Poikani tulee olemaan luokkansa lyhin. 120cm, 20kg.
En tiedä, mistä tuli mieleeni, mutta toukokuisessa kouluuntutustumispäivässä huomasin poikani olevan selvästi muita pienempi.
Olen kuvitellut, että poika on ihan tavallisen kokoinen tuleva seitsenvuotias. Täyttää elokuussa 7v.
Muut olivat jopa päätä pidempiä, tytötkin. Seisoivat rivissä opettajan edessä ja poikani oli koko luokan pienin. Ja siis niin selvä ero, että ihan häkellyin.
Poika on 120cm ja 20kg, kesäkuussa mitattu. Onko siis pieni teidän muiden ekaluokkalaisiin verrattuna vai asutaanko jättiläisten koulualueella?
Kommentit (136)
Jos lapsi on lyhyt 7-vuotiaana, ei se tarkoita hänen pysyvän lyhyenä loppuikänsä. Toisaalta mitä sitten jos ei ole kaikkein pisimmästä päästä? Kun omaa koululuokkaani muistelen, kyllä ne lyhimmätkin ovat hyvät työpaikat löytäneet ;) Yleensä kuitenkin töihin otetaan papereiden perusteella, ei koon eikä osaamisen (enkä nyt sano, että lyhyillä olisi osaamisessa yhtään sen enempää toivomisen varaa kuin pitkilläkään).
"kyllä ne lyhimmätkin ovat hyvät työpaikat löytäneet"? Miksi olet osaltasi vahvistamassa ennakkoluuloja? Tuntuisiko sinusta hyvältä,jos sanoisin sinulle, että "Kyllä sinäkin olet ihan hyvä tyyppi, vaikka oletkin nainen" tai: "Kyllä sinäkin ihan hyvin näytät autoa ajavan, vaikka oletkin nainen"... Tuollaisia ei vain nykyaikana enää kuulu päästää suustaan. Epäolennaisilla asioilla ei ole merkitystä. Mieti tätä.
On tainnut jollekin pätkälle tulla traumoja tai ainakin kompleksi...
On pienin kans luokallaan, osa tytöistäkin reilusti päätä pidempiä.
Eipä ole tullut mieleen venytyspenkkiin laittaa :) Arvion mukaan joku 160cm tulee. Perinyt isän puolen sukulaisnaisten mitat, itse olen 178cm ja pitkästä suvusta muutenkin.
Voi olla, että ottaa kasvuspurtin jossain vaiheessa, tai sit on vaan pienet geenit. So what?
antaa lapselle tarpeeksi D-vitaminia?
ei se nyt ole "moraalitonta" "arvottaa" ihmistä pituuden perusteella. Kyllähän se nyt on ihan evoluutioon pohjautuva seikka, että naiset suosivat pidempiä miehiä.
Meidän eskarin aloittava poika on 108 cm eli todennäköisesti pienempi kun poikasi koulua aloittaessaan. Syntynyt aivan joulukuun lopussa joka tietty vaikuttaa.
Meidän poika on 129 cm ja hän on tulevista ekaluokkalaisista pisin omassa luokassaan. Muutama lapsista on lähes saman mittaisia, osa selvästi lyhyempiä. Lyhyin poika on päätä lyhyempi.
Jos haluat katsoa kasvukäyriä, niin täällä on:
http://www.kasvukayrat.fi/kayra.html
Siis tarkoitus oli sanoa, että jos haluat katsoa oman poikasi mittoja suhteessa kasvukäyrästöön, niin ohessa on linkki. Jos poikasi on 0-käyrällä, hän on keskimittainen, miinuskäyrällä keskimääräistä lyhyempi. Kannattaa myös muistaa, että lapset kasvavat myös tahtia, joku saattaa ottaa kasvuspurtin aikaisemmin ja toinen myöhemmin.
Ja on luokkansa lyhin. Nyt on alkanut itse valittamaan asiasta.
Ekalle menevä 7 v tyttömme on 113 cm.
Kumallekaan ei ole annettu kasvuennuteita neuvolassa, vaikka pojan kohdalla kyllä huolestuneena kyselin , et mitenhän mahtaa käydä.-2 kasvoi, eli ylsi käyrille vielä.
