Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kusipäisesti masentunut saa käyttäytyä?
29.09.2014 |
Minusta ihmisiä voi kohdella kunnioittavasti vaikka olis masentunut. Voi edes kohteliaisuudesta kuunnella välillä mitä heilläkin on sanottavaa? Tai jos lupaa että nähdään, nähdään. Ja jos tietää olevansa sellaisessa kunnossa ettei ehkä jaksa nähdä niin ei lupaa.
Kommentit (156)
Itsekkyys aiheuttaa masennusta? Kun näitä kommentteja lukee, ei ole ihme, että Suomessa niin moni depressiosta kärsii. Minulla on toistuva keskivaikea masennus, siihen lääkkeet, enkä todellakaan tee ohareita kenellekään. Mutta osa teistä vaikuttaa niin epäempaattisilta kusipäiltä, että toivon masentuneen ystävän välttävän teitä kuin ruttoa. Ihan oman terveytensä vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 05:41"]
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 22:10"]
Masennukseen sairastuminen jo lähtökohtaisesti edellyttää henkilöltä tietynlaista itsekkyyttä ja omaan napaan tuijottelua. Masennusta esiintyy vain yksilökeskeisissä kulttuureissa joissa oman onnen ja tyydytyksen tavoittelua korostetaan ja siihen rohkaistaan. Uskallan sanoa näin koska olen masennuksen sairastanut, toipuminen kesti vuosia ja siihen kuului yksi sairaalajaksokin. Jälkikäteen olen ymmärtänyt että olin todellakin itsekäs. Sairaus toki vaikeuttaa empatian tuntemista, eikä sairastuneena jaksa välittää muista kuten terveenä, mutta samalla tuo itsekkyys myös vastavuoroisesti ylläpitää sairautta. Tämä oli minulle tärkeä oivallus paranemisen kannalta.
[/quote]
Masennusta esiintyy yksilökeskeisissä kulttuureissa joissa toisella ihmisellä on merkitystä vain omien tarpeiden tyydyttäjänä eikä kukaan (onnekkaita hyviin perheisiin ja olosuhteisiin osuneita lukuunottamatta) saa osakseen minkäänlaista empatiaa jotta sitä voisi sitten myös jakaa muille ihmisille. Siis jos ei ole saanut osakseen empatiaa, välittämistä ja mitä lie, on hyvin vaikea kasvaa siihen että itse pystyy antamaan noita asioita muille ihmisille.
Itsekkyys voi kyllä ylläpitää masennusta monin tavoin. Masennuksen perustana oleva itsekkyys ei ole sellaista mitä ihminen itse valitsee eikä masennus ehkä kuitenkaan parannu pelkällä päätöksellä olla epäitsekäs.
Siihen miten itsekkäästi toimii suhteessa muihin ihmisiin, voi masentunutkin vaikuttaa...
[/quote]
Saanko arvata: luit tämän "masentuneet ovat itsekkäitä" -jutun jostain naistenlehdestä jonkun pilipali mediapsykologin sanomana ja ajattelit, että siinäpä kiva lyömäase jolla kurittaa ihmisiä jotka eivät lähde kanssasi kahville?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 05:41"]
Masennusta esiintyy yksilökeskeisissä kulttuureissa joissa toisella ihmisellä on merkitystä vain omien tarpeiden tyydyttäjänä eikä kukaan (onnekkaita hyviin perheisiin ja olosuhteisiin osuneita lukuunottamatta) saa osakseen minkäänlaista empatiaa jotta sitä voisi sitten myös jakaa muille ihmisille. Siis jos ei ole saanut osakseen empatiaa, välittämistä ja mitä lie, on hyvin vaikea kasvaa siihen että itse pystyy antamaan noita asioita muille ihmisille.
Itsekkyys voi kyllä ylläpitää masennusta monin tavoin. Masennuksen perustana oleva itsekkyys ei ole sellaista mitä ihminen itse valitsee eikä masennus ehkä kuitenkaan parannu pelkällä päätöksellä olla epäitsekäs.
Siihen miten itsekkäästi toimii suhteessa muihin ihmisiin, voi masentunutkin vaikuttaa...
[/quote]
Ja hyvin paljon on masennuksesta parantumisessa kiinni siitä, minkälaiset eväät ongelmien työstämiseen on saanut geenipoolissa ja kasvatuksessa. Muiden ihmisten tuki on kuitenkin yhtälössä korvaamatonta, vaikkakin suurin osa parantumisessa on omalla kontolla. Silti, kun ollaan masentuneita, yksinkertaisesti jaksaminen/energiatasot ovat hyvinkin alhaalla ts. stressinsietokyky on huomattavasti alentunut ja yleensä tästä syystä masentuneet saavat 'laiskan' leiman; ulkopuolisen (tai läheisen) on vaikeaa hyväksyä tätä masennuksen itseään ruokkiva kehää. Monet näkevät, että masentunut ei vaan yritä tarpeeksi tai ettei hänellä ole itsekuria muokata ja parantaa itseään - mutta myös kovin moni välttelee avun saantia masennusdiagnoosin stigman pelossa...koska 'vahvuuteenkin' voi sairastua. Ja se ulkokultainen vahvuus on pahimman luokan sairautta; puhumattakaan vahvuuden itsekkyydestä.
Taitaa nyt olla kusipäisyys ja mielenterveyden häiriöt menneet sekaisin. On toki mahdollista että mieleltään sairas voi olla myös kusipää, ja vice versa, mutta yhtä kaikki, masentunut tuskin jaksaisi leikkiä niiden kavereiden kanssa.
