Kaikki on kiinni asenteesta-kommentti ärsyttää!
Meillä 2v4kk keskosina syntyneet tuplat ja aika hulinaa ollut tämä koko aika. Tälläkin palstalla törmää usein kommenttiin kaikki on asenteesta kiinni, niin välillä kyllä pistää vihaksi. Hyvä, jos jollain on mennyt kaikki putkeen, lapset syntyneet täysiaikaisina, ei sairauksia normaaleja flunssia lukuunottamatta, nukkuvat hyvin ja samaan aikaan yms. mut meitäkin on niin paljon, jolla kaikki ei ole mennyt putkeen ja elämä kaksosten odotuksessa, syntymän yhteydessä yms. eli ole mennyt oppikirjan mukaan, niin vaikka olisi kuinka positiivinen asenne, niin ei auta aina jaksamisessa. Sit tulee joku, joka antaa jotain neuvoja joita olisit miljoona kertaa koittanut, mutta kun ne eivät pelaa joka lapsella ja lapset ovat niin erilaisia.
Meillä pojat syntyivät tosiaan pieninä, toisen ennuste oli monivammaisuus ja/tai kohtukuolema, painoa alle kilo. Toisella kilo enemmän. 3 kk makasin ja yritin positiivisesti ajatella tulevaa ja silti keskosina syntyivät. Elämä kiikun kaakun sairaalassa. 2 kg kotiutus, samantien leikkauksia, koliikkia, toinen nukkuin päivällä, toinen yöllä ja unet aina katkonaisia. Päikkäritkin vartin kerrallaan. Itse elin irtokarkeilla. Juoksimme kontrollista toiseen. Toinen edelleen pahasti suolisto-ongelmainen. Koskaan ei nukahda ilman pitkää nukutusta. Kovia kaasukalleja molemmat, tulisia pikku taapertajia. Voi kuinka onnellinen olen heistä, mutta samalla surullinen mitä kaikkea ovat käyneet elämässään läpi. Välillä mietin, miten itse on selvinnyt suht täyspäiväisenä. Ei meillä ainakaan ole hoitajia ovella ollut apuaan tyrkyttämässä, ainoastaan äitini. Anoppi käy mieluummin hoitamassa miehen siskon vauvaa, joka syntynyt täysiaikaisena ja nukkuu hyvin ja on rauhallinen. Totta kai pitää olla tietynlainen asenne, että jaksaa, mutta jos joku jolla kaikki on mennyt putkeen, tulee sanomaan minulle, että kaikki on kiinni asenteesta niin....
Sitäkään en ymmärrä, että aina valitetaan, että monikko-odottajia pelotellaan liikaa. Minua ei ainakaan peloteltu liikaa, itse asiassa riskeistä, joita sitten kohtasimmekin kerrottiin aivan liian vähän. Itse kaikki tiedot kalastelin kirjoista ja netistä. Ja onhan se tosiasia, että monikkoraskaus on riski. Eräskin äiti kerran totesi minulle, että oli niin hirveää, kun oli peloteltu ennenaikaisuudesta ja hän oli varautunut ennen aikaisuuteen niin silti meni täysiaikaiseksi. Eikös se ole hieno asia???? Mieluummin olisin vain pelännyt ja päässyt täysille viikoille. Kamalampaa se siellä kaappien välissä oli pelätä, vammautuvatko vai selviävätkö hengissä.
Anteeksi nyt moinen papatus, mutta olisi kiva, jos kommenttien antajatkin joskus miettisivät, että hyvä jos itsellä on mennyt helposti ja hyvin kuin julistaa tuota kaikki on kiinni asenteesta. Tuntuu, että sitten kun sellaista ihmistä kohtaa pieni vastoinkäyminen niin siitäkin tulee sitten suuri.
Kommentit (86)
Itse yhdyn ap:n kirjoitukseen ja voin TODELLA kuvitella mitä arki sairastelevien keskosvauvojen kanssa voi olla!