Meillä on vähän ap:n lasta lyhempi poika joka on menossa tokalle. Luokkansa pienin on, toinen luokkakaveri on suunnilleen samoissa mitoissa, muut päätä pidempiä.
On aivan naurettavaa sanoa että ihmiset YLEENSÄ eivät huomaisi ihmisen ulkonäköä, kuten pituutta ja tekisi päätelmiä sen mukaan suuntaan tai toiseen. On myös naivia ajatella etteikö lyhyys olisi helppo syy kiusaamiselle koulussa tai myöhemmässä elämässä.
Sekä mieheni että minä olemme olleet aikoinaan luokkamme pienimpiä ja kyllä asiasta sai kuulla jo silloin kuten poikammekin saa nykyään. Hänelle puhutaan kuin vähä-älyiselle, vaikka hän on erittäin fiksu. Jopa luokkakavereiden vanhemmat, jotka varmasti tietävät pojan iän, käyttäytyvät kuin poika olisi 5 v tai nuorempi vaikka hän on jo 8.
Jos lapsi on lyhyt 7-vuotiaana, ei se tarkoita hänen pysyvän lyhyenä loppuikänsä. Toisaalta mitä sitten jos ei ole kaikkein pisimmästä päästä? Kun omaa koululuokkaani muistelen, kyllä ne lyhimmätkin ovat hyvät työpaikat löytäneet ;) Yleensä kuitenkin töihin otetaan papereiden perusteella, ei koon eikä osaamisen (enkä nyt sano, että lyhyillä olisi osaamisessa yhtään sen enempää toivomisen varaa kuin pitkilläkään).
"kyllä ne lyhimmätkin ovat hyvät työpaikat löytäneet"? Miksi olet osaltasi vahvistamassa ennakkoluuloja? Tuntuisiko sinusta hyvältä,jos sanoisin sinulle, että "Kyllä sinäkin olet ihan hyvä tyyppi, vaikka oletkin nainen" tai: "Kyllä sinäkin ihan hyvin näytät autoa ajavan, vaikka oletkin nainen"... Tuollaisia ei vain nykyaikana enää kuulu päästää suustaan. Epäolennaisilla asioilla ei ole merkitystä. Mieti tätä.
On tainnut jollekin pätkälle tulla traumoja tai ainakin kompleksi...
ei se nyt ole "moraalitonta" "arvottaa" ihmistä pituuden perusteella. Kyllähän se nyt on ihan evoluutioon pohjautuva seikka, että naiset suosivat pidempiä miehiä.
Evoluutioteoria ei tunne moraalia. Minä en usko evoluutioteoriaan. Sinä voit uskoa.
enkä ollut edes luokkani lyhin! Siihen aikaan kasvoin ihan keskikäyrää...
Ipanat on järjestäin vissiin nykyään pidempiä?
Oma esikoinen oli 130cm ja risat kouluun mennessään, eli oli todellakin 5-vuotiaana saman kokoinen kuin minä kouluun mennessäni :D Tyttö tosin on pisimmästä päästä luokallaan.
oli ehkä luokkansa toiseksi tai kolmanneksi lyhin.
Pituusennuste on kuitenkin 190cm, koska vanhemmat olemme niin pitkiä.
On myös naivia ajatella etteikö lyhyys olisi helppo syy kiusaamiselle koulussa tai myöhemmässä elämässä. Sekä mieheni että minä olemme olleet aikoinaan luokkamme pienimpiä ja kyllä asiasta sai kuulla jo silloin kuten poikammekin saa nykyään. Hänelle puhutaan kuin vähä-älyiselle, vaikka hän on erittäin fiksu. Jopa luokkakavereiden vanhemmat, jotka varmasti tietävät pojan iän, käyttäytyvät kuin poika olisi 5 v tai nuorempi vaikka hän on jo 8.
koulu on velvollinen ryhtymään toimiin, jotta kiusaaminen loppuu. Sellaista ei tule sallia, eikä siihen tarvitse alistua.
Oma lapseni on lyhyt, eikä häntä ole koskaan pituuden vuoksi kiusattu. Hänelle ei myöskään ole puhuttu väheksyvästi. Lapsi itse pitää lyhyyttään etuna ja vahvuutena muihin verrattuna.
näkee uuden ihmisen näkee ensin pinnan. Turha sitä on kieltää. Ei se sydämellisyys kuule näy ulospäin.
