Lue keskustelun säännöt.
Mulla on ollu TOSI menlankolinen olo jo pitkään :(
26.06.2012 |
En oikeen osaa ees sanoo mistä asti, mutta päivät kuluu katsellessa vanhoja valokuvia, muistellessa menneitä.
Olo on tosi melankolinen ja alistunut ja toisaalta todella levollinen. Haluaisin vaan puhua jonkun kanssa syvällisiä ja katsella luontoa ja istua rauhassa, mutta ei ole ketään...
En tiedä mikä mulla on tai mitä mun alitajunta prosessoi, mutta tuntuu koko ajan kuin luopuisin jostain ja on sen takia haikea ja surullinen olo :/
Ikää 32 v.
Kommentit (10)
Uskon että olet oikeassa kun sanot että jotain alitajuntasi prosessoi. Uskon että tällaiset prosessoinnit ovat ajoittain tarpeen että ihnisen henkinen kasvu jatkuu, eikä niihin liittyvää melankoliaa, vetäytyvyyttä, ulkomaailmassa toimimiseen kiinnostuksen vähenemistä jne tarvitse pelätä tai pitää hoidettavana sairautena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut vähän samantapaista, eikä kyllä vieläkään ole niin helpottanut. Aivot ikäänkuin käyvät läpi kaikki valinnat alkaen koulutuksesta, töistä, parisuhteesta, monista monista monista asioista ja itseään on tullut sätittyä. Enkä voi väittää olevani kovin onnellinen, mikä ei niin pysyvä tila koskaan olekaan, mutta edes siten kun tosiaan vielä aiemmin olinkin. :(
Nimittäin en tunne itseäni millään lailla vanhaksi enkä edes oikein muista olenko sen 29 vai 32. Äskenkin täytyi oikein muistella. Ja oikeasti musta tuntuu ihan kuin oisin vielä 15-vuotias... Tai ainakin jutut on yhtä tyhmiä.
ap
Jos jutut välillä on vähän tyhmiä. :)
5
34v., vähän samanlaista välillä, tosin vain hetkittäin. Ei ole aikaa liikaan pohtimiseen kun on kaksi pientä lasta...
Mulle tulee haikea olo kun ajattelen tiivistä kaveripiiriä, mikä oli parikymppisenä. Silloin luin paljon kirjoja, sain keskittyä itseeni ja ystävien kanssa olemiseen, tietysti opiskelin myös, ja matkustelin, opiskelin myös ulkomailla... Nyt mennään lasten ehdoilla, elämä pyörii tasaista rataansa perheen kesken. Vanhojen kavereiden kanssa nähdään liian harvoin, uusia kavereita on tällä paikkakunnalla pari, muttei samanlaisia kuin nuoruuden ystävät.
Elämä muuttuu, olen nyt onnellisempi kuin parikymppisenä, mutta kyllä sitäkin aikaa on välillä ikävä.
No mutta sehän ei niin vakava asia ole
Nimittäin en tunne itseäni millään lailla vanhaksi enkä edes oikein muista olenko sen 29 vai 32. Äskenkin täytyi oikein muistella. Ja oikeasti musta tuntuu ihan kuin oisin vielä 15-vuotias... Tai ainakin jutut on yhtä tyhmiä.
ap
Jos jutut välillä on vähän tyhmiä. :)
5
kovin hyväkään asia...
Mut mä olen jo niin vetäytyvä ja melakolinen, että se haittaa mun töitä. En saa mitään aikaiseksi, projektit seisoo jne :/ En vaan saa otettua itseäni niskasta kiinni, kaikki on menettänyt kiinnostuksen eikä oikein millään tunnu olevan väliä. :/
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut mä olen jo niin vetäytyvä ja melakolinen, että se haittaa mun töitä. En saa mitään aikaiseksi, projektit seisoo jne :/ En vaan saa otettua itseäni niskasta kiinni, kaikki on menettänyt kiinnostuksen eikä oikein millään tunnu olevan väliä. :/ ap
ehkä tämä ohjelma voisi auttaa sua hahmottamaan tilannettasi: alempana linkki ohjelmaan, jossa mm. psykiatri Leena Korhonen kertoo masennuksen merkeistä ja muusta asiaan liittyvästä - asiallinen ja inhimillisen oloinen ohjelma http://vod-2.tv7.fi/vod2/armon_kalliolla/armon_kalliolla-045-w.MP4
sitä se on. ihminen on luonnostaan laumaeläin. yksinäisyys rupeaa jossain vaiheessa ahdistamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se olla masennustakin, joka aiheuttaa nuo melankoliset ajatukset, ja tietty päinvastoin. Siis että saatat tarvita ammattimaista apua, vai tuntuuko ajatus ihan typerältä ja turhalta?
lähimmäksi totuutta, kaipaan tosiaan kumppania. Vaikka nautin yksinäisyydestä ja itsenäisyydestä, haluaisin jonkun. Mulla oli lyhyt ihastus tässä vähän aikaa sitten, mutta siitä ei tullutkaan mitään vaikka niin tosissani kuvittelin ja toivoin. Ehdin jo innostuakin siitä, että mullakin on toivoa... (olen yh).
Ehkä tää on vaan alistumista ja paluuta harmaaseen arkeen, kun ihastus "jätti". En tiiä, en haluais myöntää että jollain miehellä on näin iso vaikutus muhun!
Toisaalta tää ei kyllä kokonaan voi liittyä pelkkään ihastukseen, kai tässä on taustalla jotain syvällisempää. Ehkä tän jälkeen näkee taas paremmin tulevaisuuteen tai ainakin ne haaveensa kirkkaammin. Sit saa motivoitua itseään taas paremmin.
ap
Nimittäin en tunne itseäni millään lailla vanhaksi enkä edes oikein muista olenko sen 29 vai 32. Äskenkin täytyi oikein muistella. Ja oikeasti musta tuntuu ihan kuin oisin vielä 15-vuotias... Tai ainakin jutut on yhtä tyhmiä.
ap