Te, joita suututtaa/vituttaa/inhottaa/ärsyttää kotiäidit/kotirouvat

Jos oma elämä on balanssissa ja nautit siitä, millä todennäköisyydellä myös läheiset ihmiset voivat hyvin??

Kyllä kuule se äidin hyvinvointi heijastuu koko perheeseen, myös niihin lapsiin. Oletpa kapeakatseinen.

perhettä kieli vyön alla raataen elättävästä miehestä varsin ärsyttävältä, esimerkiksi. Etenkin jos vaimo antaa jatkuvasti ymmärtää, että miehen pitäisi viettää enemmän aikaa perheen kanssa, mutta toisaalta rahaa ei ole ylen määrin esimerkiksi säännöllisiin thaikkumatkoihin.

lapsitehtailija ja bussia vieroksuva osaa keskustella muusta kuin kodinhoidosta... mietä on muunkinlaisia kotiäitejä. Niinkuin nähdään että vaikka nämäkin tuttusi ovat työelämässä olleet ei he mitään älykköjä ole silloinkaan olleet?

"Meitä on muunkinlaisia kotiäitejä"

Voi kuvotus, mitä te puhutte.

Ja vielä jotkut hurskastelee, että naisten välinen nokkiminen on vain miesten pahantahtoista panettelua. Joo-o.

kotiäitinä lähes seitsemän vuotta yhteen menoon. Olisin ollut vielä vuoden, mutta sain entisen esimieheni kautta niin hyvän työtarjouksen, että en voinut siitä kieltäytyä :)

Niinä kotivuosinakin moni ns. asiantuntijatyötäkin tekevä voi päivittää osaamistaan, opiskella tai tehdä vaikka freelance-hommia. Itse olen opiskellut avoimessa yliopistossa ja tehnyt työkeikkoja kouluttajana välillä (en ole ammatiltani opettaja kuitenkaan).

Kotiäitivuodet ovat olleet elämäni parhaita vuosia, niin paljon kuin työstäni pidänkin. Lapset ovat pieniä vain kerran, eikä niitä vuosia saa koskaan takaisin.

Me tosin olemme olleet siitä onnellisessa asemassa, että toisen vanhemman kotiin jääminen on ollut helposti mahdollista taloudellisesti, ja se on ollut molempien perheen aikuisten tahto.

.. jään 7 vuodeksi kotiin lapsen kanssa ja sitten taas tehokasta työaikaa jää n.25 vuotta niin ...

Ihan tuli mieleen, että miten luulet 7 kotiäitiysvuoden vaikuttavan työnsaantiisi? Olen ollut työnantajana, eikä minulle tullut mieleenkään palkata 7 vuotta kotona ollutta miestä eikä naista, olipa taustat ja koulutus aikoinaan ollut mitä tahansa. Toimin it-alalla, joka muuttuu nopeasti, 7 vuoden takainen kokemus ja osaaminen on tänään arvotonta. Esimerkki: työnantajalle asiantuntemus on arvotonta, jos hakija tuntee 7 vuoden vanhan kännykän logiikkaa, toiminnallisuutta ja ohjemointia.

koko keskustelua leimaa ihmeellinen joko/tai asetelma eli aivan kuin vain toisella olisi mahdollisuus "uraan" ja toisella kotivanhemmuuteen. Osittaisella hoitovapaalla voi olla molemmat yhtäaikaa esim. 4 päiväisellä työviikolla molemmille jää yksi arkivapaa. Toki tämä merkitsee elitason laskua, mutta kaikkea ei voi saada. Tähän on suurella osalla lakisääteinen oikeus, jota Suomessa käytetään järjettämän vähän.



Toivon Suomen pikkualapsipolitiikan menevän Ruotsin suuntaan, jossa tuetaan koko perheen hyvinvointia jakamalla sekä työelämä että lastenhoito tasapuolisemmin perheen sisällä.

mahdollisesti tehdä keikkatöitä/ osa-aikatöitä/ freelancehommia, tai vaikkapa opiskella esim. avoimessa yo:ssa. Tuttavapiirissä lähes kaikki pidempään kotona olleet korkeammin koulutetut äidit tai isät (ja koti-isiäkin on) ovat todellakin tehneet muutakin kuin istuneet siellä hiekkalaatikon reunalla. Yksi sai innostuksen alanvaihtoon, ja omistaa nyt menestyvän yrityksen, jota hiljalleen aloitteli kotivuosinaan. Meitä on moneen junaan - mustavalkoinen ajattelu on typerää.

koko keskustelua leimaa ihmeellinen joko/tai asetelma eli aivan kuin vain toisella olisi mahdollisuus "uraan" ja toisella kotivanhemmuuteen. Osittaisella hoitovapaalla voi olla molemmat yhtäaikaa esim. 4 päiväisellä työviikolla molemmille jää yksi arkivapaa. Toki tämä merkitsee elitason laskua, mutta kaikkea ei voi saada. Tähän on suurella osalla lakisääteinen oikeus, jota Suomessa käytetään järjettämän vähän.