Tästä ketjusta näkee, että masennusta ei pidetä sairautena. Masennus nähdään ihmisen omana valintana, kusipäisyytenä ja vellomisena. Masennus nyt kuitenkin on sairaus. Masentuneen aivot eivät toimi samalla tavoin kuin terveellä.
Asennoitumista masennukseen ja masentuneisiin voisi testata kysymällä itseltään kuinka kusipäinen esimerkiksi syöpäpotilas saa olla? Kuuluuko syöpään sairastuneen olla ystäviensä tukena ja saapua sovittuihin tapaamisiin, ellei terveydentila ja kunto sitä salli? Kuinka kusipäinen flunssassa saa olla? Pitääkö flunssaisen ja kuumeisen tavata ystäviään, mikäli on näin luvannut? Kuinka kusipäinen saa olla, mikäli ranne murtuu? Eikö murtuneella ranteella tule työskennellä, tehdä kotitöitä ja toimia samalla tavoin kuin terveellä ranteella eikä rasittaa muita ihmisiä?
Mieli voi sairastaa siinä missä kehokin ja sairaudet vaikuttavat toimintakykyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 00:23"]
Täällä taidetaan haluta ymmärtää väärin tai sitten väitän itsekin että moni haluaa jämähtää turvalliseen masennukseensa. Kukaan ei ole väittänyt että masennus itsessään olisi valinta, tahdon asia tms. On vain toistamiseen kirjoitettu että masentunutkin on vapaa ja täysivaltainen ihminen tekemään valintoja. Valitsetko sen tunnustamisen että olet sairad? Valitsetko terapian ja/tai lääkkeet? Valitsetko pyytää apua kun sitä tarvitset? Valitsetko etsiä elämällesi mielekkyyttä työstä/harrastuksesta/perheestä yms? Valitsetko, että etsit itse itsellesi sopivaa hoitoa, jos nykyinen hoitosi ei toimi? Masentunut ei voi joka aamu valita noisevansa terveenä uuteen päivään. Ei hän silti mikään vastuuton ja tahdoton ameebakaan ole. Kyllä se masentuneenkin elämä on valintoja siinä missä muidenkin ihmisten. Vaikka siellä synkkyydessä ei sitä haluaisikaan myöntää vaan haluaisi vain syyttää muita.
[/quote]
Kiitos tästä! Meinasin eilen kirjoittaa kutakuinkin näin, mutta en viitsinyt kun luin tätä urputusta täältä. Yhden asian lisään tähän vielä; kun tuntee olevansa arvoton paska, se on raskasta ja valoa vaikea nähdä. Mutta niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Ja joka ainoalla masentuneella on myös syitä olla kiitollinen. MIKÄÄN ei ole itsestäänselvää. Itse olen tahinut läpi isojen vaikeuksien, mukaan lukien masennus. ja loppupeleissä kaikkein tärkeintä on ollut se oma suhteellisuudentaju; kyetä näkemään toivoa ja asioita mistä on syytä olla kiitollinen. Se, että vinkuu sitä ettei elämä näytä siltä mitä itse haluaisi on typerää kiittämättömyyttä. Ihmiset ovat selvinneet ja selviävät uskomattoman vaikeista asioista. paljon vaikeammista kuin minäminäminäminäarvotonressukkaenjaksaelää- syndroomasta. En väheksy masennusta, mutta teillä rakkaat ihmiset on kaikesta huolimatta länsimainen luxuselämä mihin te heräätte joka armas päivä. Saatte vaivoihinne hoitoa. Ei tarvitse hyppiä ruumisläjien yli tai syödä päivälliseksi kuravettä. Ja ehkä teillä on jotain vieläkin parempaa. Niitä kun vähän hakee niin voi auttaa. Ja jos on sitä mieltä että se oma narsistinen elämä on niin mitätön ettei voi elää, eikä silläkään ole väliä millaisia tarumoja lapset saavat, niin tämä on vapaa maa. Kyllähän kuollakin saa. Jos ei MITÄÄN syytä ole, jos maailma nousee ja kaatuu sen oman navan mukana. En todellakaan yllytä, provosoin vain suhteellisuudentajun ymmärtämiseen.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 00:23"]
Täällä taidetaan haluta ymmärtää väärin tai sitten väitän itsekin että moni haluaa jämähtää turvalliseen masennukseensa. Kukaan ei ole väittänyt että masennus itsessään olisi valinta, tahdon asia tms. On vain toistamiseen kirjoitettu että masentunutkin on vapaa ja täysivaltainen ihminen tekemään valintoja. Valitsetko sen tunnustamisen että olet sairad? Valitsetko terapian ja/tai lääkkeet? Valitsetko pyytää apua kun sitä tarvitset? Valitsetko etsiä elämällesi mielekkyyttä työstä/harrastuksesta/perheestä yms? Valitsetko, että etsit itse itsellesi sopivaa hoitoa, jos nykyinen hoitosi ei toimi? Masentunut ei voi joka aamu valita noisevansa terveenä uuteen päivään. Ei hän silti mikään vastuuton ja tahdoton ameebakaan ole. Kyllä se masentuneenkin elämä on valintoja siinä missä muidenkin ihmisten. Vaikka siellä synkkyydessä ei sitä haluaisikaan myöntää vaan haluaisi vain syyttää muita.
