Seitsemän lapsen äitinä kuolisin tylsyyteen, jos lapsia olisi vain yksi.

lapsiltasi sitten kun he ovat aikuisia, että saivatko he mielestään riittävästi yksilöllistä huomiota ja ihailua vanhemmiltaan.

Riippuu vanhemmista, miten pystyvät ottavat huomioon kunkin lapsen tarpeet. Mutta kyllähän esim. isovanhemmilta vaaditaan aika paljon, että tollanen lauma otetaan yhtäaikaa hoitoon.

Itsellä kaksi lasta ja nauttivat suunnattomasti, kun pääsevät joskus yksitellen isovanhemmille hoitoon. Saavat olla huomion keskipisteenä. Ja myös se kotiin jäävä saa vanhempien jakamattoman huomion. Tämä siis aina silloin tällöin.

Nostan hattua seitsemän lapsen äidille, mutta myös yhden lapsen äidille. Kenelläkään ei ole aihetta olla kateellinen. Yksilapsisilla on mahdollista panostaa rahallisesti siihen ainokaisen, mutta jotain hienoa jää saamatta, kun lapsi ei saa olla isossa sisarusparvessa ja toisinpäin. Kukin eläköön tavallaan!

tää sun avaukses nyt on himpun provosoiva, mutta vastapallona: mitä sä ajattelit tehdä elämälläs sitten, kun sun lapset on kasvaneet ja lähteneet?



terv. yhden lapsen äiti, jolla myös työ ja harrastukset ja ystävät

T. Kuuden lapsen äiti ja lisääkin toivottavasti joskus...



Meillä ei tosin ole noin pieniä kaikki, vanhin jo täysi-ikäinen, toinenkin jo melkein, vain yksi on alle kouluikäinen.



Ketjussa on paljon ennakkoluuloja suurperheistä, lapsia ei huomioida yksilöllisesti, monen lapsen kanssa ei voi mennä minnekään jne. Kyllä minulle ihan jokainen on oma itsensä, ei "vain yksi lapsista" vaan omana persoonanaan rakas ja merkittävä. Jokainen on ollut toivottu ja enempi tai vähempi yrittämällä yritetty (jopa useampi vuosi, keskenmenoja ja tutkimuksia lapsettomuusklinikalla, joten väite että suurperheessä lapsia vaan pukataan liukuhihnalta on loukkaava).



Ja kyllä se on ihan totta että yhden kanssa sitä omaa aikaa on vähemmän, sama jos yhdellä isot ikäerot sisaruksiin. Ja siksi voi tuntua arkikin raskaammalta. Kyllä minulla omaa aikaa on, tosin ei paljon sellasta että olisi ihan omillaan mutta omia juttuja voi puuhailla aika vapaasti. Minulle jää se äidin rooli, mutta leikkikaverin tai viihdyttäjän rooliin minua ei edes kukaan kaipaa. Lapset keksivät puuhansa itsekseen tai keskenään, ovat samalla levelillä ja paljon luovempia ja parempia leikkikavereita kuin yleensä aikuiset jotka eivät samanlaisessa satumaailmassa elä kuin lapset.



En ole mikään äitiyteen hurahtanut stereotyyppinen suurperheäiti, mutta kyllä lapset ja tämä perheyhteisö tuo sellaista sisältöä elämään että kyllä sellainen elämä jossa olisi vain yksi lapsi tuntuu ajatuksena todella valjulta tähän elämään verrattuna. Kun ei oikeastaan ole tarvinut edes mistään luopua, saanut vaan paljon lisää (niitä kotitöitäkin ditten kyllä...)

Ja kiitos vain, olen saanut kaikkea ihan tarpeeksi :)

Itsetuntoni on kunnossa, vaikka en ole saanut ylenmäärin perheen keskipisteenä kiinan keisarina ihailua ja yksilöllistä huomiota.

Kaikkein pahimpia ovat juuri nämä ainokaiset, joita palvotaan alttarilla ja jotka saavat vain ihailua osakseen. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

lapsiltasi sitten kun he ovat aikuisia, että saivatko he mielestään riittävästi yksilöllistä huomiota ja ihailua vanhemmiltaan.

tosiaan muista aikaa yhden lapsen äitinä; minulla on yksi 3v lapsi, eikä tarvitse koko ajan viihdyttää, ehkä silloin 2v iässä lapsi vielä kaipasi apua leikkien kanssa. En ole mitenkään puhki tai rättiväsynyt, helppoa on verrattuna useamman lapsen perheiden elämään. Omasta asenteesta riippuu niin paljon, joku toinen äiti voisi olla ihan loppu tuon sinun lapsimääräsi kanssa...

