Kuinka kusipäisesti masentunut saa käyttäytyä?

Jos ajattelette sairaan ihmisen olevan "kusipää" kun hän ei jaksakaan tulla kanssanne kahvilaan, niin teette hänelle palveluksen jos vaan painutte helvettiin. Kuka tarvitsee vihollisia kun "ystävät" ovat tuollaisia? 

Kärsin toistuvasta masennuksesta, enkä tosiaan ole itsekeskeinen. Minulla on myös kanttia kieltäytyä kissanristiäisistä, joita en sairauteni vuoksi jaksa (en olisi hyvää seuraa). Mutta kaikille se ei ole yhtä helppoa. He voivat pelätä jäävänsä totaalisen yksin. Mutta parempi yksin kuin "ystävän" kanssa, joka tursuaa tällaisia aloituksia. Ehkä sinä, ap, olet ollut yksi sysäyksistä masennukselle? Kuulostat melkoiselta vittupäältä.

Tässä unohdetaan se, että suurin osa kusipäistä on täysin terveitä. Miksi ap valitsit masentuneet sylkykupiksi? Olisiko aika katsoa peiliin. :) 

Täällä taidetaan haluta ymmärtää väärin tai sitten väitän itsekin että moni haluaa jämähtää turvalliseen masennukseensa. Kukaan ei ole väittänyt että masennus itsessään olisi valinta, tahdon asia tms. On vain toistamiseen kirjoitettu että masentunutkin on vapaa ja täysivaltainen ihminen tekemään valintoja. Valitsetko sen tunnustamisen että olet sairad? Valitsetko terapian ja/tai lääkkeet? Valitsetko pyytää apua kun sitä tarvitset? Valitsetko etsiä elämällesi mielekkyyttä työstä/harrastuksesta/perheestä yms? Valitsetko, että etsit itse itsellesi sopivaa hoitoa, jos nykyinen hoitosi ei toimi?
Masentunut ei voi joka aamu valita noisevansa terveenä uuteen päivään. Ei hän silti mikään vastuuton ja tahdoton ameebakaan ole. Kyllä se masentuneenkin elämä on valintoja siinä missä muidenkin ihmisten. Vaikka siellä synkkyydessä ei sitä haluaisikaan myöntää vaan haluaisi vain syyttää muita.

Joo siis oon itekin lukenu et ihminen tarvitsee masennuksesta parantumiseen tietynlaista itsekkyyttä ja läheiset ei välttämättä sitä hyväksy vaan toivoisi ihmisen olevan vieläkin semmonen kaikenhyväksyvä kiltti ihminen. Se taas hidastaa toipumista. Ja masennukseen sairastumiseen liittyy liika epäitsekkyys. Että on kyllä tässä keskustelussa taas ollu joillain "tiedot" päin helvettiä, ootte varmaan niitä ihmisiä jotka hidastaa masennuksesta parantumista.

Teillä on joku tietty käsitys masentuneesta ihmisestä löysänä omien ongelmiensa itsekeskeisenä runkkaajana, joka ei ota "jaksa" nähdä omaa napaansa pidemmälle, ettekä te siksi käsitä, että myös kiva ja avulias tyyppi, joka ei vaivaa teitä ongelmillaan ja käyttäydy "energiasyöpösti" voi ihan yhtä lailla olla masentunut, mutta ette vain tiedä sitä.

Miten masentunut VALITSEE parantuvansa, jos esim. terapiaa ei saa?? Minä olen työtön sairaslomalainen tällä hetkellä, ei ole varaa yksityiseen palveluun, ja sitten taas Kelan tukemana en saa terapiaa koska olen liian huonossa kunnossa!

Ihan turha kuvitella, etteikö jokainen masentunut tekisi edes jotain parantumisensa eteen! Mutta hyvin vähän voi oikeastaan tehdä itse, jossei lääkkeistä saa apua, ja jonot ovat pitkät...

Bla bla bla ja blaaaaah...