[/quote]
Pitää ottaa huomioon, että masentuneella edelleen on rajalliset resurssit tehdä valintoja. Ilman muuta ymmärrän, että hoitoa on vaikea saada, jos jokaiseen vaihtoehtoon sanoo päättäväisesti "ei", vaikka apua tarjottaisiin. Mutta jos otetaan huomioon, kuinka kuormittunut masentunut on esim. keskivaikeassa tai sitä syvemmässä masennuksessa, avun hakeminen yksin voi olla haasteellista - saati sitten, kuinka moni masentunut huomaa ettei saa asianmukaista hoitoa, eikä voimat riitä taistella asiaa vastaan. Tai sitten hoito ei syystä tai toisesta tepsi, ja se ajaa entistä syvempään ahdinkoon.
Tämä valintapuhe on monimutkaisten asioiden yksinkertaistamista: masentunut ei välttämättä edes näe niitä vaihtoehtoja, mitä tässä keskustelussa nyt luetellaan. Tai sitten hän tekee niitä valintoja päivittäin, mutta ne eivät silti johda mihinkään... ja muistuttaisin myös, että masennuksen edetessä lamaantuminen on yksi oire. Siis se, että yrität tehdä arjen askareet, hoitaa vastuut ja olla kaiken kaikkiaan reipas - ja huomaat istuvasi toista tuntia sängyn laidalla hokemassa itsellesi, että nyt täytyy toimia.
POINTTINI: joskus masentunut tarvitsee ulkopuolista apua pelkästään hakeutuakseen ammattilaisten avun piiriin. Vaikkapa sitten läheisen, joka komentaa lääkäriin tai varaa sinne vaikka ajan masentuneen puolesta. Kaikkeen ei tarvitse venyä omien voimavarojensa ylitse eikä huonoa käytöstä tarvitse sietää, mutta nyt tuntuu että syyllistämme masentunutta pelkästään siitä, ettei hän saa aikaiseksi parantua omin voimin.
P.S Miksi kärjistämme? Mikä tämä masentuneen huono käytös on: puhutaanko täällä täysistä ohareista ilman ilmoitusta, kavereille räyhäämistä ja rumasti puhumista? Vai siitä, että masentunut vie voimavaroja tai ei pysty olemaan tukena kenellekään muulle? Enkä ymmärrä, mikä tämä puhe "masentuneen syyttämisestä muita omasta olostaan" on. Tuntuu oikeasti, että tässä puhutaan jostakin stereotyyppisesta masentujasta tai jostakin tietystä huonosti käyttäytyvästä masentuneesta, joka leimaa kaikki muut masentuneet samanlaisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 21:48"]
Ei sairaalta voi vaatia terveen käytöstä. Kun ei pysty, niin ei pysty.
[/quote]
Tavallaan. Sairas joka kohtelee muita huonosti, ei kai sitten pidemmän päälle voi vaatia itsellään olevan ystäviä.
[/quote]
Kai se tosiystävyys punnitaan tällaisissa tilanteissa. Ei onneks mua ole kukaan vaatinut ystävyyteen. Olen tässä vapaaehtoisesti. Ehkä joku päivä tilanne voi olla käänteinen. Mistä sitä koskaan tietää
Masentuneen ystävä
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:15"]
--
Kiitos tästä! Meinasin eilen kirjoittaa kutakuinkin näin, mutta en viitsinyt kun luin tätä urputusta täältä. Yhden asian lisään tähän vielä; kun tuntee olevansa arvoton paska, se on raskasta ja valoa vaikea nähdä. Mutta niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Ja joka ainoalla masentuneella on myös syitä olla kiitollinen. MIKÄÄN ei ole itsestäänselvää. Itse olen tahinut läpi isojen vaikeuksien, mukaan lukien masennus. ja loppupeleissä kaikkein tärkeintä on ollut se oma suhteellisuudentaju; kyetä näkemään toivoa ja asioita mistä on syytä olla kiitollinen. Se, että vinkuu sitä ettei elämä näytä siltä mitä itse haluaisi on typerää kiittämättömyyttä. Ihmiset ovat selvinneet ja selviävät uskomattoman vaikeista asioista. paljon vaikeammista kuin minäminäminäminäarvotonressukkaenjaksaelää- syndroomasta. En väheksy masennusta, mutta teillä rakkaat ihmiset on kaikesta huolimatta länsimainen luxuselämä mihin te heräätte joka armas päivä. Saatte vaivoihinne hoitoa. Ei tarvitse hyppiä ruumisläjien yli tai syödä päivälliseksi kuravettä. Ja ehkä teillä on jotain vieläkin parempaa. Niitä kun vähän hakee niin voi auttaa. Ja jos on sitä mieltä että se oma narsistinen elämä on niin mitätön ettei voi elää, eikä silläkään ole väliä millaisia tarumoja lapset saavat, niin tämä on vapaa maa. Kyllähän kuollakin saa. Jos ei MITÄÄN syytä ole, jos maailma nousee ja kaatuu sen oman navan mukana. En todellakaan yllytä, provosoin vain suhteellisuudentajun ymmärtämiseen.
[/quote]
Mikä tämän kommentin pointti on? Onko tämän tarkoitus paukuttaa masentuneen päähän, ettei hänellä ole syytä masentua, vaan olla kiitollinen ja käyttää suhteellisuudentajua ("koska Afrikan lapset" - se klassinen kortti)?
En tiedä muista masentuneista, mutta minä kävin masentuneena kaikki nuo ajatukset läpi ja aika monta kertaa. Että minulla ei asiat ole oikeasti niin huonosti, minun pitäisi vain olla kiitollinen ja minun pitäisi vain suhtautua asioihin eri tavalla. Masennukselle tyypillisesti nämä ajatukset vain lähtivät kiertämään kehää ja ruokkivat niitä ahdistavia ajatuksia syyllisyydestä ja toivottomuudesta itsetuhoisuuteen. Kärsin tuona aikana myös unettomuudesta (yöt meni velloen omien ajatustensa lisäksi itkiessä ja kuolemanpelossa) ja paniikkikohtauksista, joten voin vannoa että energiaa loogiseen päättelykykyyn ja ties mihin kiitollisuusharjoitteisiin ei ollut.