Omat tuplani syntyivät rv36 suht hyvän painoisina. Terveinä ovat olleet ja nukkuvat hyvin, sekä päivällä että yöllä. Silti on monena iltana takki niin tyhjä ettei jaksa edes ajatella :)
Välillä kun on OIKEIN huono päivä (sekä äitillä että lapsilla) ja jotkut tuputtelevat noita asenne-kommenttejaan niin ei sitä asennetta vaan tahdo mistään väsymyksen keskeltä löytyä :( Mutta parin hyvin nukutun yön jälkeen taas alkaa arki sujumaan ja asennetta edes jonkin verran löytymään :) :) :) Kyllä se siitä, TSEMPPIÄ!
TripleTrouble:
TripleTrouble - 23.11. 12:24 vastaa tähän viestiin (16/22)
Ikävä kyllä näin ei ole. On hyvin naivia väittää moista.
Dummy:
Eiköhän jokainen halua tarjota lapsilleen kaikkein parasta.TripleTrouble - 23.11. 13:44 vastaa tähän viestiin (19/22)
Dummy
On paljon äitejä, jotka eivät halua imettää, vaikka äidinmaito on lapselle parasta ravintoa.On paljon äitejä, jotka jättävät jo pariviikkoisen tai parikuisen vauvan isovanhempien hoiviin yöksi, vaikka lapsen kehitykselle on parasta saada olla oman äitinsä/vanhempiensa kanssa.
On paljon äitejä, jotka antavat lapselleen kiinteätä ravintoa jo 2-3kk iässä, vaikka lapsen olisi parasta olla vain äidinmaidolla ensimmäiset 6kk.
On paljon äitejä, jotka nukuttavat lapsensa sisällä, vaikka heidän olisi parempi saada raitista ulkoilmaa.
On paljon äitejä, jotka reissaavat ihan pienten vauvojen kanssa jatkuvasti, vaikka lapselle on turvallisinta saada olla omassa kotona.
Tuo on minun ongelmani. Minusta tuo on typerää ja ajattelematonta tekstiä. Nuo asiat eivät tarkoita, etteikö äiti haluaisi tarjota/tarjoaisi lapsilleen parasta. Jokainen taplaa tyylillään ja kokee asiat tavallaan. Hieno homma, jos esimerkiksi imetys onnistuu,mutta se ei tarkoita sitä, että se onnistuisi kaikilla. Oman hyvinvoinnin ajattelu ei tee kestään huonompaa äitiä.
Ja ei, itsetuntoni äitinä on ihan kohdallaan. Olen varmasti paras äiti lapsilleni.
Sinä taistelet nyt seipäästä vaikka minä puhuin aidasta.
Kysehän oli siitä, että karrikoin kaksi äitityyppiä, joista tuo (yli)tunnollinen oli se, jonka " puolesta" olen kaikki mielipiteeni laukonut. Hänestä olen huolissani tässä " täydellisten kotirouvien" maassa.
Tuo (yli)tunnollinen äiti kun haluaa antaa lapsilleen vain ja ainoastaan kaikkein parasta, vaikka sitten repisi kaiken omasta selkänahastaan. Normaalistihan äiti, joka haluaa lapselleen parasta, luopuu vaatimuksistaan itsensä suhteen (kuten sinä imetyksen kanssa teit) kun omat voimavarat loppuvat. Mutta (yli)tunnollinen äiti ei. Sillä hänhän tarjoaa lapselleen [b]vain[/b] parasta.
En kaivanut väitteesi: " kyllähän kaikki haluavat lapselleen parasta" -vastineeseen niitä räikeimpiä tapauksia kuten juopot vanhemmat, äidit, jotka myyvät lapsensa tai isät jotka käyttävät lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen, sillä ne eivät mielestäni tätä keskustelua johda minnekään. Mutta esille ottamani esimerkit ovat juuri niitä, joissa (yli)tunnollinen äiti ei anna periksi vaikka moni muu antaakin. Äiti, joka turvautuu [b]toiseksi parhaaseen[/b] vaihtoehtoon.