Ja hyvä, että sulle kelpaa miehesi myös lyhyenä, monille ei kelpaa.
ja arvostelet ihmistä sen vuoksi kovin sanoin. Minä en tee niin, eikä kukaan tuttavanikaan.
t. lyhyen, maailman upeimman miehen onnellinen vaimo
Joo, jokainen näkee ensin ulkokuoren. Kysymys kaiketi onkin siitä, millaisen painoarvon sille ulkokuorelle antaa, ja millaisia asioita siinä ulkokuoressakaan arvostaa, eiks niin?
Ei jokaisen mielestä Missi/Hunks- tyyppinen ihminen ole automaattisesti viehättävä, puhumattakaan siitä, että tutustuessa ei mielipiteet muuttuisi.
ELi kerro nyt mulle vielä, mikä siinä ulkokuoressa on niin mahottoman tärkeää??
poika lyhyt ikäisekseen. Niin oli oma poikanikin koulun aloittaessaan. Oli tuota samaa kokoloukkaa, mutta luokalta löytyi lyhyempiäkin niin tytöistä kuin pojista.
Siskoni poika, joka oli omaani muutaman sentin pidempi aloitti koulun samaan aikaan ja oli kuulemma selkeästi luokkansa lyhyin.
Eikä omaa poikaani ole kyllä koskaan sorsittu pituutensa tähden. On nykyäänkin ikäluokkansa lyhyemmästä päästä. Tyttöystävät ovat aina olleet pidempiä, joten eipä tuo pituus ole tyttöjenkään silmissä ongelma ollut.
En tiedä, mistä tuli mieleeni, mutta toukokuisessa kouluuntutustumispäivässä huomasin poikani olevan selvästi muita pienempi.
Olen kuvitellut, että poika on ihan tavallisen kokoinen tuleva seitsenvuotias. Täyttää elokuussa 7v.
Muut olivat jopa päätä pidempiä, tytötkin. Seisoivat rivissä opettajan edessä ja poikani oli koko luokan pienin. Ja siis niin selvä ero, että ihan häkellyin.
Poika on 120cm ja 20kg, kesäkuussa mitattu. Onko siis pieni teidän muiden ekaluokkalaisiin verrattuna vai asutaanko jättiläisten koulualueella?
Oma poikani oli myös kesäkuussa 120cm pitkä ja 23 kiloa, elokuussa myös täyttää 7, eikä mulle ole tullut mieleenkään, että olisi jotenkin erityisen lyhyt.
Esikoisemme menee kolmoselle, ja on varmaan jotain 130cm pitkä. Ja hänen luokallaan on muutama selkeästi häntä lyhyempi poika myös. Itse asiassa hänen luokallaan lasten kokoerot ovat tosi isoja, on poikia, jotka ovat omaamme päätä pidempiä, ja sitten taas poikia, jotka ovat sen 10 cm omaamme lyhyempiä.
Mutta sellaista se on. Lapsen pituudesta ei ihan hirveästi voi tehdä päätelmiä, kun jokainen kasvaa niin omaa tahtiaan, ja se lapsena pikkuinen voi kasvaa teininä huimiin mittoihin, ja taas sen isokokoisen lapsen kasvu voi pysähtyä jo pikkasen 10 ikävuoden jälkeen.
Niillä eväillä mennään, mitä on saatu ;) oma ekaluokkalainen ,joka nyt syksyllä menee tokalle oli siis ekan aloittaessaan samanpituinen ja painoinen jotakuinkin (122cm ja 23 kg),kaikki on ihan ok! No worries!
Hei,mun mies on 170cm ja naiset aina juosseet perässä...vieläkin...ei se pituus oo mitään,miks kaikkien pitäs olla jotain luonnottomia hongankolistajia ;)
121cm ja 23kg.Eskarin kaikki pojat paitsi yksi samanpituisia kevätjuhlan lauluesityksessä. Tytön kaverit(tyttöjä) yksi pidempi kuin hän,suurin osa samanpituisia,tai lyhempiä.Yksi tokalle menevä ystävä(poika) samanpituinen.Tytön kasvuennusteeksi saimme 165-167cm.Kuulostaa tosi tavallisilta nuo poikasi mitat!