Kirjoita tänne se todellinen tämän hetkinen tilapäivitys ilman fb-suodatinta tai mitään kaunistelua:

v*ittu et v*ituttaa. Ei ole rahaa mihinkään, kaikki menee laskuihin, sossuun en ole tarvinnu tukeutua enkä tukeudu !



Mistä h*lvetistä muut ihmiset repii rahansa ? Tuntuu et eletään niin leveesti ja vielä velaks. Sepä hyvä. Vipeistä varmaan aukee onni ?



MUTTA onneks on ihana mies ja ihanat lapset ! On ruokaa, katto pään päällä ja kaikki välttämätön, jtoen ei meillä niin huonosti mene. Tää on vaan tätä melankolista menoa näin perjantaina. Tsori et avaudun.

Viimeinen työpäivä ennen lomaa ja pitäis oikeasti olla iloinen. Kuitenkin minua masentaa ja ahdistaa, koska töissä kaikki on huonosti ja pelkään, että syksyllä tilanne vain pahenee.





Koen olevani asian kanssa täysin ysin, enkä tiedä kenen kanssa keskustelisin. Koska työt masentaa niin ahdistaa myös muu elämä. Yksinäisyys, sinkkuus, huono kämpää jne.

Rakastuin varattuun ihan vähän. Pitkään aikaan ei kukaan ole niin totaalisesti vienyt jalkoja alta. En näe häntä enää koskaan.

Kai se on nyrkkipyykille mentävä hinkkaamaan mällisiä stringejä. Tai vaan luotettava mummukoihin huomisen päivän.

Ukko murjottaa, syynä raha ja/tai seksi. Inhoan sitä, sillä on pieni kulli ja se pettää mua. Syön suruuni ja kohta alan juoda punkkua. Olen läski ja ruma ja en saa töitä. But who cares. Opinnäytetyö on kesken, tuntuu etten saa siitä otetta. Meikäläisen tuurilla kuolen vielä rytmihäiriöihin ennen valmistumista.

Makaan alasti sängyssä, kävin äsken kylvyssä. Sitä ennen söin paketillisen Lidlin lihapullia kylmänä ja eilisiä makaroneja, oksensin kaiken pois, taas. Väsyttää kamalasti. Olin viikko sitten osastolla, koska halusin tappaa itseni.

tylsää. Tää on taas tätä arkea kun ollaan kotona, mies juoksee omissa menoissaan illasta toiseen ja mä yksin lasten kanssa. En jaksa. Pinna on tosi kireellä, en saa mitään aikaseks. Vituttaa kun oon läski mutta syödä mussutan vaan. Tänään ostin lenkkarit mut tuskinpa niitä tulee käytettyä. Tehtävää olis niin paljon etten tiedä mistä alottaa. Miks kaikki jää aina mun kontolle perkeleen äijä ei tee mitään. Haluun eroon siitä, ärsyttää ku se aina vinkuu seksiä, en haluu ku en saa siitä mitään irti. Mut pakko kait sille on joskus antaa.

Olen elänyt viimeisen viikon pastalla, kananmunilla, hapankorpuilla ja maidolla. Alkaa olla nälkä, tänään jäljellä enää pastaa, öljyä ja basilikaa. Omat yrtit kannattaa!



Huomenna on palkkapäivä ja tulee lomarahat :) Ja mieheni ensimmäinen palkka aikoihin tipahtaa tilille samaan aikaan! Ja nyt maksoimme viimeisen erän ulosottoakin. Loppuu tämäkin kituutus ja alkaa normaalimpi elämä. Huh. Huomenna se alkaa!

kun en pääse pyörälenkille. No, haen sitten siwasta siideriä. Jos makkarat paistais.