Minun paranemiseni lähti käyntiin tasan siitä hetkestä, kun sain lääkityksen ja sitä kautta voimaa kerätä sitä parjattua suhteellisuudentajua... ja ennen kaikkea unta, että jaksoin taas ajatella asioita järkiperäisesti. Loppujen lopuksi pähkäilyllä, pohtimisella ja terapialla oli todella pieni osuus tässä yhtälössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä voisin kertoa vähän omasta masennuksestani:
Lapsuudessa toinen vanhemmistani oli alkoholisti, toinen mielenterveyshäiriöinen. Olen nähnyt toisen vanhempani itsemurhayrityksen. Molemmat vanhemmistani oli väkivaltaisia.
Mut huostaanotettiin jo lapsena. Mua hyväkskäytettiin lapsena ja raiskattiin nuoruusiässä.
Olen kaiketi vaan itsekäs kusipää, kun en jaksa nykyisin pitää yhteyttä ihmisiin :) Ja olen käynyt yli 10v terapiassa ja syönyt lääkkeitä, ei vaan ole parantunut mun masennus :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 12:20"]
Mä voisin kertoa vähän omasta masennuksestani:
Lapsuudessa toinen vanhemmistani oli alkoholisti, toinen mielenterveyshäiriöinen. Olen nähnyt toisen vanhempani itsemurhayrityksen. Molemmat vanhemmistani oli väkivaltaisia.
Mut huostaanotettiin jo lapsena. Mua hyväkskäytettiin lapsena ja raiskattiin nuoruusiässä.
Olen kaiketi vaan itsekäs kusipää, kun en jaksa nykyisin pitää yhteyttä ihmisiin :) Ja olen käynyt yli 10v terapiassa ja syönyt lääkkeitä, ei vaan ole parantunut mun masennus :/
[/quote]
Sinulla on oikeasti taustaa ja syy masennuksellesi! En siis millään lailla halua väheksyä sinua tai epäoikeudenmukaisuutta, mitä elämä on eteesi heittänyt. Päinvastoin tunnen suurta sympatiaa ja toivon sinulle kaikkea hyvää. Mutta kun tämä masennuksen toinen pää on sitten esim. tällainen ihminen
- ei vastoinkäymisiä elämässä, rakastavat vanhemmat, ei laiminlyöntejä, paljon läheisiä
- terapia ja lääkitys monta vuotta
- jaksaa harrastaa päivittäin ja tehdä kaikkia itselle mieluisia asioita
- ei tee mitään mikä ei kiinnosta, ei tee töitä tai opiskele, ei vastaa puhelimeen, ei auta toisia ym
- aikuisena kertonut terapiassa "laiminlyöntejä" tyyliin "kotona ei ollut klo 17 lämmintä ruokaa kun äiti oli ylitöissä. Piti itse ottaa jääkaapista ruokaa"
- kokee, että muut aina kohtelevat epäreilusti, hän aina "ajattelee muita, on epäitsekäs" jne
Aika moni voi varmasti ymmärtää, että aina ei empatia riitä kohdella tällaista ihmistä niillä silkkihansikkailla, millä hän itseään haluaa kohtelevan.....
Aika inhottavaa muuten arvottaa masentuneita sen mukaan, kenellä on hyväksyttävä "syy" masentua. Tuskin sairaudesta kuitenkaan tarvitsee tehdä kilpailua, kenellä on suurin oikeus sitä sairastaa. Kuka tuollaisessa edes on voittaja?
Masennus ei kysele, onko hyvää syytä, riittävästi aikaa tai mielenkiintoa sitä sairastaa. Se vain tulee, olipa elämäntilanne mikä tahansa. Minä sairastuin silloin, kun kaikki oli ns. hyvin, rankat kokemukset takanapäin ja uljas tulevaisuus edessäpäin. Siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt olla kiitollinen kaikesta saamastaan.
Diagnoosia ns. väärinkäyttävät ovat tietenkin oma lukunsa, mutta heitä nyt mahtuu joka porukkaan. Mutta ei tehdä masennuksesta mitään sympatiankeräyskilpailua, kun pääasia on kuitenkin se, kuinka sitä pystytään hoitamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 12:20"]
Mä voisin kertoa vähän omasta masennuksestani:
Lapsuudessa toinen vanhemmistani oli alkoholisti, toinen mielenterveyshäiriöinen. Olen nähnyt toisen vanhempani itsemurhayrityksen. Molemmat vanhemmistani oli väkivaltaisia.
Mut huostaanotettiin jo lapsena. Mua hyväkskäytettiin lapsena ja raiskattiin nuoruusiässä.
