Seitsemän lapsen äitinä kuolisin tylsyyteen, jos lapsia olisi vain yksi.

En oikein edes muista elämääni yhden lapsen äitinä. Esikoinen oli helppo ja tyytyväinen vauva. Nukkui yöt, söi hyvin. Toinen lapsi syntyi, kun esikoinen oli 1,5v. Aika pian ne alkoivat leikkiä keskenään, eikä esikoista tarvinnut enää "viihdyttää".

Sen jälkeen lapsia on syntynyt niin, että tällä hetkellä lapset ovat 10v, 8v, 6v, 4v, 2v ja yksivuotiaat kaksoset.

Kaksi isointa ovat aina yhdessä, 6v on joko isompien kanssa tai 4v:n kanssa. Usein myös tykkää leikittää kaksosia, koska on niille "iso". 4v ja 2v leikkivät paljon keskenään, samoin kaksoset. Kaksoset nyt eivät vielä varsinaisesti leiki, mutta viihtyvät toistensa seurassa.

Aamusta iltaan leikit sujuvat, kaikilla on tekemistä. Jos minulla olisi yksi lapsi, se ei viihtyisi yksinään ja pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain.

Ymmärrän erittäin hyvin, että yhden lapsen äidit ovat ihan puhki, oli lapsen ikä mikä tahansa. Ison lapsilauman kanssa on paljon helpompaa.

No, se on sinun näkemyksesi. Itse en yhden kanssa ole kuolemassa tylsyyteen.

Käydään päivittäin jossain esim. leikkipuistossa, naapurissa, kavereiden luona jne. Ja miltei joka viikko on täällä päin, varsinkin kesäisin, tapahtumia joihin voi ottaa taaperon mukaan. Kumpikaan emme ole tylsistymässä.

Mutta kai sitä tylsistyy jos se elämä on vain kotona olemista ja lapsen viihdyttämistä. Itselläni lähtisi järki jos joutuisin olemaan kotona 24/7 lasten kanssa.

Nyt meille tulee toinen lapsi ja lapsilukumme on tässä. Enkä todellakaan jää kotiin nysväämään kahden kanssa, vaan jatkamme yhdessä samalla tavalla, vauva vain tulee mukaan.

Mutta tosiaan. Elämät ovat erilaisia ja oma pääni ei kestäisi seitsemää noin pientä lasta. Ei todellakaan. Sinä tylsistyisit minun elämääni, mutta luojalle kiitos olemme eri ihmisiä, eikö vain?

sellaiseksi, ettei se pärjää elämässä?

Minusta se ei ole enää rakkautta, vaikka palstamamma näyttää niin kuvittelevan.

Niin ja moni opettaja on huomannut kun mammat tulee puhelinlinjoja pitkin opettajan korville kun heidän ainokaistaan Nico-Petteriä on nyt moitittu. Kun sitähän on täysillä ihailtu ja annettu yksilöllistä laatuaikaa oikein roppakaupalla.

Kaikkein pahimpia ovat juuri nämä ainokaiset, joita palvotaan alttarilla ja jotka saavat vain ihailua osakseen. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

kyllä pahimpia ovat lapset, joita ei ole kasvatettu ja rakastettu. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

Miksi on niin vaikeaa tajuta, ettei lapsimäärä oikeasti vaikuta millään tavalla lapsen elämän lähtökohtiin tai vaikka sosiaalisuuteen. Asiaa on tutkittu ja todettu, että ainokaisilla on ihan yhtä hyvät käytöstavat ja sosiaaliset verkostot kuin suurperheen lapsillakin. Tunnen monia hyvinkasvatettuja lapsia, joilla ei ole sisaruksia ja joita ei ole "kiinan keisarina palvottu", kuten niin kauniisti asian sanoiksi puit. Myös suurperheen lapset voivat olla ihania, tai sitten eivät.

Tsiisus, tajutkaa jo, että lapset eivät kasvata toisiaan vaan vanhemmat! Vanhemmista kaikki lähtee, oli lapsia 1 tai 10. Hiukan suvaitsevaisuutta pliis.

niin se on ihan sun oma ongelmasi. Jos itse et osaa kasvattaa lapsiasi palvomatta niin älä kuvittele, että muut olisi sun kanssa samanlaisia. Hemmottelu/palvominen pilalle ei ole mikään normitilanne noin yleensäkään.

