Lopetin täysin mieheni "äitinä olemisen" ja seuraukset alkavat kypsyä :D
Elämme jännittäviä aikoja!
Päätin tuossa parisen viikkoa sitten, etten ole enää mieheni äiti ja sitä myöden lopetin kaiken ns. passaamisen ja "nalkuttamisen".
Jos mies jättää tavaroitaan ns. vääriin paikkoihin (esim. jätti vasaran keskelle eteisen lattiaa kun käytti sitä johonkin tietokonehommaansa) niin en siivoa niitä oikeille paikoilleen vaan laitan ne miehen työpöydälle tms miehen "omalle alueelle".
En enää myöskään osta hänelle hänen käyttämiään hygieniatuotteita ja omanikin olen siirtänyt "piiloon" (eri paikkaan), jotta hän ei voi tapansa mukaan siirtyä käyttämään minun tuotteitani omiensa loputtua kun ei saa aikaiseksi ostaa uusia.
Maksan itse yhteiset laskut, hänen nimellään tulevista en kysele yhtään mitään. Saa nähdä koska alkaa perintäkirjeet putoilla koska yleensä hän maksaa omat laskunsa vasta kun kyselen moneen otteeseen. Silloinkin hän hermostuu kun muka "tekee kaiken väärin" kun minä nalkutan, vaikka totuus on, ettei hän tee yhtään mitään ja joutuu aikamoiseen kiipeliin jos ei ala hoitaa hommiaan ilman että minä pidän huolen ja muistutan. Mutta sori, se on loppu nyt :D
Hänellä on myös tapana kasata likaiset vaatteet työtuolilleen. Ennen aina tämän 4 vuotta kestäneen suhteen aikana tasaisin väliajoin joko itse otin siitä likaiset vaatteet pois ja vein pyykkiin tai sanoin hänelle asiasta (monta kertaa) kunnes hän lopulta itse vei ne pyynnöstä pesuun. Nyt en ole sanonut sanallakaan asiasta ja tilanne on se, että miehellä taitaa olla enää yksi ainoa puhdas paita kaapissa jäljellä, kaikki muut vaatteet ovat likasena tuolilla. Hän ei tajua tehdä asialle mitään, vaikka välillä nostan lattialle pudonneita vaatteita takaisin siihen tuolille ja mikä uskomattominta: hän ISTUU nykyään sen vaatekasan päällä käyttäen vain tuolin reunaa. Hän ei siis edes enää mahdu kunnolla sille tuolille, mutta SILTI hän ei tajua(???) viedä niitä p*skaisia vaatteita siitä pois. Seuraan suurella mielenkiinnolla, miten tämä tuoliepisodi päättyy...
Eli jos samat asiat suhteessa häiritsee mitkä minua häiritsi, niin suosittelen tälläistä testiä ja asennetta kaikille teille! Tässä oppii lisää todella paljon sekä kumppanistaan, että myös itsestään! :D
Kommentit (993)
Sama aihe. Olen lopettanut kaiken mahdollisen minkä olen pystynyt. Hankalaa kun on lapsi, jos ei olisi niin voisi vielä enemmän lopettaa äiteilyjä.
Vaatteet kun pesen kasaan miehen vaatteet yhdelle penkille. En viikkaile niitä kaappeihin enää. Tähän tyytyi mutta nurisi ja valitti.
Roskapussin vieminen on ollut ihan mahdottoman vaikeeaa hänelle. Siihen ajattelin että vien roskat kuten ennenkin (pakko koska kissan hiekkis esim.),mutten laita uutta pussia. Siitä hän on sitten valittanut, mikset laita uutta pussia.
Meilllä on monta wc:tä ja yksi wc mitä mies pääasiassa käyttää. Lopetin sen pöntön ja lavuraarin pesemistä enkä vaihda sinne käsipyyhettä. Enkä vaihda miehen kylpypyyhettä tms.
Olen muutenkin sanonut, etten rupea enää kauaa tätä isoa taloa yksin siivoamaan. Kehtaa valittaa sitten jos jossain varaston nurkassa on imuroimaton kohta... Tai jos jossain jon jotain mitä huomaa niin suureen ääneen ihmettelee. Oon vaan todennut että ole hyvä tee asialle jotain jos häiritsee ;)
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 06:52"]
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 01:19"]
Puoltoista tuntia valuttaa vettä hukkaan!! Vie äijä Afrikkaan kattomaan miten ihmiset siellä kärsii vesipulasta ja joutuu juomaan paskasta vettä. Katotaan läträäkö vielä sen jälkeen. Sitä paitsi vesi on hupeneva luonnonvara, jota ei todellakaan tuhlata mielin määrin jessus sentään!
[/quote]
Vaikka yksikään suomalainen ei käyttäisi pisaraakaan vettä, niin sitä ei silti siellä afrikassa olis pisaraakaan enempää. Suomessa ei vettä veden vuoksi tarvi säännöstellä, mutta veden puhdistaminen ja putkistoihin pumppaaminen kuluttaa energiaa, joten jos tuota pitä perustella, niin perustele energian säästöllä äläkä veden säästöllä.
