Miten päästä vihasta miehen "salarakasta" kohtaan?

Minäkin odotan jotain käännettä. Itsetuntoni on noussut uudestaan. Olen työssä jossa olen saavuttanut jotain ja olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Tiedän, että halutessani saisin parempaakin kuin tämä nykyinen tilanne. Vielä vaakakupissa painavat lapset enemmän. Ja en viitsi luovuttaa, ennen kuin olen nähnyt että onko tässä mitään toivoa enää jatkaa. Enkä ole sinisilmäinen, en usko että ruoho on muuallakaan aina vihreää, joskin voi olla että luotettavampaa ja paremmin kohtelevaakin seuraa voisin saada (kuten varmasti sinäkin, joka minulle vastasit). aika näyttää kuinka käy.

t. ap

Senkin, eikö minulla ole itsekunnioitusta kun olen jäänyt. Ja onko oikein, että elän ehkä loppuelämäni liitossa (parhaat vuodet) jossa en pysty rakastamaan enkä luottamaan, enkä ole saanut kunnioitusta ja rakkautta osakseni? Onko lasten paras arvokkaampaa kuin omanarvontunto?

Kun tilanne selvisi minulle, pienin oli ihan vauva, eikä voimavaroja ollut lähtöön. Toisaalta en tee häitiköityjä ratkaisuja näin suurissa asioissa. Mies on kuitenkin hyvä isä lapsilleen.

Olisi helpompaa jos voisin lopullisesti välttää tuon salarakkaan näkemisen, mutta käytännössä mahdotonta. Joku ratkaisu pitäisi tehdä, ennenkuin tämä kuluttaa minut loppuun. Ja onko asioiden hautaaminen unohduksiin hyvä asia? Eivätkö ne palaa kummittelemaan kuitenkin, aina riitojen tullessa heräävät vanhat loukkaukset ja asiat henkiin.

Aivan samat kuviot puörii mielessä. Pettämisestä tulee nyt kaksi vuotta, ja sen jälkeenkin oli vielä pieni takaisku. Ehkä enää asia ei pyöri niin joka päivä mielessä, mutta jotain on lopullisesti rikottu. Olen edelleen mieheni kanssa aviossa, kuten sinäkin, pitkälti samoista syistä. Ja olen haukkunut itseäni, syyllistänyt siitä, että yleensä lähti pettämään ja arvostellut itseäni siitä, että olen vieläkin tässä. Lähteminen ei ole todellakaan helppoa. Lapset ovat pieniä, on paljon taloudellisia asioita, mitkä vaikeuttavat eroa. Mutta en todellakaan tiedä, olenko niin onnellinen. En varmaan. Ehkä enemmän tyydyn tähän tilanteeseen enkä odota mitään kuumaa intohimoista rakkautta.

Tämä tapahtumasarja lisäksi on vaikuttanut itsetuntoonikin niin, että en edes usko, että voisin mitään kummempaa saadakaan. Tuskin luottaisin kehenkään muuhunkaan. Ja ei kai minussa mitään vikaa ole, olen korkeakoulutettu, ihan hyvännäköinen, hyväkuntoinen ja reipas (ainakin päällisin puolin) aikuinen nainen. Välillä olen vain aika neuvoton, että miten tästä eteenpäin ja että onko elämä todella tämmöistä hamaan loppuun saakka. Että sitä odottaa vain, milloin seuraava isku tulee.

Toisesta naisesta sen verran, että olen nähnyt ko. ihmisen muutaman kerran ja vihan tunteet ovat todella suuria. Uskoisin, että se on inhimillistä, ja hän on helppo inhon kohde, koska hänestä ei ole pakko pitää tai tulla hänen kanssaan toimeen. Miehen kanssa on. Toinen nainen on äärimmäisen yksinkertaista demonisoida, enkä nyt uskokaan, että minun minkään moraalisäännön mukaan hänestä tarvitsisi pitää. Niin kauan kun en häiritse hänen elämäänsä, tee hänelle väkivaltaa tai muuta, saan varmasti sisimmässäni vihata häntä. Tosin itseä ajatellen viha ketään kohtaan ei pitemmän päälle ole hyvä asia. Uskoisin, että aika auttaa tässäkin. Nykyään kuluu jo useita päiviä, etten ajattele koko asiaa vaan elän elämääni.

