Miten päästä vihasta miehen "salarakasta" kohtaan?

Ihan vilpitön neuvo. Tee sille ukolle se sama. Ei auta korjaamaan mitään mutta väittäisin että 36% saat vihaa lievennettyä.

Kokeilkaa kolmen kimppaa muutaman kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja on vain yksi vastaus: anteeksianto.

Mutta ennen kuin menet anteeksiantoon asti, pitää se viha purkaa ulos. Voit ajatella sitä naista ja hakata tyynyä. Minä huusin. Ajoin autossa ja huusin niin, että ääni meni. Ja sitä pitää itkeä ja huutaa niin kauan kuin on itkettävää ja huudattavaa.

Ja sitten pitää antaa anteeksi. Joka ilta, yhä uudestaan ja uudestaan. Vaikka ei siltä tunnu, niin aloita "Tahdon antaa anteeksi". Ajan myötä ote irtoaa. Tulee aika, jolloin katsot sitä naista ja ihmettelet, miten olet koskaan jaksanut häneen tuhlata ajatustakaan.

Miksi sinun pitää tahtoa antaa anteeksi? Ei sen toisen naisen tähden, vaan itsesi tähden. Et koskaan saavuta onnellisuutta ellet annan anteeksi. Niin kauan kuin vihaat jota kuta, niin kauan tuolla vihaamisen kohteella on valtaa sinuun. Kun annat anteeksi, pääset siitä otteesta.

Tämäpä on hyvin sanottu! Vanha ketju, mutta itselleni ajankohtainen ja siksi tuli eteen. Miehelläni oli suhde toiseen naiseen, koska meillä meni huonosti. Hän on ollut pitkään reissuhommissa ja olemme sen myötä etääntyneet toisistamme. Paljastuikin salasuhde toisella paikkakunnalla, missä on ollut nyt töissä ja hän häpeää ja katuu sitä suunnattomasti. Tiedän, että hän on tosissaan, sillä näen hänen päältään syyllisyydentunteen ja miten paha hänen on olla sen kanssa. Tämä toinen nainen tiesi, että mieheni on perheellinen, mutta halusi hajoittaa perheeni ja miehen itselleen. Itsekkäistä syistä! Rakastui mieheeni ja takertui häneen. Mieheni taasen ajautui suhteeseen, koska ei saanut kotoa sitä ihailua ja palvontaa, mitä toinen nainen antoi hänelle - ei siksi, että olisi tuntenut edes seksuaalista vetovoimaa ko. naista kohtaan. Itse heräsin todellisuuteen suhteen paljastumisen myötä ja meillä on nyt mennyt paremmin kuin vuosiin. Tunnustan omat virheeni enkä syytä miestä suhteeseen ajautumisesta. Olemme rakastuneet uudelleen toisiimme tämän kriisin myötä. Riitoja on tullut, koska asian työstäminen vie aikaa ja pettymys nousee pintaan aika ajoin, mutta minun pitää vaan yrittää antaa anteeksi ja tunnustaa oma osuuteni tapahtuneeseen.

Mutta... viha tuota toista naista kohtaan on infernaalinen. Hän on tiennyt mieheni olevan varattu ja että hänellä on perhe. Silti hän on painostanut miestäni jättämään perheensä, jankuttanut kysymyksillään, miksi et jo jätä eukkoasi ym. Miten saan tuosta naisesta itselleni täysin yhdentekevän - varsinkin kun tiedän, että hän ei kiinnosta miestäni millään tasolla. He ovat samassa työpaikassa ja se tekee tästä kyllä hyvin vaikeaa. Luotan mieheeni nyt kun meillä on kaikki kunnossa, mutta en tuohon naiseen.

Ainoastaan aika auttaa siihen, että naisesta tulee sinulle yhdentekevä. Tärkeintä on nyt, että olette miehen kanssa löytäneet uudelleen toisenne ja teillä menee hyvin. Sehän on paras kosto tälle kakkoselle, joka jäi nuolemaan näppejään. Mieti, miten paha hänen on olla kun on tekemisissä miehesi kanssa, mutta ei saa häntä itselleen, vaikka haluaisi, sillä hän on valinnut sinut <3

Viha on vain päässäsi. Korjaa pääsi kuntoon. Aikuiselle ihmiselle tuollainen jatkuva viha ei ole normaalia.

Oletko harkinnut yksiavioisuudesta luopumista? Väen vängällä monogamiaan takertumalla ei vältämättä pitkä liitto kukoista.