Pistin kokonaan välit poikki yhteen tyyppiin juuri masennuksen takia. Katsoi oikeudekseen käyttäytyä niin kuin täysi m*lkku, haukkui ja v*ttuili. Kyseinen ihminen saa nyt miettiä siellä pienessä päässänsä asioita, ihmettelee miksi ei ole kavereita.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 00:23"]

Täällä taidetaan haluta ymmärtää väärin tai sitten väitän itsekin että moni haluaa jämähtää turvalliseen masennukseensa. Kukaan ei ole väittänyt että masennus itsessään olisi valinta, tahdon asia tms. On vain toistamiseen kirjoitettu että masentunutkin on vapaa ja täysivaltainen ihminen tekemään valintoja. Valitsetko sen tunnustamisen että olet sairad? Valitsetko terapian ja/tai lääkkeet? Valitsetko pyytää apua kun sitä tarvitset? Valitsetko etsiä elämällesi mielekkyyttä työstä/harrastuksesta/perheestä yms? Valitsetko, että etsit itse itsellesi sopivaa hoitoa, jos nykyinen hoitosi ei toimi? Masentunut ei voi joka aamu valita noisevansa terveenä uuteen päivään. Ei hän silti mikään vastuuton ja tahdoton ameebakaan ole. Kyllä se masentuneenkin elämä on valintoja siinä missä muidenkin ihmisten. Vaikka siellä synkkyydessä ei sitä haluaisikaan myöntää vaan haluaisi vain syyttää muita.

[/quote]

Oletko sinä se joka on kirjoittanut "vastuusta"? Selitä mitä tarkoitat sillä kun en ymmärrä. 

[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 21:48"]

Ei sairaalta voi vaatia terveen käytöstä. Kun ei pysty, niin ei pysty.

[/quote]

Tavat ne on oltava masentuneellakin. Jos ei jaksakaan tavata, hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa siitä. Jos ei soittamaan pysty, aina voi lähettää tekstiviestin, sähköpostia tms.

Terveisin yksi masentunut, jolle on opetettu lapsena hyviä käytöstapoja.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 05:41"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 22:10"]

Masennukseen sairastuminen jo lähtökohtaisesti edellyttää henkilöltä tietynlaista itsekkyyttä ja omaan napaan tuijottelua. Masennusta esiintyy vain yksilökeskeisissä kulttuureissa joissa oman onnen ja tyydytyksen tavoittelua korostetaan ja siihen rohkaistaan. Uskallan sanoa näin koska olen masennuksen sairastanut, toipuminen kesti vuosia ja siihen kuului yksi sairaalajaksokin. Jälkikäteen olen ymmärtänyt että olin todellakin itsekäs. Sairaus toki vaikeuttaa empatian tuntemista, eikä sairastuneena jaksa välittää muista kuten terveenä, mutta samalla tuo itsekkyys myös vastavuoroisesti ylläpitää sairautta. Tämä oli minulle tärkeä oivallus paranemisen kannalta.

[/quote]

Masennusta esiintyy yksilökeskeisissä kulttuureissa joissa toisella ihmisellä on merkitystä vain omien tarpeiden tyydyttäjänä eikä kukaan (onnekkaita hyviin perheisiin ja olosuhteisiin osuneita lukuunottamatta) saa osakseen minkäänlaista empatiaa jotta sitä voisi sitten myös jakaa muille ihmisille. Siis jos ei ole saanut osakseen empatiaa, välittämistä ja mitä lie, on hyvin vaikea kasvaa siihen että itse pystyy antamaan noita asioita muille ihmisille.

Itsekkyys voi kyllä ylläpitää masennusta monin tavoin. Masennuksen perustana oleva itsekkyys ei ole sellaista mitä ihminen itse valitsee eikä masennus ehkä kuitenkaan parannu pelkällä päätöksellä olla epäitsekäs.

Siihen miten itsekkäästi toimii suhteessa muihin ihmisiin, voi masentunutkin vaikuttaa...