Miksi joku kokee henkseleiden paukuttamisena, jos joku on tyytyväinen ratkaisuunsa? Minä en jaksaisi seitsemää, mutta neljä on hyvä määrä meille. Eikö siitä saisi olla onnellinen, ettei joku heti vetäisi hernettä nenäänsä.

Onko tosiaan suomalainen mentaliteetti se, että ei saa näyttää onnellisuuttaan vaan aina pitää olla vaatimaton ja vähätellä itseään ja elämäänsä.

kun omalle ratkaisulleen pitää löytyä perusteluita vähättelemällä muiden ratkaisuja. Eli ap kuolisi tylsyyteen, jos olisi vain yksi lapsi, yhden lapsen äidit ovat puhki ja sitä rataa. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että ihminen EI ole tyytyväinen ratkaisuihinsa, jos perustelut pitää löytää oman itsensä ulkopuolelta. Mutta tämähän se vasta suomalaista mentaliteettia on parhaimmillaan: arvostellaan muiden ratkaisuja.

Ikävä todeta, että äly ei ainakaan lisäänny lasten myötä...

jaksanut lukea kaikkia viestejä. Haluan kertoa oman ajatukseni suuresta perheestä. Meillä on kuusi lasta, kaikki ovat erilaisia, kaikki saavat harrastaa, pyrin siihen että olen kaikille myös erikseen äiti, enkä vain koko perheen äiti. Teemme paljon perheenä asioita, mutta myös erikseen tai vain muutaman lapsen kanssa. Meille molemmille, mieheni kanssa iso perhe on ollut tietoinen valinta. Olemme molemmat ainoita lapsia ja lapsuus on molemmille ollut lyhyt ja yksinäinen.

Naapurin ainokainen on aamusta iltaan meillä kun elämä on tylsää kotona jossa on vain vanhemmat ja hekin töissä. Että enemmän heitteillä tuntuu olevan ainokaiset jotka kiertää kyliä. Isoissa perheissä lapset viihtyy kotonakin kun on seuraa. Jotenkin on epäluonnollista jos yksi lapsi viettää koko ajan aikaa vanhempien kans ja saa kaiken huomion. Kautta aikain ihmiskunta on voinut hyvin kun on kasvettu isoissa perheissä. Nykyisin on narsismit, yksinäisyydet, masennukset jne jotka on lisääntyneet sitä myötä kun perheissä on enää yksi tai kaksi lasta ja elämä pyörii heidän ympärillä.



Luonnollista lapselle on kasvaa vertaisryhmässä eli sisarusten kans ja vanhemmat asettaa rajat, tarjoaa syliä ja rakkautta ja ohjaa. Ei tunnu yhtään hyvältä että joku kasvaa yksin kahden vanhemman kans tai sitten on muitten perheitten riesana kun kotona ei sitä ole eikä vanhemmat voi vastata kaveritarpeeseen.

tuosta mutta mun mielestä yhden lapsen vanhemmat on usein rasittavan nipoja, niuhottaa joka asiasta. En vain jaksa heidän juttujaan ja se nikopetteri on niin ihmeellinen. Useamman lapsen äidit on paljon rennompia ja elämänviisaampia, ihmisläheisiä.

tuosta mutta mun mielestä yhden lapsen vanhemmat on usein rasittavan nipoja, niuhottaa joka asiasta. En vain jaksa heidän juttujaan ja se nikopetteri on niin ihmeellinen. Useamman lapsen äidit on paljon rennompia ja elämänviisaampia, ihmisläheisiä.

jos ovat lapsesi äitiinsä tulleet, niin en ihmettele, jos nikopetteri vaikuttaa äärimmäisen fiksulta.

enemmän mua ärsyttää "monikkoperheiden" mammat jotka ei vaahtoa muusta kuin perhe-elämästään suorasukaiseen tyyliin. Estot ovat jo kadonneet lasten myötä ja näitä synnytyksiä ja lasten ällötempauksia kailotetaan suureen ääneen ruokapäydässä. Hyvää ruokahalua! Itse huomaan hakeutuvani myös kaltaiseeni seuraan eli 1-2 lapsen äitien joukkoon. Kukin tavallaan!

