Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä hullua olette tehneet erotessanne?

Vierailija
23.10.2014 |

Minä kannoin kassi kassilta julkisilla liikennevälineillä liikkuen mukaani haluamani omaisuuden uuteen kotiini. Siinä meni viikkoja. Mies oli matkoilla ja käski minun sillä aikaa tyhjentää asunnosta sen mitä haluan.

Sitten siivosin muutenkin suhteellisen puhtaan asunnon täysin pölyttömäksi ja tahrattomaksi tulevaa ex-miestä varten. Vetelin jopa katon ja seinät mikrokuituliinalla, jos niistä vaikka tuli valkoisemmat sillä tavalla. Jätin kaikki huonekalut miehelle, mutta vein astioita, tekstiilejä yms. Itkin samalla kun siivosin.

Yhdessä asuessamme olin jo aikaa sitten lopettanut miehen vaatteiden pesun, miehelle kokkailun jne, mutta eron hetkellä halusin jättää ainakin kodin kuntoon. Katselin ulos ikkunoista, haistelin ilmaa, kuuntelin ääniä, otin viimeiset kassit ja painoin oven kiinni.

Suutuin eron raskauteen, yksin selviämisen pakkoon ja tilasin taksin. Viimeiset tavarat vein siis taksilla uuteen kotiin, koska voimani vain loppuivat, ihan henkisistä syistä, kantaa niitä itse. Ajattelin, että minulla on varaa mennä sitten taksilla.  Perille saavuttua huomasin, että minulta puuttui 10 senttiä taksimatkan hinnasta. Kuljettaja sanoi, että summa riittää, kun ojensin kaikki rahani. Kiitin ja itkin kun nousin pois taksista. En tiedä tiesikö taksi, miten tärkeää minulle oli, ettei hän sillä hetkellä kysynyt puuttuvaa 10 senttistä.

Kommentit (133)

Vierailija
1/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ettekö ole tehneet mitään hullua?

ap

Vierailija
2/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erotessani olin helpottunut että se helvetti vihdoin päättyi, rakastuin samana iltana uuteen mieheen ja eksäni tuli hakemaan minua niistä juhlista väenväkisin ja väkivaltaa käyttäen pois ja väitti että olen lahjakas tekemään hänet mustasukkaiseksi. Minäminäminä- miehet <3.

Hulluinta oli silti, että kostin pettäjälle eli seuraavalle eksälleni. Mies oli koko parisuhteen siihen mennessä vilkuillut vieraita naisia ja jos joku antoi siimaa, mies antoi takaisin ja koko parisuhde unohtui sen siliän tien. Oharit, petetyt lupaukset, kummallisesti muuttuneet aikataulut ja muut vastaavat olivat aivan arkipäivää. Valitettavasti kukaan nainen ei huolinut häntä kokonaan, joten mies pysyi luonani (luikki takaisin selityksien kera). Hän jopa pokerina väitti aina rakastavansa vain minua, mutta käytös kertoi aivan toista. Lopulta hän yritti iskeä parasta ystävääni ja paras ystäväni meni siihen pelleilyyn mukaan, ja siinä vaiheessa menetin hermoni.

Jätin miehen, ja sanoin, että yhteenpaluu ei onnistu. Tämä ei ilmeisesti mennyt miehelle kaaliin, vaan hän kuvitteli edelleen pitävänsä ohjia käsissään ja tietävänsä varmasti missä mennään, jopa paremmin kuin minä. Tajuttuani tämän sovin, että voin tulla käymään ja vietetään yhdessä ilta, jolloin näytetään että kumpikin oikeasti välittää toisesta ja tehdään yhdessä kaikkea mukavaa. Mies oli aivan innoissaan.

Kuitenkin lähdin edellisenä iltana ryyppäämään, lähdin jatkoille vanhan ihastukseni kanssa ja heräsin hänen vierestään kun mies soittaa mua hereille. En vastaa, vaan käännän kylkeä ja lopulta meidän äiti soittaa mulle, ja hän on ainoa jolle vastaan. Äiti kysyy missä mä oikein olen kun mies oli soittanut sillekin. Tietty mies raivostui, kun kuuli missä olen ja kenen kanssa, ja oli soittanut äitini hakemaan loput tavarani sieltä, koska "se huora on pettänyt mua jo kaks kertaa". Pata kattilaa soimaa, emmekä tuossa vaiheessa olleet enää edes yhdessä, joten mietin edelleen miehen kapasiteettia. Syystäkin eks.

Btw, parhaasta ystävästä en ole kuullut enää aikoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rakastuin mieheen jonka kanssa seurustelin kaksi vuotta. Olimme kihloissa ja haaveilimme yhteisestä tulevaisuudesta. Suunnittelimme lapsia ja kun tulin raskaaksi, olin todella onnellinen. Sitten mies sanoi että haluaa että teen abortin. Hän petti minua ja kertoi sen minulle avoimesti. Muutin omaan asuntoon ja tein abortin. Mies sen jälkeen halusi saada minut takaisin ja alkoi ahdistelemaan. Hän odotti minua oveni ulkopuolella, lähetteli kukkia jne.