Petetyksi tuleminen on toistaiseksi oman elämäni rankin kokemus, jota käsittelen vielä pitkään. Loppuratkaisua ei ole tapahtunut, vaan jotenkin odotan vielä jotain käännettä vaikka yhdessä ollaankin. Ehkä sellaista ei tulekaan, vaan tässä ollaan hamaan hautaan, jossain välitilassa missä entinen elämä on mennyt ja uutta ei saada selkeästi rakennettua.

Minäkin odotan jotain käännettä. Itsetuntoni on noussut uudestaan. Olen työssä jossa olen saavuttanut jotain ja olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Tiedän, että halutessani saisin parempaakin kuin tämä nykyinen tilanne. Vielä vaakakupissa painavat lapset enemmän. Ja en viitsi luovuttaa, ennen kuin olen nähnyt että onko tässä mitään toivoa enää jatkaa. Enkä ole sinisilmäinen, en usko että ruoho on muuallakaan aina vihreää, joskin voi olla että luotettavampaa ja paremmin kohtelevaakin seuraa voisin saada (kuten varmasti sinäkin, joka minulle vastasit). aika näyttää kuinka käy.

t. ap

Niinpä, onpa kiva kuulla että on muitakin samoin ajattelevia. En tiedä, välillä ajattelen että olen todellakin säälittävä, läheisriippuvainen reppana vailla omanarvontuntoa.. ja näin varmaan onkin. Pelkään pohjimmiltani, että jään lopullisesti yksin, enkä löydä sellaista unelmien miestä. Jos oikein mietin, niin haluaisin että mies on hyvin koulutettu, käy töissä, fiksu, hauska ja miellyttää silmää, on urheilullinen ja vielä ihan hulluna minuun. Jotenkin ajattelen, että tämmöiseen kombinaatioon ei ole mahdollisuuksia. Niinpä junnaan tässä nykyelämässä ja elän päivän tai viikon kerrallan.. keskityn muuhun kuin tunneasioihin.

T. se toinen petetty

hyveellistä käytöstä ja anteeksiantoa ja sopotetaan, että sun pitää ymmärtää ja blaa blaa.



Minä voin tunnustaa, että en ollut sellainen pyhimys ja ei ole minun elämääni hetkauttanut.



Minua on kerran petetty. Paras kaveri pani avokkini kanssa. Ero siitä tuli ja minä ns. annoin ystävälleni anteeksi kun eihän hän tunteilleen mitään voinut ja mieshän sitä on sika.



Myötäelin kaverini elämää ja olin muka onnellinen kun hän löysi aviomiehen ja sai lapsia.



Ja naps, iskin hänen miehensä eräänä yönä kapakasta kun kaverini oli lasten kanssa kotona. Ja pidin huolta, että kärähdimme siitä.



Se on voi voi, kaverini ei ole antanut anteeksi minulle:)

Yhdentekevää, sillä en asu enää siinä kaupungissa, enkä tiedä hänestä muuta kuin että erosivat episodin jälkeen.



Aivan sama, elän nykyään omaa elämääni ja viha ei enää kurista kurkkuani.

Haluan vain selventää eräille, että nythän keskustellaan juuri siitä vihan tunteesta tätä horoa kohtaan. Sen tosiaan tietää vasta, kun sen itse kokee. Itse en tekisi hänelle fyysisesti mitään, mutta jollain voi vinkshtaa tuon vihan ja raivon jyllätessä..kaikkea sattuu nykyään paljon, mutta niihin voi itse vaikuttaa olemalla sekaantumatta toisten ihmisten elämään tietoisesti ja loukaten. Jos haluaa. Se, että vihanpurkaukseni tuli niin voimallisesti kertoo vain siitä itsestään - vihan ja valtavan pettymyksen tunteesta tätä ihmistä kohtaan. Olisin tunteeton, ellen reagoisi! Tähän liittyy PALJON muutakin, kuten se oma mies ja häneen kohdistuvat tunteet ym. Hän on yhtä lailla syypää, kuten minäkin vikoineni, mutta siitä voidaan keskustella omassa ketjussa, jos se ketään kiinnostaa. Siihen vaikuttaa niin monisyiset seikat, että niitä on hirVittävän vaikea lähteä ruotimaan palstalla, jossa emme tunne osapuolia. Onneksi on hyvät ystävät olemassa!! Terv. syvästi pettynyt horottelija