Toivon Suomen pikkualapsipolitiikan menevän Ruotsin suuntaan, jossa tuetaan koko perheen hyvinvointia jakamalla sekä työelämä että lastenhoito tasapuolisemmin perheen sisällä.

...kotiäitejä tai matalapalkkanaisia. Kotiäitiys /vanhemmuus on perhekohtainen valinta, jos perheen taloudellinen tilanne ja elämäntilanne sallii ja siihen on vapaata halua, ja puolisokin komppaa, siitä vaan.



Ärsytys näyttää täällä koskevan niitä kotiäitejä (alkuperäisen otsikon mukaan, koti-isiäkin voisi joukossa olla..), jotka perheen todellista parasta ajattelematta jättäytyvät kotiäideiksi vain koska (usein matalapalkka)duuni ei kiinnosta. Heidän miehensä voivat kärsiä ylirasituksesta ainoana elättäjänä, perheen taloudellinen tilanne voi olla kehno, jopa lapset voivat kärsiä.



Kotiäitiys voi olla hieno asia, mutta ei ihan aina. Oikeus valita naisella on, mutta vain jos olosuhteet sen sallivat. Kotiin jäämisen tulee olla perheelle (taloudellisesti tai muuten) mahdollista ilman että toiselta puolisolta vaaditaan liikaa.



Lapsen etu tärkein. Lapsen etu ei ehkä ole ylirasittunut elättäjä-isä, eikä koti, jossa naristaan ja riidellään rahanpuutteesta, mutta silti ei haluta mennä töihin.

muttaa ärsyttää heidän jossain määrin omahyväinen tapansa todeta, että he eivät ole viskaamassa lapsiaan pienenä päiväkotiin ja ovat siksi kotona. Yleensä ymmärrystä ei riitä työssäkäyville, ns uraäideille (Suomessa taitaa riittää uraäidiksi kun on osa-aikaisena Alepan kassalla).



Olen kyllä itsekin ollut hoitovapaalla ja samalla maksanut asuntolainan ja ruokalaskut, ja todennut että se on vielä raskaampaa kuin työssäkäyminen, eli en sinäsnsä väheksy kotiäitien taakkaa (vaikka useimmilla ilmeisesti mies rahoittaa kotiäiteilyn).

että on paljon ihmisiä, jotka ovat jääneet kotiin töistä, joissa kävivät vain palkan vuoksi. On eri asia jäädä kotiin lähärin työstä kuin bisnesmaailman urahuipulta. Ymmärrän hyvin, että joku vähemmän kunnianhimoinen jää himaan ja joku toinen ei. Miksi tarvitsee kiistellä kumpi on oikein? :))

Mutta eikö sitten ole vähän tekopyhää perustella kotonaolemista lasten parhaalla ja halveksia hoitoon lapsiaan vieviä, jos oikea syy olla kotona on se, että työ nyt ei ole niin kiinnostavaa?

Mun tuntema kotiäiti on kotiäiti sen takia, että ei halua siihen työläisnaisen arkirumbaan, joka on kiirettä kiireen perään. Hänen miehensä suhtautuu kotiäitiin suurella kunnioituksella ja pitää sitä ihan yhtä merkittävänä osana yhteistä perhettä kuin hänen työssäkäyntiäänkin.



Nyt tää kotiäiti on nelikymppinen, koulutettu, tekee freelance-hommia säännöllisesti aamupäivät ja ennen kaikkea hän on kukoistavan hyvinvoivan näköinen ja oloinen. Heidän koko perheensä on ihastuttava. Rento, stressaamaton. Tekevät paljon itse, nikkaroivat ja ompelevat, lapset mielikuvitusrikkaita ja innokkaita luonnossa liikkujia. Nainen tekee myös vapaaehtoistyötä ihan auttamisen ilosta ja he suunnittelevat myös tukiperheeksi ryhtymistä (mitä kyllä suosittelen sillä he ovat mitä mainioimmat vanhemat).



Omaisuutta heillä ei ole (asuvat vuokralla) ja sitä he aina naureskelevat. Mutta he kyllä elävät tässä hetkessä ja siitä olen tavallaan heille kateellinenkin vähän.



Jos meillä riittäisi yhden palkka, niin tekisin saman homman.

Harvempi pystyy saamaan hyvän uran hauskassa työpaikassa ja kotiäityiden joiksikin vuosiksi ja sitten taas menestyksekkään uran eläkeikään saakka.



