Paras neuvo synnytkseen, jonka saitte tai annatte?

Lämmin vesi lievittää supistuskipuja.

"En ole tippaakaan reipas potilas."



Oletko aikaisemmin ollut "reipas potilas"? Itse en ole ollut koskaan, en kertakaikkiaan koskaan :/ Itselleni on tehty esim. vatsantähystys sekä viisaudenhampaan poisto anestesiassa, koska olen niin paljon pelännyt..



Olen 24-vuotias, pian AMK:sta valmistuva eli pian ammatin omaava. Itselläni on ollut jo pitkään vauvakuume ja nyt se olisi mahdollista paremmin kuin hyvin, mutta ei.. en vaan uskalla.. Päivittäin mietin, haaveilen, ihailen ja toivon

Hieman tunteilen, mutta olette ihania kun kannustatte.



Pelkään eniten kaikkia tutkimuksia, katetria, töykeitä ja pakottavia hoitajia ja lääkäreitä, imukuppia, synnytyksen kestoa, repeämistä, kivuliasta ompelua.



En pelkää supistuksia, koska olen kokenut kuukautiskipuja, joiden takia olen ryöminyt maassa, oksentanut ja hiki on tippunut otsalta isoina pisaroina. Onko yhtään synnytyskipua lähellä tuo?

se on sitten siirryttävä suolen puolelle, jos aiot vielä kunnon kyytiä saada.



Hiphei, ei ole siirtynyt edes kokeeksi, vaikka kolme synnytystä takana.

Itse vaadin sektion enkä ole katunut. Nyt minulla on lapsiluku täynnä, kaikki sektiolla. Tiesin että se on minun synnytystapani.

Ja mitä itseasiassa pelkäät? Kipua? Sitä, että et pysty hallitsemaan tilannetta? Koetko synnytksen turvattomana tilanteena itsellesi/vauvallesi?



Minua itseäni ei pelottanut synnytykset, ja paras neuvo oli, että ainoa asia mitä itse voin synnyttäjänä tehdä on yrittää rentoutua, ei saa taistella kipua vastaan. Ja että luonto hoitaa kyllä synnytyksen puolestani, sitä ei tarvitse siis opetella! Kivut ovat juuri sitä, että kroppani toimii normaalisti ja synnytys etenee: tuska tuo lapsen käsivarsille. Itse ei tarvitse kuin lopussa ponnistaa.



Nykyaikanahan suomessa naisten on turvallista, ja kiva synnyttää, kun saa tarvittaessa aika järeitäkin keinoja kivunpoistamiskesi (mm. epiduraali). Ekassa synnytyksessä en epiduraalin jälkeen tuntenut yhtään kipua, kertaakaan!



Toisessa synnytyksessä taas, en tarvinnut epiduraalia. Sattuihan se synnytys, mutta ei niin, että en olisi pystynyt sitä kestämään. Tsemppiä sinulle!

tapahtumaa ja sen pitäisi mennä jollain tietyllä tavalla tai olla sinun egotrippi. Anna mennä vaan.

Näin minä ajattelin saadessani esikoiseni 39-vuotiaana ja hyvin meni.

Luulin ennen epiduraalin ottamista, että synnytys on ihan helvettiä, mutta kas kummaa, epiduraalin oton jälkeen hommasta pystyi ihan oikeasti jopa nauttimaan.



Itselläni meni ainakin niin, että kun synnytys alkoi (vielä käynnistettynä, eli todennäköisesti rajumpi alku kuin luomusti), niin supistukset alkoivat voimistua tosi nopeasti, ja jossain vaiheessa kipu oli kovaa. Kuitenkin tässä vaiheessa sain epiduraalin, ja kipu hävisi täysin. Kolme tuntia pyörittelin pallon päällä ja välillä jaloillaan, ja sitten pääsikin ponnistamaan.



Ponnistusvaihe tuntui samanlaiselta kuin vääntäisi todella kovaa kakkaa. Se ei toki ollut mukavaa, mutta varsin siedettävää verrattuna siihen avautumisvaiheeseen ennen epiduraalia. Ja siinä vaiheessa on jo niin lähellä maalia, että kyllä sen jaksaa.



Sinä pystyt siihen, niin kuin miljardit ja miljardit naiset ennen sinuakin ovat pystyneet!