En oikein edes muista elämääni yhden lapsen äitinä. Esikoinen oli helppo ja tyytyväinen vauva. Nukkui yöt, söi hyvin. Toinen lapsi syntyi, kun esikoinen oli 1,5v. Aika pian ne alkoivat leikkiä keskenään, eikä esikoista tarvinnut enää "viihdyttää".

Sen jälkeen lapsia on syntynyt niin, että tällä hetkellä lapset ovat 10v, 8v, 6v, 4v, 2v ja yksivuotiaat kaksoset.

Kaksi isointa ovat aina yhdessä, 6v on joko isompien kanssa tai 4v:n kanssa. Usein myös tykkää leikittää kaksosia, koska on niille "iso". 4v ja 2v leikkivät paljon keskenään, samoin kaksoset. Kaksoset nyt eivät vielä varsinaisesti leiki, mutta viihtyvät toistensa seurassa.

Aamusta iltaan leikit sujuvat, kaikilla on tekemistä. Jos minulla olisi yksi lapsi, se ei viihtyisi yksinään ja pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain.

Ymmärrän erittäin hyvin, että yhden lapsen äidit ovat ihan puhki, oli lapsen ikä mikä tahansa. Ison lapsilauman kanssa on paljon helpompaa.

Minulla on yksi lapsi. Ei ole ollut ikinä tylsää. Harrastuksia on paljon ja KÄYN TÖISSÄ. Toki, jos olisin kotirouvana olisi vielä enemmän aikaa harrastuksiin, mutta tuskin tylsyyteen kuolisin, olen hyvä keksimään tekemistä ja minulla on laajat sosiaaliset verkostot. Rakastan viettää aikaani lapseni kanssa, joten on ihanaa, kun ei tarvitse jakaa aikaani miljoonaan silppuun. En ole lainkaan puhki vaan energinen mielestäni, vaikka paljon leikinkin lapseni kanssa. Hänellä on myös runsaasti läheisiä ystäviä ja serkkuja, joiden kanssa leikkiä.

Me olemme kaikki niin erilaisia, itse rakastan ihanaa elämääni!

Kaikkein pahimpia ovat juuri nämä ainokaiset, joita palvotaan alttarilla ja jotka saavat vain ihailua osakseen. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

kyllä pahimpia ovat lapset, joita ei ole kasvatettu ja rakastettu. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

Miksi on niin vaikeaa tajuta, ettei lapsimäärä oikeasti vaikuta millään tavalla lapsen elämän lähtökohtiin tai vaikka sosiaalisuuteen. Asiaa on tutkittu ja todettu, että ainokaisilla on ihan yhtä hyvät käytöstavat ja sosiaaliset verkostot kuin suurperheen lapsillakin. Tunnen monia hyvinkasvatettuja lapsia, joilla ei ole sisaruksia ja joita ei ole "kiinan keisarina palvottu", kuten niin kauniisti asian sanoiksi puit. Myös suurperheen lapset voivat olla ihania, tai sitten eivät.

Tsiisus, tajutkaa jo, että lapset eivät kasvata toisiaan vaan vanhemmat! Vanhemmista kaikki lähtee, oli lapsia 1 tai 10. Hiukan suvaitsevaisuutta pliis.

ja kuolisin tylsyyteen, jos ei olisi lisäksi näitä kotieläimiä ;-)

En usko, että minulla olisi aidosti riittävästi aikaa itselleni, parisuhteelleni, rakkaudelle ja jokaiselle lapselleni. Puhumattakaan siitä, mitä tekisin maapallolle:



"Kun väkiluku kasvaa yhä noin 80 miljoonalla vuosittain, on vaikeaa olla huolestumatta asiasta. Parhaillaan eri puolilla maapalloa pohjaveden tasot putoavat, eroosio heikentää maaperää, jäätiköt sulavat ja kalakannat katoavat. Lähes miljardi ihmistä kärsii nälkää päivittäin. Vuosikymmenien kuluttua ruokittavia suita on luultavasti kaksi miljardia lisää, lähinnä köyhissä maissa. Miten tällainen tilanne saataisiin ratkaistua?