Viha sammuu vähitellen. Aina silloin tällöin se ponnahtaa mieleen, mutta joka vuosi harvemmin. Aluksi ei tunnu, että olisit menossa kohti parempaa, koska tunneryöpyt tuntuvat sinusta turhilta ja uuvuttavilta - jatkolta kokemallesi vääryydelle. Aika parantaa, mutta harmittavan hitaasti.



Jos olet päättänyt jatkaa miehen kanssa, olisi tärkeää rakentaa jonkinlainen läheisyys. Kun haluat istua hetken kainalossa, tee niin. Koeta löytää yhteisiä hyviä kokemuksia ja kerro miehelle, mikä saa sinut edes hetkeksi tuntemaan, että asiat ovat ok. Hetkistä elämä rakentuu, joten älä kiellä itseltäsi lyhyitäkään hyvä hetkiä. Ne eivät ole turhia, vaikka turtumus kohta palaisi.

Hassua, että petetyiltä naisilta aina odotetaan hyveellistä käytöstä ja anteeksiantoa ja sopotetaan, että sun pitää ymmärtää ja blaa blaa.

Me olemme erilaisia. Kosto oli sinulle toimiva tapa päästä eteenpäin - onnittelut rohkeudesta. Olet myös oikeassa siinä, ettei anteeksianto, jota yllä on kovasti hehkutettu, ole kaikkien juttu. Silti ei kostoakaan voi suositella kaikille. Joillekin se aiheuttaisi elinikäiset tunnonvaivat. Mikään yksi selviämistapa ei ole kaikille se oikea.

Mieheni siis petti, muttei kuitenkaan ystäväni kanssa. Siksi en siis ole ollut täysin samassa tilanteessa kanssasi, mutta laitan tähän jotain näkökulmaa mitä tuli mieleeni tilanteestasi.



Sinua on loukattu ja luottamustasi on käytetty väärin kahden ihmisen taholta. Olet tullut SEKÄ miehesi ETTÄ ystäväsi pettämäksi. Se on tosi massiivinen isku itsetuntoon, luottamukseen yms.



Koet itse nyt, että suurin ongelmasi on tämän ystäväsi kohtaaminen ja viha häntä kohtaan. Ensinnäkin on aivan oikeutettua sinulta tuntea pettymystä ja vihaa ja kaikkia muita tunteita tätä entistä ystävääsi kohtaan. Olet kuitenkin päässyt tunteissasi miestäsi kohtaan eteenpäin. Voiko se johtua siitä, että olet käsitellyt asiaa miehesi, muttet ystäväsi kanssa?



Kaikkein tärkeintä varmaan on se, että pääset itse tasapainoon ja saat käsiteltyä asiat niin että voit jatkaa eteenpäin. Se vaatii itseltäsi työtä, millaista työtä, se on vaikea sanoa. Moni täällä ehdottaa anteeksiantoa. Tuntuu tietysti ihan hirveältä ajatukselta, että miksi ihmeessä sinun pitäisi antaa tuolle ihmisille anteeksi! Mutta pointti siinä onkin se, että pääsisit itse eteenpäin, eikä niinkään se, että jotenkin "hyväksyisit" hänen tekonsa, tai olisitte ystäviä taas.



Itse en osaa suositella anteeksiantoa, se tulee sitten jos ja kun tulee, mutta kannustaisin asian käsittelyyn. Voisitko esim. miettiä, että mikä on se, mitä sinä tarvitset päästäksesi asiassa eteenpäin. Onko se jonkinlainen selvittely tuon naisen kanssa, esim. kirjoittaisit hänelle kirjeen? Tai purkaisit vihaasi hakkaamalla tyynyä tai huutamalla kalliolla tai polttamalla nuotiossa ystävyyden muistot?