Toivottavasti edes yksi äiti tai sellaiseksi tuleva tajusi pointtini ja sen, että ajoin takaa vain armeliaisuutta toisia äitejä kohtaan. Ettei turhaan vertailtaisi eikä nostettaisi sitä omaa häntää.
TT
samaa mieltäkin ja joilla on samanlaisia kokemuksia. Ehkä liitynkin yahoon keskoslistalle, jos siellä olisi enemmän meidän tilanteemmekin tapaisia. Kirjoitin eilen alkuperäisen viestin aika tunnekuohussa, toisen pojan mahan kanssa on niin paljon ongelmia ja odotamme kutsua sen osalta sairaalaan ja kutsua pieneen leikkaukseenkin. Sitten hänelle pukkas paha yskä, joka meni pahaksi hengenahdistukseksi viime kerralla keskellä yötä spiralle sairaalaan. Pakkasin juuri kassin ja vaatteet, jos ensi yönä tulee lohtu. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, kun takki on tyhjä eikä jaksa lukea toisten hehkutusta siitä, kuinka helppoa kaikki on kun vaan itse sen helpoksi tekee. Meillä mies kans tekee aika pitkää päivää ja olen kotona. Nyt kuitenkin tilanne on jo ihan toinen kuin silloin vauva-aikana ja uhma tietty on välillä hermojakiristävää, mutta onneksi se on vaan normaalia kehitystä. Minulla ei todellakaan ole tarkoitus kilpailla kenenkään kanssa siitä, kenellä on rankinta ja kenellä ei. Hyvä näin, monella on paljon pahemmin kuin meillä, mutta kyllä oman lapsen sairastelu ja vaivat rassaavat pirusti. Vauva-aika meillä oltiin neljän seinän sisällä juuri infektioidenkin takia ja nytkin usein joutuu olemaan normaalia varovaisempi eikä siihenkään ymmärrystä ole saanut kuin harvoin. No, lähdenpä siivoamaan kämppää.
Kaikkea hyvää kaikille tuplaäideille!
Helmi-Maria, alkuperäinen viestin kirjoittaja
Pitää laittaa oma lusikka soppaan, koska kuulun niihin, jotka ovat valittaneet pelottelusta, puhuneet asenteesta ja jolla kaikki on sujunut suht hyvin.. (en tällä palstalla siis, mutta maailmalla)
PELOTTELUSTA: Mua harmitti se, että positiivisia kokemuksia ei tarjolla ollut juuri ollenkaan. Riskeistä siis pitää tietysti kertoa, ja etsin myös itse paljon tietoa. Minä vaan olisin odotuksen aikana kaivannut tietoa myös niistä, joiden raskaus olisi mennyt mukavasti ja päättynyt täysiaikaisena terveiden lasten syntymään. Ei siis ole kyse siitä, että olisi pitänyt niitä ruusunpunaisia kuvitelmia tarjota, vaan myös vaihtoehtoinen totuus sille, että vuotaa, supistelee, synnytys käynnistyy ennen aikojaan ja vauvat on keskosia.
ASENTEESTA: En ole ikinä sanonut, enkä myöskään ajatellut, että asenne voisi ratkaista koliikkivauvojen vanhempien väsymyksen tai sairaiden vauvojen vanhempien surun ja huolen. Tai edes ihan terveiden, mutta huonosti tai eri aikaan nukkuvien vauvojen vanhempien unenpuutteen..