Huonoja uutisia ovat ne, että vuosi 2030 on parinkymmenen vuoden päässä ja että historian suurin nuorisosukupolvi tulee tuolloin lastentekoikään. Vaikka kukin tuon sukupolven naisista saisi vain kaksi lasta, väestö kasvaisi vielä neljännesvuosisadan ajan. Pystyvätkö ihmiset silloin elämään ihmisiksi tavalla, joka ei tuhoa heidän ympäristöään?"



Esim.

http://www.tiede.fi/artikkeli/761/vaestorajahdys_kytee_yha



Eikö omatunto yhtään kolkuta? Miksi lapsia pitää tehdä noin paljon? Eikö itsekkäille ihmisille mikään enää riitä?

Enkä todellakaan kykenisi aivotyöhön, mitä työni on.

Itse tunnen lääkärin, joka niin ikään on seitsemän lapsen äiti. On ollut paljon työelämässä ja nytkin työssä. Toki saanut paljon apua mieheltään, tai sitten lääkärintyö ei vaadi aivoja.

Ei lääkärin työ ole välttämättä niin tietointensiivistä kuin vaikka tutkijan työ (ellei sitten ole tutkimuspuolella). Pitää koko ajan hankkia uutta tietoa, muistaa asioita, analysoida tietoa, olla luova, kirjoittaa vaativaa tutkimustekstiä englanniksi, olla äärimmäisen tarkka, looginen, analyyttinen jne.

Lisäksi, toiset vain ovat superihmisiä. Minä ole vain tavallinen ihminen, jonka aivo- ja ajattelukapasiteetti kärsii huomattavasti yöherätyksistä, joita lasten kanssa ainakin meillä on ollut. Mutta tämän lääkärin lapset ovat tietenkin olleet täydellisiä nukkujia pikkuvauvasta lähtien ja tuksuttaneet kymmenen tuntia yössä yhteenmenoon. Meillä on ollut vain tavallisia vauvoja, jotka ovat heräilleet öisin aika pitkän ajan. Lisäksi tämä lääkäri tulee toimeen todennäköisesti jollain kuuden tunnin yöunilla ja on sitten supertehokas ja virkeä koko päivän. Oikea supersuorittaja. Minulla taas unentarve on vähintään 9h yössä, muuten en käy ihan täysillä.

Me ihmiset ollaan tosiaan erilaisia. Siksi kirjoitinkin, että MINULLE tuollainen lapsilauma tarkoittaisi lobotomiaa enkä selviytyisi työstäni (jota myös rakastan, lasten lisäksi).

liian hätäisesti, ei ollut tarkoitus vähätellä sinun jaksamistasi. Meillä kaikilla on omat resurssimme ja on viisasta tiedostaa omat rajansa.

Tunnen ko. äidin melko pintapuolisesti ja vasta jonkin aikaa. En ole kysynyt vauva-ajasta mitään koska nuorimmainenkin käy jo koulua. Tuskin vauvat ovat olleet muiden vauvoja helppohoitoisempia, eikä hän muutenkaan esitä mitään superäitiä. Sen sijaan hän vaikuttaa hyvin organisointikykyiseltä ja tarmokkaalta, nykyisin toimii parissa luottamustehtävässäkin ja on omia harrastuksia.

Ei lapsiluku tee asioista joko/tai -tilanteita, ikään kuin jonain luonnonlakina. Tätä siis yritin sanoa.

Meillä ei ole kuin 4 lasta, mutta minulla on myös aikaa vievä tärkeä kilpaurheiluharrastus. Lisäksi kokopäivätyö. Hyvin ehdin mielestäni kaikesta nauttia. Lapsilla on lapsirakas isä, joka myös nauttii useamman lapsen isänä olosta.

Seitsemän voisi minullekin olla haasteellista näillä aikatauluilla. Mutta toiset tosiaan pystyvät organisoimaan asioita paremmin.

En kyllä ole kotona sen kummemmin koko aikaa viettänyt, vaikka lapsia useampi onkin. Normaalit äitiyslomat toki, mutta niiden aikanakin tein töitä kotona. Mies on ollut hoitovapaalla välillä, ettei lapsia ole tarvinnut kovin pieninä viedä hoitoon. Ja toki isommat ovat olleet aina kotona kun olen ollut äitiyslomalla.

Mutta tärkeintä on, että kukin voi elää rikasta elämää. Minä myös rakastan ihanaa elämääni.

En oikein edes muista elämääni yhden lapsen äitinä. Esikoinen oli helppo ja tyytyväinen vauva. Nukkui yöt, söi hyvin. Toinen lapsi syntyi, kun esikoinen oli 1,5v. Aika pian ne alkoivat leikkiä keskenään, eikä esikoista tarvinnut enää "viihdyttää".