[/quote]
Välillä on ollut tiedotusvälineissä asiaa siitä, että liiallinen veden säästäminen ei ole enää hyväksi putkistoille. Esimerkiksi berliiniläiset ovat veden kanssa niin pihejä, että se on johtanut ikäviin seurauksiin. "Viemärijätteestä on tullut liian kiinteää, ja jäte jää kiinni viemäriputkien seinämiin. Jäte myös tuottaa myrkyllisiä kaasuja, jotka syövyttävät putkistoa." (lähde: http://www.taloussanomat.fi/ymparisto/2014/09/29/veden-pihtaaminen-johti-outoon-viemariongelmaan/201413490/12 ) Ei tämä tietenkään tarkoita sitä, että olisi mitenkään hyvä asia lotrata suihkussa tuntikausia, mutta äärimmäisyyksiin ei kannata mennä säästämisessäkään.
On se oltava joku miesgeeni. Olen 11 vuotta opettanut lapselle mihin likapyykki kuuluu. Ei vain tunnu menevän jakeluun. Kaikki keinot olen käyttänyt. En ymmärrä miksi yksinkertainen asia ei onnistu. Älystä se ei ole kiinni eikä ahkeruudesta. Muutama muukin asia ei tunnu onnistuvan. Ja olen ihmetellyt, että pojalla on samoja ärsyttäviä tapoja kuin isällään oli. Ne ei ole opittuja, koska hän ei isänsä kanssa ole ollut tekemisissä vauvaiän jälkeen. Ne on pakosti perittyjä miesgeenejä.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 06:40"]
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 23:17"]
Mutta en hitsi soikoon ole sanonut mitään. Kolmantena päivänä vein sen miehen työpöydälle eikä se edes huomannut. AP
[/quote]
Toi nyt on ihan selvää vittuilua. Jos kerran sitä kuppia aivaudut viemään johonkin, niin samalla vaivalla sen olis voinut viedä tiskiinkin.
Joko annetaan kamojen olla missä ne on, tai sitten viedään ne oikeaan paikkaan. Väärään paikkaa vieminen on vain typerää.
[/quote]
Oikeaan paikkaan vieminen ei opeta miehelle samaa kuin työpöydälle kertyvä kasa.
Jos taas jättää paikalleen, on koko talo pian samanlaisessa kaaoksessa kuin se työpöytä ja muiden elämä vielä helvetimpää, eli oman viihtyvyyden vuoksi viedään kuppi pois makuuhuoneesta.
Mitä jos ap laittaisi miehelle vihjeeksi likapyykkikorin siihen työtuolin viereen.... ja ensi viikolla kerrot, että normaalisti sen korin löytää ihan siitä pesukoneen vierestä.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 02:16"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 21:56"]
Mikähän miehistä tekee vajakkeja?? Omanikin on ihan imbesillin tasolla monissa jutuissa. Esimerkiksi hän kyllä mieluusti antaa lapsille aamu- tai iltapuurot, mutta tuloksena on aina tahmeat jääkaapin ovet ja kahvat. Kun hän ei huomaa että sormet ovat hillossa tai muussa sotkussa, eikä sille kuulemma mahda mitään. Jos pyydän töihin lähtiessä pyyhkimään pöydän, kun jäävät vielä aamiaiselle, se on takuulla ja aina pyyhkimättä kun tulen kotiin. Kaikki tahmat kuivuneena. Sitten minä talttaan niitä irti.
Jos mies ottaa laatikosta ruokailuvälineitä, laatikko jää auki. Sama koskee kaappeja. Pakastinkin on jäänyt kaksi kertaa auki, jääkaappi monta kertaa ja ulko-ovikin pakkasella kaksi kertaa. Näillekään ei kuulemma voi mitään.
Monta kertaa viikossa jääkaapista löytyy maitopurkki, jossa on noin ruokalusikallinen maitoa. Kun lapsi ei just tahtonu enempää sillä kerralla, ja tämä toistuu koko ajan. Sillekään ei voi mitään.
Hammastahnatuubit, sekä miehen että lasten, koska hän on auttanut, on aina osittain auki. Hammastahnaa on valuteltu kuivamaan pitkin tuubin kaulaa, ja ne ovat paksussa töhkässä. Sama koskee ketsuppipulloa ja sinappituubeja. Mutta eihän sille mitään voi! Tänään paskaisilla kurasaappailla oli lompsittu sisään saakka, matot savessa, samoin lattia. Huomautin pihalla hääräävälle miehelle, johon se tiuski, ettei varmasti ole kukaan käynyt saappailla rappusia pidemmällä. Tuohon ei taas osannut oikein edes sanoa mitään, äijä on tosiaan niin tyhmä ilmeisesti, että luulee jonkun tontun tai muun mystisen olennon käyneen kuraamassa joka paikan.