Asenteesta olen itse puhunut lähinnä silloin, kun ulkopuoliset tulevat kauhistelemaan, " että on sulla varmaan kamalaa kun on kaksoset" . Mun mielestä on tosi kurjaa kuunnella noita mielipiteitä..eräskin Tiimarin myyjä Tampereella huuteli minua palveltuaan työkaverilleen " Voisiksä olla kaksosten kanssa, mä en ainakaan viittis" . Kyllä otti päähän, ja harmittaa vieläkin että hämmennyin niin, etten osannut siihen mitään sanoa..
Siksi siis olen koittanut tuoda esille sitäKIN mahdollisuutta, että kaksosten kanssa VOI kaikki mennä hyvinkin ja vauva-arkikin VOI olla helppoa. Koska mua inhottaa joidenkin ulkopuolisten suhtautuminen " kaksoset=kauhea kohtalo" . Tuntuu, että tavallaan joutuu säälin kohteeksi, vaikka itse on lapsistaan ikionnellinen.
ARJEN HELPPOUDESTA: Väliin tuntuu, että kaksosten vanhemmilla EI SAA OLLA helppoa..tai ainakin siitä on oltava hiljaa.. Meillä raskaus meni hienosti, vauvat syntyivät A:n perätilan takia sektiolla rv 37+ ja olivat virkeitä, terveitä vauvoja. Alkoivat nukkua täysiä öitä alle kolmikuisina ja nukkuvat edelleen (nyt pian 9kk). Flunssia on ollut muutama, silloin herätään öisinkin, sehän on selvä.. " Ulkopuolista apua" ei olla tarvittu, mutta meillä on kyllä hyvä tukiverkosto ystävien ja sukulaisten puolesta.
Kaksosuus on hieno ja lopulta kuitenkin aika harvinainen asia, musta olis kiva, jos ei meidän kaksosten vanhempien tarvitsisi kilpailla, eikä jakaantua leireihin. Vaan tukea toisiamme ja jakaa kokemuksia.
Ridexi ja mussukat 1x3v ja 2x9kk
Lapsi on hieno asia oli niitä yksi, kaksi tai 4, kerrallaan tai erivuosina. Monet kaksosten vanhemmat ovat enemmänkin ylpeitä kaksosuudesta kuin surkuttelisivat ja itsekin olin olin todella ylpeä kahdesta mini neidistä, toki yhtä ylpeä olen yksös poijistani. Olen törmännyt ennemminkin vieraiden ihmisten ihailuun kuin surkutteluun. Toki monet ovat kysyneet " Kuinka sä jaksoit sen vauva ajan ja että syntyivätkö täysaikasina" . Luulen että tuon kysymyksen on tarkoitus kertoa kaksosten äidille että " arvostan sinua kun olet pärjännyt" . Toiset sitten ovat pärjänneet paremmin kuin toiset... Itse siis kuulun näihin vähän heikommin pärjänneisiin. Raskaus meni hyvin niin kauan kun meni mutta sitten iski se tuplatodellisuus sairauksineen kaikkineen.
Nyt kun meidän kaksostytöt ovat 7v niin joka päivä huokailen itsekseni että voi kun olisivat syntyneet eri vuosina... Mutta te pienten kaksosten vanhemmat kohtaatte nämä murheet tulevaisuudessa enkä niillä halua teidän iloanne pilata. Pientä makua saa kun katsoo tarkaan telkassa pyörivän vaasan muhku-mainoksen.
Ei ollut tarkoitus mitenkään korottaa kaksosten arvoa yli muiden.. Ihan samalla tavalla minäkin rakastan kaikkia lapsiani. Ja varmaan jokainen oikeasti, jos valita saisi, haluaisi lapsien syntyvän yksi kerrallaan.. Mutta kun kaksoset ovat maailmassa jo, en halua tehdä siitä mitään " surkeaa juttua" . Myös minä olen tavannut paljon ihmisä, jotka ovat ihastelleet kaksosia, mutta kun puhe oli tuosta asenteesta, niin kirjoitin sitten siitä osasta ihmisiä, joilta on noita kummallisia kommentteja esittänyt.