Jos sinulla on vielä yli vuodenkin jälkeen noin voimakkaat tunteet tätä naista kohtaan (suunnaton viha) niin vaikuttaa sitä, että olet jäänyt suruprosessissa jumiin tähän kohtaan.

En tiedä olenko päässyt eteenpäin edes miehen kanssa, edelleen häntäkin kohtaan välillä läikähtää vihaa jostain syvältä. Entinen ystäväni herättää minussa niin negatiivisia tunteita etten edes kunnolla uskalla sanoa niitä ääneen. Ehkä pitäisi, mutta en uskalla kohdata tuollaista tunnetta. Miehelleni olen itkenyt, kironnut ja selvittänyt miltä tuntuu, en tiedä auttoiko sekään mitään.

Mieheni siis petti, muttei kuitenkaan ystäväni kanssa. Siksi en siis ole ollut täysin samassa tilanteessa kanssasi, mutta laitan tähän jotain näkökulmaa mitä tuli mieleeni tilanteestasi.

Sinua on loukattu ja luottamustasi on käytetty väärin kahden ihmisen taholta. Olet tullut SEKÄ miehesi ETTÄ ystäväsi pettämäksi. Se on tosi massiivinen isku itsetuntoon, luottamukseen yms.

Koet itse nyt, että suurin ongelmasi on tämän ystäväsi kohtaaminen ja viha häntä kohtaan. Ensinnäkin on aivan oikeutettua sinulta tuntea pettymystä ja vihaa ja kaikkia muita tunteita tätä entistä ystävääsi kohtaan. Olet kuitenkin päässyt tunteissasi miestäsi kohtaan eteenpäin. Voiko se johtua siitä, että olet käsitellyt asiaa miehesi, muttet ystäväsi kanssa?

Kaikkein tärkeintä varmaan on se, että pääset itse tasapainoon ja saat käsiteltyä asiat niin että voit jatkaa eteenpäin. Se vaatii itseltäsi työtä, millaista työtä, se on vaikea sanoa. Moni täällä ehdottaa anteeksiantoa. Tuntuu tietysti ihan hirveältä ajatukselta, että miksi ihmeessä sinun pitäisi antaa tuolle ihmisille anteeksi! Mutta pointti siinä onkin se, että pääsisit itse eteenpäin, eikä niinkään se, että jotenkin "hyväksyisit" hänen tekonsa, tai olisitte ystäviä taas.

Itse en osaa suositella anteeksiantoa, se tulee sitten jos ja kun tulee, mutta kannustaisin asian käsittelyyn. Voisitko esim. miettiä, että mikä on se, mitä sinä tarvitset päästäksesi asiassa eteenpäin. Onko se jonkinlainen selvittely tuon naisen kanssa, esim. kirjoittaisit hänelle kirjeen? Tai purkaisit vihaasi hakkaamalla tyynyä tai huutamalla kalliolla tai polttamalla nuotiossa ystävyyden muistot?

Jos sinulla on vielä yli vuodenkin jälkeen noin voimakkaat tunteet tätä naista kohtaan (suunnaton viha) niin vaikuttaa sitä, että olet jäänyt suruprosessissa jumiin tähän kohtaan.

Kiinnostaa kuulla lisää kokemuksia.

Entinen ystäväni herättää minussa niin negatiivisia tunteita etten edes kunnolla uskalla sanoa niitä ääneen.

Mitä siis sanoisit entiselle ystävällesi/ystävästäsi?

Ja sinä olet toinen nainen, kutkapillu, joka ei kestä kuitenkaan sitä että saa vihaa osakseen? Vinkki sinulle: pysy erossa varatuista miehistä. Hanki vaikka hieromasauva, se rakastaa sinua enemmän kuin se varattu mies, jolle olet vain arvoton REIKÄ.

Pettäminen tekisi sinulle terää. Se toisi kummasti myötätuntoa ja empatiaa kanssaihmisiä kohtaan.

Kuka toivoo toiselle ihmiselle tällaista? T: ei se, jolle vastasit

Hassua, että petetyiltä naisilta aina odotetaan hyveellistä käytöstä ja anteeksiantoa ja sopotetaan, että sun pitää ymmärtää ja blaa blaa.