[/quote]

Millä selitätä Japanin korkeat itsemurhatilastot? Toivottavasti et ulkoista selittämällä pelkällä samurai-perinteellä ja kasvojenmenetys- jargonilla, koska selviö on että silloin olet kulttuurirelativisti, jolta jää huomaamatta, että epätoivoiseen tekoon päätyminen vaatii aina epätoivoa. japanihan on kollektiivinen ja kaikkea muuta kuin yksilökeskeinen ja siellä depressio ja itsemurhat jyllää kyllä.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 21:45"]

Minusta ihmisiä voi kohdella kunnioittavasti vaikka olis masentunut. Voi edes kohteliaisuudesta kuunnella välillä mitä heilläkin on sanottavaa? Tai jos lupaa että nähdään, nähdään. Ja jos tietää olevansa sellaisessa kunnossa ettei ehkä jaksa nähdä niin ei lupaa.

[/quote]

Millainen se sinun kaverisi oli ennen masennusta? Tekikö hän silloinkin ohareita ja söi sanansa? 

Minä olen masentunut enkä syö sanojani. En perunut menojani silloinkaan, kun olin vielä terve. Jos lupaan tulla, myös tulen, sillä muiden ihmisten seura piristää minua.

Tosin jotkut näistä niin sanotuista terveistä ystäväistäni tekevät ohareita tuon tuosta ihan sen mukaan, mistä tuulee. Sitten minun pitäisi ymmärtää näitä terveitä ystäviäni, kun tekivät oharit. Siedän heitä, koska oharit nyt vaan eivät ole lopulta kovin vakava asia. Toisinaan vaan ei ehdi. Erikseen on sitten kaikenlainen kusipäisyys, jota esintyy sekä terveissä ihmisissä kuin masentuneissakin.

Eiköhän kaverisi ole vain ihan tavallinen kusipää, joka on vielä pahaksi onneksi sairastunut masennukseen. 

Masentuneenakin voi kommunikoida. "Olenkin tosi maassa. En pysty lähtemään kotoa. Tuletko tänne käymään vai nähdäänkö toiste?" "En pysty nyt keskittymään kunnolla. Haluan kuulla kuulumisesi mutta älä pahastu jos en muista kaikkea. Olet minulle silti tärkeä."

Minulla on masennuksen takia sairaseläkkeelle jäänyt ystävä. Hän jäi eläkkeelle siis nelikymppisenä jo. On todella haastavaa olla hänen ystävänsä. Aina en jaksakaan. Kun itselläni on rankka aika, huono päivä, tai ole sairas, hän silti kaataa niskaani kaikki ongelmansa (jotka olen kuullut jo sata kertaa) mutta ei kysy kertaakaan,mitä minulle kuuluu, miten minä jaksan. Hän soittaa ja aloittaa valittamisen heti. Hän on aina suuri uhri. Elämä ei ole antanut hänelle kaikkea mitä hän halusi jne

Minusta hän voisi itse nousta sieltä suosta ja ottaa elämältä sen, mitä on jäänyt vaille. Mikä häntä estää? 

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 12:46"]

Näkee että jotku on päässy liian helpolla ku ei ymmärrä

[/quote]

Jos viittaat edelliseen niin väärin. Olen masentuneen äidin lapsi ja käynyt pitkän ja kalliin tien saadakseni oman elämäni itselleni.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 13:07"]

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 12:46"]

