Mikä on kivuliainta synnytyksessä?

Oli nopea (ensi)synnytys, jossa supistukset tulivat pian tauotta. Olihan se kipu aika järkyttävää, mutta olin silti rauhallinen ja urhea. En ehtinyt saada mitään kivunlievitystä, miehen tuki hengitysharjoituksia tehdessä auttoi ja onneksi riittikin. Ponnistaminen ei enää sattunut, mutta oli aika järkky tunne tuntea vauvan pää jalkovälissä, aivan kuin halkeaisin, se meni onneksi pian ohi.



Synnytys sujui nopeasti, normaalisti, hyvin, ei jäänyt traumoja, alapäähän pari pientä nirhaumaa, lapsi 10 pisteen lapsi.

pari viimeistä supistusta ennen kuin pääsee ponnistamaan. Itsellä on ollut pahin ohi ponnistusvaiheessa: ei satu enää niin paljon kun saa tehdä asialle jotain. Repeämistä en ole tuntenut kummallakaan kerralla.

Samoin jälkeenpäin kohdun painelu mahan päältä oli yhtä helvettiä.

U8yKYB tmajpykruuzw, [url=http://yohptpuaukcz.com/]yohptpuaukcz[/url], [link=http://uywjqjbtmigk.com/]uywjqjbtmigk[/link], http://rzpoldyddleo.com/

Se hetki kin kätilö vetää vauvaa ulos samalla kun ponnistan. Kerran vieklä, sittei ei enää :)

Onneksi kyse on vain muutamasta sekunnista.



Mulla ei avautumisvaiheen kanssa ole ollut kipuja. Viimeksi olin auki 2 senttiä ja sain spinaalin, käänsin kylkeä että alan nukkumaan hetkeksi, minuutin sisään tunsin jonkin muljahduksen jossain ja kätilö tuli katsomaan, olin aivan auki ja siitä alettiin sitten ponnistelemaan. Se ei tuntunut siis miltään.

päätti että nyt mennään kiireelliseen sektioon.

sanotaanko näin, että avautumisvaihe, tunnin ponnistusvaihe, minkä lopuksi imukuppi ja vauva jumissa eivät kipuineen yllä siihen kipuun, minkä hätäsektio lopulta aiheutti. Normaalisynnytys osio oli jopa ihan mukavaa kipuineen päivineen. Vauvan ulostuloa alateitse en tietty nyt päässyt kokemaan, enkä pääse ikinä...

Kuten monella muullakin, avautumisvaihe n.5cm eteenpäin on ollut ylivoimaisesti pahinta. Joku tuolla kirjoitti, että lopussa on tullut "pimeä" vaihe sen tauottoman kivun takia, minulla on myös käynyt juuri näin - jossain tajunnan rajamailla sen vaan koittaa kestää.



Olen synnyttänyt 2 lasta.



1. kesti kaikkinensa lähes vuorokauden, ponnistus 2h päättyen kiireelliseen imukuppiin mikä ei ollut herkkua sekään, mutta ylivoimaisesti pahin oli silti tuo avautumisen loppu. Puudutusta en saanut, koska ensin avautuminen eteni niin hitaasti järkyttävistä tuskista huolimatta ja sitten yhtäkkiä niin nopeasti, että enää ei ehtinyt saada mitään kivunlievityksiä.



2. synnytys oli kokonaisuutena siedettävämpi, kaikkinensa 7h josta 20min ponnistusta. Ylivoimaisesti pahin oli taas se avautumisvaiheen loppu, ponnistusvaiheessa ei tuntunut enää oikeastaan ollenkaan kipua. En myöskään revennyt. Puudutusta yritettiin tällä kertaa laittaa avautumisvaiheessa, mutta sattui joku amatööripistäjä, joka ei onnistunut n. 10 -15 pistosta huolimatta saamaan aikaan muuta kuin postspinaalipäänsäryn.