Me olemme erilaisia. Kosto oli sinulle toimiva tapa päästä eteenpäin - onnittelut rohkeudesta. Olet myös oikeassa siinä, ettei anteeksianto, jota yllä on kovasti hehkutettu, ole kaikkien juttu. Silti ei kostoakaan voi suositella kaikille. Joillekin se aiheuttaisi elinikäiset tunnonvaivat. Mikään yksi selviämistapa ei ole kaikille se oikea.

Sinustako oli oikeasti rohkeaa? Minusta säälittävää, että kyseinen henkilö laski itsensä samalle tasolle kuin tuo pettäjäpari.

hyveellistä käytöstä ja anteeksiantoa ja sopotetaan, että sun pitää ymmärtää ja blaa blaa. Minä voin tunnustaa, että en ollut sellainen pyhimys ja ei ole minun elämääni hetkauttanut. Minua on kerran petetty. Paras kaveri pani avokkini kanssa. Ero siitä tuli ja minä ns. annoin ystävälleni anteeksi kun eihän hän tunteilleen mitään voinut ja mieshän sitä on sika. Myötäelin kaverini elämää ja olin muka onnellinen kun hän löysi aviomiehen ja sai lapsia. Ja naps, iskin hänen miehensä eräänä yönä kapakasta kun kaverini oli lasten kanssa kotona. Ja pidin huolta, että kärähdimme siitä. Se on voi voi, kaverini ei ole antanut anteeksi minulle:) Yhdentekevää, sillä en asu enää siinä kaupungissa, enkä tiedä hänestä muuta kuin että erosivat episodin jälkeen. Aivan sama, elän nykyään omaa elämääni ja viha ei enää kurista kurkkuani.

alensit itsesi samanlaiseksi pettäjäh******i, kuin tuo ystäväsi oli.

anteeksi lierolle, joka on tiennyt aloittaessaan flirtin mieheni kanssa, että tämä tod. on perheellinen ja isä. Akkahan shokeerasi minun lisäkseni myös meidän lapset! Kun huomasivat ihan taatusti, ettei kaikki ole ihan kohdallaan..Miksi, ja mitä pitäisi antaa anteeksi?? Suurensuuren loukkauksen? Perheen rikkomisyrityksen? Lasten ja minun kärsimykset?? Mitä ihmettä?!? EIPÄ ole kukaan tullut edes anteeksi PYYTÄMÄÄNKÄÄN!!! Joten...en taas tajua sinua/ teitä..

Jo kirjoittamasi teksti paljastaa että anteeksiannettavaa on. Sinä et itsekään ole viaton etkä syytön.

Tilannetta ei edes voi tulla jos parisuhde on onnellinen. Se vaatii molemmilta töitä. Et voi laittaa puolison piikkiin kaikkea! "Akka" ei myöskään välttämättä ole se syyllinen.

On naurettavaa tämä av-mammojen ainainen "luottamus meni"-valitus. Tämä kulttuuri luo tilanteen että toinen puoliso luulee omistavansa toisen. Viina ja peliriippuvuus esimerkiksi tuhoaa perheen, mutta seksi vieraan kanssa ei pitäisi olla keneltäkään pois! Päinvastoin seksisuhde tuo valtavasti energiaa mutta tuo katkeruutenne on se joka suhteen tuhoaa.

se että toinen(toistuvasti) nussii vieraita, kun ei se mitään perhettä tuhoa, mutta peli/viinariippuvuus (joihin voi hakea ja saada apua) tuhoaa!!?!? Siis helvetti sentään.. Miksi oi miksi oi miksi, naisten pitää alistua olemaan kynnysmattoja ja antaa aina vaan anteeksi se että mies on säälittävä pikkurunkku, joka ei osaa pitää vehjettään aisoissa vaan pitää mennä työntämään sitä jokaiseen vastaan tulevaan horoon...??!!?? Kun "miehet nyt on miehiä".. EI PERSE SENTÄÄN!!!! Aikuisen ihmisen pitäisi mielestäni pystyä hallitsemaan halunsa, eikä syöksyä muista välittämättä niitä tyydyttämään oli kyse sitten mistä tahansa. Kuinka moni mies oikeasti suostuisi kynnysmatoksi, kun nainen nyt vähän vaan kävi toteuttamassa naiseuttaan, mitäs se nyt haittaa...