Kirjoita vaikka paperille asioita, joita pelkäät - liittyykö suurin pelko kipuun, vauvan turvallisuuteen vai kenties siihen, ettet itse hallitse tilannetta? Kun tiedät paremmin, mitä pelkäät, pystyt pelkoa helpommin myös hallitsemaan.

kirjoitin tuossa aikaisemmin peloistani, ja että ne eivät toteutuneet.



Siinä tapauksessa kannattaa lukea luonnollisesta synnytyksestä, sillä kipulääkkeiden välttämisellä ja liikkeellä pysymisellä oikeasti vähentää komplikaatioita. Toisin kuin sektiolla.



Kipu on niin kovin yksilöllistä, mutta minulla kipu oli samaa luokkaa kuin pahimmat vatsaflunssat, ja itse asiassa tuntuikin varsin samalle. Paljon voimakkaampaa ja hallitsemattomampaa kipua olen tuntenut esim migreeneissä.



Jos henkilökunta pelottaa, niin synnytykseen voit pyytää mukaasi myös doulan (googlella löytyy lisätietoa).



Tsemppiä! Sinulla on hyvin aikaa valmistautua synnytykseen vielä!

Ole avautumisvaiheessa pystyasennossa mahdollisimman pitkään, jos vai mahdollista. Itse seisoin tukea vasten avautumisvaiheen loppuun saakkaa toisessa synnytyksessäni, ja luulen sen osittain siksi menneen supernopeasti ja helposti, kun painovoima avitti avautumista. Seisaallaan pystyi myös liikkumaan spontaanisti supistuksen tullessa, löysi helposti itseä helpottavat asennot. Synnytyksen kesto oli 3 tuntia, joista tunti sairaalassa.



Muista, että vaikka synnytys olisi pitkäkin, se ei ole 24 tunnin yhtäjaksoinen helvetti. Ensimmäinen synnytykseni kesti 14 tuntia, mutta ne ekat 10 tuntia oli rentoja, verrattavissa menkkakipuihin. Minulla synnytysten ihan viimeinen tunti on oikeasti kovaa menoa, mutta siinäkin saa levätä supistusten välissä (olen täältä lukenut, että joillain supistaa tässä vaiheessa tauotta, lienee kuitenkin harvinaista).



Itseäni on etukäteen ahdistanut juuri mielikuva huutavasta synnyttäjästä, mutta itselläni kipu ei ollut sellaista että olisi tullut tarve huutaa tai itkeä. Sattuu siis helvetisti, mutta ei sillä tavalla että huutaisin. Muutama kirosana kyllä on päässyt



Yksi armollinen juttu on "transsi", johon synnytyksessä tavallaan vaipuu. Itse en ainakaan ole ollut ihan "tässä maailmassa", vaan vähän pihalla (Toki tämäkin saattaa tuntua epämiellyttävältä ajatukselta, itse olen kokenut tilan myönteisenä). Sitä ei osaa selittää, mutta sen kivun vaan ottaa vastaan ihan eri tavalla kuin jos vaikka satuttaisi itsensä.



En myöskään allekirjoita väittämää, että toisen lapsen synnyttämistä pelkää enemmän kuin ensimmäisen, kun tietää mitä helvettiä synnytys on. Jopa terkkarini sanoi minulle esikoista odottaessani, että on hyvä kun vielä voi lähteä "soitellen sotaan". Itse koin juuri päinvastoin: Menin turvallisin mielin synnyttämään kakkosta, kun tiesin jo vähän mitä odottaa. Luulin synnyttämisen olevan vielä kamalampaa hommaa mitä se sitten todellisuudessa olikaan.

Hieman tunteilen, mutta olette ihania kun kannustatte.

Pelkään eniten kaikkia tutkimuksia, katetria, töykeitä ja pakottavia hoitajia ja lääkäreitä, imukuppia, synnytyksen kestoa, repeämistä, kivuliasta ompelua.

En pelkää supistuksia, koska olen kokenut kuukautiskipuja, joiden takia olen ryöminyt maassa, oksentanut ja hiki on tippunut otsalta isoina pisaroina. Onko yhtään synnytyskipua lähellä tuo?