Olen kaiketi vaan itsekäs kusipää, kun en jaksa nykyisin pitää yhteyttä ihmisiin :) Ja olen käynyt yli 10v terapiassa ja syönyt lääkkeitä, ei vaan ole parantunut mun masennus :/
[/quote]
Sulla on ollut todella traumatisoiva lapsuus. Toivottavasti saat jotakin muutakin terapiaa kuin kunnallisen. Tuli tästä muuten mieleen, että onko nämä terapiat sitä että istutte kahden kesken teraputin kanssa puhumassa? Se ei välttämättä auta yhtään mitään. Pitäisi olla toiminnallisempaa terapiaa. ja jos oikeasti haluaa parantua, niin kannattaa hakeutua ryhmäterapiaan, koska siinä ryhmässä toisten ihmisten läsnäolo ja tarinat nopetuuavat paranemista huomattavasti. Tiedän, on vaikeaa myöntää itselleen ja varsinkin toisille kuinka huonosti menee. Mutta samalla se on paranemisen alku.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:44"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 00:23"]
Täällä taidetaan haluta ymmärtää väärin tai sitten väitän itsekin että moni haluaa jämähtää turvalliseen masennukseensa. Kukaan ei ole väittänyt että masennus itsessään olisi valinta, tahdon asia tms. On vain toistamiseen kirjoitettu että masentunutkin on vapaa ja täysivaltainen ihminen tekemään valintoja. Valitsetko sen tunnustamisen että olet sairad? Valitsetko terapian ja/tai lääkkeet? Valitsetko pyytää apua kun sitä tarvitset? Valitsetko etsiä elämällesi mielekkyyttä työstä/harrastuksesta/perheestä yms? Valitsetko, että etsit itse itsellesi sopivaa hoitoa, jos nykyinen hoitosi ei toimi? Masentunut ei voi joka aamu valita noisevansa terveenä uuteen päivään. Ei hän silti mikään vastuuton ja tahdoton ameebakaan ole. Kyllä se masentuneenkin elämä on valintoja siinä missä muidenkin ihmisten. Vaikka siellä synkkyydessä ei sitä haluaisikaan myöntää vaan haluaisi vain syyttää muita.
[/quote]
Pitää ottaa huomioon, että masentuneella edelleen on rajalliset resurssit tehdä valintoja. Ilman muuta ymmärrän, että hoitoa on vaikea saada, jos jokaiseen vaihtoehtoon sanoo päättäväisesti "ei", vaikka apua tarjottaisiin. Mutta jos otetaan huomioon, kuinka kuormittunut masentunut on esim. keskivaikeassa tai sitä syvemmässä masennuksessa, avun hakeminen yksin voi olla haasteellista - saati sitten, kuinka moni masentunut huomaa ettei saa asianmukaista hoitoa, eikä voimat riitä taistella asiaa vastaan. Tai sitten hoito ei syystä tai toisesta tepsi, ja se ajaa entistä syvempään ahdinkoon.
Tämä valintapuhe on monimutkaisten asioiden yksinkertaistamista: masentunut ei välttämättä edes näe niitä vaihtoehtoja, mitä tässä keskustelussa nyt luetellaan. Tai sitten hän tekee niitä valintoja päivittäin, mutta ne eivät silti johda mihinkään... ja muistuttaisin myös, että masennuksen edetessä lamaantuminen on yksi oire. Siis se, että yrität tehdä arjen askareet, hoitaa vastuut ja olla kaiken kaikkiaan reipas - ja huomaat istuvasi toista tuntia sängyn laidalla hokemassa itsellesi, että nyt täytyy toimia.
POINTTINI: joskus masentunut tarvitsee ulkopuolista apua pelkästään hakeutuakseen ammattilaisten avun piiriin. Vaikkapa sitten läheisen, joka komentaa lääkäriin tai varaa sinne vaikka ajan masentuneen puolesta. Kaikkeen ei tarvitse venyä omien voimavarojensa ylitse eikä huonoa käytöstä tarvitse sietää, mutta nyt tuntuu että syyllistämme masentunutta pelkästään siitä, ettei hän saa aikaiseksi parantua omin voimin.
P.S Miksi kärjistämme? Mikä tämä masentuneen huono käytös on: puhutaanko täällä täysistä ohareista ilman ilmoitusta, kavereille räyhäämistä ja rumasti puhumista? Vai siitä, että masentunut vie voimavaroja tai ei pysty olemaan tukena kenellekään muulle? Enkä ymmärrä, mikä tämä puhe "masentuneen syyttämisestä muita omasta olostaan" on. Tuntuu oikeasti, että tässä puhutaan jostakin stereotyyppisesta masentujasta tai jostakin tietystä huonosti käyttäytyvästä masentuneesta, joka leimaa kaikki muut masentuneet samanlaisiksi.
[/quote] En missään nimessä olettanutkaan että vakavasti sairas voisi aktiivisesti yksin parantaa oman sairautensa. Valinnoilla tarkoitin juuri noita päätöksiä, mitä haluaa seuraavaksi tapahtuvan. Seurustelin vuosia vakavasti masentuneen kanssa. Hän ei suostunut myöntämääb sairauttaan, ei pohtimaan hoitoa, ei suostunut lääkäriin jne. Kaiken energiansa hän käytti tekosyihin ja valheisiin jotta saisi käpertyä omaan kurjuuteensa. Kyllä se oli puhdas valinta.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:44"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 00:23"] Täällä taidetaan haluta ymmärtää väärin tai sitten väitän itsekin että moni haluaa jämähtää turvalliseen masennukseensa. Kukaan ei ole väittänyt että masennus itsessään olisi valinta, tahdon asia tms. On vain toistamiseen kirjoitettu että masentunutkin on vapaa ja täysivaltainen ihminen tekemään valintoja. Valitsetko sen tunnustamisen että olet sairad? Valitsetko terapian ja/tai lääkkeet? Valitsetko pyytää apua kun sitä tarvitset? Valitsetko etsiä elämällesi mielekkyyttä työstä/harrastuksesta/perheestä yms? Valitsetko, että etsit itse itsellesi sopivaa hoitoa, jos nykyinen hoitosi ei toimi? Masentunut ei voi joka aamu valita noisevansa terveenä uuteen päivään. Ei hän silti mikään vastuuton ja tahdoton ameebakaan ole. Kyllä se masentuneenkin elämä on valintoja siinä missä muidenkin ihmisten. Vaikka siellä synkkyydessä ei sitä haluaisikaan myöntää vaan haluaisi vain syyttää muita. [/quote]
Pitää ottaa huomioon, että masentuneella edelleen on rajalliset resurssit tehdä valintoja. Ilman muuta ymmärrän, että hoitoa on vaikea saada, jos jokaiseen vaihtoehtoon sanoo päättäväisesti "ei", vaikka apua tarjottaisiin. Mutta jos otetaan huomioon, kuinka kuormittunut masentunut on esim. keskivaikeassa tai sitä syvemmässä masennuksessa, avun hakeminen yksin voi olla haasteellista - saati sitten, kuinka moni masentunut huomaa ettei saa asianmukaista hoitoa, eikä voimat riitä taistella asiaa vastaan. Tai sitten hoito ei syystä tai toisesta tepsi, ja se ajaa entistä syvempään ahdinkoon.
