, en sitten millään.

- Varaa aika pelkopolille. Itse olen käynyt ja hyötynyt.



- Luota henkilökunnan ammattitaitoon. He osaavat oikeasti asiansa.



- Sanoit pelkääväsi alatutkimuksia ym. Nämä ihmiset tekevät niitä työkseen päivittäin ja ovat otteiltaan hellempiä kuin tavalliset terveyskeskuslääkärit (ainakin meidän terveyskeskuksesta...)



- Alatutkimuksesta tehtäessä avaa suusi, niin alapää rentoutuu samalla.

"Ei sinne ole kukaan jäänyt."



t. kolmen äiti





ps. hyvin se menee! Ajattele, kuinka monet naiset ovat tässä maailmassa synnyttäneet ennen sinua :)

viitisen vuotta sitten: ÄLÄ lue VAUVA-palstaa! :) Hysteria tarttuu, luetaan kauhukokemuksia jne.

:D

Nämä ohjeet alatiesynnytykseen.



Älä suunnittele mitään! Oman kokemukseni mukaan tilanne on niin ainutlaatuinen ja erilainen kuin mikään muu elämässä, joten ei kertakaikkiaan voi tietää etukäteen miltä tuntuu tai miten sujuu. Tietoa voi tietysti hakea ja valmistautua, mutta tarkat suunnitelmat ja ei-puudutuksia -päätökset voivat vaan ahdistaa tosipaikan tullen.



Varaudu siihen, että voit päästä esimerkiksi ammeeseen, ja se voi helpottaa. Tai sitten et. Kokeile ilokaasua, jos siltä tuntuu. Ota puudutukset jos siltä tuntuu. Näitä et voi tietää etukäteen, joten tärkeintä on mennä tilanteen mukana! Kuuntele kätilöä ja kerro miltä tuntuu. Ota vastaan kaikki apu, mitä on tarjolla, oli se sitten musiikkia, hieromista, puudutusta tai vaikka laulua.



Ehkä itse olisin ensimmäisellä kerralla halunnut tietää etukäteen, että kipu todella katosi kun vauva oli syntynyt. Ja elämä aukesi :-)

Synnytin ekan lapsen 30v. Synnytys alkoi "normaalina" supistuksineen, mutta päättyi kiireelliseen sektioon. En ole yhtään kipuherkkä, olen vaeltanut 80km jalat rakoilla ja varpaankynnet irti. Mutta supistukset olivat ihan helvetillisen tuskallisia, siis kipukin on liian lievä sana kuvaamaan niitä. Ilokaasu ei auttanut yhtään. EPIDURAALI oli taivaallinen helpotus, ja synnytykseni alkoikin edetä vasta sen saatuani. Vauva vaan oli koko ajan liian korkealla, joten lopulta piti leikata ulos.



Kaikki 3 synnytystäni ovatkin olleet sektioita (vain viimeinen suunniteltu). Sitä en itse ekan kerran jälkeen ole jännittänyt yhtään. Sektio on mielestäni oikein hyvä tapa saada vauva turvallisesti ulos. Toimenpiteen tuntee, huomaa että jotakin tuolla nyt tehdään, mutta mikään ei satu. Jälkikäteen haavan vuoksi oltava varovainen ja haava muutaman päivän kipeä, mutta kipulääkkeet auttavat. Ja helpommalla ja nopeammin toipuen olen päässyt kuin pahasti alapäästään revenneet ja ommellut ystäväni.



Eli minun top 3 ohjeet

1) Asioita ei voi suunnitella etukäteen, ne menevät lopulta omalla painollaan hyvin.

2) Ota epiduraali!

3) Sektiota ei tarvitse pelätä, jos sellainen tulisi.

Suunnittelemalla luot itsellesi ennakko-odotuksia. Turha suunnitella kun etukäteen ei voi tietää miten tilanne etenee. Mene synnytykseen avoimin mielin ja ota asia kerrallaan. Kyllä sinua siellä autetaan ja neuvotaan kaikessa.

Mutta olen samaa mieltä kun nämä just mua aiemmin kirjoittaneet. Eli synnytystä ei kannata suunnitella kovin paljon, koska sen kulkua ei voi ennakoida. Voi toki miettiä eri vaihtoehtoja, mutta älä lyö mitään mielessä lukkoon. Parasta on mennä avoimin mielein ja olla valmis muutoksiin, niin ei tule pettymyksiä. Synnytys ei ole elämysmatkailua, vaan jokainen synnytys on erilainen ja tärkeintä siinä on saada vauva ja äiti sen läpi suuremmitta ongelmitta.

Itselle oli jonkinlainen käsitys, mutta asiat eivät menneet sen mukaisesti. Esim liikkumiseni rajoittui jo aika aikaisessa vaiheessa, sillä jouduin pyytämään katertrin. En ollut pystynyt virtsaamaan melkein kahteen päivään, ja tuska oli kova. Sain melkein anella, ja hoitokenkilökunta oli kyllä aika järkyttynyt virtsan määrästä mitä lopulta sieltä tuli ( 1,8 litraa). Siinä vaiheessa pyysin myös epiduraalin. Lopulta synnytys päättyi sektioon vauvan virhetarjonnan vuoksi.