Ja kyllä minusta kaksosuudessa on paljon hienoja asioita. On mukava, kun lapset viihtyvät hyvin yhdessä. On mukava katsoa, kuinka erilaisia lapset ovat ja miten he kehittyvät yhtä aikaa, eri asioissa.
Ja sitten, ihan niinkuin kaikessa tässä muussakin, minusta on hassua, että joku voi luulla tietävänsä kuinka toisilla asiat tulevat menemään. Kaikki aikanaa, ei kiitos mitään ennustuksia " meillä meni näin ja kyllä tekin sen vielä koette" .
En perusta viimeistä sanomaani vain ja ainoastaan omaan kokemukseen vaan kun monikkotoiminnassa olen ollut mukana niin on näitä juttuja monien äitien ja isien kanssa juteltu. Lähinnä halusin kai sano että niitä ongelmia voi tulla kaksosuudesta johtuen myöhemminkin eli ei se vauva-ajasta kunnialla selviäminen ole kaikki. ja että siinä kaksosuudessa on oikeasti huonojakin puolia. Toki kaikki on yksilöllistä siis ihan kaikki tässä elämässä ja siksi jotenkin koko tämä keskustelu ottaa hieman päähän.
Kaikki siis alkoi siitä kun yksi odottaja kysyi onko todella niin rankkaa ja kun vastuksia tuli erilaisia meni homma riitelyksi. Tosi kurja juttu sillä aikasemmin täällä monikko palstalla on ollut kaikille kokemuksille hyvä ja tukeva meininki. Erityisesti tukea ovat tarvinneet ne joilla on ollut vaikea raskaus ja lapsilla vaikeuksia tässä maailmassa syntymän jälkeen.
Hyvin mennessään ei tuplaraskaus juuri yksös raskaudesta poikkea.
Myönnän itsekin että nämä viimeaikojen keskustelut ovat saaneet minut provosoitumaan, etenkin tämä Asenne-keskustelu.
Eli tilaa kaikkien kokemuksille.. Koetetaan palata siihen.
Jep, tuplaraskaus hyvin mennessään, on fyysiseltä puoleltaan aika samanlainen kuin yksösraskauskin, mutta henkinen puoli taas on oma juttunsa. Riskit ja huonot mahdollisuudet on kuitenkin paljon mielessä, vaikkei ne omalle kohdalle osuisikaan.
Ja kaksosuudessa on varmasti huonoja puolia. Tosiasia on esim. se, etten ehdi näitä vauvoja yhtä paljon pitää sylissä, kun esikoista aikoinaan. Enkä esikoista nyt yhtä paljon, kuin ehtisin, jos pikkusisaruksia olisi vaan yksi. Yritän kuitenkin pitää kaikkia lapsia sylissä mahdollisimman paljon.. =) Ja etsiä kaksosuudesta, joka on meidän perheen todellisuus, hyviä asioita!
Ridexi, taas..
Ei ollut odottajia osaltani tarkoitus pelotella. Otsikkohan oli asenteesta ja keskustelu ryöpsähti tuplaäitiyden rankkuuteen?! Ketäänhän ei voi kaksosista " syyllistää" - eihän kukaan kaksosia tarkoituksella tee vaan kaksoset kuten kaikki muutkin lapset saadaan!
Itse en koe tuplaäitiyden olevan rankkaa siinä kaksosarjessa, jota saamme toisinaan viettää - nykyisin jo melko paljon. Rankkaa on ollut vain henkisesti, varsinkin alku. Ja nimenomaisesti TIEDOLLA - jota ei neuvola tarjonnut - olisin ehkä pärjännyt helpommin tuon alun, keskosuus kun oli minulle täysin vieras asia. Keväällä tällä palstalla ei ainakaan silmiini sattunut huonoja juttuja, joten realiteetti oli kadoksissa täysin. Ultrassa kolme päivää ennen synnytyksen käynnistymistä lääkäri sanoi rehvakkaasti, että näitä lapsia saadaan varmaan odotella muutama ylimääräinenkin viikko - itsekin elin koko ajan tuossa uskossa.