Yksi kerta sain tarpeekseni. Hän oli tuonut ruusukimpun ovelleni ja lapun jossa sanoi odottaneensa minua pari tuntia oven ulkopuolella. Otin vasaran ja nauloja mukaani kun lähdin entiselle kodillemme ja naulasin ruusukimpun ulko-oveen. 

Vierailija
4/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Btw minäkään en ole kuullut parhaasta ystävästäni. No, mutta hän onkin uskovainen, joka ei hyväksy avioeroa ja minähän olin jo muutenkin vieraantunut hänestä. Erilaiset ystävykykset eivät sitten enää rikastuttaneetkaan toisiaan, kun tämä ystävyyserokin napsahti!

Olen oman tieni kulkija.

ap

Vierailija
5/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

"naulasin ruusukimpun ulko-oveen" Tuli mieleen, että se ovihan oli ehkä kuin hautakivenä abortoidulle, jonka olisit itse tahtonut ja yhdessä oli suunniteltukin. Todella hullua. No toiste et menetä lasta miehen oikkujen vuoksi. Voimia jatkaa!

Vierailija
6/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laihdutin aika rankalla kädellä (bmi 22->16) kun en osannut käsitellä eroa ja keskitin kaikki ajatukseni syömiseen (tai syömättömyyteen...). Olin ihan luurangon näköinen kun tajusin että mitä helvettiä olen tekemässä. Kyseessä ei edes olleet mitkään ulkonäkökysymykset erottaessa, mies ei koskaan haukkunut tjsp, mutta olin silti jossain psyykooseissani aivan satavarma siitä etten tulisi löytämään onnea jos en olisi pieni ja laiha...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

viikko siitä kun mies sanoi, että tahtoo erota, ostin itselleni oman asunnon, ja kuukauden päästä jo muutin.

Ero oli kova paikka ja tavallaan yllätys, vaikka oli meillä pitkään mennyt huonosti, jotenkin vaan luotin siihen, että saamme asiat taas kuntoon, että oli vain ns. huono vaihe parikymmentä vuotta kestäneessä suhteessa. Ja kun mies sanoinkin tahtovansa erota, olin ihan shokissa, halusin kai jotenkin paeta mahdollisimman pian tai jotain.

Erosta on kohta vuosi ja olen jo vähän toipunut, ja onneksi asunto on sellainen, jossa oikeastikin viihdyn, vaikka niin kiireessä ja tunnemyrskyssä sen ostin.

Vierailija
8/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En nyt tiedä onko niin kovin hullua, mutta aina erottuani olen muuttanut ulkonäköäni jollain tapaa; yleensä vaihdan hiustyyliä. Viimeisin ex oli mieltynyt pitkiin mustiin hiuksiin ja tyylikkäisiin vaatteisiin. Eron jälkeen vaalensin hiukset, kasvatin oman värini takaisin, leikkasin polkkatukan, pistin 30 paria korkokenkiä ja useamman jätesäkillisen näitä "tyylikkäitä" vaatteita kirpparille myyntiin. Nyt olen ollut useamman vuoden hyvässä parisuhteessa ja näytän siltä, miltä näytin ennen ensimmäistäkään parisuhdetta. Jotenkin tuon viimeisimmän päättyneen suhteen jälkeen löysin taas itseni ja päätin kasvaa pois siitä, että miestä on miellytettävä keinolla millä hyvänsä. Kuitenkin aina pääasia on luonne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ex jätti vaihdelaatikon parvekkeelle. Pudotimme kaverin kanssa se alas toisesta kerroksesta koska oli niin painava. Raahattiin exän pihalle ja puimme sille exän vaatteet päälle ja teimme kepistä kädet ja jätimme sinne koko vitun laatikko.

Vierailija
10/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei nyt mitenkään hullua, enemmänkin järkevää, kun kumppani petti minua ja erosimme niin lopetin tupakin polton. Meni siinä sivussa samalla vitutuksella...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kasvatin viikset.

Vierailija
12/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaadoin sen päälle pannullisen kuumaa kahvia.

ai hullu ämmä? joo en vaan vittuuntunut elämään pelossa, viis vuotta ottanut narsistilta turpaan ja sitten se pinna tuli täyteen. Jouduin tosin muuttamaan 400km päähän, vaihtamaan numero ja osoitetiedot salaiseksi ja hommaamaan hemmetin ison vahtikoiran (tää on kyllä oikeesti ku lammas mut näyttää pelottavalta :D) että pääsin siitä eroon mutta kyllä kannatti. Hävis paniikkihäiriöt ja masennukset sen siliän tien.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä pistin exän ja salarakkaansa lemmenloman kuvat nettiin ja tagiksi exän nimen.

 

Vierailija
14/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä hullua teitte, kun erositte sovussa?