Tämä valintapuhe on monimutkaisten asioiden yksinkertaistamista: masentunut ei välttämättä edes näe niitä vaihtoehtoja, mitä tässä keskustelussa nyt luetellaan. Tai sitten hän tekee niitä valintoja päivittäin, mutta ne eivät silti johda mihinkään... ja muistuttaisin myös, että masennuksen edetessä lamaantuminen on yksi oire. Siis se, että yrität tehdä arjen askareet, hoitaa vastuut ja olla kaiken kaikkiaan reipas - ja huomaat istuvasi toista tuntia sängyn laidalla hokemassa itsellesi, että nyt täytyy toimia.
POINTTINI: joskus masentunut tarvitsee ulkopuolista apua pelkästään hakeutuakseen ammattilaisten avun piiriin. Vaikkapa sitten läheisen, joka komentaa lääkäriin tai varaa sinne vaikka ajan masentuneen puolesta. Kaikkeen ei tarvitse venyä omien voimavarojensa ylitse eikä huonoa käytöstä tarvitse sietää, mutta nyt tuntuu että syyllistämme masentunutta pelkästään siitä, ettei hän saa aikaiseksi parantua omin voimin.
P.S Miksi kärjistämme? Mikä tämä masentuneen huono käytös on: puhutaanko täällä täysistä ohareista ilman ilmoitusta, kavereille räyhäämistä ja rumasti puhumista? Vai siitä, että masentunut vie voimavaroja tai ei pysty olemaan tukena kenellekään muulle? Enkä ymmärrä, mikä tämä puhe "masentuneen syyttämisestä muita omasta olostaan" on. Tuntuu oikeasti, että tässä puhutaan jostakin stereotyyppisesta masentujasta tai jostakin tietystä huonosti käyttäytyvästä masentuneesta, joka leimaa kaikki muut masentuneet samanlaisiksi. [/quote] En missään nimessä olettanutkaan että vakavasti sairas voisi aktiivisesti yksin parantaa oman sairautensa. Valinnoilla tarkoitin juuri noita päätöksiä, mitä haluaa seuraavaksi tapahtuvan. Seurustelin vuosia vakavasti masentuneen kanssa. Hän ei suostunut myöntämääb sairauttaan, ei pohtimaan hoitoa, ei suostunut lääkäriin jne. Kaiken energiansa hän käytti tekosyihin ja valheisiin jotta saisi käpertyä omaan kurjuuteensa. Kyllä se oli puhdas valinta.
[/quote]
Mulla on myös samanlainen kokemus. Joku kysyi mitä tarkoittaa vastuu. Se tarkoittaa juuri sitä että ottaa vastuun elämästään; myöntää sairautensa ja suostuu ottamaan apua vastaan. Suostuu siihen, etei helppoa vaihtoehtoa ole. Suostuu myös ymmärtämään että se oma paha olo, jonka joskus ehkä vanhemmat aiheuttivat, ei tässä ja juuri nyt ole todellakaan kenenkään ulkopuolisen syy. Suostuu siihen, että pikkuhiljaa kun voimat karttuvat, on itse rakennettava oma elämänsä ja hyvinvointinsa. Tukea tietenkin tarvitaan, mutta kukaan toinen ei voi kenenkään puolesta elää. Toisten syyttely ei auta yhtään.
Minä en usko alkuunkaan, että masennukseen sairastuisivat itsekkäät ihmiset.
Sen sijaan uskon, että masennus saa sairaan käpertymään itseensä ja omaan tunnetilaansa. Ihan keskeistähän siinä on kyvyttömyys nähdä omia ongelmia objektiivisesti ja suhteuttaa niitä. Kun eivaan kykene!
Mieheni sairasti masennusta muutama vuosi sitten ja ikävintä sairaudessa oli pahan olon projisointi ja syyttely. Kaikki kuulemma johtui minusta! Hän palasi jatkuvasti monta vuotta sitäkin aiemmin sanomaani kommenttiin, joka oli tulkittavissa vittuiluksi. Siis yksi monitulkintainen ja vuosia vanha heitto, jota olin kymmeniä kertoja pyytänyt aidosti anteeksi. Pilalla kaikki...
Kuinka tuosta selvitä eteenpäin.... kun kaikki on vain sivullisen syytä, eikä masentunut halua ottaa mitään vastuuta paranemisestaan, etsiä uusia näkökulmia tai hakea lääkityksen lisäksi terapiaa...