3. lapsen synnytys onkin edessä hetkenä minä hyvänsä...

Ja tämä kolma synnytys oli se "paras". Tajusin ajoissa pyytää epiduraalin, joten pystyin pysymään rauhallisena ja tulin kivun kanssa vielä toimeen. 4kg muksu syntyi eikä repeämiä.



Ja ponnistusvaiheessa mua oksetti aivan sairaasti ja sanoin että nyt mä oksennan. Kätilö tuumasi; et oksenna sä synnytät :)

Ihan täyttä helvettiä, voi luoja! Mulla jouduttiin käynnistämään synnytys viikolla 36+6, koska lapsivettä alkoi tihkua. No, eihän se noin aikaisessa alkanut millään käynnistyä helpolla. Ne tabletit tms. ei auttaneet mitään, sit puhkastiin kalvot ja pistettiin oksitosiinitippa. 2 cm:n jälkeen alkoi helvetti. Sain epiduraalin, mut se ei toiminut, koska mulla on häntäluu murtunut eikä se mennyt sitä kanavaa pitkin kunnolla. Kaksi epiduuraalia laitettiin, ei mitään tehoa.



Se avautumisvaihe kesti ihan järjettömän kauan, monta tuntia meni sillai, että supistukset loppui jos oksitosiinitippa otettiin pois käytöstä. Tein kaikki niksit, mitä luomusynnytyksestä olin lukenut. Pyörin jumppapallon päällä, mies pisti vuorotellen kylmää ja kuumaa haudetta, hieroi, käytin ääntä eli huusin kuin hyeena, aina kovempaa kuin mitä kipu olisi edellyttänyt (näin olin jostain lukenut) mut paskat nää mitään auttoi. Roikuin kiinni ilokaasuputkessa. Sitten kohtu tulehtui ja tulehdusarvot nousi monella sadalla ja kuume meni yli 39. Silloin oli jo ihan järjettömän huono olo. Kroppa tärisi ja alkoi reagoida supistuksiin niin, ettei niihin tullut enää sitä "taukoa" vaan kipu jatkui seuraavaan asti. Tässä vaiheessa tuli lääkäri paikalle ja useampaan kertaan ne kyselivät, haluanko hätäsektioon jo, ja mies kertoi, että jossain vaiheessa ne keskenään oli sitä miettineet, olisiko jo aika siirtää sinne muutenkin. Mutta vielä ei sentään tarvinnut.



Kun ponnistusvaihe oli alkamassa, sain budendaalipuudutteen ja loppu oli aivan järjettömän helppoa. Ei sattunut yhtään - tai se kipu oli ehkä noin 1/25-osa siitä avautumiskivusta. Ei tuntunut yhtään kipua, vain puristusta. Muistan sanoneeni kätilölle, että "nyt puristaa aika lailla" ja mies kertoi, että olin sanonut sen siinä kohtaa, kun vauvan pää oli puolittain ulkona ja kätilön molemmat kädet sisällä kääntämässä päätä. Mutta sekään ei siis sattunut. Sit se vauva vain molahti ulos. Ponnistusvaihe kesti vain vartin. Kolme ihan pientä repeämää, joiden neulominen ei sattunut puudutteen takia yhtään.



Mut tästä kaikesta huolimatta voisin mennä synnyttämään vaikka heti uudelleen, on se silti niin mahtava kokemus!

Siinä vaiheessa, kun kuume nousi nopeasti yli 39, mä oikeasti olin niin tuskainen että itkin. En voinut sille mitään, kipu oli niiin helvetillinen että vain itkin enkä jaksanut enää oikein huutakaan. Tässä vaiheessa ne siis mietti, että pitäisi olla aika mennä hätäsektioon. Mut koska se sit kuitenkin eteni ja antibiootti oli laitettu tulehdukseen ja mä itse sanoin jaksavani, niin ei sit viety hätäsektioon, koska siinä on aina riskinsä ja jos vain alatiesynnytys on mahdollinen niin sillä mennään. (suunniteltu sektio on siis asia erikseen - ensisynnyttäjille huom.)

