Onko teillä muilla työpaikoilla kesätyöntekijöiden kanssa tällaista?
Olen siis esimiesasemassa ja nyt on pari päivää mennyt kun olen ottanut vastaan ja palauttanut nuorten työvuorojen muutospyyntöjä, kenellekään ei tunnu kirveelläkään sopivan viikonlopputyö! Kuitenkin ovat työsopimuksen allekirjoittaessaan, mikä tapahtui viimeistään maanantaina tutustumistilaisuuden jälkeen, hyväksyneet 2-vuorotyön.
En tajua miten vaikea voi olla ymmärtää, että jos se työvuoro osuu yhtä aikaa rockfestareiden kanssa niin sitten se vaan osuu eikä sille voi mitään vaikka olisi puoli vuotta sitten sopinut ittensä presidentin kanssa että festareilla nähdään. Aaarrrrgh! Eikä muutenkaan työvuoroista sanota, että tää ja tää ei käy mulle. Ne on laitettava käymään ja omat menot soviteltava vapaapäiville, sellainen on normaalia työelämää!
Tietty tes-perusteiset henkilökohtaiset vapaat on eri juttu, ja kun niistä ilmoitetaan hyvissä ajoin, ne yritetään järjestää ja nuoret ovat kyllä saaneet siitäkin tarkat ohjeet.
Ei tämä viime tai sitä edellisenä vuonna tällaista ollut, mikä helekatti nyt voi olla vikana???? Mitä nuorille on tapahtunut? Vai onko meidän rekryn hoitanu firma kussu homman totaalisesti?
Kommentit (68)
Kyllä jokaisessa työpaikassa voi esittää toiveita milloin ei haluaisi olla työvuorossa, ja meillä ainakin lähes aina ne pystytään toteuttamaan. Itse aikanaan kesätöissä tämä myös onnistui hyvin kun ilmoitin heti että milloin ei kävisi työvuoro, ei mitään ongelmia. Toki jos niitä toiveita alkaa olla joka viikolle niin sitten on eri asia, mutta tuskin niitä festareitakaan niin paljoa kukaan kiertää!
mut onhan niitä toisaalta myös vakityöntekijöissä.
Mun työpaikalla kiusallisimpia on olleet pari nuorta miestä joille klo 07 alkava työvuoro oli ylivoimainen. Tai oikeestaan mikä tahansa ennen puoltapäivää alkava vuoro...
Tulivat töihin miten sattuu ja aika kiusallista se oli ainakin saman tiimin jäsenille. Esimies puhutteli ihan asiallisesti tyypit, mut ei siitä tainnut paljon apua olla kun asenne oli se, että pitivät aamuvuoroja lähinnä työnantajan vittuiluna koska pärstä ei miellytä.
Eipä ne sit ollukaan kun pari viikkoa työssä. Toinen sano vielä viimisenä päivänä lähtiessään että ei häntä tämmösessä vittupaikassa edes huvittais olla kun jatkuvasti ollaan hönkimässä niskaan.
Kumma etten kyllä itse osaa pitää aamuvuoroja niskaan hönkimisenä tai vittuiluna. Mitenkäs te muut?
Sen siitä saa kun laittaa työntekijän tärkeimmäksi kriteeriksi että on "oikea asenne". Käytännössä tämä tarkoittaa usein työnhakijan (nuoren) ylitsepursuavaa itseluottamusta ja kykyä kehua itseään, ja liioitella omia kykyjään pomolle haastattelussa.
Taustalla on usein myös rekrytoijien ajatus, että ulosanti päihittää koulutuksen, jonka vähättely on nyt muotia.
Sitten itketään, kun se kesuri on jatkuvasti poissa ilmoittamatta etukäteen, jättää sovitut hommat tekemättä ja vittuilee pomoille. Työn jälkikin saattaa olla sinne päin.
Sitä saa mitä tilaa.
ihan mukavasti eteenpäin.
syrjäytyneiden kerhoon
Just näin se menee edelleen. Parhaita ovat nämä joien äiskät soittaa niiden puolesta... ei hyvää päivää mä sanon.
Itse olen ottanut linjan että heti työsopimusta allekirjoittaessa sanon, että haluan vapaaksi päivät x ja y.
Ei oo tullut koskaan mitään ongelmia, kun asiat hoitaa ajoissa.
Joka paikassa tehdään niin mutta ihan oikeasti osa nuorista ei vain tajua, että ne vuorot pitää tehdä, koska työn kulku tai valmistuminen vaatii niin.
Mun työpaikalla (sanomalehti) jotkut kesätoimittajat ovat tarjoutuneet, että voivat tehdä tunnit täyteen joinakin muina päivinä, kun eivät viikonloppuna "pääse" vuoroon. Mutta kun ei se niin mene, lehteen on tehtävä materiaalia myös lauantaina ja sunnuntaina ja sitä varten siellä on toimittajia vuorossa kaikkina viikonpäivinä.
Meilläkin saa vaihtaa vuoroa, jos löytyy joku jonka kanssa vaihtaa, mutta siitä pitää ilmoittaa uutispäällikölle. Ongelma vain tuppaa kesätoimittajien olemaan se, että kun ei ole kenen kanssa vaihtaisi, jos kukaan ei halua tulla työvuoroon viikonloppuna. Tämä taisi olla tämän ketjun aloittajankin työpaikalla ongelma.
Työsopimukset meillä on tehty kaikilla niin, että siinä mainitaan työvuorojakson kulku, eikä erillistä mainintaa viikonlopputyöstä ole eikä edes pidä olla.