Paras neuvo synnytkseen, jonka saitte tai annatte?

oli se kirja, kirj. Leena Valvanne.

-- 50 --

raskaus ja synnytys ovat maailman luonnollisimpia asioita joita on turha etukäteen stressata. Neuvoksi sinulle annan: kuuntele itseäsi ja luota omaan kehoosi. Älä turruta itseäsi puudutteilla ellei ole aivan pakko, älä ainakaan etukäteen päätä että otat kaiken mahdollisen kivunlievityksen mitä saatavilla on. Mene avoimin mielin, anna tilanteen mennä eteenpäin ja mene itse mukaan, luonto hoitaa tehtävänsä kun maltat kuunnella kehoasi. Se ei onnistu jos on kemikaalihuuruissa. Onnea raskaudesta!

Hieman tunteilen, mutta olette ihania kun kannustatte.

Pelkään eniten kaikkia tutkimuksia, katetria, töykeitä ja pakottavia hoitajia ja lääkäreitä, imukuppia, synnytyksen kestoa, repeämistä, kivuliasta ompelua.

En pelkää supistuksia, koska olen kokenut kuukautiskipuja, joiden takia olen ryöminyt maassa, oksentanut ja hiki on tippunut otsalta isoina pisaroina. Onko yhtään synnytyskipua lähellä tuo?

Mulla kaksi synnytysta takana. Toisessa sain epiduraalin ja toisessa spinaalin, ja hyvin selvisin. Minulla ollut nuorena ja aikuisena kipeat kuukautiset johtuen endometrioosista. Synnytyskivut synnytyksen alussa ovat suunnilleen samaa luokkaa, kuin menkkakivut normaalimenkoissani. Jaksoin olla kotona pelkan lammitettavan jyvatyynyn avulla siihen asti, etta olin auki 4cm. Sitten sairaalaan, ja epiduraali saman tien. Ja kolmen tunnin kuluttua vauva maailmassa.

Itse ponnistusvaiheesta en muista minkaanlaista kipua, ja kaikki katetroinnit, epiduraalipiikki selkaan, valilihan leikkaaminen ja sitten tikkaaminen ei tuntunut oikein miltaan. Joten niita ei kannata kauheasti pelata tai ajatellakaan, koska ei valttamatta leikata/tikata/pistella.

Synnytys kaynnistaa naisessa ihmeelliset, primitiiviset voimavarat, joita ei valttamatta voi kuvitellakaan etukateen.

Tsemppia sinulle, kylla se hyvin menee!!! :)

En lukenutkaikkia viestejä,joten en tiedä oliko tästä jo puhetta,mutta mun mielestä eniten auttoi se että supistusten aikaan pysyy mahdollisimman rentona eikä ala taistelemaan sitä kipua vastaan. Tärkeintä on juuri luottaa itseensä ja siihen että kaikki sujuu niinkuin pitääkin. Pelkopolilla en ole itse käynyt, mutta tiedän monen saaneen sieltä avun! Tsemppiä :)

viisi oon synnyttäny ja sanoisin, että tärkeintä on kuunnella itseä ja uskoa itseen. Ja muistaa, että sitä on ihan yhtä hyvä äiti, syntypä se vauva tavalla millä hyvänsä. Monet selviää synnytyksessä ilman isompia toimenpiteitä, itellä ekaa autettiin imukupilla, eikä se siinä vaiheessa ollu muuta kuin helpotus. Synnytys on kuitenkin luonnollinen tapahtuma, eikä sitä kannata stressata kovin paljon etukäteen. Ja siis kivunlievitykset on sitä varten, että niitä voi käyttää, jos tuntuu, ettei pärjää kivun kanssa.



Toinen neuvo, älä lue ja kuuntele kaikkia kauhujuttuja synnytyksestä, niitä riittää ja ne hetket kokeneet oikein hekumoi kokemuksillaan. En nyt vähättele sitä, etteikö niistä olis tarpeen keskustella, mutta niissä rypeminen ja niillä hekuttaminen ei välttämättä ole se oikea tapa.



Oma asenne vaikuttaa paljon. Jos kuitenkin tuntuu, ettet selviä kaikesta, ni juttele ammattilaisten kanssa. Synnytyksessä voi olla kaikista pahinta se, että keho tekee jotain mihin ei ite voi vaikuttaa. Se vaan tapahtuu ja ite täytyy mennä mukaan, ei siis voi valita ajankohtaa, ei voi valita kivun määrää, ei voi valita meneekö kaikki niinku oppikirjoissa vai tapahtuuko jotain muuta... on vaan pakko luottaa siihen, että luonto hoitaa osansa ja henkilökunta on käyny asian moneen kertaa läpi ja tietää mitä tekee. Mieti toiveita, meillä ainakin täytetään esitietolomake, johon voi kirjata toiveita.