Sen jälkeen lapsia on syntynyt niin, että tällä hetkellä lapset ovat 10v, 8v, 6v, 4v, 2v ja yksivuotiaat kaksoset.

Kaksi isointa ovat aina yhdessä, 6v on joko isompien kanssa tai 4v:n kanssa. Usein myös tykkää leikittää kaksosia, koska on niille "iso". 4v ja 2v leikkivät paljon keskenään, samoin kaksoset. Kaksoset nyt eivät vielä varsinaisesti leiki, mutta viihtyvät toistensa seurassa.

Aamusta iltaan leikit sujuvat, kaikilla on tekemistä. Jos minulla olisi yksi lapsi, se ei viihtyisi yksinään ja pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain.

Ymmärrän erittäin hyvin, että yhden lapsen äidit ovat ihan puhki, oli lapsen ikä mikä tahansa. Ison lapsilauman kanssa on paljon helpompaa.

Minulla on yksi lapsi. Ei ole ollut ikinä tylsää. Harrastuksia on paljon ja KÄYN TÖISSÄ. Toki, jos olisin kotirouvana olisi vielä enemmän aikaa harrastuksiin, mutta tuskin tylsyyteen kuolisin, olen hyvä keksimään tekemistä ja minulla on laajat sosiaaliset verkostot. Rakastan viettää aikaani lapseni kanssa, joten on ihanaa, kun ei tarvitse jakaa aikaani miljoonaan silppuun. En ole lainkaan puhki vaan energinen mielestäni, vaikka paljon leikinkin lapseni kanssa. Hänellä on myös runsaasti läheisiä ystäviä ja serkkuja, joiden kanssa leikkiä.

Me olemme kaikki niin erilaisia, itse rakastan ihanaa elämääni!

niin ne miehetkin perustelee, että tylsää on yhtä naista painaa.Siksi pitää olla monta. Kuinka joku vois pitää yhtä ihmissuhdetta kovinkaan antoisana. Niitä pitää olla monta. Kokonainen lauma ympärillä tarvitsemassa minua.

sellaiseksi, ettei se pärjää elämässä?

Minusta se ei ole enää rakkautta, vaikka palstamamma näyttää niin kuvittelevan.

Niin ja moni opettaja on huomannut kun mammat tulee puhelinlinjoja pitkin opettajan korville kun heidän ainokaistaan Nico-Petteriä on nyt moitittu. Kun sitähän on täysillä ihailtu ja annettu yksilöllistä laatuaikaa oikein roppakaupalla.

Kaikkein pahimpia ovat juuri nämä ainokaiset, joita palvotaan alttarilla ja jotka saavat vain ihailua osakseen. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

kyllä pahimpia ovat lapset, joita ei ole kasvatettu ja rakastettu. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

Miksi on niin vaikeaa tajuta, ettei lapsimäärä oikeasti vaikuta millään tavalla lapsen elämän lähtökohtiin tai vaikka sosiaalisuuteen. Asiaa on tutkittu ja todettu, että ainokaisilla on ihan yhtä hyvät käytöstavat ja sosiaaliset verkostot kuin suurperheen lapsillakin. Tunnen monia hyvinkasvatettuja lapsia, joilla ei ole sisaruksia ja joita ei ole "kiinan keisarina palvottu", kuten niin kauniisti asian sanoiksi puit. Myös suurperheen lapset voivat olla ihania, tai sitten eivät.

Tsiisus, tajutkaa jo, että lapset eivät kasvata toisiaan vaan vanhemmat! Vanhemmista kaikki lähtee, oli lapsia 1 tai 10. Hiukan suvaitsevaisuutta pliis.

Älä kuule puhu arvoista mitään kun et tiedä muiden kuin omasi. Meillä on vain yksi lapsi ja varmasti arvot kohdallaan.

Mitä edes tarkoitat arvoilla? Meinaatko, että lapsettomilla pariskunnilla ei ole arvoja ollenkaan?

Ajattele ennen kuin kirjoitat!

ei kai olla vuosikausia kotona?

ja äitiyslomien ohella olen ollut hoitovapaalla yhteensä alle 2 vuotta. Kukaan lapsista ei kuitenkaan ole joutunut päivähoitoon alle kolmevuotiaana. perheessämme on isäkin ja hänellä on oikeus hoitovapaaseen myös, esikoisen syntymän jälkeen palkkasin hoitajan kotiin. Ja kyllä, viisi lasta antaa elämälle aivan eri tason ja tärkeysjärjestys ja arvot ovat aivan erilaiset kuin muutaman lapsen kanssa puuhaillessa.

joten kokemusta on niistäkin arvoista.