Eli kannattaa muistaa jos lapset sattuisivatkin syntymään keskosina - Suomessa keskoshoito on todella kehittynyttä ja pienetkin elämänalut saadaan pelastettua. Keskosseuranta on kehittynyttä ja kehitysongelmia pystytään seurannalla välttämään.
Onnea odottajille ja jaksamista muille!
Olisin itse myös odotusaikana kaivannut tietoa siitä, että jo hyvinkin pieniä vauvoja pelastetaan elämään. Ylipäätään neuvolan panos tuplaodotukseen oli aika heikko. Voitaisiinkohan me nykyiset tuplavanhemmat jotenkin vaikuttaa asiaan? Millehän taholle pitäisi ottaa yhteyttä, että nykyään neuvoloissa käytössä oleva, ikivanha " tuplaonni" esite saataisiin uudistettua? Ajaisikohan monikkoperheyhdistys kyseistä asiaa?
Etteivät he käsitä, että väsynyt ja osin katkerakin kaksosten äiti saattaa laukoa joskus väsymyspäissään kitkerältäkin tuntuvaa tekstiä toisten elämän helppoudesta. Jotenkin siinä tulee sellainen olo, että ehkei heilläkään kaikki mene niin kuin he parhaaksi näkevät ja siksi he asettuvat puolustuskannalle pienestäkin kommentista... tai en tiedä.
Mutta kaikki sympatiani keskosten vanhemmille (vaikka olen alkukuukausien heikkoina hetkinä ollut heille jopa kateellinen, kun he saavat nukkua vauvojen ollessa sairaalassa ja itse olen heilunut sekopäisenä kahden pinnasängyn väliä). Asioilla on aina kaksi puolta - muistetaan se ;D
Hilla
Itsekin aikanaan sain ahdituskohtauksen sen kirjoitus tyylistä. Siinä ei ainakaan minun mielestä tueta kenenkään jaksamista. Odottajalle se on ahditavaa luettavaa eikä siinä käytettävä huumori oikein ainakaan minuun odotusaikana uponnut. No nyt jälkeen päin luettuna se on ollut ihan hauskaa viihdettä, vähän niinkuin baby blues sarjakuva =). Ei siis ehkä paras opus todellakaan antamaan asiallista tietoa.
jaa-a, enpä voi kerskua edes saaneeni moista kirjaa.... Nähtävästi en ole kyllä paljon menettänyt siinäkään...
Neuvolakokemus raskausaikana oli kyllä muutenkin pohjanoteeraus - unohti täti meille ilmoittaa valmennuksesta ja sitten kun sitä tajuttiin itse kysyä niin se oli jo niin pitkällä käynnissä ettei olisi mukaan ehditty... Ja varsinkin tällä varhaistetulla aikataululla kun elettiin niin synnytyssairaalan synnytysvalmennuskin olisi ollut sinä iltana kun lapset aamulla syntyi...
Mutta kyllä jollain pitäisi yrittää saada jotain järkeä tuohon valistukseen, ei siis pelottelua vaan faktaa ja " lohtua" .
" Faktani" huutelevat päiväuniltaan hakemaan, tähän kutsuun haluan vastata!
Ymmärrän kyllä Hilla-Marja sinun kirjoittaneen tuon lauseen huumorilla.
Siitä paistaa kuitenkin tietämättömyys siitä, mitä keskosten vanhemmat käyvät läpi. Minulla on mennyt monta yötä valvoessa ja odottaessa soittoa sairaalasta, kun lasten elämät ovat olleet vaakalaudalla.
