Huumetesti ei onnistu - menetänkö työpaikan?
Aloitan pian työskentelyn uudessa työpaikassa. Tätä ennen minun on kuitenkin toimitettava työnantajalle todistus huumausainetestistä. Lupauduin tähän työhaastattelussa. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että huumetesti otetaan virtsasta. Testi tehdään myös valvotusti, mikä tarkoittaa että hoitaja seuraa vierestä näytteenottoa.
Saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei minun kohdalla kuitenkaan ole. Kärsin paruresiksesta eli "ujopissasta", jonka seurauksena jopa tavallinen ei valvottu virtsanäyte on haasteellinen. Paruresiksesta kärsivät eivät kykene virtsaamaan pakotettuna tai toisen ihmisen läsnäollessa. Pahimmassa tapauksessa koti on ainoa paikka, jossa ujopissaaja kykenee tyhjentämään rakkonsa. Lisätietoa paruresiksesta: http://ujorakko.webs.com
Virtsaaminen hoitajan valvovan silmän alla on siis minulle täysi mahdottomuus, enkä näin ollen voi osallistua minulle määrättyyn huumetestiin. Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että menettäisin työpaikkani tämän asian takia. Mitä ajattelette, kuinka tulisi toimia?
Kommentit (84)
Paruresis eli ns. ujon rakon ongelma on melko huonosti tunnettu psyykkinen ongelma, jonka ytimessä on vaikeus virtsata sosiaalisissa tai sosiaalisiksi tulkituissa tilanteissa. Varsinaista tutkimustietoa asiasta on vähän, joten paruresistä käsittelevät tekstit ovat usein sekoitus käytännöllistä tietoa ja muiden asiasta kirjoittaneiden ajatuksia.
Ok. No samalla työpaikat saavat seulottua osa. mt-ongelmaisista pois narkkien ohella. Kätevää.
Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää missä duuneissa olet ollut, jos kuseminen vahdittuna on oleellinen taito :D
Ihan periaatteesta en kuse jos joku katsoo.
Topatut rintaliivit joihin toiseen pehmusteeseen teet pienen kolon , siihen saa minigripissä puhtaan pissan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pönttö värjätään?
Tämä on siitä syystä, ettei pytystä voisi ottaa vettä ja laimentaa näytettä.
Kaksi kertaa olen uuden työpaikan vuoksi joutunut käymään huumetestissä. Pidin huolen, että oli aivan järkyttävä vessahätä ennen testiä ja sainkin annettua näytteen melko nopeasti. Pöntön vieressä oli seinä, jonka takana hoitaja seisoi. Pöntön edessä oli peili, jonka kautta näki hoitajan, mutta ei hän erityisesti tuijottanut toimitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paruresis eli ns. ujon rakon ongelma on melko huonosti tunnettu psyykkinen ongelma, jonka ytimessä on vaikeus virtsata sosiaalisissa tai sosiaalisiksi tulkituissa tilanteissa. Varsinaista tutkimustietoa asiasta on vähän, joten paruresistä käsittelevät tekstit ovat usein sekoitus käytännöllistä tietoa ja muiden asiasta kirjoittaneiden ajatuksia.
Ok. No samalla työpaikat saavat seulottua osa. mt-ongelmaisista pois narkkien ohella. Kätevää.
Olisi kiva tietää missä duuneissa olet ollut, jos kuseminen vahdittuna on oleellinen taito :D
Eihän se oleellinen taito ole, mutta kyllähän mielummin aina palkataan henkisesti terve päihdeongelmaton, kuin sosiaalisista peloista kärsivä narkki?
Vierailija kirjoitti:
Kärsivätkö paniikkihäiriöiset muuten enemmän tästä ongelmasta?
Kyllä.
Muistan kun jouduin käymään tuollaisessa testissä ja hommassa meni lähemmäs pari tuntia. Koko tuota aikaa en pöntöllä ollut, vaan minut passitettiin "kahvitauolle" ja odottelemaan kunnes olen valmis uuteen yritykseen. Olisikin ollut vain joku hoitsu seisomassa lasin takana, mutta koko iso wc-koppi oli peililasia - lattia, seinät ja katto! Housut piti laskea ihan nilkkoihin ja paidanhelma nostaa ylös, etta varmasti oli hyvä näkyvyys. Mut tulihan se pissa lopulta. Hoitsu oli kyllä todella kärsivällinen. Tämä tapahtui eräässä Hus-labin labrassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paruresis eli ns. ujon rakon ongelma on melko huonosti tunnettu psyykkinen ongelma, jonka ytimessä on vaikeus virtsata sosiaalisissa tai sosiaalisiksi tulkituissa tilanteissa. Varsinaista tutkimustietoa asiasta on vähän, joten paruresistä käsittelevät tekstit ovat usein sekoitus käytännöllistä tietoa ja muiden asiasta kirjoittaneiden ajatuksia.
Ok. No samalla työpaikat saavat seulottua osa. mt-ongelmaisista pois narkkien ohella. Kätevää.
Olisi kiva tietää missä duuneissa olet ollut, jos kuseminen vahdittuna on oleellinen taito :D
Eihän se oleellinen taito ole, mutta kyllähän mielummin aina palkataan henkisesti terve päihdeongelmaton, kuin sosiaalisista peloista kärsivä narkki?
Niin no onhan niitäkin, jotka saavat kiksit siitä, että voivat lorotella yleisön edessä. Minä palkkaisin sen, joka tuo eniten fyffeä taloon.