Tästähän tuli pitkä ketju! Ja tosiaan jollain tapaa aika lohdullinen. Se mitä fb:ssä lukee on usein kaukana todellisuudesta. t:ap



Tänään todellinen statuspäivitykseni olisi jotain tällaista:



Olen niin väsynyt kaikkeen. Miksi en osaa olla onnellinen siitä mitä minulla jo on? Miksi en osaa päästää irti menneestä? Miksi sabotoin uudestaan ja uudestaan ihan itse itseäni olemalla niin armoton, julma tai vaihtoehtoisesti välinpitämätön itseäni kohtaan... Koska tämä helpottaa?

Minä vihaan elämääni.

Nyt sitten lasken täällä roposia, että riittäiskö ne (ja uskallus!) uuteen matkaan. Haluaisin niin kovasti nähdä hänet vielä, mutta järki laittaa vastaan. Ehkä tästä pääsee vielä joskus ylikin.

ja olen vieläkin väsynyt ja pahantuulinen. Tympäsee mies enkä jaksa puhua sille eikä oikein huvita touhuilla muksunkaan kanssa. Menisivät vaikka ulos.

Päällimmäisenä tunteena kiitollisuus. Välillä menee hermo riitelevien lasten kanssa, mutta lomalla sekään ei rasita niin kuin tavallisesti. Kaikki asiat on hyvin.

En jaksa siivota, en jaksa laittaa ruokaa, en jaksa olla edes äiti enkä varsinkaan vaimo. Haluaisin olla vaan yksin ja nukkua. Mutta kun olis mahdollisuus nukkua niin mä en saa unta ja roikun vaan av:llä.



"Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä?"

Mulla on kesäloma. Mulla ei oo rahaa mennä mihinkään eikä tehdä mitään. Lapset on isänsä ja tämän uuden vaimon kanssa viikon Pärnussa ja minä ryyppää yksin kotoa suruuni siitä miten mun elämä on mennyt ja miten yksinäinen olen.

6 vuotta nuorempi mies,joka on niin ällön rakastunut,itseä ärsyttää liian moni asia tässä miehessä.

Vituttaa lapsen isä,siis ex mieheni,joka ei tee mitään enää ikinä lapsensa kanssa.

Vituttaa kun ei ole rahaa tarpeeksi.

Ärsyttää kun pitäis mennä suihkuun ja laittaaa keittiö kuntoon.

Ja vituttaa kun kämppä on sotkunen muutenkin.

Miten ihmeessä mä saan tän kakaralauman nukkumaan kun itse haluaisin nyt vaan vaihtaa yökkärin päälle ja painua peiton alle. Mulla hullulla on seitsemän lasta täällä (veljen lapset yökylässä + omat). Kuin mä hullu aloin tähän?

En ole ollut kahteen päivään ulkona. En kestä näitä kroonisia kipuja, olisipa ihanaa jos vielä omana elinaikanani keksittäisiin tehokas lääke.



Tuntuu myös, että sekoan naapurien ja tämän pihan lapsista. Lyhykäisesti lapsien käyttäytymisestä, leikkivät rapussa, juoksevat portaita ylös alas jne

Pompottavat fudispalloa rapussa, rynkyttävät rapun ovea jatkuvasti.



Oma lapseni jo aikuinen mutta en olisi ikinä antanut käyttäytyä samalla tavalla. Rappu kun ei ole mikään leikkipaikka ollenkaan. Stressaa aamusta iltaan tuo möykkääminen. Ja nyt ei pyöri kun valituksen tekeminen ja/tai muuttaminen pois.



Mä oon ihan loppu.

Nukutin taaperoa juuri 3 tuntia, väsyttää niin ettei ajatus kulje. Mies on "yksillä", tekisi mieli jättää se.

Itse vein 2v taaperon sänkyyn ja sanoin hyvät yöt ja että rakastan. Sitten syömään ja nauttimaan kun mies on yhden yön pois:)

Just tätä mä odotinkin ja onneksi olkoon sä olit eka vittupää joka tuli pilaamaan tänkin hyvän ketjun saatanan omahyväinen itsensänostaja....