Minä voisin kääntää asian näin: Olisin voinut olla kateellinen niille väsyneille kaksosten äideille, kenellä oli kotona edes ne pinnasängyt minkä välillä ravata. Me yövyimme sairaalan asuntolassa, kaukaa kotoa ja toivoimme sitä rankkaa tuplaarkea KOTONA, ei sairaalassa.
Mutta kaikki sympatiani keskosten vanhemmille (vaikka olen alkukuukausien heikkoina hetkinä ollut heille jopa kateellinen, kun he saavat nukkua vauvojen ollessa sairaalassa ja itse olen heilunut sekopäisenä kahden pinnasängyn väliä). Asioilla on aina kaksi puolta - muistetaan se ;D
Hilla
[/quote]
mutta ihmismieli nyt vaan on siitä kummallinen, että se osaa aina löytää aidan takaa ne mehevimmät ruohot. Toki olin ja olen edelleen erittäin kiitollinen nimenomaan LASTENI puolesta siitä, että he syntyivät täysiaikaisena, mutta harvassa ovat ne sielut, jotka oikeasti erirytmisten kaksosvauvojen äitiä kadehtivat. Ikävä kyllä heitäkin silti on.
Pahoitteluni, jos kommenttini jotakuta keskosten äitiä loukkasi, kun tarkoitus oli ihan toinen. Minua on ainakin vaikeina hetkinä " lohduttanut" ajatus, että jossain on joku, joka kadehtii minuakin ;)
Hilla
Veikkaan, että olisit itsekin kadehtinut, jos lapsesi olisi ollut keskolassa. Eipä sitä oikein unta kotona saanut, kiireellä aamusta iltaan sairaalassa ja yöt pumppaat lapsillesi maitoa tseuraavaksi päiväksi eli jos saat lopulta hetkeksi unen täytyy taas herätä peltilehmän eteen. Onneksi tämä jo mennyttä elämää...
Siispä tarkoitukseni ei ollut mitenkään saada sääliä osakseni alkuperäisessä viestissäni vaan purkaa tosiaan tuntojani enkä lähde kilpailemaan kenenkään kanssa hankaluuksista, monilla paljon rankempaa.
eli jos saatte täysaikaiset vauvat kotiin, niin sama rumba keskosvauvojen äideillä on vielä rankan keskolavaiheen jälkeen. Meidän lapset ainakin pääsivät kotiin 3pv lasketun ajan jälkeen eli ihan 3 päiväsen tasolla olivat eli rankkaahan se on kotivaihekin ja lääkitykset yms. kotiin mukaan. Meni ehkä jo aiheen vierestä, mutta eivät ne kaapissa nopeampaa kehity kuin mahassa, hitaammin pikemminkin.
En viestissäni ylentänyt itseäni pennin vertaa. En edes kertonut, olenko itse tehnyt mainitsemallani tavalla vai en. Harjoittelepa kuule lisää sitä kehumaasi sisälukutaitoa ja tule sitten keskustelemaan, kun olet siihen tarpeeksi kypsä. Sinähän kysyit perusteluita ja minä annoin. Totuus vain on sellainen, että meitä äitejäkin on joka junaan. Ja hei: missä kohdassa olen sanonut, että jokaisen äidin [b]pitää[/b] tehdä [b]ihan[/b] kaikkensa omien lastensa hyvinvoinnin eteen? Että äidin pitäisi olla täydellinen? Olen ainakin yrittänyt juuri päinvastaista...
Sinulla taitaa olla todella huono itsetunto äitinä, kun koet kaiken kritiikkinä itseäsi kohtaan. Yritä relata ja ottaa äitiys sellaisena kuin se vastaan tulee. Sinäkin olet varmasti ihan hyvä äiti - ainakin tarpeeksi hyvä omille lapsillesi, mikä on se tärkein asia. Ja tunnusta myös ne vaikeat asiat - siitä on hyvä lähteä.
Kaikella kummastelulla,
TT