Toisaalta se on helpotuskin, että voi vaan heittäytyä mukaan, ku keho aloittaa prosessin. Ite ainakin koin hämmentävän ilon hetken, ku ensimmäinen synnytyssupistus tuli, tajusin, että tästä se lähtee. Se kaiken toiminnan syvä tarkoituksenmukaisuus on hämmentävää ja ihanaa. Vaikka se sitten sattuukin. Ite aina ajattelen, että toteutan osaa luomistyöstä. Eikä sen tarvi olla uskonnillinen ajatus vaan ihan vaan ajatus uudesta, ihmeellisestä elämästä.



Ihan käytännön juttuna, kannattaa todellakin odottaa, että tulee se ponnnistamisen tarve. Ainakin Jyväskylässä kätilöt helposti hoputtaa ponnistamaan, ku päätin, että annan kehon hoitaa hommat ihan ite, ni ponnistus kesti alle minuutin. Tosin ku kätilö sano, että älä ponnista, ei ollu mitään tehtävissä, en ponnistanu, ainakaan tietoisesti, vauva vaan tuli ulos. Ja se on mieletön "vapahduksen" tunne. Siis se, ku vauva viimein tulee ulos. Ensin paine, kipu ja sit helpotus, ku vauva on ulkona. Ja sit paras, se pikkuinen, ihmeellinen olento siihen syliin, lähelle..



Toki kaikki voi päättyä toisinkin, mutta tavallisempaa on, että kaikki menee hyvin. On siis hyvä tiedostaa, että kaikki ei aina suju odotusten mukaan, mutta siihen ei kannata takertua.



Nauti raskaudesta, sekin on kaikkine vaivoineen oikeasti ihanaa aikaa. Tunnet, miten pikkuinen kasvaa, kohta tunnet liikkeet... se on ihanaa.. ite odotan kuudetta. Ylihuomenna alkuraskauden ultra.. ihanaa odotusta sinulle, ap!

Minä luotin ensimmäisessä synnytyksessä tuohon "kyllä se omalla painollaan menee" ja niinhän se alkuun menikin. Kunnes kätilö möhli ja meinasi käydä heikosti. Seuraava syntyy "pelko"sektiolla.

oli "ota kaikki mahdolliset puudutukset" - no, en kyllä muuta harkinnutkaan.

Oma neuvoni jonka myös itse sain: kerro miehelle miten haluat että tehdään, mitä kivunlievitystä toivot, mitä et ainakaan. Jos itse olet siinä kunnossa ettet jaksa kertoa toiveitasi tai et jaksa enää edes puhua, on sentään joku joka tietää mitä toivot.

on tosi tavallista! Minäkin pelkään vaikka odotan jo neljättä. Tiedän vain kokemuksesta että loppuraskaudesta en odota mitään niin paljon kuin synnytystä. Luonto hoitaa, luota siihen. Se kasvattaa ajatukseen synnytyksestä sekä henkisesti että fyysisesti.

Mulla on ollut kans pahat menkkakivut ja puhuin siitä ennen ekaa synnytystä mutta tosi moni melkein nauroi kun vertasin sitä tulevaan synnytykseen.

Nyt tiedän että pahat menkkakivut on just sellasia kun synnytyskipu! Ehkä supistukset on jopa siedettävämmät koska ei tunnu että "tyhjää supistaa" kun siellä on se vauva :)

tsemppiä, kyllä se pelko hellittää kun suhtaudut asiaan mahdollisimman avoimin mielin!

tärinä ja vapina mitä et voi hallita... eli hampaat tärisee ja kädet ja jalat heiluu :) oli järkky yllätys mulle... onneks ehdin kertoa asiasta kaverille jolle kävi lopulta samanlailla.

Äläkä mieti liikaa vaan otat vastaan, mitä tulee.



Minulta kätilö kysyi toisessa synnytyksessäni, mitä kivunlievitystä olin ajatellut tai mitä toiveita minulla synnytyksee liittyen oli. Kun kerroin ettei niitä ollut vaan ajattelin mennä tuntemuksien mukaan, niin oli hieman jopa yllättyneen näköinen. Synnytyksen jälkeen hän sitten totesi, että asenne oli kuulemma juuri oikea, koska liian tarkka synnytyksen suunnitteleminen aiheuttaa joillekin suuriakin pettymyksiä, kun asiat eivät menekään suunnitellun mukaisesti. Ja siis ekan menin samalla asenteella.

tärinä ja vapina mitä et voi hallita... eli hampaat tärisee ja kädet ja jalat heiluu :) oli järkky yllätys mulle... onneks ehdin kertoa asiasta kaverille jolle kävi lopulta samanlailla.

minä ainakin oon tärissy joka kerta..