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/133 |
23.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikista typerin ja lapsellisin mitä olen erottuani tehnyt oli alkaa seksisuhde exäni parhaan kaverin kanssa. Ihan vain jonain lapsellisena muka-kostona, en ollut missään vaiheessa edes erityisesti pitänyt tästä kaverista. Annoin sen päästä jopa niin pitkälle, että tämä kaveri rakastui minuun, huolimatta siitä että tilanne söi pahasti ystävyyden näiden kahden miehen välillä. He olivat vielä lapsuudenkavereita. Tuloksena tästä erosta oli siis yksi jätetty nainen (minä), yksi mies joka menetti sekä hyvän ystävänsä että naisen johon oli rakastumassa/jo rakastunut, ja exäni jolta meni hyvä ystävä (eikä meidän erommekaan varmasti hauskaa hänellekään ollut). Tästä on jo vuosia, mutta siltikin kaduttaa.

Vierailija
16/133 |
24.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miks mulle tuli tosta katkarapu jutusta mieleen Salkkarit ja ULLA! Ullahan laitto Laura Kivirannan wc-pöntön vesisäilöön hauen, kuin ei tykänny Laurasta.. :DDD Kuka muistaa? :)

Vierailija
17/133 |
24.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erotessani eksästäni pimahdin hieman ja soittelin hänen peräänsä taukoamatta. Hän ei tietenkään vastannut puhelimeen ja varmaan soittelin välillä 20 kertaa päivässä kun vitutti. Hullua touhua ja kyllä hävetti jälkeenpäin!

Muutaman päivän kuluttua tulin järkiini ja lopetin soittelun. Unohdin vähitellen koko tyypin (joka siis oli petturi ja valehtelija) enkä ollut enää missään yhteyksissä häneen. Muutaman kuukauden päästä tapahtui klassinen, eli hän rupesi haikailemaan perääni... Ja tekee sitä edelleen vuosien jälkeen. Olen blokannut hänet fb:ssä.

Vierailija
18/133 |
24.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menin naimisiin miehen kanssa joka raiskasi minut ja kohteli muutenkin kuin huoraa. Jatkuvasti sain kuulla miten hän saa parempaa ja katselin vierestä kun hän nöyryytti ja nolasi minut useiden kavereidensa edessä, jätti monesti mutta hslusikin palata yhteen. Joo, itseäni syytän että alistuin tähän mutta olin alle 20 ja todella läheisyysriippuvainen.
-
Tämä jätkä jätti kuitenkin pahat arvet minuun ja aloin ryyppäämään. Seksi oli huonoa ja hän katsoi aina vain pornoa samalla. Sovimme ns.avoimesta suhteesta jossa kumpikin saisi paneskella muiden kanssa. No minulla oli vientiä ja aloitinkin seksisuhteen miehen bändikaverin kanssa. No eihän se seksiin jäänyt vaan rakastuimme. Yritin miehelle selittää että kaikki ei ole hyvin, olen kärsinyt jo pitkään ja mitä jos lähtisin toisen matkaan? Ei hän kuunnellut tai ottanut tosissaan. No humalassa puolihuolimattomasti jätin puhelimeni miehen nähtäville ja hän näki keskustelun kaverinsa kanssa joka tietty oli aika kiihkeää. Minä jätin miehen.
-
Alkuun hän suuttui, halusi palata yhteen sittenkin ja meinasi kosia uudelleen ravintolassa johon hän oli luvannut viedä minut jo 2 vuotta aijemmin. Kun ero oli selvä ja annoin kuukauden aikaa hankkia kämpän mutta sen ajan saisi asua muualla niin hän alkoi levitellä huoran mainetta minulle tässä pahuksen pikkukaupungissa. Baarissakin yksi likka tuli huorittelemaan minua. Kostoksi kerroin kaikille kaiken mitä hän teki minulle ja mitä sain kokea hänen takiaan. Exä sai paljon vihamiehiä raiskauksen takia jonka myös itse tunnusti tehneensä pari vuotta aijemmin.
Vääntämistä ja haukkumista oli puolin ja toisin. Exä sitten päätyi paneskelemaan jonkun naisen kanssa todella sopimattomassa paikassa ja jälkeenpäin kehuskeli asialla minulle. Naureskeli sitä kuinka olin muka purskahtanut itkuun kun se joku muija oli minut haukkunut baarissa.
Eropapereita kirjoittaessa hoidin tilanteen tyynen kylmästi vittuillen exälleni kerroin miten hän oli pilannut liian monta vuotta elämästäni ja miten paska ihminen hän oli. Sain hänet itkemään. No... jälkeenpäin hävettää miten lapsellinen olinkaan, mutta olemme väleissä nykyisin ja mikä tärkeintä, minä en juo enää ja olen paljon onnellisempi kuin koskaan.

Vierailija
19/133 |
24.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Leikkasin ex-tyttöystäväni kaljuksi hänen nukkuessaan pienessä humalassa:D Nykkumaan mennessä hiukset perseeseen asti, herätessä lyhyt siili!! Teki rikosilmoituksen, sain 120€ sakot. En kadu!

Vierailija
20/133 |
24.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 18:47"]Leikkasin ex-tyttöystäväni kaljuksi hänen nukkuessaan pienessä humalassa:D Nykkumaan mennessä hiukset perseeseen asti, herätessä lyhyt siili!! Teki rikosilmoituksen, sain 120€ sakot. En kadu!
[/quote]
Haha, loistava pila!:)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi yksi