Naapurin ainokainen on aamusta iltaan meillä kun elämä on tylsää kotona jossa on vain vanhemmat ja hekin töissä. Että enemmän heitteillä tuntuu olevan ainokaiset jotka kiertää kyliä. Isoissa perheissä lapset viihtyy kotonakin kun on seuraa. Jotenkin on epäluonnollista jos yksi lapsi viettää koko ajan aikaa vanhempien kans ja saa kaiken huomion. Kautta aikain ihmiskunta on voinut hyvin kun on kasvettu isoissa perheissä. Nykyisin on narsismit, yksinäisyydet, masennukset jne jotka on lisääntyneet sitä myötä kun perheissä on enää yksi tai kaksi lasta ja elämä pyörii heidän ympärillä.

Luonnollista lapselle on kasvaa vertaisryhmässä eli sisarusten kans ja vanhemmat asettaa rajat, tarjoaa syliä ja rakkautta ja ohjaa. Ei tunnu yhtään hyvältä että joku kasvaa yksin kahden vanhemman kans tai sitten on muitten perheitten riesana kun kotona ei sitä ole eikä vanhemmat voi vastata kaveritarpeeseen.

Kautta aikojen ei ole eletty isoissa perheissä vaan perhekäsitys on ollut erilainen. Samassa talossa saattoi asua nykymittapuulla useampi perhe esim. isä,äiti, heidän kaksi lasta, isovanhemmat, täti, eno, kaksi orpoa serkkua jne. Yhteisöllisyys oli erilaista ja sukulaistunne vahva esim. serkun lapset olivat kuin omia. Tämä taas johtui siitä, että vaikka lapsia syntyi paljon (keskimäärin varmaan 6-8 lasta naista kohti), niin aikuisiksi näistä säilyi usein vain 1-2. Oli kannattavaa ottaa niitä orpoja lapsia asumaan, jos jotain sattuisi omille lapsille. Lisäksi näitä käytettiin usein työvoimanakin.

Yksinäisyydet, masennukset ja narsisimi eivät ole vain nykyajan ilmiöitä, niitä ei vain aiemmin ole osattu nimetä kattavasti. Kyllä nuoria naisia hyppäsi jyrkänteeltä alas tai tukehdututti pienen vauvansa, perheväkivaltaa oli paljon eikä elo yhtääns en auvoisempaa kuin nykyään.

Luonnollisen ja luonnottomuuden määritelmä on kulttuurisidonnainen. Eikö?

luokan häiriköitä ovat

-kotihoidossa olleet

-suurperheen lapset

-duunareiden lapset

Parhaiten pärjää ja luokan priimuksia ovat

-akateemisten lapset

-ainokaiset

-ne, jotka on viety sosiaalistumaan 9kuukausen iässä päiväkotiin

sellaiseksi, ettei se pärjää elämässä?

Minusta se ei ole enää rakkautta, vaikka palstamamma näyttää niin kuvittelevan.

Niin ja moni opettaja on huomannut kun mammat tulee puhelinlinjoja pitkin opettajan korville kun heidän ainokaistaan Nico-Petteriä on nyt moitittu. Kun sitähän on täysillä ihailtu ja annettu yksilöllistä laatuaikaa oikein roppakaupalla.

Kaikkein pahimpia ovat juuri nämä ainokaiset, joita palvotaan alttarilla ja jotka saavat vain ihailua osakseen. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

kyllä pahimpia ovat lapset, joita ei ole kasvatettu ja rakastettu. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

Miksi on niin vaikeaa tajuta, ettei lapsimäärä oikeasti vaikuta millään tavalla lapsen elämän lähtökohtiin tai vaikka sosiaalisuuteen. Asiaa on tutkittu ja todettu, että ainokaisilla on ihan yhtä hyvät käytöstavat ja sosiaaliset verkostot kuin suurperheen lapsillakin. Tunnen monia hyvinkasvatettuja lapsia, joilla ei ole sisaruksia ja joita ei ole "kiinan keisarina palvottu", kuten niin kauniisti asian sanoiksi puit. Myös suurperheen lapset voivat olla ihania, tai sitten eivät.

Tsiisus, tajutkaa jo, että lapset eivät kasvata toisiaan vaan vanhemmat! Vanhemmista kaikki lähtee, oli lapsia 1 tai 10. Hiukan suvaitsevaisuutta pliis.