Pitää valita. Kun lievän vammaisuuden takia en pystynyt opiskelemaan itselleni kunnon koulutusta jouduin tyytymään matalapalkka alaan valitsin myös kotiäitiyden mieluummin. Kotona oleminen antaa minulle enemmän, lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen ja rauhallinen elämä on parempaa kuin tylsä työ ikävässä työyhteisössä. Mies onneksi on tienannut sen verran, että ollaan pärjätty eikä ole kokenut asemaansa perheen ainoana tulonsaajana ylivoimaisena.



Ne joilla on hyvä koulutus ja mieluisa työ eivät tietenkään voi ymmärtää niitä, joilla ei sitä ole mutta ihan turhaan haukkuvat ja syyllistävät. Kyllä jokaisella ihmisellä on oikeus tehdä niitä valintoja mitä yhteiskunta mahdollistaa.

jos esim.äiti tai isä hoitaa lapset kotona.Ne on niitä valintoja...

Siis kuka on teidän mielestänne kotiäiti? Jos määritelmä on, että kotona lapsiaan hoitava äiti, niin joka ikinen äiti on Suomessa ollut kotiäitinä. Ja jos uraäiti on äiti, joka on töissä niin lähes joka ikinen äiti on joskus myös uraäiti.



Entä halveksitteko niitä, jotka juuri tällä hetkellä ovat kotona, vai myös kaikkia niitä, jotka joskus ovat olleet kotona? Jos teillä on 50-vuotias tuttava, joka oli 25 vuotta sitten muutaman vuoden kotona, niin onko hän teistä tosi huono ihminen?



Monilla teillä näyttää myös olevan aika paljon keskusteltavaa oman äitinne kanssa, koska olette kokeneet oman lapsuutenne ikävänä ja koette että äitinne on ollut teille huono naisen ja äidin malli. Se on tosi surullista, ja voi olla, että jos rohkeasti juttelisitte omien vanhempienne kanssa näistä huonoista muistoistanne, voisi moni asia saada selityksen ja omakin olonne helpottuisi.

koska oma äitini laittoi mut hoitoon jo 3 kk iässä enkä missään tapauksessa halunnut samaa kohtaloa omille lapsilleni. Mies on tukenut minua tässä pyrkimyksessä. Rikastumaan ei olla päästy mutta ainakin on lapsillani ollut onnellisempi ja turvallisempi lapsuus kuin itselläni.

koska oma äitini laittoi mut hoitoon jo 3 kk iässä enkä missään tapauksessa halunnut samaa kohtaloa omille lapsilleni. Mies on tukenut minua tässä pyrkimyksessä. Rikastumaan ei olla päästy mutta ainakin on lapsillani ollut onnellisempi ja turvallisempi lapsuus kuin itselläni.

Tämä on minusta se mielenkiintoinen kysymys. Johtuuko kokemukset onnettomasta lapsuudesta siitä, että on varhaisia hylkäämisen kokemuksia vai siitä, että vanhemmat eivät muutenkaan olleet läsnä lasten elämässä?

Monet äidit kuvittelevat, että kun "uhrautuvat" lapsen eteen pari vuotta, niin sitten voi tehdä uraa ja mennä tukka putkella. Mutta ei se noin mene. Vaikka varhaislapsuus on erittäin herkkää aikaa, niin se lapsi tarvitsee vanhempiensa huomiota ihan koko elämän ja ainakin 18-vuotiaaksi asti. Jos 3-4 ekaa vuotta elämästään on vanhempien silmäterä, ja sen jälkeen yhteyttä pidetään lähinnä kännykällä, niin takaan, että se lapsi ei koe lapsuuttaan turvallisena ja onnellisena.

Minut laitettiin hoitoon 6 kk:n ikäisenä, tosin ekat puoli vuotta olin hoidossa mummillani ja sen jälkeen päiväkodissa 1-vuotiaasta lähtien. Työssäkäynti oli vanhemmilleni taloudellinen pakko, mutta kaiken vapaa-ajan he viettivät kanssani (ja myöhemmin veljeni kanssa). Kaikki lomat, viikonloput ja illat vietettiin perheen kesken ja olen ollut hyvin varhain tietoinen siitä, että olin hoidossa vain, koska näin oli pakko tehdä. Lapsuuteni oli siis turvallinen. Joskus murrosikäisenä jopa ärsytti vanhempieni perhekeskeisyys ja lauantai-illan saunaperinne yms.

Vaikka kyse on tietysti vain yhden henkilön kokemuksesta (ja veljeni kokemuksesta), niin uskon vahvasti, että lapsen kotona hoitaminen tai päiväkotiin laitto ei ole kiinni iästä vaan siitä huomiosta ja ajasta, jota lapselle voi antaa läpi hänen elämänsä.

Tästä näkökulmasta katsoen ei ole väliä, onko kotiäiti vai työssä käyvä äiti vaan tärkeämpää on olla oikeasti läsnä niinä hetkinä, kun on mahdollisuus olla lapsen kanssa.