--

Haluatko nyt tahallaan ymmärtää tämän väärin? Eihän kukaan tahallaan masennu tai ole neuroottinen, vaan kyseessä on häiriö, jonka syihin ei ole voinut vaikuttaa ja josta ilman apua on vaikeaa päästä eteenpäin. Mutta masentunut ihminen on käpertynyt itseensä, ja siten itsekeskeinen. Hetken voisivat myös nämä masentuneet miettiä, että mitenkäs on toisten ihmisten arvon ja jaksamisen laita? Pitäisik heidän vain uupua ja päätyä samaan masennuksen tilaan masennuksen vuoksi? Vai ajatteleeko masentunut olevansa jotenkin erityisempi ja siksi hän saa loputtomasti kuormittaa muita mutta muut eivät tietenkään häntä? Tämä on hankala kysymys, mutta lähtökohtaisesti kaikki ovat samanarvoisia, eikä kenenkään ihmisen kuulu voida huonosti toisen vuoksi. Tämä tuppaa usein unohtumaan masentuneilta tai muuten kovin vaativilta ja tarvitsevilta ihmisiltä. Ja onko erityiskohtelun ja eirtyiseaseman loputon vaatiminen itsekkyyttä vai epäitsekkyyttä? Masennusta on erilaista ja esi syistä johtuvaa, että ei voi yleistää, mutta ajatus siitä että jotakuta voi oman pahan olonsa vuoksi aina vain kuormittaa on väärä.

[/quote]

Minkälaista kykyä ymmärtää ja pohtia toisten ihmisten voimavaroja odotat ihmiseltä, jolle itsemurha on täysin potentiaalinen ja vain toteuttamista vailla oleva vaihtoehto? Tai ihmiseltä, joka autoa ajaessa pohtii vakavasti, olisiko maailmalle parempi, jos hän ajaisi autonsa ojaan tai täräyttäisi rekan kylkeen?

Minusta sinä odotat terveen ihmisen ajatuksenkulkua sairaalta ihmiseltä. Enkä ymmärrä, miksi edes kierrämme tämän "itsekkyyden" ympärillä. Masentunut on hyvin usein käpertynyt itsensä sisään ja heijastaa asioita negatiivisessa mielessä itseensä. Mutta edelleen: kyse on sairaudesta. Masentunut ei pysty samalla tavalla hallitsemaan tunnetilojaan tai käytöstään kuin terve ihminen. 

Edelleen: kenenkään ei tarvitse sietää huonoa käytöstä tai kannatella masentunutta omien voimavarojensa yli. Mutta toivoisin, että masennukseen suhtauduttaisiin myös ihan oikeana sairautena, eikä vain sairastuneen "itsekkyytenä". Ai niin: minä masennusaikanani tiedostin tyystin kuormittavani läheisiäni, minulla vain ei ollut silloin keinoja korjata asiaa. Ne vain menivät tähän klassiseen kehään "kuormitan muita --> läheisilläni olisi parempi ilman minua --> kuole pois". 

[/quote]

Niinkuin tuohon toiseenkin vastasin, olen kasvanut masentuneen äidin lapsena. Ja mulla on omakohtainen elämä kokemuksena siitä kuinka tuhoavaa masentuneen ihmisen lähellä voi olla. Masentuneen jatkuva ymmärtäminen on pahinta mitä voi tehdä, jos ei satu olemaan ammattiauttaja. Masentuneen lähellä muutkin masentuvat helposti, mutta heillä ei ole tilaa edes hengittää kun se ensimmiseksi masentunut tarvitsee koko ajan kaiken hapen. Masennuin tietysti myös itse, mutta erona äitiini en jäänyt vellomaan itsesäälissä vaan hakeuduin terapiaan ja halusin päästä eteenpäin ja katkaista sen paskan etenemisen omiin lapsiini. Näin olen tehnyt ja siinä myös onnistunut. Masennus ei ole itseaiheutettua, mutta ei siitä myöskään koskaan parane jos aina velloo itsesäälissä ja uhrina. Tie ulos masennuksesta tekee erittäin kipeää ja tarvitsee hyvän teraputin, koska silloin joutuu ottamaan vastuun itsestään tavalla mitä ei ole koskaan joutunut. Ymmärrän masennuksen olemuksen erittäin hyvin. Masennusta on erilaista, yleistää ei voi. Ja osa masennuksesta on nimenomaan sitä, että pelkää kohdata tunnepuolen asioita ja niihin liittyvää kipua. Mieluummin uhraa itsensä ja läheisensä, lapsensakin.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 13:19"]