Opettajana näen paljon erilaisia lapsia. Kauheimmat lapset - siis ne, jotka käyttäytyvät todella itsekeskeisesti ja huonosti) eivät ole olleet ainokaisia, ei yksikään. Yleensä näillä on yksi tai kaksi sisarusta. Nyt ensimmäisen kerran olen tavannut nenä pystyssä kuljeskelevia prinssejä ja prinsessoja yhdestä suurperheestä, mutta sekin selittyi vain yhdellä puhelinsoitolla kotiin. Äiti tuli lastensa puolesta lankoja pitkin eikä välittänyt pätkääkään siitä, mitä lapsi oli tehnyt väärin. Se ei kuulemma ollut olennaista. Olennaista oli äidin mielestä se, että lapsen pitää saada parempia numeroita, kun yrittää niin kovasti.

Joku ylempänä ketjussa sen laittoi hienosti: ne lapset on osattava kasvattaa.

Ihan sama, kuinka monta heitä on, jos kasvatus on lähtenyt pieleen, niin sitä ei helpolla korjatakaan.

Lapsen palvominen ei ole rakkautta. Mutta nämä palvojat eivät yleensä palvokaan vain yhtä lasta vaan he palvovat kaikkia lapsiaan. Lopputulos on sitten aika kamala.

Sen sijaan lapsesta näkee myös sen, jos hän ei ole saanut vanhemmiltaan tarpeeksi aikaa. Nämä kyllä ovat usein suurperheiden lapsia tai sitten alkoholistiperheiden lapsia. Se aikuisen nälkä on loputon. Onneksi olen tavannut monia, tasapainoisia, fiksuja ja hyväkäytöksisiä suurperheiden ja yksilapsisten perheiden lapsia. En siis yleistä mutta kehotan myös teitä olemaan yleistämättä. On joka tapauksessa fakta, että mitä enemmän lapsia, sitä vähemmän huomiota riittää kaikille. Ja lapset tarvitsevat aikuisen huomiota. Paljon.

Eri asia sitten on palvoa sitä lasta. Mutta se ei ole yksilapsisten perheiden ongelma. Parhaimmat kasvattajat löytyvät juuri yksilapsisten ja suurperheiden vanhemimsta. Yksilapsisen perheen vanhemmilla on aikaa ja halua panostaa lapsen kasvattamiseen, he haluavat kuulla lapsensa koulumenestyksestä ja puuttuvat aktiivisesti käytökseen, jos kuulevat siinä olevan ongelmia. Suurperheiden vanhemmilla on rutiinia lastenkasvatukseen ja homma hoituu reippaasti. Ajasta en tiedä mutta halua lasten kasvatuseen löytyy runsaasti ja asioihin puututaan.

ainokainen ns. kesähoidossa. Eli viettävät meillä aikaa kun kotona on yksin tai vanhempien kanssa niin tylsää.

Suurperheessä on tosiaan aika tavallista se, että lapset viettää kotona paljon aikaa, koska leikkikaverit on siinä kotona.

Mutta meille tämä on sopinut. Tilaa onneksi on. Tänäänkin tulee yöksi yksi perheen ainoa lapsi, poika. Toissa päivänä oli samaten yötä toisen perheen ainoa lapsi. Poika hänkin.

Ei minua häiritse.

Ainoa, mikä joskus pistää harmittamaan, on se, että näiden ainoiden lasten kotiin ei voi mennä kylään kun äiti ei kuulemma jaksa. Tämä on yleisin syy. Äiti on väsynyt, eikä jaksa, ei meille voi tulla.

No meille voi. Tulkoot meille. Onneksi ovat sillai kovaja lapsia, että nukkuvat hyvin patjalla lattialla ja ruoaksi kelpaa ihan tavallinen arkiruoka. Eivät ole nirsoja.

Naapurin ainokainen on aamusta iltaan meillä kun elämä on tylsää kotona jossa on vain vanhemmat ja hekin töissä. Että enemmän heitteillä tuntuu olevan ainokaiset jotka kiertää kyliä. Isoissa perheissä lapset viihtyy kotonakin kun on seuraa. Jotenkin on epäluonnollista jos yksi lapsi viettää koko ajan aikaa vanhempien kans ja saa kaiken huomion. Kautta aikain ihmiskunta on voinut hyvin kun on kasvettu isoissa perheissä. Nykyisin on narsismit, yksinäisyydet, masennukset jne jotka on lisääntyneet sitä myötä kun perheissä on enää yksi tai kaksi lasta ja elämä pyörii heidän ympärillä.