Tänne on turha tuoda henkilökohtaisia asioita, jonkun asiallisen kommentin saat, sitten alkaa jonnet heittää paskaläppää.

Jaksamista monisyisen probleeman kanssa. Nimin. kokemusta on

Mies petti ja sitten jätti, missään vaiheessa en ole vihannut tuota naista, hän on vielä 20v jälkeen minulle vain joku yhdentekevä ihminen niinkuin kuka vaan ohi kulkija. Pari vuotta sitten havahduin ja kysyin nyt jo aikuiselta lapseltani mitä tuo nainen tekee työkseen, tajusin että oikeasti hän on ollut kaiken tämän aikaa yhdentekevä.

Mutta lasten isää, sitä pettäjää vihasin, halveksin, vertasin paskakasaan, josta on maailmalle enemmän hyötyä.

Nykyisin tunnen surua, kun ensimmäiset yhteiset lastenlapset ovat syntyneet ja heitä ei voi yhdessä ihaillen. Välissä toki vuosia jolloin ei ole ollut mitään tunteita ja yhteyttä kun lapset ovat aikuisia.

Minusta sinulla on oikeus vihata, myös ihmistä jonka tiedät pettäneen tietoisena miehen perheestä, niin pieni ihminen olen että vihaisin kyllä enemmän miestä, jonka pitäisi olla se läheisin, luotettavin, turvallisin en pystyisi elämään tuollaisen petturin kanssa.

Hae keskustelu apua, kuormita ystäviä kohtuudella, raivoa miehelle, hän on sen ansainnut.

Ai niin anteeksi en ole exlle koskaan antanut, enkä anna, hän ei ole edes pyytänyt, elänyt olen hyvää elämään ilman anteeksiantoakin.

Lapset vaistoavat kaiken. Tiedän omasta kokemuksesta...

Et rakasta, etkä luota

Lähden pois oman itsesi ja lasteni vuoksi. Tsemppiä

Vierailija kirjoitti:

Minäkin odotan jotain käännettä. Itsetuntoni on noussut uudestaan. Olen työssä jossa olen saavuttanut jotain ja olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Tiedän, että halutessani saisin parempaakin kuin tämä nykyinen tilanne. Vielä vaakakupissa painavat lapset enemmän. Ja en viitsi luovuttaa, ennen kuin olen nähnyt että onko tässä mitään toivoa enää jatkaa. Enkä ole sinisilmäinen, en usko että ruoho on muuallakaan aina vihreää, joskin voi olla että luotettavampaa ja paremmin kohtelevaakin seuraa voisin saada (kuten varmasti sinäkin, joka minulle vastasit). aika näyttää kuinka käy.

t. ap

Oot itse r.shahu.ora.

Oot avioliitossa rahan ja etujen takia.

Lapset teit saadaksesi miehen sitoutettua itseesi.

Taitaa olla miljoonan avioehto kun roikut äijässä??

Senkin, eikö minulla ole itsekunnioitusta kun olen jäänyt. Ja onko oikein, että elän ehkä loppuelämäni liitossa (parhaat vuodet) jossa en pysty rakastamaan enkä luottamaan, enkä ole saanut kunnioitusta ja rakkautta osakseni? Onko lasten paras arvokkaampaa kuin omanarvontunto?

Kun tilanne selvisi minulle, pienin oli ihan vauva, eikä voimavaroja ollut lähtöön. Toisaalta en tee häitiköityjä ratkaisuja näin suurissa asioissa. Mies on kuitenkin hyvä isä lapsilleen.

Olisi helpompaa jos voisin lopullisesti välttää tuon salarakkaan näkemisen, mutta käytännössä mahdotonta. Joku ratkaisu pitäisi tehdä, ennenkuin tämä kuluttaa minut loppuun. Ja onko asioiden hautaaminen unohduksiin hyvä asia? Eivätkö ne palaa kummittelemaan kuitenkin, aina riitojen tullessa heräävät vanhat loukkaukset ja asiat henkiin.

Aivan samat kuviot puörii mielessä. Pettämisestä tulee nyt kaksi vuotta, ja sen jälkeenkin oli vielä pieni takaisku. Ehkä enää asia ei pyöri niin joka päivä mielessä, mutta jotain on lopullisesti rikottu. Olen edelleen mieheni kanssa aviossa, kuten sinäkin, pitkälti samoista syistä. Ja olen haukkunut itseäni, syyllistänyt siitä, että yleensä lähti pettämään ja arvostellut itseäni siitä, että olen vieläkin tässä. Lähteminen ei ole todellakaan helppoa. Lapset ovat pieniä, on paljon taloudellisia asioita, mitkä vaikeuttavat eroa. Mutta en todellakaan tiedä, olenko niin onnellinen. En varmaan. Ehkä enemmän tyydyn tähän tilanteeseen enkä odota mitään kuumaa intohimoista rakkautta.