En kuitenkaan kokenut epäonnistuneeni yms, vaan olin vain onnellisen että kaikki meni hyvin. Tärekintä oli lopputulos. Tunsin olleeni asiantuntevassa hoidossa ja lääkärin päätös oli oikea.

Kipu? Se, että jokin menee pieleen? Mikä? Onko pelko lainkaan järjellinen?



Suosittelen hypnoosia tai mindfulnessia, jos pelko on paha. On lapsen etu, että hän syntyy mahdollisimman luonnollisesti, ja ilman, että äiti stressaa koko raskauden ajan. Itse jouduin synnyttämään sektiolla, ja vieläkin harmittaa.



Itse ainakin ilahduin kun supistukset alkoivat. Vaikka sattui, niin tiesin sen kuuluvan asiaan, ajattelin, että sieltä hän vihdoin tulee!

ja turhaan ei kannata kärsiä. Kaikki menee omalla painollaan, eikä etukäteen voi kauheasti tietää.



Vaikka kuinka suunnittelisi aktiivinen synnytys - linkkien avulla valaan tai muun murmelin laulun ja vesialtaan avulla synnyttämistä, saattaa lopputulos olla ihan toinen. Eikä siitä kannata tehdä itselleen sellaista tavoitetta, että "onnistunut" synnytys sisältää jotain ja taas epäonnistunut jotain muuta.

eikä se puuduttaminen satu lainkaan. Vähän ällöähän se on, että joku siellä kaivelee, mutta KIPUA en tuntenut sitten ollenkaan. Itseäni on ommeltu kaksi kertaa, epparin ja sitten luonnollisen repeämisen takia.

Hieman tunteilen, mutta olette ihania kun kannustatte.

Pelkään eniten kaikkia tutkimuksia, katetria, töykeitä ja pakottavia hoitajia ja lääkäreitä, imukuppia, synnytyksen kestoa, repeämistä, kivuliasta ompelua.

En pelkää supistuksia, koska olen kokenut kuukautiskipuja, joiden takia olen ryöminyt maassa, oksentanut ja hiki on tippunut otsalta isoina pisaroina. Onko yhtään synnytyskipua lähellä tuo?

Hieman tunteilen, mutta olette ihania kun kannustatte.

Pelkään eniten kaikkia tutkimuksia, katetria, töykeitä ja pakottavia hoitajia ja lääkäreitä, imukuppia, synnytyksen kestoa, repeämistä, kivuliasta ompelua.

En pelkää supistuksia, koska olen kokenut kuukautiskipuja, joiden takia olen ryöminyt maassa, oksentanut ja hiki on tippunut otsalta isoina pisaroina. Onko yhtään synnytyskipua lähellä tuo?

Ei mulla ainakaan synnytyskivut ollut noinkaan rankkoja. Heti kun kipu alkoi käydä sietämättömäksi sain ilokaasua, sitten epiduraalin ja sen jälkeen en tuntenut enää mitään kipua.

että kipua kannattaa ns. kuunnella ja yrittää helpottaa sitä itse liikkumalla ja ääntelemällä. Kivulla on tarkoitus, se vie synnytystä eteenpäin, eikä se ole ikuista.

tätini sanoi,että keskity ja hengitä. kun käy kipeää niin ajattele että kävisipä vielä kipeämpää että avautuisi nopeammin ja olisi ohi nopeammin. keskitä ajatuksesi kohdun suulle joka kerta kun supistus tulee niin kuvittele mielessäsi miten se avautuu sentti sentiltä. Keskity-hengitä-keskity-ajattele. Älä yritä estää sitä kipua vaan hyväksy se ja keskity ja hengitä. Hengitä sen vuoksi että kohtu on iso lihas.kun se supistuu niin se tarvitsee runsaasti happea siihen lihastyöhön. Jos hengität huonosti niin vauva kärsii hapen puutteesta. Siispä keskity-henkitä-keskity-ajattele....Minä olen sitä mieltä ettei kannata tuhlata energiaa ja happivarastoja siihen ylimääräiseen huutamiseen ja noitumiseen sillä aina kun huudat niin et hengitä ja se on vauvalta pois. Sitten kun on ponnistusvaihe niin silloin huudat tai ainakin äkiset sillä se äänen tuotto lisää palleaan sitä painetta ja vauva työntyy helpommin ulos.

Nämä ovat minun neuvoni, näillä synnyttänyt 3 lasta, vain viimeille otin aquarakkulat kun selkäpuolen kivut olivat kovat eikä kohdunsuu lähtenyt avautumaan. Rakkuloiden piston jälkeen lihakset rentoutuivat ja avauduin muutamassa minuutissa 10 senttiin.