Päiväkotien lastenhoitajien joululahjat ahdistaa.
En todellakaan tunne ketään heistä niin hyvin, että lahjan osaisin ostaa, ja niitä kukkiahan sinne varmaan tuo yksi sun toinen. Niitäkään eivät kaikki allergiset siedä, joten sekin on tosi huono idea.
Tulisipa päiväkodin oveen tiedote, ettei opettajille tarvitse kenenkään hankkia lahjoja.
Kommentit (61)
Juttu toimii niin, että mitä parempi/kalliimpi lahja sen paremmin lapsesta huolehditaan.
Viime keväänä hankittiin opettajalle, joka harrastaa vaellusta, vaelluskengät, villapaita ja pullo rommia. Ei ollut iso kustannus/perhe ja kaikille jäi kivat muistot.
" No höh, mix pitäis ostaa muka joku lahja, palkkaahan ne siitä saa!"
Voi *** sentään, mielestäni hyviin käytöstapoihin, yleissivistykseen jnejne kuuluu, että muistetaan niitä, jotka osallistuvat lapsen kasvatustyöhön. Tää on niin itsestään selvä juttu, että en voi käsittää näitä materialisteksi haukkujia! Eihän lahjan tarvitse olla rahallisesti suuri. Se on osoitus siitä, että arvostaa hoitajaa/opettajaa ja haluaa kiittää häntä kuluneesta kaudesta.
Mun lapseni aloitti elokuussa hoidon pk:ssa ja aion laittaa herkkupussin koko hlökunnalle, johon tulee korin sijasta kaunis paperipussi, johon ostan kahvi- ja teepaketit, suklaarasian, suolakeksejä, jonkun juuston ja mandariineja. Ajattelin antaa sen jo ensi viikolla, niin eivät saa kaikkea jouluviikolla.
Lapsen kolmelle lähimmälle hoitajalle annan huovutetut sydämet, joihin on ommeltu paljeteja koristeiksi. Näitä olemme askarrelleet läjän lasten kanssa. Myös isompien tyttöjen opet saavat nämä sydämet. Antaa voi vaikka itsekoristellun piparin, joka on kääritty sellofaaniin - eikä maksa paljoa.
Mä saan itsekin lahjojen antamisesta todella hyvän mielen - enkä ole materialisti!!!
Samalla toivoakseni opetan lapselleni epäitsekkyyttä ja lahjan antamisen iloa. Mutta olen myös toivottoman pihi, johtuen ehkä pitkäaikaisesta rahanvähyydestä. Joten viime jouluna teimme lapsen kanssa hoitajille (myös pk-osaston päiväkotiapulaiselle, sille joka niitä sotkuja siivoaa) piparkakut, jotka koristelimme tomusokerikuorutteella. Mielestäni ajatus on se tärkein, ei lahjan hinta/arvo.
asiaan kuuluu että hän jää joulomalle aikaisemmin ja siten tuoksusta ehtii nauttia päiväkodissa ennen muitten lomaa.
Useat työnantajat muistavat alaisiaa joululahjoilla, samoin yhteistyökumppani muistavat toisiaan lahjoilla ja yritykset muistavat asiakkaitaan lahjoilla.
Minusta on aivan luonnollista opettaa lapselle kiitosta. Eli tehdään yhdessä päiväkodin tädeille kortti johon kirjoitetaan " kiitos minun hyvästä hoidosta" yms. ja kortin jatkeeksi laitamme oma tekemiä pipareita tai suklaarasian.
Lapseni on ollut joka vuosi ihan innoissaan, kun hän saa antaa tädeille lahjan!!!
Joten miksi en kiittäisi päiväkodinhenkilökuntaa, koska olen tyytyväinen heidän työhönsä.
Ja miksi en opettaisi lapselleni antamisen iloa!
Mielestäni on kohtuullista muistaa päiväkodin hoitajia ja jos olisi pph niin varsinkin hänelle ostaisin jonkun paremman lahjan. Heillä on mielestäni huonot palkat ja ko. lahja/muistaminen kiitoksin on tapa jolla heille tulee hyvä mieli. Itse olen ostanu päiväkodin hoitajille (3 ryhmässä) omat pikku lahjat ja keittiö+siivojalle yhteisen suklaapussin.
Yleistän että te jotka ette halua heitä lahjoa olette muutenkin juntteja ettette osaa viedä edes kylään mennessänne pientä tuliaista.
Kyse ei ole rahasta vaan hyvistä tavoista ja halulla tehdä toiselle hyvä mieli. Toki rahaa saa lahjoihin kulumaan, mutta pari euroa yhteiseen suklaaseen koko henkilökunnalle ei luulisi tekevän niin tiukkaa. Hyvää joulua vaan teille.
Itse olen aikoinaan ohjannut kerhoja ja ilahduin todella paljon kun sain parilta perheeltä kiitoslahjan kun lopetimme kerhon :) Nykyisessä työssäni en saakaan joululahjoja - en työnantajalta enkä asiakkailta.
Tiesitkös, että käsityölahja annetaan sellaisille joiden tietää käden taitoja arvostavan - kuten lapseni hoitajat.
Sinunkaltaisesi yksinkertaisuudet arvostavat Tiimari-Euroihme-kamaa ja taidatkin vain olla katkera ettet ole edes sellaista saanut. Hajoa itseesi!