Tämä tapahtumasarja lisäksi on vaikuttanut itsetuntoonikin niin, että en edes usko, että voisin mitään kummempaa saadakaan. Tuskin luottaisin kehenkään muuhunkaan. Ja ei kai minussa mitään vikaa ole, olen korkeakoulutettu, ihan hyvännäköinen, hyväkuntoinen ja reipas (ainakin päällisin puolin) aikuinen nainen. Välillä olen vain aika neuvoton, että miten tästä eteenpäin ja että onko elämä todella tämmöistä hamaan loppuun saakka. Että sitä odottaa vain, milloin seuraava isku tulee.

Toisesta naisesta sen verran, että olen nähnyt ko. ihmisen muutaman kerran ja vihan tunteet ovat todella suuria. Uskoisin, että se on inhimillistä, ja hän on helppo inhon kohde, koska hänestä ei ole pakko pitää tai tulla hänen kanssaan toimeen. Miehen kanssa on. Toinen nainen on äärimmäisen yksinkertaista demonisoida, enkä nyt uskokaan, että minun minkään moraalisäännön mukaan hänestä tarvitsisi pitää. Niin kauan kun en häiritse hänen elämäänsä, tee hänelle väkivaltaa tai muuta, saan varmasti sisimmässäni vihata häntä. Tosin itseä ajatellen viha ketään kohtaan ei pitemmän päälle ole hyvä asia. Uskoisin, että aika auttaa tässäkin. Nykyään kuluu jo useita päiviä, etten ajattele koko asiaa vaan elän elämääni.

Petetyksi tuleminen on toistaiseksi oman elämäni rankin kokemus, jota käsittelen vielä pitkään. Loppuratkaisua ei ole tapahtunut, vaan jotenkin odotan vielä jotain käännettä vaikka yhdessä ollaankin. Ehkä sellaista ei tulekaan, vaan tässä ollaan hamaan hautaan, jossain välitilassa missä entinen elämä on mennyt ja uutta ei saada selkeästi rakennettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja on vain yksi vastaus: anteeksianto.

Mutta ennen kuin menet anteeksiantoon asti, pitää se viha purkaa ulos. Voit ajatella sitä naista ja hakata tyynyä. Minä huusin. Ajoin autossa ja huusin niin, että ääni meni. Ja sitä pitää itkeä ja huutaa niin kauan kuin on itkettävää ja huudattavaa.

Ja sitten pitää antaa anteeksi. Joka ilta, yhä uudestaan ja uudestaan. Vaikka ei siltä tunnu, niin aloita "Tahdon antaa anteeksi". Ajan myötä ote irtoaa. Tulee aika, jolloin katsot sitä naista ja ihmettelet, miten olet koskaan jaksanut häneen tuhlata ajatustakaan.

Miksi sinun pitää tahtoa antaa anteeksi? Ei sen toisen naisen tähden, vaan itsesi tähden. Et koskaan saavuta onnellisuutta ellet annan anteeksi. Niin kauan kuin vihaat jota kuta, niin kauan tuolla vihaamisen kohteella on valtaa sinuun. Kun annat anteeksi, pääset siitä otteesta.

Tämäpä on hyvin sanottu! Vanha ketju, mutta itselleni ajankohtainen ja siksi tuli eteen. Miehelläni oli suhde toiseen naiseen, koska meillä meni huonosti. Hän on ollut pitkään reissuhommissa ja olemme sen myötä etääntyneet toisistamme. Paljastuikin salasuhde toisella paikkakunnalla, missä on ollut nyt töissä ja hän häpeää ja katuu sitä suunnattomasti. Tiedän, että hän on tosissaan, sillä näen hänen päältään syyllisyydentunteen ja miten paha hänen on olla sen kanssa. Tämä toinen nainen tiesi, että mieheni on perheellinen, mutta halusi hajoittaa perheeni ja miehen itselleen. Itsekkäistä syistä! Rakastui mieheeni ja takertui häneen. Mieheni taasen ajautui suhteeseen, koska ei saanut kotoa sitä ihailua ja palvontaa, mitä toinen nainen antoi hänelle - ei siksi, että olisi tuntenut edes seksuaalista vetovoimaa ko. naista kohtaan. Itse heräsin todellisuuteen suhteen paljastumisen myötä ja meillä on nyt mennyt paremmin kuin vuosiin. Tunnustan omat virheeni enkä syytä miestä suhteeseen ajautumisesta. Olemme rakastuneet uudelleen toisiimme tämän kriisin myötä. Riitoja on tullut, koska asian työstäminen vie aikaa ja pettymys nousee pintaan aika ajoin, mutta minun pitää vaan yrittää antaa anteeksi ja tunnustaa oma osuuteni tapahtuneeseen.