en lukenut tätä. Tarkoitatko tutkimuksilla kohdunsuun tilanteen tutkimista? Sitä katsotaan synnytyksen aikana tarvittaessa, ei läheskään edes aina joka tunti, ja siinä synnytyksen huumassa sitä ei kyllä ainakaan itselläni tullut edes suunnilleen huomattua. Pyysin itse katetrointia, kun oli pissahädän tunne, mutta oikein ei tullut mitään pönttöön. Tuo tunne johtui vauvasta :D Ja katetrointi ei kyllä sattunut yhtään. Yhtään pakottavaa hoitajaa tai lääkäriä ei kohdalleni sattunut, ja olin käynnistettävänä kuitenkin kolme vuorokautta. Imukuppia ei tarvita todellakaan aina, synnytys kestää sen minkä kestää, mutta loppuu jossain vaiheessa, ja tosiaan epiduraali auttaa sitä pitkääkin synnytystä kestämään. Repeämiä voi toki tulla, mutta ei välttämättä tule, tai jos tulee, niin eivät läheskään aina ole pahoja. Minulle laitettiin neljä tikkiä, enkä edes huomannut niiden laittamista, kun olin niin sekaisin kaikista hormonihöyryistä.

T. 24

Hieman tunteilen, mutta olette ihania kun kannustatte.

Pelkään eniten kaikkia tutkimuksia, katetria, töykeitä ja pakottavia hoitajia ja lääkäreitä, imukuppia, synnytyksen kestoa, repeämistä, kivuliasta ompelua.

En pelkää supistuksia, koska olen kokenut kuukautiskipuja, joiden takia olen ryöminyt maassa, oksentanut ja hiki on tippunut otsalta isoina pisaroina. Onko yhtään synnytyskipua lähellä tuo?

pelkäämistäsi asioista ei välttämättä yksikään toteudu. Synnytyksessä ei automaattisesti katetroida tai laiteta tippaa yms muita toimenpiteitä, vain tarvittaessa. Hoitajat ja lääkärit ovat yleensä tosi ystävällisiä ja kannustavia ja ymmärtävät kyllä erilaiset pelot ja neulakammot yms. Repeämiin ei voi itse vaikuttaa, mutta se voi lohduttaa, että jos sinulla on synnytyksessä tehokas puudutus, et tunne repeämistä ollenkaan ja ompeluun annetaan tarvittaessa lisää puudutusta.

Mutta jos joku noista asioista toteutuu, niin auttaisiko, että ajattelet niin tehtävän vauvan takia..

heikommat ja hauraammat olemme siitä selvinneet, mikset sinäkin?



valitset vaan jotain hyvää ponnistelumusaa :)

Hieman tunteilen, mutta olette ihania kun kannustatte.

Pelkään eniten kaikkia tutkimuksia, katetria, töykeitä ja pakottavia hoitajia ja lääkäreitä, imukuppia, synnytyksen kestoa, repeämistä, kivuliasta ompelua.

En pelkää supistuksia, koska olen kokenut kuukautiskipuja, joiden takia olen ryöminyt maassa, oksentanut ja hiki on tippunut otsalta isoina pisaroina. Onko yhtään synnytyskipua lähellä tuo?

Kuulostaa siltä, että olet kokenut menkkakipuja jotka ovat hyvin lähellä pahimpia synnytyskipuja. joten tosiaan, sitä sinun ei kannata murehtia: tiedät luultavasti jo aika pitkälti, mitä supistukset tulevat olemaan.

Minäkin pelkäsin repeämistä ja olen revennyt molemmissa synnytyksissäni jonkin verran. Kummallakaan kerralla en tuntenut repeämistä (hui, vieläkin heikottaa tuo ajatus, jos sen olisikin tuntenut, en edes luomuna synnyttäessäni.

Ponnistus menee tuolloin alapäähän eikä yläpäähän, huomaat kyllä eron.

Yksikään vauva ei ole sinne sisään jäänyt, joten paras neuvo on, että antaa asioiden mennä omalla painollaan. Joskus voi päättää itse, aina ei sitäkään. Lopputulos on kuitenkin selvää, että se vauva sieltä mahasta pois saadaan ;-)

no juu, ilmeisesti sulla ei sitten ole väliä missä kunnossa se lapsi sieltä mahasta on saatu. Jos olisit tullut tämän mulle sanomaan siinä vaiheessa kun lapsi syntyi kuolleena synnytyksen hoitovirheen vuoksi niin olisin kyllä voinut tintata sua.

se ei todellakaan ole edes olennaista siinä tuleeko se lapsi sieltä ulos, vaan se tuleeko hän elossa ja ilman vaurioita.

en saanut hyviä neuvoja synnytykseen mutta omasta kokemuksesta sanoisin



1. synnytä ma-pe 8-16 virka-aikana jolloin pätevimmät lääkäri (sekä lapsen että itsesi kannalta) ovat paikalla ja hoitovirheen mahdollisuus on pienin.