Vuosia siihen meni, mutta hormonilääkityksen avulla olo on miehellä jo parempi. Kävi ilmi, että ainakin osa masennysoireista selittyi miesten vaihdevuosilla.
Joten masentuneiden läheiset, ymmärrystä! Mutta myös tsemppiä potkia sitä sairastunutta hoitoon ja eteenpäin ja kykyä säilyttää itse joku laajempi näkökulma ja taju siitä, ettemme voi loputtomiin joustaa ja suostua syntipukiksi ja tukihenkilöksi, koska koskauuten oma mielenterveys on vaarassa.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 13:39"]Seurustelin vuosia vakavasti masentuneen kanssa. Hän ei suostunut myöntämääb sairauttaan, ei pohtimaan hoitoa, ei suostunut lääkäriin jne. Kaiken energiansa hän käytti tekosyihin ja valheisiin jotta saisi käpertyä omaan kurjuuteensa. Kyllä se oli puhdas valinta.[/quote]Eipä tuolla vielä masennusdiagnoosia saisi. Esimerkin perusteella kyseessä voisi aivan hyvin olla laiska ja negatiivinen "fittumainen" ihminen joka olisi yksin ollessaan joutunut kohtaamaan tilanteensa. Tai kyseessä voisi olla myös masennuksen ja muun sairauden yhdistelmä.
Parisuhteessa eläessään voi käyttää toista keppihevosena jolla ratsastaa. Mutta mikään ei velvoita ketään pysymään suhteessa jossa ei saa sitä mitä aikuissuhteelta tarvitsee. Onneksi sinä olet päässyt pois siitä suhteesta.
Tosi tilanne niin sairaalle kuin "sairaalle" tulee vastaan vasta kun joutuu tekemisiin ammattilaisten kanssa, sellaisten jotka tekevät diagnoosin ja hoitosuunnitelman.
Usein nämä toista, sitä tervettä osapuolta, kuluttavat suhteet päättyvät kun masentunut terapian ja lääkityksen ansiosta alkaa elää omaa elämäänsä ja pyrkii kohti omia päämääriään. Sairastaessa näkemys tulevaisuuteen ja itseensä voi kadota kokonaan, elämä on selviämistä hetkestä toiseen.
Miten erottaa diagnoosikriteerit täyttävä keskivaikeaa-vaikeaa masennusta sairastava peruslaiskasta? Entäpä masentuneesta jolla on muita mielenterveyden häiriöitä? Sellaisilta monet tässä ketjussa kerrotut kuvaukset vaikuttavat, masennuksen lisäksi on syvempiä ongelmia jotka vaikuttavat käyttäytymiseen ja paranemiseen. Onneksi on lääkärit, diagnosointiin ja paranemisessa tukemiseen ei maallikon taidot riitä.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:44"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 00:23"] Täällä taidetaan haluta ymmärtää väärin tai sitten väitän itsekin että moni haluaa jämähtää turvalliseen masennukseensa. Kukaan ei ole väittänyt että masennus itsessään olisi valinta, tahdon asia tms. On vain toistamiseen kirjoitettu että masentunutkin on vapaa ja täysivaltainen ihminen tekemään valintoja. Valitsetko sen tunnustamisen että olet sairad? Valitsetko terapian ja/tai lääkkeet? Valitsetko pyytää apua kun sitä tarvitset? Valitsetko etsiä elämällesi mielekkyyttä työstä/harrastuksesta/perheestä yms? Valitsetko, että etsit itse itsellesi sopivaa hoitoa, jos nykyinen hoitosi ei toimi? Masentunut ei voi joka aamu valita noisevansa terveenä uuteen päivään. Ei hän silti mikään vastuuton ja tahdoton ameebakaan ole. Kyllä se masentuneenkin elämä on valintoja siinä missä muidenkin ihmisten. Vaikka siellä synkkyydessä ei sitä haluaisikaan myöntää vaan haluaisi vain syyttää muita. [/quote]
Pitää ottaa huomioon, että masentuneella edelleen on rajalliset resurssit tehdä valintoja. Ilman muuta ymmärrän, että hoitoa on vaikea saada, jos jokaiseen vaihtoehtoon sanoo päättäväisesti "ei", vaikka apua tarjottaisiin. Mutta jos otetaan huomioon, kuinka kuormittunut masentunut on esim. keskivaikeassa tai sitä syvemmässä masennuksessa, avun hakeminen yksin voi olla haasteellista - saati sitten, kuinka moni masentunut huomaa ettei saa asianmukaista hoitoa, eikä voimat riitä taistella asiaa vastaan. Tai sitten hoito ei syystä tai toisesta tepsi, ja se ajaa entistä syvempään ahdinkoon.
Tämä valintapuhe on monimutkaisten asioiden yksinkertaistamista: masentunut ei välttämättä edes näe niitä vaihtoehtoja, mitä tässä keskustelussa nyt luetellaan. Tai sitten hän tekee niitä valintoja päivittäin, mutta ne eivät silti johda mihinkään... ja muistuttaisin myös, että masennuksen edetessä lamaantuminen on yksi oire. Siis se, että yrität tehdä arjen askareet, hoitaa vastuut ja olla kaiken kaikkiaan reipas - ja huomaat istuvasi toista tuntia sängyn laidalla hokemassa itsellesi, että nyt täytyy toimia.