T. ohis

tarvitse antaa anteeksi, tai ainakaan sitä prosessia joka vie asian yli ei tarvitse kutsua anteeksiannoksi. Olen samaa mieltä että jos haluaa ns. parantua ja jatkaa elämässä eteenpäin niin asia (pettäminen) on hyväksyttävä ja siihen liittyvät tunteet täytyy käydä läpi, ja jos hyvin käy niin lopputuloksena ei enää tunne vihaa ja ehkä luottamus ihmisiinkin on osittain palannut. Mutta ei tuo välttämättä sisällä anteeksiantoa. Mutta ehkä tuo on vain määritelmäkysymys.

Ap:lle voimia.

anteeksi lierolle, joka on tiennyt aloittaessaan flirtin mieheni kanssa, että tämä tod. on perheellinen ja isä. Akkahan shokeerasi minun lisäkseni myös meidän lapset! Kun huomasivat ihan taatusti, ettei kaikki ole ihan kohdallaan..Miksi, ja mitä pitäisi antaa anteeksi?? Suurensuuren loukkauksen? Perheen rikkomisyrityksen? Lasten ja minun kärsimykset?? Mitä ihmettä?!? EIPÄ ole kukaan tullut edes anteeksi PYYTÄMÄÄNKÄÄN!!! Joten...en taas tajua sinua/ teitä..

Jo kirjoittamasi teksti paljastaa että anteeksiannettavaa on. Sinä et itsekään ole viaton etkä syytön.

Tilannetta ei edes voi tulla jos parisuhde on onnellinen. Se vaatii molemmilta töitä. Et voi laittaa puolison piikkiin kaikkea! "Akka" ei myöskään välttämättä ole se syyllinen.

On naurettavaa tämä av-mammojen ainainen "luottamus meni"-valitus. Tämä kulttuuri luo tilanteen että toinen puoliso luulee omistavansa toisen. Viina ja peliriippuvuus esimerkiksi tuhoaa perheen, mutta seksi vieraan kanssa ei pitäisi olla keneltäkään pois! Päinvastoin seksisuhde tuo valtavasti energiaa mutta tuo katkeruutenne on se joka suhteen tuhoaa.

kuin ilmaa, en tunne häntä. Olen tekemisissä silloin tällöin, mutten tunne, enkä halua tunteakaan ("Tunsin" käärmeen aiemmin..)

Joka kerta melkein tärisen raivosta tuon horon nähdessäni, mutta pidän ylpeyteni kasassa, enkä näytä sitä naakalle. Minä kuitenkin olin se, jonka kanssa mieheni haluaa elämäänsä jatkaa! Tosin, kuten sanoit, rakkaus on muuttunut lopullisesti, ja se harmittaa. Luottamaan en enää pysty täysillä, kuten aiemmin - sääli!

Jo toisesta naisesta käyttämäsi haukkumasanat osoittava, että olet katkera luuseri, joka on tyytynyt armopaloihin eli pettävään miehen. Siitä on ylpeys kaukana. Todennäköisesti ukkosi pettää sinua jälleen tai ennemmin tai myöhemmin. Revi siitä!

Vinkki sinulle: pysy erossa varatuista miehistä. Hanki vaikka hieromasauva, se rakastaa sinua enemmän kuin se varattu mies, jolle olet vain arvoton REIKÄ.

Elän hyvässä parisuhteessa, jossa ei petetä tai harrasteta varattuja.

teidä ukkone IKINÄ pettäisi ja sitten täällä teitä on joka viiko itkemässä kun teidän NIIIIIIIIIIIIIIIN uskollinen miehenne petti.. Voi surku... :D :D

Yksi nainen iski mun kännisen miehen, jälkikäteen oli vielä yhteiselle ystävällemme sanonut että odotti miehen humaltuvan tarpeeksi ennen kuin iski..en puolustele miestä, erosin hänestä samantien. Joka kerta kun näen tämän naisen jossain yksinään sihahdan hänelle "huora" ..nainen ei vastaa mitään, luikkii pois vaan.