Joskus vain tuntuu, että suurperheen äidit on rennompia elämänasenteissaan. Näkee tässäkin ketjussa, että hyökkäävimpiä on yhden ja kahden lapsen äidit. Ja pahimpia ovat velat.

Älä kuule puhu arvoista mitään kun et tiedä muiden kuin omasi. Meillä on vain yksi lapsi ja varmasti arvot kohdallaan.

Mitä edes tarkoitat arvoilla? Meinaatko, että lapsettomilla pariskunnilla ei ole arvoja ollenkaan?

Ajattele ennen kuin kirjoitat!

ei kai olla vuosikausia kotona?

ja äitiyslomien ohella olen ollut hoitovapaalla yhteensä alle 2 vuotta. Kukaan lapsista ei kuitenkaan ole joutunut päivähoitoon alle kolmevuotiaana. perheessämme on isäkin ja hänellä on oikeus hoitovapaaseen myös, esikoisen syntymän jälkeen palkkasin hoitajan kotiin. Ja kyllä, viisi lasta antaa elämälle aivan eri tason ja tärkeysjärjestys ja arvot ovat aivan erilaiset kuin muutaman lapsen kanssa puuhaillessa.

onko sun esikoises tylsä tyyppi? Vai eikö sulla ole muuta elämää eikä esikoinen jaksa viihdyttää? Mulla on vain yksi lapsi, alle 2v poika. Olen hoitovapaalla. Vielä ei ole ollut tylsää. Mistä se tylsyys tulee? En ole puhki tai edes väsynyt. Helppo elämä mukavan lapsen kanssa - ja lisäksi.

Eikä siihen ainakaan kuole. Tylsyydestä kasvaa luovuus ja oleilu on terveellistä.

ei voi sanoa että kaikilla pitäisi olla 1 lapsi tai sitten suurperhe. Minulla on 6 ja jokainen on täysin harkittu. Nyt vanhin on jo täysikäinen ja 1 enää alle kouluiän, mutta se mitä olen saanut lapsiltani tämän 18 vuoden aikana en tulisi saamaan mistään ikinä enkä koskaan !



Moni viittaa rahaan lasten lukumäärästä puhuttaessa. Meneehän toki 6 lapsen kasvatukseen hieman enemmän kuin yhden, MUTTA me olemme tinkineet omista menoista ja harrastuksista että lapset pystyisivät harrastamaan mitä haluavat.



Toistaiseksi jokikinen on saanutkin harrastaa mitä haluaa eikä ne harrastukset ole aina olleet ilmaisia. Lapsia on toki jo nuoresta pitäen opetettu hankkimaan rahaa itse. Meidän 15v on tänäkin kesänä töissä ja tienaa sieltä itsellee "taskurahaa". Täysikäinen ei juurikaan enää ole meistä riippuvainen.



Se mitä suurperhe antaa lapselle on minusta enemmän mitä hän saisi oltuaan se ainokainen. Itse olin se hellantelttu ja ei sekään kivaa ollut. Jos kaikki tulee elämässä kuin manulle illallinen voi olla enemmänkin karhunpalvelus eikä rakkaudellinen teko sille ainokaiselle.



Meilläkin lapset ovat paljon toistensa kanssa. Miksikö ? Että pääsisin helpommalla ? No ei vaan siksi että kannustan heitä puhaltamaan yhteen hiileen. Olemaan sisaruksia keskenään. Heillä on toisensa, liki ikätoverinsa lähellä koko elämänsä. Minä en ole enkä haluakkaan olla heille se tuki turva jonka oma sisarus voi toiselleen antaa. Tokihan tuen lapsiani, mutta eri tavoin kuin sisarus sen tekee.



Jos menot sun muut "ikävät" asiat ovatkin kuusinkertaisia niin on myös ilotkin.



Kuitenkaan kun asiat ei ole aina näin mustavalkoisia : on onnellisia yhden lapsen perheitä, mutta on myös onnellisia monilapsisia perheitä. Hyvä niin ! Kaikkea ei voi yleistää.