Hieman tunteilen, mutta olette ihania kun kannustatte.

Pelkään eniten kaikkia tutkimuksia, katetria, töykeitä ja pakottavia hoitajia ja lääkäreitä, imukuppia, synnytyksen kestoa, repeämistä, kivuliasta ompelua.

En pelkää supistuksia, koska olen kokenut kuukautiskipuja, joiden takia olen ryöminyt maassa, oksentanut ja hiki on tippunut otsalta isoina pisaroina. Onko yhtään synnytyskipua lähellä tuo?

Kuulostaa siltä, että olet kokenut menkkakipuja jotka ovat hyvin lähellä pahimpia synnytyskipuja. joten tosiaan, sitä sinun ei kannata murehtia: tiedät luultavasti jo aika pitkälti, mitä supistukset tulevat olemaan.

Minäkin pelkäsin repeämistä ja olen revennyt molemmissa synnytyksissäni jonkin verran. Kummallakaan kerralla en tuntenut repeämistä (hui, vieläkin heikottaa tuo ajatus, jos sen olisikin tuntenut, en edes luomuna synnyttäessäni.

Mulla on ollut kanssa hurjat kuukautiskivut. Synnytyskivut lievempiä ja niissä on sentään tauko supistusten välillä. Pärjäät kyllä! Raskauden aikana ajatuskin kypsynee ja tosiaan käy siellä pelkopolilla / yksityisgynejen psykiatreilla (esim. Graviditas, lapsettomuusklinikka mut menee pelkoaiheetkin).

Lue Anna Walhgrenin lapsi kirja ja sieltä eritoten se kohta, jossa neuvotaan, miten hengität ja ponnistat synnytyksen aikana. Olen itse synnyttänyt viisi lasta, kaksi ensimmäistä epiduraalin voimin ja kolme nuorinta ilokaasun avulla. Eniten hämmennyin ensimmäisen synnytyksen aikana siitä, että suoli tyhjeni ja jos joku sinulle sanoo, että ponnistat, kuin olisit kakalla, voit vastata, että ei se lapsi ole persreiästä tulossa :D Ja kyllä, noi kuukautiskivut on aika lähellä supistuksia.

Vasta 7 rv, mutta pelko vie jo yöunet. Häilyn alatiesynnytyksen ja sektion välillä. Gynekologi sanoi heti kun mainitsin pelon, että sektio siinä tapauksessa. Mutta sitäkin pelkään. Ja tiedän että on aikaista aloittaa nyt jo stressaa,inen. Hyviä neuvoja kokeneilta kaivataa. Erityisesti vanhemmilta ensisynnyttäjiltä. Olen 38 v.

Olen 25vuotta täyttävä 8kk vanhan pojan äiti. Yritimme lasta 9kk ja pelkäsin tosi kovasti raskaaksi tulemista.. ja sitte kun saimme tietää että lapsi oli tuloillaan ja siitä se pelko vasta alkoi.. Raskaus sujui hyvin sairaalaan mentäessä, siellä minut otettiin osastolle verenvuodon takia, seuraavana päivänä alkoi kovat kivut ja kohdunsuu oli kypsä ja päätettiin mennä synnytyssaliin puhkaisemaan kalvot(sitä pelkäsin eniten).. sitten jäätiin odottelemaan supistusten kovenemista ja kappas lähtikin pojan sydänäänet kokonaan.. kauhea paniikki iski ja kätilö, lääkäri hoitajat pamahtivat paikalle.. HÄTÄSEKTIO.. AI MIKÄ? Jep.. pelko siitä että selviääkö vauva ja selviänkö minä.. En tullut ajatelleeksi että leikkaus olisi mahdollinen.. Vauva saatettiin maailmaan leikkauksella ja terve poika syntyi 49,5cm ja 3880kg ja onnellinen äiti ja isä! Kuinka paljon pelkäsin sairaalaan menoa ja synnytystä ja kaikkea mikä raskaus aikana tapahtuu.. Mutta miksi? Ihan turhaan:) Joten älkää turhaan menettäkö toivoa ja onnea! Pelkoa seuraavaan synnytykseen ei jäänyt:) Ja nyt yritämme toista lasta! Tsemppiä!!! äläkä ressaa ja ota yhteyttä sairaalaan ja neuvolaan jos joku askarruttaa he ovat siellä sinua varten!