Pidättekö te oikeasti lapsianne niin tyhminä, että kuvittelette heidän olevan onnellisia, kun vanhemmat vihaavat toisiaan? Ihan oikeasti? Millaisen mallin te parisuhteesta lapsillenne annatte? "Äitiä voi kohdella kuin kynnysmattoa ja kaikki on hyvin"-mallin?



IHAN OIKEASTI!



Lapset on yllättävän nokkelia ja tarkkaavaisia. Älkää pitäkö heitä tyhminä.

Oletteko koskaan ajatelleet, miten lapset lukevat aikuisten tunnetiloja? Vaikka kuinka yrittäisitte niitä peittää?



En kehota ketään eroamaan! Sitä en tarkoita tällä viestilläni... yritän vain sanoa, että jos oma elämä on pitkään yhtä helvettiä, kun yritetään pysyä hampaat irvessä yhdessä, niin se ei lapsista onnellisia tee... valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

ja on vain yksi vastaus: anteeksianto.

Mutta ennen kuin menet anteeksiantoon asti, pitää se viha purkaa ulos. Voit ajatella sitä naista ja hakata tyynyä. Minä huusin. Ajoin autossa ja huusin niin, että ääni meni. Ja sitä pitää itkeä ja huutaa niin kauan kuin on itkettävää ja huudattavaa.

Ja sitten pitää antaa anteeksi. Joka ilta, yhä uudestaan ja uudestaan. Vaikka ei siltä tunnu, niin aloita "Tahdon antaa anteeksi". Ajan myötä ote irtoaa. Tulee aika, jolloin katsot sitä naista ja ihmettelet, miten olet koskaan jaksanut häneen tuhlata ajatustakaan.

Miksi sinun pitää tahtoa antaa anteeksi? Ei sen toisen naisen tähden, vaan itsesi tähden. Et koskaan saavuta onnellisuutta ellet annan anteeksi. Niin kauan kuin vihaat jota kuta, niin kauan tuolla vihaamisen kohteella on valtaa sinuun. Kun annat anteeksi, pääset siitä otteesta.

Tämäpä on hyvin sanottu! Vanha ketju, mutta itselleni ajankohtainen ja siksi tuli eteen. Miehelläni oli suhde toiseen naiseen, koska meillä meni huonosti. Hän on ollut pitkään reissuhommissa ja olemme sen myötä etääntyneet toisistamme. Paljastuikin salasuhde toisella paikkakunnalla, missä on ollut nyt töissä ja hän häpeää ja katuu sitä suunnattomasti. Tiedän, että hän on tosissaan, sillä näen hänen päältään syyllisyydentunteen ja miten paha hänen on olla sen kanssa. Tämä toinen nainen tiesi, että mieheni on perheellinen, mutta halusi hajoittaa perheeni ja miehen itselleen. Itsekkäistä syistä! Rakastui mieheeni ja takertui häneen. Mieheni taasen ajautui suhteeseen, koska ei saanut kotoa sitä ihailua ja palvontaa, mitä toinen nainen antoi hänelle - ei siksi, että olisi tuntenut edes seksuaalista vetovoimaa ko. naista kohtaan. Itse heräsin todellisuuteen suhteen paljastumisen myötä ja meillä on nyt mennyt paremmin kuin vuosiin. Tunnustan omat virheeni enkä syytä miestä suhteeseen ajautumisesta. Olemme rakastuneet uudelleen toisiimme tämän kriisin myötä. Riitoja on tullut, koska asian työstäminen vie aikaa ja pettymys nousee pintaan aika ajoin, mutta minun pitää vaan yrittää antaa anteeksi ja tunnustaa oma osuuteni tapahtuneeseen.

Mutta... viha tuota toista naista kohtaan on infernaalinen. Hän on tiennyt mieheni olevan varattu ja että hänellä on perhe. Silti hän on painostanut miestäni jättämään perheensä, jankuttanut kysymyksillään, miksi et jo jätä eukkoasi ym. Miten saan tuosta naisesta itselleni täysin yhdentekevän - varsinkin kun tiedän, että hän ei kiinnosta miestäni millään tasolla. He ovat samassa työpaikassa ja se tekee tästä kyllä hyvin vaikeaa. Luotan mieheeni nyt kun meillä on kaikki kunnossa, mutta en tuohon naiseen.