Tässä unohdetaan se, että suurin osa kusipäistä on täysin terveitä. Miksi ap valitsit masentuneet sylkykupiksi? Olisiko aika katsoa peiliin. :) 

[/quote]

Ap:n motiiveista en tiedä, ja olen sitä mieltä, että oharit ja eristäytyminen eivät ole "kusipäisyyttä". Ehkä ap on loukkaantunut masentuneen ystävänsä käytöksestä ja siksi valitsi masentuneet. Jatkan yleistäen mihin tahansa tilaan tai sairauteen.

Ymmärrän aiheen siten, että terve ihminen joutuu olemaan rehellisesti kusipää. Sen sijaan sairas tai erityistä tukea vaativa ihminen voisi potentiaalisesti laittaa kusipäisyyden sairauden piikkiin, vaatia sen varjolla asioita.

Vaan suurin osa ketjusta koskee juuri tätä eristäytymistä, eihän se ole kusipäisyyttä. Jokaisella on oikeus tehdä sitä mihin pystyy, ja jos muut vaativat enemmän, he ovat itse asiassa niitä kusipäitä.

Ero onkin siinä, mitä vaatii muilta oman tilan varjolla. Syyllistääkö muita ihmisiä siitä, mitä he tekevät tai eivät tee. Jaksavatko olla tukena vai eivät, ovatko läsnä ja piristävää seuraa silloinkin kun eivät itse esim. hyvästä syystä jaksaisi. Ja sellaista ilkeää kuviota voi pyörittää masentuneen tai muun vastaavan puolesta myös tämän läheinen.

Mitä tahansa sairauden tai jonkun tilan piikkiin voi suoranaisesti tai välillisesti laittaa, sen ei pitäisi olla ase syyttää muita ihmisiä.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 13:12"]

Ja tämä sama koskee myös ns "kilttejä" ihmisiä. Luulevat olevansa auttavaisia ja tekevänsä toisten vuoksi kaikkensa, vaikka todellisuudessa ovatkin passiivisaggressiivisia ja lunastavat hyväksyntää "kiltteydellään". Eli eivät ole rehellisiä ja pyyteettömiä, vaan itsekeskeisiä, tajuamatta sitä itse.

[/quote]

Mistä erottaa rehellisen ja pyyteettömän ja passiivisagressiivisen kiltteilijän? Vai eikö pyyteettömiä ihmisiä oikeasti ole?

[/quote]

Hyvä kysymys. Varsinkin naisten kiltteys patologisoidaan helposti. Siinä missä mies on kunnollinen ja hyvä mies, naisella on "kiltin tytön syndrooma" halutessaan auttaa.

Jos ihminen itse korostaa auttamistaan ja alkaa vaatia asioita tyyliin tuon kaiken minä tein ja sinä et osoita kiitollisuutta, on selviä marttyyrin elkeitä. 

Passiivisaggressiivinen on myös ihminen, joka ei voi ottaa mitään vastaan epäilemättä, kokee syyllisyyttä kaikesta mitä saa ja manaa mielessään auttajan. Silloin olisi reilumpaa kieltäytyä kaikesta avusta, kuin ottaa vastaan, ja tehdä vielä isompi vastapalvelus vain siksi, ettei vaan jää kiitollisuudenvelkaan.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 14:12"]