Luonnollista lapselle on kasvaa vertaisryhmässä eli sisarusten kans ja vanhemmat asettaa rajat, tarjoaa syliä ja rakkautta ja ohjaa. Ei tunnu yhtään hyvältä että joku kasvaa yksin kahden vanhemman kans tai sitten on muitten perheitten riesana kun kotona ei sitä ole eikä vanhemmat voi vastata kaveritarpeeseen.

Aamusta heti ovikelloa rimputtamassa ja ruokapöytään tunkee kun ei kotona saa. Kas vanhemmat on töissä eikä oo sisaruksia. Heille ei saa koskaan mennä koska äidin pitää levätä töiden jälkeen. Surutta vaan muille työntävät lapsen seuraa saamaan. Lisäksi äiti on lihava ja laiskan oloinen mikä vahvistaa näkemystäni että monet ainokaisten vanhemmat on mukavuudenhaluisia ja velttoluonteisia.

ainokainen ns. kesähoidossa. Eli viettävät meillä aikaa kun kotona on yksin tai vanhempien kanssa niin tylsää.

Suurperheessä on tosiaan aika tavallista se, että lapset viettää kotona paljon aikaa, koska leikkikaverit on siinä kotona.

Mutta meille tämä on sopinut. Tilaa onneksi on. Tänäänkin tulee yöksi yksi perheen ainoa lapsi, poika. Toissa päivänä oli samaten yötä toisen perheen ainoa lapsi. Poika hänkin.

Ei minua häiritse.

Ainoa, mikä joskus pistää harmittamaan, on se, että näiden ainoiden lasten kotiin ei voi mennä kylään kun äiti ei kuulemma jaksa. Tämä on yleisin syy. Äiti on väsynyt, eikä jaksa, ei meille voi tulla.

No meille voi. Tulkoot meille. Onneksi ovat sillai kovaja lapsia, että nukkuvat hyvin patjalla lattialla ja ruoaksi kelpaa ihan tavallinen arkiruoka. Eivät ole nirsoja.

Naapurin ainokainen on aamusta iltaan meillä kun elämä on tylsää kotona jossa on vain vanhemmat ja hekin töissä. Että enemmän heitteillä tuntuu olevan ainokaiset jotka kiertää kyliä. Isoissa perheissä lapset viihtyy kotonakin kun on seuraa. Jotenkin on epäluonnollista jos yksi lapsi viettää koko ajan aikaa vanhempien kans ja saa kaiken huomion. Kautta aikain ihmiskunta on voinut hyvin kun on kasvettu isoissa perheissä. Nykyisin on narsismit, yksinäisyydet, masennukset jne jotka on lisääntyneet sitä myötä kun perheissä on enää yksi tai kaksi lasta ja elämä pyörii heidän ympärillä.

Luonnollista lapselle on kasvaa vertaisryhmässä eli sisarusten kans ja vanhemmat asettaa rajat, tarjoaa syliä ja rakkautta ja ohjaa. Ei tunnu yhtään hyvältä että joku kasvaa yksin kahden vanhemman kans tai sitten on muitten perheitten riesana kun kotona ei sitä ole eikä vanhemmat voi vastata kaveritarpeeseen.

tylsyydestä tietoakaan. Mulla ei ollut tylsää ennen lapsia, ei lasten (2 kpl) aikana eikä nyt kun ollaan miehen kanssa kaksin.Elämäni on aina ollut rikasta: ihana työ, jatkuvaa opiskelua, luen paljon, matkustelen, tapaan ystäviäni jne.

Meillä siis "ainokainen" kotona. On kuulemma niin kivan rauhallista meillä, saa kotiruokaa (kotona mikrotellaan eineksiä) ja me "ainokaisen" vanhemmat jaksetaan keksiä touhuamista. Eipä siinä mitään, ollaan miehen kanssa molemmat opetusalalla, joten pitkät lomat. Tosin se kolmen lapsen äippä on kotona koko ajan, että luulisi jaksavan olla lastensa kanssa, mutta ei...

