Lue keskustelun säännöt.
Voimakkaan ateistiperheen kasvattina olen hämmästynyt siitä, että rukous
14.07.2012 |
on oikeasti ainoa asia joka minua todella auttaa vaikeina hetkinä. Olen tällainen tyypillinen kiltti tyttö, joka koetti omaksua ateismin aatteen lapsena ja nuorena, mutta se tuntui jotenkin aina kovin ankaralta, armottomalta. Nyt, kun olen tullut äidiksi ja tulee vaikeita hetkiä, itken ja laitan käteni ristiin ja aina saan siitä avun. En olisi uskonut tätä! Enkä kehtaa tätä koskaan ääneen myöntää omille vanhemmilleni.
Kommentit (83)
Itse en ole ateistiperheestä, tai mistäs minä tiedän, vanhemmat ei ole koskaan puhuneet mihin uskovat vai uskovatko mihinkään. Nuoruusvuosina yritin ahtaa itseni ateismin syövereihin, mutta eihän siitä mitään tullut, kun pohjimmiltani uskoin kuitenkin. En tiedä uskonko varsinaisesti Jumalaan, mut johonkin korkeempaan voimaan kumminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tyypillinen uskovaisen perheen vesan kirjoitus.
Itse en ole ateistiperheestä, tai mistäs minä tiedän, vanhemmat ei ole koskaan puhuneet mihin uskovat vai uskovatko mihinkään. Nuoruusvuosina yritin ahtaa itseni ateismin syövereihin, mutta eihän siitä mitään tullut, kun pohjimmiltani uskoin kuitenkin. En tiedä uskonko varsinaisesti Jumalaan, mut johonkin korkeempaan voimaan kumminkin.