Meille tämä sopii. Tein aikoinani "valinnan" työuran ja kotiäitiyden (on minulla ammattikin) välillä ja kotiäitiys voitti :) Nyt saan toivottavasti jatkaa tätä "kotiäitiyttä" ammattini tuomana "etuutena".

sellaiseksi, ettei se pärjää elämässä?

Minusta se ei ole enää rakkautta, vaikka palstamamma näyttää niin kuvittelevan.

Niin ja moni opettaja on huomannut kun mammat tulee puhelinlinjoja pitkin opettajan korville kun heidän ainokaistaan Nico-Petteriä on nyt moitittu. Kun sitähän on täysillä ihailtu ja annettu yksilöllistä laatuaikaa oikein roppakaupalla.

Kaikkein pahimpia ovat juuri nämä ainokaiset, joita palvotaan alttarilla ja jotka saavat vain ihailua osakseen. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

kyllä pahimpia ovat lapset, joita ei ole kasvatettu ja rakastettu. Vaikea on sellaisen elämässä selvitä.

Miksi on niin vaikeaa tajuta, ettei lapsimäärä oikeasti vaikuta millään tavalla lapsen elämän lähtökohtiin tai vaikka sosiaalisuuteen. Asiaa on tutkittu ja todettu, että ainokaisilla on ihan yhtä hyvät käytöstavat ja sosiaaliset verkostot kuin suurperheen lapsillakin. Tunnen monia hyvinkasvatettuja lapsia, joilla ei ole sisaruksia ja joita ei ole "kiinan keisarina palvottu", kuten niin kauniisti asian sanoiksi puit. Myös suurperheen lapset voivat olla ihania, tai sitten eivät.

Tsiisus, tajutkaa jo, että lapset eivät kasvata toisiaan vaan vanhemmat! Vanhemmista kaikki lähtee, oli lapsia 1 tai 10. Hiukan suvaitsevaisuutta pliis.

Opettajana näen paljon erilaisia lapsia. Kauheimmat lapset - siis ne, jotka käyttäytyvät todella itsekeskeisesti ja huonosti) eivät ole olleet ainokaisia, ei yksikään. Yleensä näillä on yksi tai kaksi sisarusta. Nyt ensimmäisen kerran olen tavannut nenä pystyssä kuljeskelevia prinssejä ja prinsessoja yhdestä suurperheestä, mutta sekin selittyi vain yhdellä puhelinsoitolla kotiin. Äiti tuli lastensa puolesta lankoja pitkin eikä välittänyt pätkääkään siitä, mitä lapsi oli tehnyt väärin. Se ei kuulemma ollut olennaista. Olennaista oli äidin mielestä se, että lapsen pitää saada parempia numeroita, kun yrittää niin kovasti.

Joku ylempänä ketjussa sen laittoi hienosti: ne lapset on osattava kasvattaa.

Ihan sama, kuinka monta heitä on, jos kasvatus on lähtenyt pieleen, niin sitä ei helpolla korjatakaan.

Lapsen palvominen ei ole rakkautta. Mutta nämä palvojat eivät yleensä palvokaan vain yhtä lasta vaan he palvovat kaikkia lapsiaan. Lopputulos on sitten aika kamala.

Sen sijaan lapsesta näkee myös sen, jos hän ei ole saanut vanhemmiltaan tarpeeksi aikaa. Nämä kyllä ovat usein suurperheiden lapsia tai sitten alkoholistiperheiden lapsia. Se aikuisen nälkä on loputon. Onneksi olen tavannut monia, tasapainoisia, fiksuja ja hyväkäytöksisiä suurperheiden ja yksilapsisten perheiden lapsia. En siis yleistä mutta kehotan myös teitä olemaan yleistämättä. On joka tapauksessa fakta, että mitä enemmän lapsia, sitä vähemmän huomiota riittää kaikille. Ja lapset tarvitsevat aikuisen huomiota. Paljon.

Eri asia sitten on palvoa sitä lasta. Mutta se ei ole yksilapsisten perheiden ongelma. Parhaimmat kasvattajat löytyvät juuri yksilapsisten ja suurperheiden vanhemimsta. Yksilapsisen perheen vanhemmilla on aikaa ja halua panostaa lapsen kasvattamiseen, he haluavat kuulla lapsensa koulumenestyksestä ja puuttuvat aktiivisesti käytökseen, jos kuulevat siinä olevan ongelmia. Suurperheiden vanhemmilla on rutiinia lastenkasvatukseen ja homma hoituu reippaasti. Ajasta en tiedä mutta halua lasten kasvatuseen löytyy runsaasti ja asioihin puututaan.