Lyhyesti sanottuna: kun käännän selän, mies on "auttavaisesti" ehtinyt säätää kymmenessä minuutissa joka paikassa saaden kamalan sotkun aikaan. Eikä takuulla siivoa, koska ei huomaa eikä mahda mitään. Joko eletään tahmassa ja paskassa, tai sitten pitää kävellä perässä siivoamassa. Joskus, kun on väsynyt työpäivän jälkeen, tai on siivonnut kun tietää vieraiden saapuvan illalla tms., ei vaan jaksaisi.
Niin, ja mulle ei tarvitse edes selittää että "osaahan miehes varmaan vaihtaa lampun, autonrenkaan jne". Joo, niin osaan minäkin. Osaan myös käyttää sirkkeliä, naulapyssyä, tulppa-avainta, moottorisahaa jne, enkä tarvitsisi niihinkään mitään passaajaa. Sen takia mun on tosi vaikeaa tajuta, että joku ei selviä yksinkertaisemmista hommista, kuten käsien pesusta tai avattavien juttujen sulkemisesta.
[/quote]
Apua, sä oot käynyt seuraamassa meidän arkea tai sitten miehemme ovat kaksosia! Niin ihanaa kuin se onkin, että mieheni viihtyy ja puuhaa lasten kanssa niin se kuitenkin tarkoittaa, että minun lähes kaikki aikani menee jälkien siivoamiseen. Pihalta saapastellaan kuraisin kengin ja pian ne kurat on kulkeutuneet kaikkialle, jopa sänkyihin sukkien mukana ellen ryhdy lakaisemaan ja moppailemaan sotkua. Ulkona on ovimatto ja harja, jolla kengät voi harjata, mutta niitä ei koskaan muisteta käyttää, vaikka tää on aina ihan jokapäiväinen angsti. Keittiö menee parissa tunnissa täyteen tahmaa ja kaikki kaapinovet jää levälleen, ja sieltä sitten taapero kaivaa tavarat ulos kaapista. Lasten jälkiä ei korjata. Kokonaisia voileipiä voi lojua lattialla. Lattia ja pöydät ovat täynnä tahmaa, jopa voileipärasvakönttejä, jotka imeytyvät ihanasti puupintoihin. Tahmaa löytyy myös mm. olohuoneesta, kun lapset saavat vaeltaa ruokien kanssa ympäri kämppää miehen kanssa aterioidessaan. Olen joskus laskenut, että jos siivoan kämpän ihan tiptop mihin menee varmaan tuntikausia, jos hetkeksikin repsahdan niin alle vuorokaudessa on jo kaaos. Jokainen tavara jää siihen minne se otettu eli ei palaudu paikoilleen. Myös keittiön pöytä täyttyy likaisista astioista ja ruokapakkauksista. Myös jääkaappitavara jää esille.
Miehen taskuista tippuilee joka päivä tavaroita ympäri kämppää, mm. kolikoita. Taaperoa on todella kiva valvoa koko ajan vieressä, ettämitä aarteita se lattialta syö. Vaatteet päätyvät lattioille ympäri kämppää ja sinne työtuolille kuten ap:n miehellä. Siinä se sitten istuu kasan päällä. Suihkuun tai kylpyyn mennessä vaatteet tipautetaan keskelle lattiaan vessanpytyn eteen (vaikka pyykkikori on 20 cm päässä) ja siinä ne ovat vaikka viikon, jos en poista niitä. Hammasharjat ja ne korkittomat puristellut tahnat voivat löytyä mistä tahansa. Olen joskus joutunut etsimään lasten hammasharjoja enkä ole heti löytänyt. (Meillä on kyllä kylppärissä jokaiselle oma muki, jonne harjan voi laittaa, mutta vissiin liian vaikeaa laittaa se sinne.)
Siivoamisesta ja arkirutiineista riidellään säännöllisesti. Läheisyys on vähentynyt. Mies viettää mieluiten aikaa lasten kanssa tai sitten tietokoneen seurassa. Ennen kuin joku alkaa valittamaan meidän naisten liian korkeista siisteysstandardeista niin voin kertoa, että mulla ne eivät ole kovin korkeat, mutta en vaan halua saastassa elää ja kärsin siitä, että mulla on koko arjen vetovastuu ja olen tahtomattani joutunut joksikin koko perheen työnjohtajaksi. Ja tavarat leviää ympäriinsä niin, että varmaan alle viikossa olis vaan kapeat kävelypolut huoneissa kun lapset levittelee tavaroita eikä mies korjaa niitä. Samoin miehen omat tavarat jäävät sohvalle, pöydille ja lattioille.