Alatie, ehdottomasti. Sektiosta voi jäädä vatsa kurttuun ja epäsymmetriseksi, kun ei haavaa suljettaessa kovin paljon estetiikkaa ajatella. Alapää paranee hienoksi, jopa timmimmäksi kuin oli ennen.



Otat epiduraalin ja ajoissa. Se jouduttaa asioita, poistaa kivut ja voit nauttia elämäsi mahtavimmasta orgasmista sillä hetkellä, kun lapsi tulee ulos.

myöskin paras neuvo oli tuo, jonka joku jo mainitsikin, että "ponnista niin kuin kakkaa". Kuulostaa varmaan typerältä, mutta ei tarvinnut miettiä osaanko vai en, sen verran tuttua hommaa on tuo mainittu...

Minulla ei edennyt synnytys millään. Kovasti vaan supisteli, mutta vauva ei laskeutunut. Minulla oli kova tarve ulostaza, mutta mitään ei tapahtunut. Pyysin jo alkuillasta peräruisketta, mutta kätilö toppuutteli ja kehotti nukkumaan yön, saisin peräruiskeen sitten aamulla. Yöllä vihdoin sain haluamani (kovat supistelut, ei unta) ja suoli tyhjenikin voimalla ja synnytys lähti etemään hurjaa vauhtia. Yhä harmittaa, etten osannut tarpeeksi jämäkästi vaatia; ujo ensisynnyttäjä kun oli.

Minä luotin ensimmäisessä synnytyksessä tuohon "kyllä se omalla painollaan menee" ja niinhän se alkuun menikin. Kunnes kätilö möhli ja meinasi käydä heikosti. Seuraava syntyy "pelko"sektiolla.

Ei se kuule ole kätilö, joka möhlii. Joskus lapsi on vain liian iso ja väärässä asennossa tai äidiltä ei homma suju uupumisen tms. vuoksi.

Lääketieteessä ei mikään ole varmaa, paitsi se, että lopussa kaikki kuolevat.

Sinä kylvät nyt vain ahdistusta sellaisen niskaan, joka pelkää jo muutenkin. onko muka viisasta?

Minä olen mennyt sekä hätäsektioon että tavalliseen synnytykseen ihan viilipyttynä, sillä en osaa luonnollisia asioita pelätä, etenkin kun oli yliopistosairaalan koko osaaminen tukena. Älä kiusaa itseäsi ja lasta vaan ota puudutus. Kukaan ei jaksa kuunnella 10 tuntia tuskanhuutoja, minä olen tosin joutunut sen tekemään varmaan 28 kertaa naapurihuoneista. Kun on apu olemassa, on tyhmää kärsiä. Lapsikin vain pumppaantuu täyteen adrenaliinia ja saa infarktin ennen syntymäänsä.

Mulla oli karmea alatiesynnytys ja sen jälkeen sektio, ja seuraavaks valitsen taas sektion.

mitä idiootteja taas liikenteessä, miksi jaatte kauhukokemuksia, kuka niistä oppii mitään, ette näköjään ole itse pätkääkään sinuja kokemanne kanssa että osaisitte eritellä MILLE tiedolle kysyjällä voisi olla käyttöä



sanoisin näin



1.koska mikään ei ole varmaa, nauti raskaudesta äläkä käytä energiaasi pelkäämällä asioita joille et kenties voi mitään

2.vaali positiivisia näkemyksiä, usko itseesi ja muista hengittää. Pärjäät varmasti hienosti.

ikäänkuin kypsyy. Ihan alkuraskauksissa mustakin tuntui, että kauheaa, mitä me on tehty, mutta rv38 oli jo niin täynnä sitä vauvaa, että olis tehnyt mitä vaan, jotta se syntyy... Ja syntyihän nuo, toinen oli työläämpi ja toinen todella helppo synnytys.

mitä idiootteja taas liikenteessä, miksi jaatte kauhukokemuksia, kuka niistä oppii mitään, ette näköjään ole itse pätkääkään sinuja kokemanne kanssa että osaisitte eritellä MILLE tiedolle kysyjällä voisi olla käyttöä

sanoisin näin

1.koska mikään ei ole varmaa, nauti raskaudesta äläkä käytä energiaasi pelkäämällä asioita joille et kenties voi mitään

2.vaali positiivisia näkemyksiä, usko itseesi ja muista hengittää. Pärjäät varmasti hienosti.

Niin, en kyllä todellakaan ole sinut kokemani kanssa, jääköön nyt sitten tarkemmin kertomatta millaisia kokemuksia on. Eihän se synnytys todellisuudessa mikään ihmeellinen juttu ole silloin kun se hyvin menee, niin kuin se kai suurimmalla osalla menee. Itseäni harmittaa huonojen kokemusten vähättely ja se etteivät ne käytännössä kehitä synnytysten hoitoa Suomessa mihinkään, mutta se on tosiaan ihan aiheen vierestä jo.