POINTTINI: joskus masentunut tarvitsee ulkopuolista apua pelkästään hakeutuakseen ammattilaisten avun piiriin. Vaikkapa sitten läheisen, joka komentaa lääkäriin tai varaa sinne vaikka ajan masentuneen puolesta. Kaikkeen ei tarvitse venyä omien voimavarojensa ylitse eikä huonoa käytöstä tarvitse sietää, mutta nyt tuntuu että syyllistämme masentunutta pelkästään siitä, ettei hän saa aikaiseksi parantua omin voimin.
P.S Miksi kärjistämme? Mikä tämä masentuneen huono käytös on: puhutaanko täällä täysistä ohareista ilman ilmoitusta, kavereille räyhäämistä ja rumasti puhumista? Vai siitä, että masentunut vie voimavaroja tai ei pysty olemaan tukena kenellekään muulle? Enkä ymmärrä, mikä tämä puhe "masentuneen syyttämisestä muita omasta olostaan" on. Tuntuu oikeasti, että tässä puhutaan jostakin stereotyyppisesta masentujasta tai jostakin tietystä huonosti käyttäytyvästä masentuneesta, joka leimaa kaikki muut masentuneet samanlaisiksi. [/quote] En missään nimessä olettanutkaan että vakavasti sairas voisi aktiivisesti yksin parantaa oman sairautensa. Valinnoilla tarkoitin juuri noita päätöksiä, mitä haluaa seuraavaksi tapahtuvan. Seurustelin vuosia vakavasti masentuneen kanssa. Hän ei suostunut myöntämääb sairauttaan, ei pohtimaan hoitoa, ei suostunut lääkäriin jne. Kaiken energiansa hän käytti tekosyihin ja valheisiin jotta saisi käpertyä omaan kurjuuteensa. Kyllä se oli puhdas valinta.
[/quote]
Mulla on myös samanlainen kokemus. Joku kysyi mitä tarkoittaa vastuu. Se tarkoittaa juuri sitä että ottaa vastuun elämästään; myöntää sairautensa ja suostuu ottamaan apua vastaan. Suostuu siihen, etei helppoa vaihtoehtoa ole. Suostuu myös ymmärtämään että se oma paha olo, jonka joskus ehkä vanhemmat aiheuttivat, ei tässä ja juuri nyt ole todellakaan kenenkään ulkopuolisen syy. Suostuu siihen, että pikkuhiljaa kun voimat karttuvat, on itse rakennettava oma elämänsä ja hyvinvointinsa. Tukea tietenkin tarvitaan, mutta kukaan toinen ei voi kenenkään puolesta elää. Toisten syyttely ei auta yhtään.
[/quote]
Miten se vastuu otetaan? Älä selitä noin abstraktisti vaan ihan konkreettisesti. Otetaan tälläinen kuvitteellinen esimerkki, että masentuneen äiti ja sisarukset tarvitsisivat apua mutta äiti on vähän narsisti tai alkoholisti, niin hänen auttamisensa on erittäin vaikeaa eikä ikinä johda haluttuun lopputulokseen. Miten masentunut ottaa sen vastuun? Katkaiseeko hän suhteet ja antaa sisarusten jäädä alkkariäidin armoille (tämäkö oli sitä teidän peräänkuuluttamaanne omaan napaan tuijottamuutta) vai yrittääkö hän auttaa loputtomasti ja itkee sitten kun mikään ei riitä (tämähän ei sitä omassa pahassa olossa vellomista)? Kumpi?
Äläkä nyt ala kiertelemään mitään, että varmasti löytyy joku kolmas ratkaisu. Tämä on kuvitteellinen esimerkki ja kolmatta ratkaisua ei ole.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 05:41"]
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 22:10"]
Masennukseen sairastuminen jo lähtökohtaisesti edellyttää henkilöltä tietynlaista itsekkyyttä ja omaan napaan tuijottelua. Masennusta esiintyy vain yksilökeskeisissä kulttuureissa joissa oman onnen ja tyydytyksen tavoittelua korostetaan ja siihen rohkaistaan. Uskallan sanoa näin koska olen masennuksen sairastanut, toipuminen kesti vuosia ja siihen kuului yksi sairaalajaksokin. Jälkikäteen olen ymmärtänyt että olin todellakin itsekäs. Sairaus toki vaikeuttaa empatian tuntemista, eikä sairastuneena jaksa välittää muista kuten terveenä, mutta samalla tuo itsekkyys myös vastavuoroisesti ylläpitää sairautta. Tämä oli minulle tärkeä oivallus paranemisen kannalta.
[/quote]
Masennusta esiintyy yksilökeskeisissä kulttuureissa joissa toisella ihmisellä on merkitystä vain omien tarpeiden tyydyttäjänä eikä kukaan (onnekkaita hyviin perheisiin ja olosuhteisiin osuneita lukuunottamatta) saa osakseen minkäänlaista empatiaa jotta sitä voisi sitten myös jakaa muille ihmisille. Siis jos ei ole saanut osakseen empatiaa, välittämistä ja mitä lie, on hyvin vaikea kasvaa siihen että itse pystyy antamaan noita asioita muille ihmisille.
Itsekkyys voi kyllä ylläpitää masennusta monin tavoin. Masennuksen perustana oleva itsekkyys ei ole sellaista mitä ihminen itse valitsee eikä masennus ehkä kuitenkaan parannu pelkällä päätöksellä olla epäitsekäs.
Siihen miten itsekkäästi toimii suhteessa muihin ihmisiin, voi masentunutkin vaikuttaa...
[/quote]
Voisitko ottaa muutaman käytönnön esimerkin siitä miten itsekkyys johtaa masennukseen? Puhut niin abstraktilla tasolla, että on vaikea ymmärtää.