Ap:n miehestä poiketen minun mieheni pesee kyllä pyykkiä. Ja sitten se laittaa ne narulle mahdollisimman epäilmavasti ryttyyn ja jopa myttyihin niin, että kestää kolme päivää että ne kuivuvat ja kaikissa vaatteissa on ihan maailmanlopun rypyt kuin ne olisi vedetty suoraan pyykkikorista tai pahempaakin. Tästäkin kiistellään säännöllisesti. Ei kuulemma ole mitään väliä miten ne on ripustettu ja kuulemma kuivuvat mytyssä yhtä nopeasti kuin suoristettuna ja tulevat yhtä suoriksikin...
Parhaita ovat ne draaman hetket, kun kotiavaimet/autonavaimet/lompakko/joku muu tärkeä ovat kadoksissa. Eli lähes päivittäin. Meillä on avaimille oma naulakko eteisessä, mutta kun niitä avaimia ei vaan voi laittaa sinne ja sitten ne löytyvät ihan mistä tahasta vaikka ryttyisten vaatteiden pinon alta. Jos mainitsen, että ne avaimet kannattaisi laittaa siihen naulakkoon niin siitä seuraa raivari. Jännä, että tuhannen turhauttavan etsimisoperaation ja hermopaineiden alla ei opi eikä etene.
Nyt joku varmaan kysyy, että miksi sitten suostun siivoamaan. No kun ei mies pysty näkemään sekasotkua ympärillään. Hän saattaa vilpittömästi olla tuohtunut, että kehtaan jostain asiasta sanoa, kun hän on esim. koko aamun siivonnut keittiötä. Keittiö on sen siivouksen jälkeen lähes saman näköinen kuin ennenkin. Roskis viety ja astiat laitettu tiskikoneeseen, mutta ruokapakkaukset, tahrat, sotkut ja tahmat ja kaikenlainen ympäristössä lojuva kama ovat edelleen siellä. Jos homma jäisi hänen vastuulleen, se jäisi tekemättä, koska hänellä ei ole tajua siitä mitä pitäisi tehdä ja että ruokatahrat eivät lähde lattialta rikkalapiolla.
Hatunnosto Ap:lle!
[/quote]
Ei hyväluoja sentään!!! Miten sä nainen jaksat??? Mä tulin puolestasi oikein pahoinvoivaksi luettuani tämän! Toivotan sinne todella oikein mielettömän paljon jaksamisvoimaa! Ja tuon hatunnoston ansaitset sinä itse!! :)
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 15:20"]Meillä toimii se, että minä siivoan kaikki sotkut (tiskit, pyykit, imurointi, vessat, pihan, varaston, you name it...) ja mies maksaa kaikki talouden laskut ja ruokaostokset. Minä arvostan miestä, joka elättää perheensä ja mies arvostaa vaimoa, joka hoitaa kodin. Kaikki voittaa :)
[/quote]
Entä meidän perheessä jossa mies eimaksa mitään mun ostoksiani, kumpikin miehen kanssa laitetaan saman verran rahaa kaikkiin yhteisiin menoihin. Ja silti minä olen se joka pyykkää, siivoaa, hoitaa lapset... no joo, mies tekee pihatyöt, en ole kertaakaan leikannut nurmikkoa.
Miehillä on alueita jotka usein ovat heille heikompia, mutta vastaavasti alueita joissa ovat parempia kuin naiset. Mietihän ap, eikö miehesi tosiaan tee mitään, siis mitään?
Esim. meillä mies jättää likaiset vaatteensa lattialle tai tuolille, siitä keräilen ne pyykkiin. Silitän myös hänen vaatteensa koska se on hänelle niin vaikeaa ja vastenmielistä. Samoin ruuanlaitto, eikä hänen tekemänsä ruoka olisi välttämättä syömäkelpoista. Minä myös lyhennän meillä housujen lahkeet, korjailen sukkia ja muita vaatteita, huolehdin sisustuksesta ja siivoan pääosin, ainakin vessan, keittiön ja pyykit sekä tiskit hoidan pääasiassa, mies suurimmaksi osaksi huolehtii imuroinnista, lattioiden pesusta, mattojen tamppauksesta sekä pesusta.