Ei siis 2xvuodessa.. Samaa olen ajatellut itse toteuttaa.
sopii joulukuuseeni tosi hienosti"
Ja sitten roskiin.
päiväkotiin eskarin hlökunnalle (2 lto, 1 lh, avustaja, opiskelija),
harrastusten ohjaajille (3 kpl) lahjat. Miksi? Silkasta antamisen ilosta ja kiittääkseni taas yhdestä kuluneesta yhteisestä vuodesta!
En odota yhtään sen parempaa kohtelua enkä mieti, ilahtuuko lahjan saaja ihan varmasti. Se on hänen häpeänsä, jos ei ilahdu ; )
Rahallinen panostus ei ole kovin iso, hankin lahjat reilusti etukäteen.
Tänä vuonna annetaan kullekin vähän erikoisempi piparimuotti,
maksoivat 2-2,5 e/kpl.
Ei opettajat, tarhantädit odota mitää keneltäkään. Miä ainakin olen iloinen siitä että joku muistaa vaikka " lahja" olisi ihan sanallinen kiitos ! Tai kortti.
Jos pk:ssa on paljon henkilökuntaa ja vaihtuvaa niin voipi viedä suklaata tai kukkia tai pelkän kortin.
Ja hei kukaan ei taatusti tee päiväkotityötä pelkän palkan takia ! Aivan naurettava ajatus... Ja kunnalisten päiväkotien tyänantaja eli kaupunki ei kyllä kiitä tai muista työntekijöitään, ollaan heille vain säästöjen nurisematon kohde ja ikuinen riippa. Kerran yks. pk:saa jaettiin kaikille ylimääräinen bonus jouluksi ja se oli ihan kiva. Tuli sellainen miele että työnantaja välittää ja tahtoo kiittää hyvästä työstä.
Kerran sain lahjaksi yhdeltä hoitolapselta villasukat :) Oli muistanut kun ennen joulua puhuttiin mitä toivois joululahjaksi niin mä olin toivonut villasukkia. Se oli minusta aivan ihana juttu ja sukat lämmittävät jalkojani edelleen...
Ei lahjoista kantsi stressiä ottaa joku tuo, joku ei MUTTA lapset hoidetaan kuitenkin samanarvoisesti lahjoista huolimatta !!!
Meillä taapero syö ja nukkuu myös hoidossa hyvin, mutta hoitopäivä on silti niin rasittava että kotona on nälkäinen ja väsynyt.
Vierailija:
että hyvin meni, nukkui hyvin ja söi tyytyväisenä.
Ja sitten kotiin tullessa taapero on niin nälkäinen, että söisi vaikka kokonaisen reikäleivän päällysteineen :(
Mutta olisi hyvä muistaa joskus muulloinkin kiittää hyvästä hoidosta tms. Itse olin ennen päiväkodissa töissä ja muistan edelleen sen yhden perheen, jossa vanhemmat lasta hakiessa kiittivät aina hoidosta :-) Ja he tekivät sen ihan luonnollisesti, ei mitää tekopyhää touhua. Jotkut ihmiset vaan ajattelevat automaattisesti muita :-)
Me viedään pk:n " tädeille" kynttilät ja joulukahvia, lisäksi koko talon kahvipöytään pipareita ja aurajuustoa...
ole koskaan vienyt mitään henkilökohtaista.
Jouluisin vien esim. jouklukahvia ja /tai suklaata ja jo hyvissä ajoin enne joulua, jotta ehtivät nauttia pikkuhiljaa ennen joulua.
Vierailija:
Se on niiden työ, josta ne saa palkkaa. Enhän mä osta muillekaan lahjoja (perheen ja suvun kanssa, sovittu juttu) lahjoja, mniksi sitten ihan " vieraille" pitäisi, nimenomaan _pitää_! Yhtä outoa kuin tipin antaminen ravintolassa tms. Suomessa.
Mutta muualla maailmassa Sinua katsotaan vinoon jos et anna juomarahaa hyvästä palvelusta. Esim. jenkkilässä TIPS ARE NOT INCLUDED, joten peruspalkkaan ne tekevät aimo parannuksen. Ja mikä parasta - yritys säästää palkkakustannuksissa.
Kapi Talisti
ja tämän vanhemmille, kyllä kait heidänkin mielensä siitä lämmittyisi. Ja jos koet, että ilman " ylimääräistä" kiitosta et kykene olemaan tasalämpöinen, niin vaihda alaa!
siivoojalle (siis hän käy meillä kotona) suklaata ja suklaakahvia joululahjaksi. Päiväkotiin voisin samanlaisen paketin hoitajalle viedä jos lapsi ei olisi kotihoidossa. Kaikki ei tietenkään voi suklaata syödä, tai pullaa tai.. siis ihan mikä tahansa lahja voi olla sopimaton, mutta ajatushan lahjan antamisessa tärkeintä on. Hoitaja voi varmasti jättää sopimattoman lahjan työpaikalle kaikkia ilahduttamaan - eihän se silloinkaan hukkaan mene.
Kukista: kaikki kukat ei tuoksu joten ovat melko varmoja allergisellekin. Tietysti jotkut tuoksuttomatkin kukat voivat aiheuttaa allergiaoireita, eivät yleensä ole kuitenkaan yhtä pahoja kuin voimakkaasti tuoksuvat kukat.
mielin roskiin.