Katuisinko kolmatta? Olen haaveillut kolmannesta lapsesta jo parisen vuotta.

asia, joka on kuulunut ihmisenä olemiseen, perheen perustaminen, asetetaan kyseenalaiseksi. Siinä, että perheeseen syntyy 4-5 lasta, ei ole mitään erikoista. Hankalaksi asian tekee toki yhteiskunnan painostus suorittamiseen ja sen tällaisenaan ylläpitämiseen, mutta se on paljon luonnollisempaa, kuin esim kahden lapsen hankkiminen.

Nykyään ihminen tarvitsee aikaa itselleen, aikaa nauttia itsekseen, aikaa laittaa asiat järjestykseen, aikaa harrastaa, aikaa parisuhteelleen. En ole ollenkaan niin varma, että tämä johtaa onnelliseen lopputulokseen.

T: Akateeminen nainen, vaimo, äiti kolmelle

silti tuolla kaupungillä näkyy lapsia, joista kukaan ei jaksa välittää. Ihan pieniäkin juoksee pihoilla ja kukaan ei jaksa heitä vahtia.

Pieniä, joiden on pitänyt itsenäistyä liian aikaisin kun äiti on halunnut vielä yhden ja taas vielä yhden vauvan.

Ihan oikeasti tiedän perheitä, missä on mennyt ihan hyvin kun on ollut ne 2 lasta, jotka ovat jo antaneet elämän helpottua. Siihen on haluttu epätoivoiseen vauvakuumeeseen se kolmas ja helvetti on ollut irti. Kohta on äiti huomannut olevansa kolmen lapsen lähiäiti kun elämä ei kannatellutkaan.

Eli miettikää ihan oikeasti tarkkaan, että mihin tarpeeseen se kolmas tai neljäs tai viides pitää tehdä. Ettekö voi sallia itsellenne jo sitä, että elämä on helpompaa ja pääsisitte helpommalla.

Se kolmas voi olla joskus juuri se, joka katkaisee kamelinselän.