Lapset täydentävät elämän

lapset sotkisivat elämäni. Vapaaehtoisesti lapseton ja onnellinen

Ne tuovat sen onnen, joka sinulta puuttuu. Et voi tietää, mitä se on kun sinulla ei ole kokemusta. ;)

kanssa, että tiedän kyllä mitä lasten kanssa oleminen on, älä huoli siitä. Kokemusta on paljonkin lasten kanssa olosta siis.

Todistit juuri väitteeni, koska vain alapseton voi verrata lapsien kanssa olemista omaan lapseen. Oma lapsi on asia, joka ei vertaudu mihinkään muuhun kokemukseen, mitä elämässä on vaikka olisit hoitanut kuinka montaa sinulle tärkeää lasta.

lapset sotkisivat elämäni. Vapaaehtoisesti lapseton ja onnellinen

Ne tuovat sen onnen, joka sinulta puuttuu. Et voi tietää, mitä se on kun sinulla ei ole kokemusta. ;)

kanssa, että tiedän kyllä mitä lasten kanssa oleminen on, älä huoli siitä. Kokemusta on paljonkin lasten kanssa olosta siis.

Todistit juuri väitteeni, koska vain alapseton voi verrata lapsien kanssa olemista omaan lapseen. Oma lapsi on asia, joka ei vertaudu mihinkään muuhun kokemukseen, mitä elämässä on vaikka olisit hoitanut kuinka montaa sinulle tärkeää lasta.

Ei kaikesta tarvitse olla omaa kokemusta, että asioista voi tietää jotain. Jos vähänkään epäilen, että en halua lapsia niin olen niin viisas, että en niitä siis teekään.

Joten olen kyllä aivan varma asiastani, en vaan pidä lapsista, en voisi kuvitellakaan lapsiperheen arkea. Ihana kun voi valita.

ihan Suomessa, vanhuksia, mt-ingelmaisia, vähäosaisia jne.

Jos omat tuttusi ovat tyhjäpäisiä pintaliitäjiä, niin älä ylsitä sitä kaikkiin.

Puhun keskivertoihmisistä, joiden viikot menevät työssä ja viikonloput juhlissa, konserteissa tai puolison kanssa lenkkipolulla. Sellaiseen elämään lapsi tuo syvyyttä, jota ei saa edes vapaaehtoistyöstä Afrikassa.

Lapset täydentävät elämän

Vierailija - 26.06.12 10:59 (ID 15099467)





Ilman kahta ihanaa lastani elämäni ei ollut minkään arvoista, vaikka silloin aikanaan sekin tuntui onnelliselta. VELA:t miettikää vielä!







On se niin hauskaa, että jonkun huumoro meinaa sotkeutua näihin aloituksiin:) No parempi purkaa tällä palstalla niitä traumoja, kuin kadulla tai perheen keskuudessa ym.

Suomalaisista noin puolet tekee säännöllisesti vapaaehtoistyötä, joten siihen ei vaadita erityisen syvällistä henkilöä. :)

En ole erityisen kunnianhimoinen, enkä erityisosaaja,

kaikessa suhteessa olen keskinkertainen henkilö, mutta lapset ovat minun suuri rikkauteni, joo ja vanhin on jo 19-vuotias ja muuttaa ihan just pois kotoa,joten äitiyttä on jo koettu (sekä poika- että tyttölasten kanssa)!

Parhaat ja vanhimmat ystävättäreni ovat molemmat lapsettomia, esikoiseni kummit, toinen omasta tahdostaan ja toinen tahtomattaan, enkä tunne kumpaakaan kohtaan ylemmyyttä tai alemmuutta, hassua edes vertailla ihmisiä lapsiluvun mukaan.

Minun elämäni lapsi pilasi! Lapsi sattuikin olemaan vaikeasti sairas ja jouduin luopumaan paljosta. Olisin taatusti paljon onnellisempi ilman tätä lasta eikä kokemus ole tehnyt minusta jaloa, ainoastaan katkeran.



Jos lapsia ei halua niin ei kannata suostua yhteiskunnan/perheen painostukseen ja hankkia niitä.

Lapsettomien elämä on surullista katseltavaa. :(

Suru on tässä nyt täysin katsojan silmässä. Parempi olla katselematta jos sulla tässä kohtaa on jonkinlainen trauma aiemman elämäsi tyhjyydestä. Muiden sisäinen elämä ei välttämättä ole ollut yhtä ankeaa lapsettomana.

Ja minä en ole lapseton, eli tätä mielipidettäni et voi torpata toteamalla " sä et vaan tiedä mitä sulta puuttuu".

Mun on jotenkin vaikea käsittää miten ihminen ja elämä on arvoton jollei tee lasta.



Eli olet arvoton, kunnes teet lapsen, ihmisen, joka on itsekin ilmeisesti arvoton ja elää merkityksetöntä elämää kunnes tekee itse lapsen, joka taas on arvoton jollei jne.jne.



Päätöntä logiikkaa.

tämä lasten kanssa elo on välillä niin epäkiitollista ja sairasta meininkiä etten suosittele kellekkään jolla ei huumori riitä ja pinna on lyhyt=D

Terv.neljän äiti joka nauttii äitiydestään jollain sairaalla tavalla=)

Kiitos vaan ja kyllä on mietitty päät puhki, että haluaako niitä lapsia vai ei.



Itselleni on ilmeisesti jäänyt jonkinlaiset traumat vanhemmuudesta, minkä takia en halua lapsia. Olen sisaruslauman (5kpl) vanhin ja huolehtinut nuoremmista sisaruksistani niin kauan kuin muistan. Edelleenkin murehdin nuorimmasta, kun on nyt hurjimmassa teini-iässä. Itselläni ikää 27 vuotta.

Meillä oli kuitenkin ihan hyvä perhe-elämä. Äiti ei vaan ehtinyt joka paikkaa ja minä olin äidin pikku apuri. Olen siitä hiukan katkera äidille.



Koen ,että olen hoitanut jo oman osuuteni vanhemmuudesta. Mulla ei todellakaan ole ruusunpunaisia kuvitelmia vauvojen hankinnasta ja vanhemmuudesta. Kun ajattelenkin asiaa, niin alkaa ahdistamaan ja harteille asettuu taas se raska taakka. Ei, ei enää ikinä!