Sen sijaan, mies leikkaa nurmikon, vaihtaa molempien autoihin renkaat ja huollattaa ne, maksaa enemmän kaikesta koska on paljon suurituloisempi, hoitaa kaikki ns. suuremmat hankinnat omilla rahoillaan, korjaa tietokoneet ja melkein kaikki muutkin laitteet meillä, tekee itse kaikki remontit, pelaa pallopelejä pojan kanssa koska itse en nivelrikon takia kykene, ja paljon, paljon muuta missä on minua parempi.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 04:22"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 23:35"][quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 19:08"]Perheenjäsenten omat pyykkikorit ovat kai yleensä heidän huoneissaan, niin meillä ainakin. Tietysti eri tilanne, jos on joku saunan pukuhuone tai vastaava, jossa kaikilla on tapana riisuutua. Kaupunkiasunnoissa ei yleensä ole kodinhoitohuoneita. Uskon vakaasti, että 80 % noista miehistä on normaali-Aspergerinsyndrooma-asteikolla lähempänä Aspergeria kuin normaalia eli kyse on hermostollisesta epätyypillisyydestä. Oman toiminnan ohjauksessa on puutteita ja aistihavaintojen käsittely aivoissa taitaa myös olla erilaista kuin muilla. 20 % on sitten kusipäitä, jotka teettävät työnsä naisilla. Asperger on miehillä paljon yleisempi kuin naisilla ja perinnöllinen, sen takia on helppo erehtyä luulemaan, että äidit ovat opettaneet sen pojilleen tai että on kyse perhekulttuurista. [/quote] Eipä parjata täällä asperger-ihmisiä vertaamalla niitä laiskoihin ja omaa napaa tuijottaviin tavallisiin miehiin. Minun lapsellani on asperger ja on hyvin siisti ja kykenevä huolehtimaan kaikista arkipäivän askareista. Itsenäisesti asuu, eli siivoaa, pesee pyykkinsä ja tekee ruokansa aivan itse. Ja lisäksi on vielä sukupuoleltaan mies. Et taida ihan tietää mitä on asperger. Eikä se mitään haittaa, vaikket tiedäkkään. Älä kuitenkaan viitsi tuolla tavalla yleistää, teet vain itsestäsi tyhmän. [/quote] Sama juttu, mun miehellä on asperger ja hän on hyvin siisti ja huolellinen tyyppi. Asperger on vissiin niin uusi ja epämääräinen juttu että ihmiset liittävät siihen mitä oudoimpia asioita.
[/quote]
Ensimmäisen kirjoittajan miehellä on diagnosoitu Aspergerin syndrooma. Että käytännön tuntumaa asiaan on kyllä. Miehen suvussa on useita miehiä ja yksi nainen, jotka ovat samalla tavoin mitään näkemättömiä ja kykenemättömiä järjestelmälliseen toimintaan muissa asioissa kuin erityiskiinnostuksen kohteessaan.
Riippuu mihin suostuu. Itse vaihdan renkaat 2x vuodessa, huollan auton ja veneen ja mies useimmiten pyykkää, kokkaa ja siivoaa. Miehellä mielestäni enemmän hommia, mutta koska on työttömänä, tasajako tällä hetkellä ok.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 12:58"][quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 04:22"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 23:35"][quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 19:08"]Perheenjäsenten omat pyykkikorit ovat kai yleensä heidän huoneissaan, niin meillä ainakin. Tietysti eri tilanne, jos on joku saunan pukuhuone tai vastaava, jossa kaikilla on tapana riisuutua. Kaupunkiasunnoissa ei yleensä ole kodinhoitohuoneita. Uskon vakaasti, että 80 % noista miehistä on normaali-Aspergerinsyndrooma-asteikolla lähempänä Aspergeria kuin normaalia eli kyse on hermostollisesta epätyypillisyydestä. Oman toiminnan ohjauksessa on puutteita ja aistihavaintojen käsittely aivoissa taitaa myös olla erilaista kuin muilla. 20 % on sitten kusipäitä, jotka teettävät työnsä naisilla. Asperger on miehillä paljon yleisempi kuin naisilla ja perinnöllinen, sen takia on helppo erehtyä luulemaan, että äidit ovat opettaneet sen pojilleen tai että on kyse perhekulttuurista. [/quote] Eipä parjata täällä asperger-ihmisiä vertaamalla niitä laiskoihin ja omaa napaa tuijottaviin tavallisiin miehiin. Minun lapsellani on asperger ja on hyvin siisti ja kykenevä huolehtimaan kaikista arkipäivän askareista. Itsenäisesti asuu, eli siivoaa, pesee pyykkinsä ja tekee ruokansa aivan itse. Ja lisäksi on vielä sukupuoleltaan mies. Et taida ihan tietää mitä on asperger. Eikä se mitään haittaa, vaikket tiedäkkään. Älä kuitenkaan viitsi tuolla tavalla yleistää, teet vain itsestäsi tyhmän. [/quote] Sama juttu, mun miehellä on asperger ja hän on hyvin siisti ja huolellinen tyyppi. Asperger on vissiin niin uusi ja epämääräinen juttu että ihmiset liittävät siihen mitä oudoimpia asioita.
[/quote]
Ensimmäisen kirjoittajan miehellä on diagnosoitu Aspergerin syndrooma. Että käytännön tuntumaa asiaan on kyllä. Miehen suvussa on useita miehiä ja yksi nainen, jotka ovat samalla tavoin mitään näkemättömiä ja kykenemättömiä järjestelmälliseen toimintaan muissa asioissa kuin erityiskiinnostuksen kohteessaan.