Aamusta heti ovikelloa rimputtamassa ja ruokapöytään tunkee kun ei kotona saa. Kas vanhemmat on töissä eikä oo sisaruksia. Heille ei saa koskaan mennä koska äidin pitää levätä töiden jälkeen. Surutta vaan muille työntävät lapsen seuraa saamaan. Lisäksi äiti on lihava ja laiskan oloinen mikä vahvistaa näkemystäni että monet ainokaisten vanhemmat on mukavuudenhaluisia ja velttoluonteisia.

ainokainen ns. kesähoidossa. Eli viettävät meillä aikaa kun kotona on yksin tai vanhempien kanssa niin tylsää.

Suurperheessä on tosiaan aika tavallista se, että lapset viettää kotona paljon aikaa, koska leikkikaverit on siinä kotona.

Mutta meille tämä on sopinut. Tilaa onneksi on. Tänäänkin tulee yöksi yksi perheen ainoa lapsi, poika. Toissa päivänä oli samaten yötä toisen perheen ainoa lapsi. Poika hänkin.

Ei minua häiritse.

Ainoa, mikä joskus pistää harmittamaan, on se, että näiden ainoiden lasten kotiin ei voi mennä kylään kun äiti ei kuulemma jaksa. Tämä on yleisin syy. Äiti on väsynyt, eikä jaksa, ei meille voi tulla.

No meille voi. Tulkoot meille. Onneksi ovat sillai kovaja lapsia, että nukkuvat hyvin patjalla lattialla ja ruoaksi kelpaa ihan tavallinen arkiruoka. Eivät ole nirsoja.

Naapurin ainokainen on aamusta iltaan meillä kun elämä on tylsää kotona jossa on vain vanhemmat ja hekin töissä. Että enemmän heitteillä tuntuu olevan ainokaiset jotka kiertää kyliä. Isoissa perheissä lapset viihtyy kotonakin kun on seuraa. Jotenkin on epäluonnollista jos yksi lapsi viettää koko ajan aikaa vanhempien kans ja saa kaiken huomion. Kautta aikain ihmiskunta on voinut hyvin kun on kasvettu isoissa perheissä. Nykyisin on narsismit, yksinäisyydet, masennukset jne jotka on lisääntyneet sitä myötä kun perheissä on enää yksi tai kaksi lasta ja elämä pyörii heidän ympärillä.

Luonnollista lapselle on kasvaa vertaisryhmässä eli sisarusten kans ja vanhemmat asettaa rajat, tarjoaa syliä ja rakkautta ja ohjaa. Ei tunnu yhtään hyvältä että joku kasvaa yksin kahden vanhemman kans tai sitten on muitten perheitten riesana kun kotona ei sitä ole eikä vanhemmat voi vastata kaveritarpeeseen.

Pitäisikö minun nyt teidän tyyliin yleistää että suurperheiden lapset kaipaavat rauhaa ja tilaa sen takia kun lähellä asuvan suurperheen lapset ovat vuoronperään meillä (tälläisen teidän mielestä reppanan ainokaisen) luona? Ja sanoa samaan hengenvetoon että kaikki suurperheiden äidit ovat liian leväperäisiä katsomaan että omat lapset saavat tarpeeksi yksilöllistä huomiota?

Niin, en ollut sanomassa, vaikka yhden suurperheen lapset tosiaan ovat meillä kylässä vuoronperään ja vaikka kaksi vanhemmista lapsista on sanonut että viihtyvät täällä kun kaikkialla ei ole muita sisaruksia meluamassa ja olemassa tiellä.

Yksi tai kaksi esimerkkiä ei kerro yhtään mitään. Te ette voi sanoa syväluotaavaa absoluuttista totuutta sillä perusteella että teillä käy (ilmeisesti yksi) ainoa lapsi jolla ei ole tarpeeksi kavereita. Kuten en minäkään sano mitään yleistystä suurperheistä.

Täällä maalla on muuten ihan tavallista että lapset tulevat pimputtamaan ovikelloa heti aamusta kun haluavat seuraa. Oma lapseni saa mennä ja tänne saa tulla. Ja tuskin olen mikään poikkeus vaikka yksi lapsi meillä onkin.

