Onko teillä muilla työpaikoilla kesätyöntekijöiden kanssa tällaista?
Olen siis esimiesasemassa ja nyt on pari päivää mennyt kun olen ottanut vastaan ja palauttanut nuorten työvuorojen muutospyyntöjä, kenellekään ei tunnu kirveelläkään sopivan viikonlopputyö! Kuitenkin ovat työsopimuksen allekirjoittaessaan, mikä tapahtui viimeistään maanantaina tutustumistilaisuuden jälkeen, hyväksyneet 2-vuorotyön.
En tajua miten vaikea voi olla ymmärtää, että jos se työvuoro osuu yhtä aikaa rockfestareiden kanssa niin sitten se vaan osuu eikä sille voi mitään vaikka olisi puoli vuotta sitten sopinut ittensä presidentin kanssa että festareilla nähdään. Aaarrrrgh! Eikä muutenkaan työvuoroista sanota, että tää ja tää ei käy mulle. Ne on laitettava käymään ja omat menot soviteltava vapaapäiville, sellainen on normaalia työelämää!
Tietty tes-perusteiset henkilökohtaiset vapaat on eri juttu, ja kun niistä ilmoitetaan hyvissä ajoin, ne yritetään järjestää ja nuoret ovat kyllä saaneet siitäkin tarkat ohjeet.
Ei tämä viime tai sitä edellisenä vuonna tällaista ollut, mikä helekatti nyt voi olla vikana???? Mitä nuorille on tapahtunut? Vai onko meidän rekryn hoitanu firma kussu homman totaalisesti?
Kommentit (68)
Ymmärrän jos 3-vuorotyössä joutuu sunnuntai-illasta töihin, mutta la-su???
aika v...maisilta vaikuttatte te työnantajan edustajat
oli pari vuotta sitten kesätyössä sh-opiskelija joka ensi töikseen ilmoitti ettei voi tehdä mitään mihin liittyy verta koska tulee huonovointiseksi.
Teki mieli huutaa palstatyyliin että repskops!
jatkoi kertomalla, että yövuorot ei sovi hänelle, joten ei niitä hänelle kiitos!;)
Ymmärrän jos 3-vuorotyössä joutuu sunnuntai-illasta töihin, mutta la-su???
Olen itse toimittaja ja teen 2-vuorotyötä, jossa ollaan töissä lauantai- ja sunnuntai-illat.
Miten 2-vuorotyö ja viikonloppu liittyy yhteen? Ymmärrän jos 3-vuorotyössä joutuu sunnuntai-illasta töihin, mutta la-su???
Kaupan alan työt ja ravintola-alan työt ovat usein kaksivuorotyötä ja monet paikat ovat auki la-su..oletko huomannut? Ruokakaupat, pikaruokaravintolat, huoltoasemat..
ja kesätyöläiset ilmoittivat, että eivät elokuussa tee töitä kun pitävät lomaa. Soppari elokuun loppuun. Hmmm.... vuoroja tulee ja jos ei tee niin voi voi...
viikonloppu vapaaksi. Kun Minttu-Jannica haluaa festareille Nico-Petterin kanssa. Palstamamma varmaan rientää kohta avuksi sanomaan esimiehelle, että kyllä meidän tytön/pojan pitää saada viikonloput vapaaksi.
Kun meidän nuori ei ole tottunut käskytykseen vaan sen kans on aina neuvoteltu ja kuunneltu sen mielipidettä ja annettu kaikki periksi, ettei se ala raivoamaan.
Että kyllä se nyt täytyy nuorten saada viikonloput vapaaksi. Eihän sitä nyt voi juuri näistä festareilta jäädä pois kun ne nyt on juuri nuori ja elämä on tässä ja nyt ja siellä voi olla se ihana kake ja jorekin.
viikonloppu vapaaksi. Kun Minttu-Jannica haluaa festareille Nico-Petterin kanssa. Palstamamma varmaan rientää kohta avuksi sanomaan esimiehelle, että kyllä meidän tytön/pojan pitää saada viikonloput vapaaksi.
Kun meidän nuori ei ole tottunut käskytykseen vaan sen kans on aina neuvoteltu ja kuunneltu sen mielipidettä ja annettu kaikki periksi, ettei se ala raivoamaan.Että kyllä se nyt täytyy nuorten saada viikonloput vapaaksi. Eihän sitä nyt voi juuri näistä festareilta jäädä pois kun ne nyt on juuri nuori ja elämä on tässä ja nyt ja siellä voi olla se ihana kake ja jorekin.
aika v...maisilta vaikuttatte te työnantajan edustajat
Onhan se tosi veemäistä tosiaan, kun työntekijä tekee sopparin, jossa hän sitoutuu tekemään tietyn määrän työtunteja ja työnantaja sitoutuu tarjoamaan nuo työtunnit. Ja ihan jopa pitää tehdä niitä töitä silloin, kun lafka on auki. Siis todella veemäistä:D
Heitä ei päästetä tekemään öitä, koska on vakioyököt ja yöt ovat liian vastuullisia vielä koulussa oleville, jotka eivät ole valmistuneet.
Miten 2-vuorotyö ja viikonloppu liittyy yhteen? Ymmärrän jos 3-vuorotyössä joutuu sunnuntai-illasta töihin, mutta la-su???