[/quote]
Minunkin poikaystävälle on diagnosoitu asperger, mutta osaa siitä huolimatta siivota itsenäisesti ja pyykätä pyykkinsä, vaikkakin omaan tahtiinsa. Pyykkäämään mennään siinä vaiheessa, kun jäljellä on enää yksi, edes puoliksi, puhdas vaatekerta ja pienroskat saattavat jäädä ajelehtimaan pöydille. Itse tykkään pestä viikottain pyykkiä, eli kun saan tarpeeksi pyykkiä kasaan, enkä siin vaiheessa, kun jäljellä on hyvällä tuurilla yksi puhdas paita. Laskujen maksamisen, tai ylipäätään rahan käytön suhteen ongelmaa ei ole ollut.
Meillä ei ole autoa, asutaan kerrostalossa ja molemmat olemme it-alalla, eli erikseen miesten töitä ei pahemmin ole. Silti minä hoidan enemmän kotitöitä, vaikka opiskellaan samassa koulussa, samaa alaa, ja istutaan koulussa saman verran joka päivä. Kattoo nyt riittääkö miulle joku päivä. n17
Huh, kamalia juttuja teillä. Me jaetaan miehen kanssa kaikki tasan tai tehdään yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 14:50"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 00:42"]
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 19:08"]
Perheenjäsenten omat pyykkikorit ovat kai yleensä heidän huoneissaan, niin meillä ainakin. Tietysti eri tilanne, jos on joku saunan pukuhuone tai vastaava, jossa kaikilla on tapana riisuutua. Kaupunkiasunnoissa ei yleensä ole kodinhoitohuoneita.
[/quote]
No mekin ollaan asuttu rivarissa jossa ei ollu kodinhoitohuonetta, mutta riisuuduttin kylppärissä siihen yhteiseen pyykkikoriin. Mutta tietty tapoja on monia..
[/quote]
Olen se, joka kirjoitti perheenjäsenten omista likapyykkikoreista. En ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että viisi pyykkikoria olisi määrällisesti joku ongelma (en tietenkään, koska homma toimii niin hyvin). Minun ja mieheni pyykkikorit ovat alakerran kodinhoitohuoneessa, poikien pyykkikorit ovat yläkerrassa heidän omissa huoneissaan (tämä on itse asiassa ihan luontevaa, sillä heillä on siellä myös oma WC ja suihkutilat). Ja hyvin pelittää!
[/quote]
Joo, tämä vinkki on tosi hyvin toteutettavissa, noin 0,032 promillessa suomalaisista kotitalouksista.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:53"]

Sori, luin väärin, luulin, että jokaisella pojalla on makkarinsa yhteydessä oma wc ja suihku...
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 01:17"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 21:56"]
Mikähän miehistä tekee vajakkeja?? Omanikin on ihan imbesillin tasolla monissa jutuissa. Esimerkiksi hän kyllä mieluusti antaa lapsille aamu- tai iltapuurot, mutta tuloksena on aina tahmeat jääkaapin ovet ja kahvat. Kun hän ei huomaa että sormet ovat hillossa tai muussa sotkussa, eikä sille kuulemma mahda mitään. Jos pyydän töihin lähtiessä pyyhkimään pöydän, kun jäävät vielä aamiaiselle, se on takuulla ja aina pyyhkimättä kun tulen kotiin. Kaikki tahmat kuivuneena. Sitten minä talttaan niitä irti.
Jos mies ottaa laatikosta ruokailuvälineitä, laatikko jää auki. Sama koskee kaappeja. Pakastinkin on jäänyt kaksi kertaa auki, jääkaappi monta kertaa ja ulko-ovikin pakkasella kaksi kertaa. Näillekään ei kuulemma voi mitään.
Monta kertaa viikossa jääkaapista löytyy maitopurkki, jossa on noin ruokalusikallinen maitoa. Kun lapsi ei just tahtonu enempää sillä kerralla, ja tämä toistuu koko ajan. Sillekään ei voi mitään.
Hammastahnatuubit, sekä miehen että lasten, koska hän on auttanut, on aina osittain auki. Hammastahnaa on valuteltu kuivamaan pitkin tuubin kaulaa, ja ne ovat paksussa töhkässä. Sama koskee ketsuppipulloa ja sinappituubeja. Mutta eihän sille mitään voi! Tänään paskaisilla kurasaappailla oli lompsittu sisään saakka, matot savessa, samoin lattia. Huomautin pihalla hääräävälle miehelle, johon se tiuski, ettei varmasti ole kukaan käynyt saappailla rappusia pidemmällä. Tuohon ei taas osannut oikein edes sanoa mitään, äijä on tosiaan niin tyhmä ilmeisesti, että luulee jonkun tontun tai muun mystisen olennon käyneen kuraamassa joka paikan.
Lyhyesti sanottuna: kun käännän selän, mies on "auttavaisesti" ehtinyt säätää kymmenessä minuutissa joka paikassa saaden kamalan sotkun aikaan. Eikä takuulla siivoa, koska ei huomaa eikä mahda mitään. Joko eletään tahmassa ja paskassa, tai sitten pitää kävellä perässä siivoamassa. Joskus, kun on väsynyt työpäivän jälkeen, tai on siivonnut kun tietää vieraiden saapuvan illalla tms., ei vaan jaksaisi.