--

Niinkuin tuohon toiseenkin vastasin, olen kasvanut masentuneen äidin lapsena. Ja mulla on omakohtainen elämä kokemuksena siitä kuinka tuhoavaa masentuneen ihmisen lähellä voi olla. Masentuneen jatkuva ymmärtäminen on pahinta mitä voi tehdä, jos ei satu olemaan ammattiauttaja. Masentuneen lähellä muutkin masentuvat helposti, mutta heillä ei ole tilaa edes hengittää kun se ensimmiseksi masentunut tarvitsee koko ajan kaiken hapen. Masennuin tietysti myös itse, mutta erona äitiini en jäänyt vellomaan itsesäälissä vaan hakeuduin terapiaan ja halusin päästä eteenpäin ja katkaista sen paskan etenemisen omiin lapsiini. Näin olen tehnyt ja siinä myös onnistunut. Masennus ei ole itseaiheutettua, mutta ei siitä myöskään koskaan parane jos aina velloo itsesäälissä ja uhrina. Tie ulos masennuksesta tekee erittäin kipeää ja tarvitsee hyvän teraputin, koska silloin joutuu ottamaan vastuun itsestään tavalla mitä ei ole koskaan joutunut. Ymmärrän masennuksen olemuksen erittäin hyvin. Masennusta on erilaista, yleistää ei voi. Ja osa masennuksesta on nimenomaan sitä, että pelkää kohdata tunnepuolen asioita ja niihin liittyvää kipua. Mieluummin uhraa itsensä ja läheisensä, lapsensakin.

[/quote]

En halua vähätellä kokemaasi missään määrin. 

Avun hakeminen ei ole aina helppoa, enkä tiedä kuinka pitkälle oma masennuksesi ehti edetä. Minun masennukseni kehittyi pikku hiljaa aivan varhaisteiniajoilta lähtien, enkä rehellisesti sanoen uskonut (tai halunnut uskoa) että olin masentunut. Olen päätellyt myöhemmin, että masennuksen myöntäminen olisi ollut viimeinen rasite omassa "syyllisyyden repussani": kannoin jo syyllisyyttä ja pahaa oloa siitä, kuinka paha olin ja kuinka sain muutkin tuntemaan olonsa pahaksi ympärilläni. Ja koska masennusta lanseerattiin luonnollisesti itsekkäiden sairautena, itsesäälinä ja huomiohakuisuutena, ja kaiken huipuksi kasvoin lääkevastaisessa ympäristössä, minun ainoa konstini oli vain selviytyä ja "olla olematta masentunut". Ei tarvinne sanoa, että ei onnistunut. Oikeastaan oma vyyhtini alkoi aueta tasan siitä hetkestä, kun oli pakko myöntää sairautensa ja päätyä hoitoon oikeastaan vanhempieni auttamana. 

En ota kantaa äitisi sairastumiseen ja toimintaan, enkä tarjoa tällä kommentilla hänelle "synninpäästöä". Osaan vain antaa oman näkökulmani siihen, että sairastuneena ei yksinkertaisesti aina ole resursseja ajatella terveen lailla, varsinkaan jos sairaus etenee tarpeeksi pitkälle. On valitettavaa että jouduit niin nuorena sijaiskärsijäksi, ja ehkä senkin vuoksi toivoisin yhteiskunnan suhtautuvan masennukseen sairautena vakavammin. Masennus kun ei ole vain itsesääliä ja ryhdistäytymällä paranemista, vaan monitahoinen sairaus, jossa sairastuneen lisäksi kärsii joukko muitakin. 

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 13:21"]

Joo siis oon itekin lukenu et ihminen tarvitsee masennuksesta parantumiseen tietynlaista itsekkyyttä ja läheiset ei välttämättä sitä hyväksy vaan toivoisi ihmisen olevan vieläkin semmonen kaikenhyväksyvä kiltti ihminen. Se taas hidastaa toipumista. Ja masennukseen sairastumiseen liittyy liika epäitsekkyys. Että on kyllä tässä keskustelussa taas ollu joillain "tiedot" päin helvettiä, ootte varmaan niitä ihmisiä jotka hidastaa masennuksesta parantumista.

[/quote]

Nimenomaan näin. Koko elämäni olen laittanut toisten hyvinvoinnin omani edelle. Koko elämäni. Ja sen kerran kun en tehnyt niin, minut tuhottiin joukolla. Nyt otan lääkkeitä ja vältän ihmisiä. 

t. masentunut