Hieman harmittaa, kun ei tullut koettua oikeaa synnytystä. Molemmat käynistettiin ja epiduraalin sain heti alkuun.

1, http://bloodclotsdrugs.com/#1015 purchase plavix,

Avautmisvaihe- lasten leikkiä, olin kotona tiistai aamusta keskiviikko iltaan, kun limatulppa irtosi, lähdin sairaalaan imuroinnin sekä tiskauksen jälkeen. Tosin minut pakotettiin menemään autolla, olisin muuten kävellyt. Ystävä vei.

Sairaalassa olo avaumisvaiheen jatkuminen, yhtä helvettiä olla sairaalassa. Ennemmin olisin ollut kotona nukkumassa, sairaalan punkassa oli paha nukkua. Laittoivat sen supistuksia lisäävän tipan eikä siltikään tuntunut missään.

Ponnistusvaihe- senkun ponnistaa, ei se edes satu.

Tikkaaminen- Juu, ei satu.



Helppoa kuin mikä :)

T:19v äiti

kiskaistiin vauva imukupilla ulos.

Oli vielä aika ylhäällä.

kipeintä teki kun piti odottaa yli vartti kätilöä saapuvaksi ja ponnistutti ihan sairaasti. Lupaa piti odottaa ja sitten kun kätilö ehti vihdoinkin paikalle, sain heti alkaa ponnistamaan, kuten varmaankin olisin saanut jo varttia aikaisemmin. Samaisessa synnytyksessä oli nopeahko avautumisvaihe ja nopea (7min) ponnistusvaihe, niitä en kokenut tuohon verrattuna kovinkaan kivuliaina.

Ihan helvettiä.

Kesti mulla kauimmiten(11h35min), joten oli siten myös selkeästi kivuliain. Ponnistusvaihe meni mulla onneksi kohtalaisen nopeasti(16min) ja sen jälkeen kivutkin oli ohi, koska 3. vaihe(9min) ei tuntunut enää missään - tai tuntui, se kutkutteli mukavasti... :D

oli myös avautumisen viimeiset sentit kivuliaimmat. Se paine! Ja kun lapsi kulki synnytyskanavassa - tuntui kuin peräsuoli olisi revennyt sitä mukaa, huh. Puolen tunnin ponnistusvaiheessa tuli noin 20 repeämää, joita lääkäriharjoittelija (prkl) ompeli ikuisuudelta tuntuvan ajan. Ei toimineet puudutussuihkeet yhtään, oli sekin kyllä sellaista kipua, että itse ponnistusvaihe ei ollut sen rinnalla mitään.



Hei te, jotka ette ole vielä synnyttäneet: Kieltäkään harjoittelijat ja opiskelijat! Ne ovat kömpelöitä, hitaita, tuskastuttavan täydellisyyteen pyrkiviä (siinä onnistumatta) ja omivat kaiken lisäksi vielä vauvankin niin, ettei tuore isä saa edes pestä sitä! Aionkin seuraavassa synnytyksessä kieltää heidän pääsynsä synnytyssaliin. Isä ei kehdannut kieltäytyä, kun kätilöopiskelija silmät kyynelissä pyysi saada pestä ensimmäistä kertaa elämässään vauvan. Olisi ollut miehellekin ensimmäinen kerta...

ja tuskaisinta ekassa oli syvien repeämien (imukuppi) tikkaus ilman puudutteita. Olin niin heikossa hapessa vauva rinnalla etten tajunnut vaatia tajua kankaalle kokonaan. Toisessa vaadin tikkaukseen kunnon puudutuksen vaikka tikattavaa ei niin paljoa ollutkaan ja silloin avautumisvaihe piuhoissa kiinni oli pahinta. heti kun pääsen liikkumaan, helpottaa paljon.