Niin, ja mulle ei tarvitse edes selittää että "osaahan miehes varmaan vaihtaa lampun, autonrenkaan jne". Joo, niin osaan minäkin. Osaan myös käyttää sirkkeliä, naulapyssyä, tulppa-avainta, moottorisahaa jne, enkä tarvitsisi niihinkään mitään passaajaa. Sen takia mun on tosi vaikeaa tajuta, että joku ei selviä yksinkertaisemmista hommista, kuten käsien pesusta tai avattavien juttujen sulkemisesta.
[/quote]
Aivan. Mutta miten sinulta kesti kahden lapsen väsäämisen verran aikaa tajuta, että miehesi on saamaton tolla?
[/quote]
En ole lainaamasi henkilö mutta samanlaisen miehen kanssa asustelen. Erona toki se, että meille ovat eriytyneet tiukat miesten ja naisten työt emmekä kumpikaan auta (enää) toisiamme näissä.
Näin ei ollut alunperin. Mies oli toki jo lähtökohtaisesti epäsiisti mutta niin olin minäkin. Siivous ei ole koskaan ollut intohimoni, nautin siististä kodista mutta en varsinaisesti huomaa niitä epäkohtia kuin vasta, kun pinot notkuvat ja tasot ovat täynnä. Anoppi moitti minuakin siitä, että en siivoa miehen järkyttävän sotkuista kämppää, mutta en asunut sielä eikä kyse ollut minun tavaroistani, joten en tosiaankaan siivonnut. Kun muutimme yhteiseen, siivousvastuu oli enemmän minulla ja mies auttoi, imuroi, järjesteli, laittoi tiskit ja teki satunnaisesti ruokaa. Kaikki lähinnä kyllä apuna. Ei haitannut, koska minä olin enemmän kotona, joten minulla oli enemmän aikaa. Asuimme kerrostalossa, joten ulkotöitä ei ollut ja asunto oli helppo pitää siistinä, joten mitään suuria ponnisteluja se ei vaatinut.
Raskausaikana mies otti pyykkivastuun kokonaan itselleen, koska voin siitä niin pahoin. Osallistui tavallista enemmän myös ruoanlaittoon ja ruokaostoksiin, siivous jäi kokonaan minulle. Ekan lapsen kanssa kotitöitä ei ollut hirveästi, joten homma sujui. Vasta toisen lapsen raskausaikana minulle tuntui jäävän ihan kaikki siivous, kaupassakäynti, ruoanlaitto ja lapsen asiosita huolehtiminen, mutta miehellä oli rankka vaihe elämässä ja ymmärsin, vaikka välillä kiukuttikin. Muutimme myös heti vauvan syntymän jälkeen omakotitaloon, ja siitä se sitten lähti. Mies omi itselleen ulkotyöt (lumitöitä tein kyllä ekan talven ja autoin renkaiden vaihdossakin mutta seuraavana vuonna lopetin, kun mies ei ollut kertaakaan tehnyt yhtään mitään kotitöitä).
Nykyään ei siivoa jälkiään, ei vie vaatteitaan aina pyykkikoriin, ei pyyhi pöytää tehtyään voileivän, jättää pakkaukset ja pullot tiskipöydälle, astiat tasolle tai pöydälle, ei korjaa mitään lasten jälkiä milloinkaan, ei osallistu millään tavalla pyykinpesuun (auttoi toisen lapsen raskausaikana ripustamisessa mutta paiskoi vaatteet täysin ryppyisinä narulle pieniksi kasoiksi ja suuttui jumalattomasti huomauttamisesta eikä ole sen jälkeen suostunut niitä vaatteita ripustamaan), käy kaupassa vain poikkeustilanteessa esim. kun olen sairas ja ostaa silloin pakastepizzaa tasan yhtä ateriaa varten eikä vaivaudu miettimään esim. ilta- tai aamupaloja, vaikka pyytäisin. Ei imuroi, ei pese vessoja, ei pyyhi kurajälkiä tai tahroja eikä millään tavalla osallistu minkäänlaiseen jälkien korjaamiseen. Hän kuulemma tekee ulkotyöt, joten hänen ei tarvitse tehdä mitään kotitöitä. Katselee iltaisin tyytyväisenä elokuvia, kun minä siistin ja siivoan, pyykkään ja laitan tiskejä.
Mies vaihtaa autonrenkaat ja korjaa pikkuviat (esim. palaneet lamput). Hän leikkaa nurmikon (sellainen istuttava versio) ja tekee lumityöt (lumilinko) ja saattaa kerran syksyssä puhaltaa lehdet kasaan. Hän putsaa rännit kahdesti vuodessa, pilkkoo takkapuita ja pesee autot. Tunnustan, etten tee näitä hommia enää lainkaan ja ymmärrän, että ne ovat jopa rankkoja hommia, mutta kaikkia näitä tekee max kerran viikossa, jos sitäkään. Yleensä pari kertaa kuussa urakoi yhden päivän verran ja muuten viettää illat miten huvittaa. Minä en voi urakoida paria päivää kuussa, koska kaupassa on käytävä useammi, ruoat valmistettava ja tiskit tiskattava ihan päivittäin, pyykättävä ja siivottavakin vähintään kerran viikossa ja jos en joku päivä siisti miehen ja lasten jälkiä, on koko talo täydessä kaaoksessa parissa tunnissa.
