Pelkään palavani kunnolla loppuun

Niin, se on tapahtunut minulle kerran aikaisemminkin. Olin niin kiireinen, koko ajan piti tehdä jotain, aamusta yömyöhään. Silloin minulla ei ollut syytä jatkaa ja kun jaksamukseni loppui, se vain loppui. Puf ja aamulla en vaan enää päässyt sängystä ylös.



Nyt minulla on ollut samoja fiiliksiä. On ollut koti, koulu, lapsi, työt, parisuhde ja kaveritkin tarvitsisivat jostain aikaa. Kun työt painoin päälle, jätin koulun vähemmälle. Mutta kun oli pari viikkoa enää aikaa, puristin itsestäni viimeiset mehut. Ajattelin, että kohta helpottaa. Ei helpottanut, missään vaiheessa en päässyt lepäämään väsymystäni pois. Mutta lapsi ei kysy: Haluatko, äiti, tehdä tänään mulle ruokaa? Äiti, haluaisitko vaihtaa mun vaipan? Ne on vaan tehtävä ja jokainen äiti tietää, että kyllä ne voimat itsestään jostain löytää lapsensa hoivaamiseen.



Mutta hei. Minä olen nyt vanhempi, vastuuntuntoisempi ja oppinut sentään jotain menneisyydestä. Niimpä minä pyydän apua. Minä puhun miehelle, kerron olevani väsynyt. Pyydän apua ihan normaalien askareiden kanssa. "Voisitko sentään katsoa vähän tuota tiskikonetta aina silloin tällöin? Edes kerran viikossa imuroida? Jos minä viikkaan valmiiksi, voitko viedä kaappiin?" Ei. Apua ei tipu.



Niinpä kun minä tänään flunssassa ja kuumeessa imuroin miehen katsoessa telkkaria, aloin kesken kaiken itkemään ja huutamaan, etten jaksa enää.



Mies ei ymmärrä vieläkään, mikä mättää. Kertokaa, miten, miten minä saan miehen tajuamaan, että minä tarvitsen apua? En mitään kuuta taivaalta, mutta vähän voinsi kattoa, mihin paskaset kalsarinsa jättää ja edes kerran viikossa tarttua imuriin??



Kun minä en vaan enää jaksaisi hoitaa kaikkea yksin...