Todennäköisemmin fyffea tuo tervepäinen, kuin mt-ongelmainen narkki. Työnantajat varmasti luottavat siihen.
Siksi että kieltäytyminen indikoi vahvasti sitä että sinulla on jotain salattavaa.
Mielenterveys- ja päihdepoliklinikalla vaadittiin virtsatesti johon toki suostuin koska minulla ei ollut mitään salattavaa siltä saralta.
Ujopissasta ja läjästä mielenterveysoireita kärsivänä testini antamiseen meni kaksi ja puoli tuntia panikkikohtauksen kanssa kärvistellessä aulassa odottaen, kunnes tuntui että rakkoni räjähtää ja sain kuin sainkin näytteen lorautettua purkkiin hoitajan katsellessa peilin kautta toimitustani.
Ehdotin että saisin toimittaa testini yksin mutta kuuroille korville kaikui se pyyntö. Kupin kahvia sain hakea sairaalan aulakahvilasta ja sen juoda jouduttaakseni hädän tulemista, kun taas vettä en saanut juoda ettei testitulokset vain laimenisi. Näin minulle sanottiin.
Hieman off topic: Tämä kaikki tapahtui siksi kun tiedoissani lukee että olen vuosia sitten maistanut kannabista, eli olin poliklinikan ja hoitohenkilökunnan silmissä täysi heittiö. Ei olisi terapeutille muinoin pitänyt mainita sanallakaan mistään maistamisista ikinä, sillä jokainen hoitokontakti vetoaa alussa siihen että mielenterveysongelmani johtuvat siitä. Että 30-vuotiaana ensikertaa maistamani päihde on syypää siihen että lapsena masennuin kiusaamisesta ja kehitin itselleni ahdistus- ja paniikkihäiriön. Toki selittäessäni asian fiksu lääkäri tai hoitaja tajuaa tilanteen mutta tuo leima pysyy ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
miten ujopissa suostuu huumetestiin?
Äskeinen tekstini piti olla vastaus sinulle, 13 kommentoija.
Klikkasin Vastaa enkä Lainaa. Noh, niin se kannabis näköjään vaikuttaa näin vuosienkin päästä ;)
Työelämän huumetesteissä ei tarvitse edes tehdä varsinaista valvontaa. Pytyn vesi värjätään ja hana (jos sellainen on) teipataan kiinni. Riittää, että hoitaja kuuntelee oven takana. Kai noissa voisi huijata, mutta niillä ohjeilla mennään jotka on annettu.
T: labrahoitaja
Vierailija kirjoitti:
Mä joudun eron ja tasuatni vuoksi antamaan JOKA viikko seulat Tampereen Päiväperhossa ja minulle se on yhtä tuskaa. Ehdotin sylkinäytteestä tehtävää testä, mutta se ei kuulemma onnistu. Joka viikko olen siellä sen kaksi tuntia ja itkien yritän saada pissaa tulemaan. Se ei vaan onnistu kun joku seisoo puolen metrin päässä ja tuijottaa just sinne. Järkyttävää...
Mikä vika olisi sylkitesteissä kun ne kelpaa poliiseille, tullille ym?!
Juu ja huumeita olen käyttänyt joskus vuonna 2011 ja ennen kuin tiesin edes raskaudestani :(
Ei se sylkinäyte kelpaa poliisille kuin seulontaan. Virallinen tulos on verikoe.
Itseltäni pyydettiin huumetestiä haastattelussa, joten kerroin aikatauluni olevan täynnä ja toisen ehdottomiin aikoihin vastasin, että minulle on silloin työhaastattelu. Sain neuvoteltua huumetestini sen jälkeen, kun minut työllistettäisiin ja sitten aloin vääntämään, että minulle pitäisi maksaa palkkaa testin ajan, jonka jälkeen työnantaja luovutti. Tämän kaiken tein ihan vain periaatteesta.

Etköhän kuitenkin tehnyt vain siksi, että tiesit käyttäneesi.

Se että sinä olet selkärangaton ei tarkoita, että minä olen.
Vierailija kirjoitti:
Ns. ujopissa on mielenterveysongelma. Jotain rauhoittavaa vaan kehiin, niin eiköhän onnistu.
Vaikeaa käsittää, miten aikuiselle voi olla vaikeaa yksi kuseminen.
Näin just. Pari m-sätkää alle niin näytteenanto sujuu kuin vettä valuttaen!