Oikeasti, teillä tuntuu olevan asennevammaa ja pahasti päällä.

että teidän "nicopetterillä" on sitten seuraa, kun me annetaan yksi näistä meidän lapsista teille päiväksi. Joo-o... ei siinä mitään, tervetuloa. En ole niin laiska, ettenkö jaksaisi lapsen kavereita katsella.

niin aina löytyy opettaja joka pystyy sanomaan tyhjentävästi ja oikeasti sen, millaisia lapsia missäkin perheessä on, miten iso tai pieni perhe vaikuttaa tai ei vaikuta. Opettajat kun näkevät kaikkea ja heillä on kokemusta kaikesta, he pystyvät neuvomaan miten meidän muiden tulee suhtautua kehenkin.

En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta ihmettelen väitteitäsi. Historioitsijana sinun luulisi seuaraavan tiedotusvälineitä, ja masennus, yksinäisyys jne. todella ovat tutkimusten mukaan lisääntyneet. Googleta esim "masennus lisääntyy" ja tutki oletettuja syitä.

Mielestäni ei ole olennaista, minkälaisia perhekoostumuksia aiemmin on ollut, mutta totta se on, että saman katon alla (ja aikoinaan samoissa luolissa) asui paljon lapsia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Yksi lapsi vanhempineen asumassa on nykyaikaa, se ei ole historiallisesti ollut koskaan suosittua. Sitäpaitsi lapsikuolleisuus ei ole ollut vuosisatoihin noin korkea kuin väität, että aikuisiksi selvisi vain 1-2 lasta. En todella jaksa uskoa sinun olevan historioitsija, koska moisia väitteitä nakkelet. Jos tutkit netistä eri sukujen sukupuita, suuret perheet ovat tavallisia ja lapsikuolleisuudesta huolimatta aikuisiänkin saavutti iso joukko. Oli syy lasten lukumäärään mikä tahansa, ihmiset ovat perinteisesti kasvaneet osana suurempaa yhteisöä. Siinä mielessä yksi tai kaksi lasta ei ole mikään ihanne.

Naapurin ainokainen on aamusta iltaan meillä kun elämä on tylsää kotona jossa on vain vanhemmat ja hekin töissä. Että enemmän heitteillä tuntuu olevan ainokaiset jotka kiertää kyliä. Isoissa perheissä lapset viihtyy kotonakin kun on seuraa. Jotenkin on epäluonnollista jos yksi lapsi viettää koko ajan aikaa vanhempien kans ja saa kaiken huomion. Kautta aikain ihmiskunta on voinut hyvin kun on kasvettu isoissa perheissä. Nykyisin on narsismit, yksinäisyydet, masennukset jne jotka on lisääntyneet sitä myötä kun perheissä on enää yksi tai kaksi lasta ja elämä pyörii heidän ympärillä.

Luonnollista lapselle on kasvaa vertaisryhmässä eli sisarusten kans ja vanhemmat asettaa rajat, tarjoaa syliä ja rakkautta ja ohjaa. Ei tunnu yhtään hyvältä että joku kasvaa yksin kahden vanhemman kans tai sitten on muitten perheitten riesana kun kotona ei sitä ole eikä vanhemmat voi vastata kaveritarpeeseen.

Kautta aikojen ei ole eletty isoissa perheissä vaan perhekäsitys on ollut erilainen. Samassa talossa saattoi asua nykymittapuulla useampi perhe esim. isä,äiti, heidän kaksi lasta, isovanhemmat, täti, eno, kaksi orpoa serkkua jne. Yhteisöllisyys oli erilaista ja sukulaistunne vahva esim. serkun lapset olivat kuin omia. Tämä taas johtui siitä, että vaikka lapsia syntyi paljon (keskimäärin varmaan 6-8 lasta naista kohti), niin aikuisiksi näistä säilyi usein vain 1-2. Oli kannattavaa ottaa niitä orpoja lapsia asumaan, jos jotain sattuisi omille lapsille. Lisäksi näitä käytettiin usein työvoimanakin.

Yksinäisyydet, masennukset ja narsisimi eivät ole vain nykyajan ilmiöitä, niitä ei vain aiemmin ole osattu nimetä kattavasti. Kyllä nuoria naisia hyppäsi jyrkänteeltä alas tai tukehdututti pienen vauvansa, perheväkivaltaa oli paljon eikä elo yhtääns en auvoisempaa kuin nykyään.