Kaupan alan työt ja ravintola-alan työt ovat usein kaksivuorotyötä ja monet paikat ovat auki la-su..oletko huomannut? Ruokakaupat, pikaruokaravintolat, huoltoasemat..
RIISTÄVÄT, HUIJAAVAT JA TEETTÄVÄT SUORASTAAN ORJATYÖTÄ sadoilla hyväuskoisilla nuorilla jotka eivät uskalla kertoa työantajan tempuista kenellekään koska pelkäävät menettävänsä työpaikkansa? Kyllä se on paljon suurempi ongelma kuin muutaman nuoren festarivapaat. Miksi ette huolehdi niistä nuorista, joku niistä voi olla teidänkin lapsenne.
Kyllä tällainen trendi on ollut havaittavissa jo viimeisen 10 vuoden aikana.
Parhaimmat ovat näitä tapauksia, jotka haluavat kesätöihin (2-3kk ajalle), mutta jotka sitten ilmoittavat haluavansa kuukauden kesälomaa siihen väliin. Siis mitä?
Kyllä ennen ainakin itse tein kesätyöt niin kuin oli sovittu, ja lomaa pidin syksyllä ennen koulun alkua, jos työsuhde päättyi "etukäteen", tai sitten en pitänyt sitä lomaa ollenkaan, jos töitä oli koulun alkuun asti.
voimassaolevan TES mukaan.
ketään ei riistetä ja 3 vko 111 tuntia on työtä ma-su aukiolojen mukaan.
Sorry että olemme riistäjiä, muut ovat TES:n kirjoittaneet ja me vastuullisina sitä noudatamme.
että mun Santerikin joutuu viikonloppuisin kesällä töihin.
Voi kamalaa. Kun aateltiin, että me vietetään kesää aina mökillä ja Santtu lähtee matkaan tyttöystävän kansa.
Mun täytyy kyllä soittaa heti huomenna sinne tehtaalle pomolle, että mun Santtu pitää saada viikonloput vapaaksi, koska haluan Santun mökkeilemään meidän kanssa viikonloppuisin.
Ja mitä äidinkin elämästä tulee jos ei mussukkaa näe viikonloppuisin.
On kyllä tosiaan veemäistä vaatia nuoria olemaan työpaikallaan silloin kun ne ei halua.
Kyllä tällainen trendi on ollut havaittavissa jo viimeisen 10 vuoden aikana.
Parhaimmat ovat näitä tapauksia, jotka haluavat kesätöihin (2-3kk ajalle), mutta jotka sitten ilmoittavat haluavansa kuukauden kesälomaa siihen väliin. Siis mitä?
Kyllä ennen ainakin itse tein kesätyöt niin kuin oli sovittu, ja lomaa pidin syksyllä ennen koulun alkua, jos työsuhde päättyi "etukäteen", tai sitten en pitänyt sitä lomaa ollenkaan, jos töitä oli koulun alkuun asti.
Kyllä tällainen trendi on ollut havaittavissa jo viimeisen 10 vuoden aikana.
Parhaimmat ovat näitä tapauksia, jotka haluavat kesätöihin (2-3kk ajalle), mutta jotka sitten ilmoittavat haluavansa kuukauden kesälomaa siihen väliin. Siis mitä?
Kyllä ennen ainakin itse tein kesätyöt niin kuin oli sovittu, ja lomaa pidin syksyllä ennen koulun alkua, jos työsuhde päättyi "etukäteen", tai sitten en pitänyt sitä lomaa ollenkaan, jos töitä oli koulun alkuun asti.
oli paljon just näitä jotka halus työtä vaan 1-2 kuukaudeks koska halusivat pitää lomaa. Ei ole mitenkään yllätys, että yksikään niistä ei saanut kesätyötä.... Mun poika sai, mutta halusikin koko kesäksi.
semmosta se on siellä mäkkärissä/hesessä. Nyt joudut sitten käyttämään (esimiehenä) niitä kahta hernettä, jotka joskus päätäs heilauttaessa kohtaavat toisensa ja antavat ajatuksen . Mutta hei, onneksi teillä on ollut oikein rekrytilaisuus ja sijaisia on hommattu useampia. Siitä vaan kalenteriin laittamaan mikä sopii kenellekin. Kyllä sä pystyt siihen! Tsemppiä!
Sepä se, kun siinä TESissä on velvollisuuksia ja oikeusia puolin ja toisin. Jostain syystä jotkut yrittävät vain valita ne asiat, jotka ovat itselle mieluisia (yleensä oikeudet), ja ne velvollisuudet tuppaa unohtumaan kokonaan.
Sun pennut varmaan laulaa innoissaan, että SOKKA IRTI, MÄ VEDIN PÄIVIN ÖIN...
semmosta se on siellä mäkkärissä/hesessä. Nyt joudut sitten käyttämään (esimiehenä) niitä kahta hernettä, jotka joskus päätäs heilauttaessa kohtaavat toisensa ja antavat ajatuksen . Mutta hei, onneksi teillä on ollut oikein rekrytilaisuus ja sijaisia on hommattu useampia. Siitä vaan kalenteriin laittamaan mikä sopii kenellekin. Kyllä sä pystyt siihen! Tsemppiä!
Minulla on uusi työkaveri, joka on juuri tuollainen. Mitkään sovitut jutut eivät pidä ja hänen menonsa ovat aina töitä ja työntekijöiden tasapuolista kohtelua tärkeämpiä. Ikää rouvalla on yli 50 v.