Mitä vikaa tässä ruoassa oli?!
Maustoin maustamattomat broilerin rintafileet sitruunalla ja pippurisekoituksella, paistoin pannulla öljy-voiseoksessa.
Tein aurajuusto-herkkusieni kastikkeen tuoreista herkkusienistä, sipulitkin paistoin voissa ensin. Maustoin rippusella suolaa ja valkopippuria. Kastikkeen kaadoin tuorepastan joukkoon.
Lisukkeena vihersalaattia.
Ei kelvannut miehen vanhemmille, kuiskivat anteeksipyydellen että he eivät oikein välittäneet ruuasta :(
Kommentit (159)
Surullista :(
Tosi ennakkoluuloiset ja epäkohteliaat appivanhemmat sulla.
Appivanhemmille tarjotaan karjalanpaistia ja suolakurkkua, aina! Lisäksi kysytään kelpaako Pirkka-suolakurkut vai pitääkö olla jokin tietty merkki.
olisi jäänyt tuo ruoka syömättä. Kummatkaan eivät tykkää aurajuustosta ja ovat sen verran vanhan kansan ihmisiä, että perunaa olla pitää. Ikävä kyllä.
Siksi meillä tarjotaan aina tyyliin karjalanpaistia ja perunoita isovanhemmille, vaikkei itse ko ruoasta välitetäkään
mutta vanhemman väen makuun ei välttämättä.Oisit tarjonnut pottuja ja sillilä vaikkapa. :)
Minun sekä mieheni vanhemmat vieroksuvat ensinnäkin pastaa- saati sitten aurajuustoa. Oma isäni inhoaa sipulia, anoppi taas herkkusieniä...
Lisäksi aurajuustosta ja / tai sienistä eivät monet tykkää muutenkaan.
Aurajuusto, herkkusienet ja sipulikin ovat sellaisia aineksia, että eivät ole monenkaan herkkua. Kun olet lisännyt sen kastikkeen sinne pastan joukkoon, niin sitä pastaa ei voi ottaa yksinään ja kastiketta vain näön vuoksi.
Jos ei pidä aurajuustosta, niin se maustaa tuossa tilanteessa koko pastan ja tekee sen pahan makuiseksi.
kaikki eivät myöskään pidä salaatista, varsinkin vanhempi väki, erityisesti, jos siinä on ollut jotain muuta kuin tavallista lehtisalaattia.
olisi jäänyt tuo ruoka syömättä. Kummatkaan eivät tykkää aurajuustosta ja ovat sen verran vanhan kansan ihmisiä, että perunaa olla pitää. Ikävä kyllä.
Siksi meillä tarjotaan aina tyyliin karjalanpaistia ja perunoita isovanhemmille, vaikkei itse ko ruoasta välitetäkään
Omille appivanhemmilleni sekä omille vanhemmilleni voisin tarjota ihan mitä vain mitä syömme itsekin. Parhaat kehut ehkä irtoaisivat jostain perinteisestä suomalaisesta ruoasta mutta eivät kieltäytyisi syömästä mitään. Miten joku voi oikeasti käyttäytyä noin nirsosti, aikuiset! Ja jotkut moittivat kasvissyöjiä nirsoiksi!
On mulla yks tollanen nirso tuttu (itseni ikäinen eli 30+) ja haaveilen tilaisuudeesta nolata hänet nirsoilustaan.
Miehen vanhemmille ei olisi kelvannut,syövät niin mausteetonta perusruokaa että jopa lasagne on eksoottista :)
Harvemmin he meillä syövätkään ja silloin on tyyliin lohisoppaa tai sitten grillataan.
Ongelma oli tuo makaroni. Laita kesäällä uusia pottuja, näin on paras.
Mössönä. Eikä mitään oikeita kasviksia.
Mä olisin syönyt, mutta erityisen ihastunut en olisi ollut...
Todella harva isovanhempi-ikäinen tykkäää niistä.
minä syön mtä vaan, mutta vieraille haluan tarjota heille sopivaa ruokaa, teen vaikka useampia lajeja
olisi jäänyt tuo ruoka syömättä. Kummatkaan eivät tykkää aurajuustosta ja ovat sen verran vanhan kansan ihmisiä, että perunaa olla pitää. Ikävä kyllä. Siksi meillä tarjotaan aina tyyliin karjalanpaistia ja perunoita isovanhemmille, vaikkei itse ko ruoasta välitetäkään
Omille appivanhemmilleni sekä omille vanhemmilleni voisin tarjota ihan mitä vain mitä syömme itsekin. Parhaat kehut ehkä irtoaisivat jostain perinteisestä suomalaisesta ruoasta mutta eivät kieltäytyisi syömästä mitään. Miten joku voi oikeasti käyttäytyä noin nirsosti, aikuiset! Ja jotkut moittivat kasvissyöjiä nirsoiksi! On mulla yks tollanen nirso tuttu (itseni ikäinen eli 30+) ja haaveilen tilaisuudeesta nolata hänet nirsoilustaan.
Laittaa mitään keitettyjä perunoita ja karjalanpiaistia appivanhemmille kun ei meillä semmoisia muutenkaan syödä. Jos ei maistu se ruoka mitä on, sopii olla syömättä. Olen kyllä vuosien varrella saanut ne oletettua tykkäämään mm. Pastasta, parmesanjuustosta, kikherneistä jne mihin suhtautuivat alkuun hyvin epäilevästi. Nykyisin ne aina puhuu muillekin että meillä on aina niin hienoa ruokaa, vaikkei se mitään sen hienompaa ole, erilaista vain kuin mihin he ovat tottuneet.
Suolaton liha alkaa ällöttää nopeasti...en voi sietää homejuustoja tai sieniä, joten pastan olisin skipannut myös.
Arvatenkin tein kaiken väärin palstan mukaan :D
Mutta tosissaan, en alkanut laittaa heille yhtään mitään erikseen, sillä ilmoittivat tulevansa käymään... sopivasti ruoka-aikaan mutta ilmoitus tuli siinä vaiheessa kun ruoka oli jo tuloilla.
Perunat on meillä loppu.
Pihveissä oli suolaa, voissa oli suolaa ja pippuriseoksessakin oli suolaa.
lapseni eivät pitäisi aurajuustosta, sipulista, sienistä ja salaatista. Saatikka sekoitettuna.
aurajuusto ei tosiaan ole kaikkien makuun. Ja jos siitä ei pidä, niin koko ruoka on sitä myöten "pilalla".
b)aurajuusto ei ole kaikkien makuun
c)teet pahaa ruokaa, et vaan osaa