Luonnollisen ja luonnottomuuden määritelmä on kulttuurisidonnainen. Eikö?

joten kokemusta on niistäkin arvoista.

Joskus vain tuntuu, että suurperheen äidit on rennompia elämänasenteissaan. Näkee tässäkin ketjussa, että hyökkäävimpiä on yhden ja kahden lapsen äidit. Ja pahimpia ovat velat.

Älä kuule puhu arvoista mitään kun et tiedä muiden kuin omasi. Meillä on vain yksi lapsi ja varmasti arvot kohdallaan.

Mitä edes tarkoitat arvoilla? Meinaatko, että lapsettomilla pariskunnilla ei ole arvoja ollenkaan?

Ajattele ennen kuin kirjoitat!

ei kai olla vuosikausia kotona?

ja äitiyslomien ohella olen ollut hoitovapaalla yhteensä alle 2 vuotta. Kukaan lapsista ei kuitenkaan ole joutunut päivähoitoon alle kolmevuotiaana. perheessämme on isäkin ja hänellä on oikeus hoitovapaaseen myös, esikoisen syntymän jälkeen palkkasin hoitajan kotiin. Ja kyllä, viisi lasta antaa elämälle aivan eri tason ja tärkeysjärjestys ja arvot ovat aivan erilaiset kuin muutaman lapsen kanssa puuhaillessa.

tiedä miten minulla arvot muuttuisivat, jos lapset lisääntyisivät vielä kahdella. Miten ne muuttuu, jos lapsia on 4 tai enemmän?

Hän kertoi, miten hänellä elämä on ja miten hän kokee asian.

Täällä moni yhden lapsen äiti kirjoittaa, että ei jaksaisi useampaa.

Kahden lapsen äitejä kirjoittaa, että on onnellinen lapsimääräänsä.

Meillä on 4 ja olen onnellinen kun heidät saimme. Tämä sopii meille.

Miksi joku kokee henkseleiden paukuttamisena, jos joku on tyytyväinen ratkaisuunsa? Minä en jaksaisi seitsemää, mutta neljä on hyvä määrä meille. Eikö siitä saisi olla onnellinen, ettei joku heti vetäisi hernettä nenäänsä.

Onko tosiaan suomalainen mentaliteetti se, että ei saa näyttää onnellisuuttaan vaan aina pitää olla vaatimaton ja vähätellä itseään ja elämäänsä.

AP:han nimen omaan vähätteli ja arvosteli MUIDEN elämää

vaan niin että enemmän lapsia haluavat ihmiset joilla on tietynlaiset arvot. Ne joilla on toisenlaiset arvot eivät halua niin monta lasta koska arvostavat toisenlaisia asioita.

T. ei se jolle kommentoit, mutta näin minäkin sen ajattelen

joten kokemusta on niistäkin arvoista.

Joskus vain tuntuu, että suurperheen äidit on rennompia elämänasenteissaan. Näkee tässäkin ketjussa, että hyökkäävimpiä on yhden ja kahden lapsen äidit. Ja pahimpia ovat velat.

Älä kuule puhu arvoista mitään kun et tiedä muiden kuin omasi. Meillä on vain yksi lapsi ja varmasti arvot kohdallaan.

Mitä edes tarkoitat arvoilla? Meinaatko, että lapsettomilla pariskunnilla ei ole arvoja ollenkaan?

Ajattele ennen kuin kirjoitat!

ei kai olla vuosikausia kotona?

ja äitiyslomien ohella olen ollut hoitovapaalla yhteensä alle 2 vuotta. Kukaan lapsista ei kuitenkaan ole joutunut päivähoitoon alle kolmevuotiaana. perheessämme on isäkin ja hänellä on oikeus hoitovapaaseen myös, esikoisen syntymän jälkeen palkkasin hoitajan kotiin. Ja kyllä, viisi lasta antaa elämälle aivan eri tason ja tärkeysjärjestys ja arvot ovat aivan erilaiset kuin muutaman lapsen kanssa puuhaillessa.

tiedä miten minulla arvot muuttuisivat, jos lapset lisääntyisivät vielä kahdella. Miten ne muuttuu, jos lapsia on 4 tai enemmän?