Mutta... viha tuota toista naista kohtaan on infernaalinen. Hän on tiennyt mieheni olevan varattu ja että hänellä on perhe. Silti hän on painostanut miestäni jättämään perheensä, jankuttanut kysymyksillään, miksi et jo jätä eukkoasi ym. Miten saan tuosta naisesta itselleni täysin yhdentekevän - varsinkin kun tiedän, että hän ei kiinnosta miestäni millään tasolla. He ovat samassa työpaikassa ja se tekee tästä kyllä hyvin vaikeaa. Luotan mieheeni nyt kun meillä on kaikki kunnossa, mutta en tuohon naiseen.

Harvemmin sitä nainen (tai ylipäätään petetty osapuoli) osaa yhtä hyvin tiedostaa myös omat edesottamukset, mitkä ovat tilanteeseen johtaneet. On hieno piirre, että pystyy näkemään ikävän asian laajemmaltikin. Ymmärrän myös täysin vihasi toista naista kohtaan, mutta kuten joku jo totesi, ajan kanssa hänestä tulee sinulle "näkymätön" ja syystä - miehesi rakastaa sinua, ja kakkonen on jo nyt hänelle yhdentekevä. Kaikkea hyvää teille!

Vierailija kirjoitti:

anteeksi lierolle, joka on tiennyt aloittaessaan flirtin mieheni kanssa, että tämä tod. on perheellinen ja isä. Akkahan shokeerasi minun lisäkseni myös meidän lapset! Kun huomasivat ihan taatusti, ettei kaikki ole ihan kohdallaan..Miksi, ja mitä pitäisi antaa anteeksi?? Suurensuuren loukkauksen? Perheen rikkomisyrityksen? Lasten ja minun kärsimykset?? Mitä ihmettä?!? EIPÄ ole kukaan tullut edes anteeksi PYYTÄMÄÄNKÄÄN!!! Joten...en taas tajua sinua/ teitä..

Ehei, anna anteeksi itsellesi eli anna itsellesi ja perheellesi uusi tilaisuus. Mieti miten voit korjata tunteitasi, että eheytyisit paremmaksi äidiksi, vaimoksi ja persoonaksi itsellesi. Tarkoitan, että helli itseäsi ja siivoa vihamielistä (jos on) ajatteluasi, sillä se vanhentaa ja rumentaa sisältä ja päältä!

Mitään et mahda tapahtuneelle mutta jos mietit, niin varmasti voit olla vielä voittaja tässä asiassa!

Tosi tapaus ystäväpiirissä: ukko ja naapurin nainen, ero tuli. Ukko huomasi myöh, että perhe olikin se tärkein ja pyysi anteeksi....pääsi takaisin ja olivat varsin onnellisia. Kysyin, kuinka ihmeessä hän pystyi ilman katkeruutta jatkamaan.

He kuulema jatkoivat siitä mihin jäivät eikä vaimo räksyttänyt, koska olivat selvittäneet asiat perusteellisesti ja vaimo rakasti vielä miestään. Kaiken lisäksi vaimo ei edes vihoitellut tälle naiselle ja syy oli se ettei itse halunnut kantaa vihaa, vaan halusi olla onnellinen.

Tässä nyt yksi tosi tarina läheltä seurattuna 🙂

Tää on just sitä typeryyttä, että viha kohdistetaan siihen, jonka kanssa ei ole parisuhteessa ja joka siis petti. Silleen pysyy sitt liitto kasassa. Hohhoijaa. Mun ex-mies petti monen ystäväni kanssa aikoinaan ja toki laitoin välit poikki heti siksi, että myös ystävyys petettiin. Jotain tuntematonta en voisi syyttää, ainoastaan sitä omaa kumppania. Silleen se itsepetos toimii. Onnea valitsemalle tielle!