Kyllä tiesin ottavani varsin epäsiistin miehen mutta ikinä en olisi osannut kuvitella, että hän jättäisi aivan kaiken minun harteilleni. Vähintäänkin luulin, että siivoaisi omat jälkensä ja hoitaisi jonkun kotityön omaa-aloitteisesti, mutta näin ei vain ole. Aina ei osaa ennakoida, minkälaisiksi asiat päätyvät.
Mä lopetin äitinä olon jo aikoja sitten.
Lopetin miehen pyykkien pesun ja silityksen, nykyään se pesee ja silittää vaatteensa kun puhtaat loppuu kaapista.
Vessaakin se pääsee pesemään useasti. Ekalla kerralla kun komensin vessan pesuun niin seisoi vessassa ja kysyi että 'mitä täällä niinkun pitäisi siivota'? Ja vessa oli törkeessä kunnossa... Opetustuokion jälkeen sanoin sille,että tämän jälkeen en enää kertaa, diplomi-insinöörin voi olettaa oppivan huussin pesun kerralla.
Mies odottaa suuria fanfaareja ja ylistystä kotihommistaan. Viimeksi kun pyyhki ruokapöydän keittiörievulla puhtaaksi niin oikein sanoi mulle että 'kato kun pyyhin tosi puhtaaksi, eikö ole hyvä'. On, on, hurraa, siihen tarvitaankin ammattimies...
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 12:58"][quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 04:22"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 23:35"][quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 19:08"]Perheenjäsenten omat pyykkikorit ovat kai yleensä heidän huoneissaan, niin meillä ainakin. Tietysti eri tilanne, jos on joku saunan pukuhuone tai vastaava, jossa kaikilla on tapana riisuutua. Kaupunkiasunnoissa ei yleensä ole kodinhoitohuoneita. Uskon vakaasti, että 80 % noista miehistä on normaali-Aspergerinsyndrooma-asteikolla lähempänä Aspergeria kuin normaalia eli kyse on hermostollisesta epätyypillisyydestä. Oman toiminnan ohjauksessa on puutteita ja aistihavaintojen käsittely aivoissa taitaa myös olla erilaista kuin muilla. 20 % on sitten kusipäitä, jotka teettävät työnsä naisilla. Asperger on miehillä paljon yleisempi kuin naisilla ja perinnöllinen, sen takia on helppo erehtyä luulemaan, että äidit ovat opettaneet sen pojilleen tai että on kyse perhekulttuurista. [/quote] Eipä parjata täällä asperger-ihmisiä vertaamalla niitä laiskoihin ja omaa napaa tuijottaviin tavallisiin miehiin. Minun lapsellani on asperger ja on hyvin siisti ja kykenevä huolehtimaan kaikista arkipäivän askareista. Itsenäisesti asuu, eli siivoaa, pesee pyykkinsä ja tekee ruokansa aivan itse. Ja lisäksi on vielä sukupuoleltaan mies. Et taida ihan tietää mitä on asperger. Eikä se mitään haittaa, vaikket tiedäkkään. Älä kuitenkaan viitsi tuolla tavalla yleistää, teet vain itsestäsi tyhmän. [/quote] Sama juttu, mun miehellä on asperger ja hän on hyvin siisti ja huolellinen tyyppi. Asperger on vissiin niin uusi ja epämääräinen juttu että ihmiset liittävät siihen mitä oudoimpia asioita.
[/quote]
Ensimmäisen kirjoittajan miehellä on diagnosoitu Aspergerin syndrooma. Että käytännön tuntumaa asiaan on kyllä. Miehen suvussa on useita miehiä ja yksi nainen, jotka ovat samalla tavoin mitään näkemättömiä ja kykenemättömiä järjestelmälliseen toimintaan muissa asioissa kuin erityiskiinnostuksen kohteessaan.
[/quote]
Ja näillä kaikillako on asperger? Vai olisiko kyse jostakin muusta, geeneistä tai opitusta tavasta? Edelleen sanon, että älä viitsi yleistää ja luoda kuvaa, että asperger olisi yhtäkuin kyvyttömyys tehdä mitään järjellistä tai suunnitelmallista.
Noi miehet on kyllä kummia kapistuksia siinä mielessä, et niille pitäs aina antaa joku "vuoden puoliso"-palkinto kun ne on vaikka kerran just pyyhkiny jonkun pöydän tai tyhjentänyt tiskikoneen :-D
Päivitystä asiaan? : D
Musta tää on ehkä mielenkiintoisin juttu ikinä.