Mikä on kivuliainta synnytyksessä?

mulla ei ollut mikään järin kivuliasta. Avauduin hitaasti, sitten kätilö ehdotti oksitoniinitippaa ja SAMALLA sain epiduraalin. En tuntenut mitään loppuavautumisvaiheessa enkä ponnistaessa.

ponnistusvaihe ei ollu mitään sen rinnalla... etenkin viimeset sentit.

ilman kipulääkkeitä ja ehdottomasti kivuliainta on ollut ponnistusvaihe. Avautumisvaihe on ollut ihan lastenleikkiä tuohon verrattuna (joskin minulla on ollut nopeat synnytykset muutoinkin).

0, http://bloodthinnermeds.com/#1791 best price for plavix,

Kannattaa mennä rohkeasti synnyttämään ja ehdottomasti pysyä liikkeellä ja olla itse aktiivinen!

Älkää antako tällaisia neuvoja kun eivät todellakaan päde kaikilla! Itsellä käynnistetty synnytys (16 pv yli la:n) eikä tullut mieleenkään "pysyä liikkeellä" saati "olla aktiivinen". Lähinnä yritin pysyä hengissä siinä usvassa.

Ponnistusvaihe olikin sitten unelma: epiduraali vaikutti siinä parhaiten ja oli vain hyvä paineen tunne mikä ohjasi ponnistamista. Pelottaakin ihan sikana jos ei seuraavassa saisi puudutuksia.

AP täällä vastailee :)



Nyt tiedän sitten itsekin mikä (ainakin ekassa synnytyksessä ) oli kivuliainta, ja se oli kyllä se avautumisvaihe! Myös vauvan laskeutuminen, synnytyssalissa kätilö haki mulle telineen johon piti nojata yläkropalla jotta vauva itsestään laskeutuisi, HITTO se sattui myös , ei enää koskaan sitä telinettä :)



Itse en edes tuntenut imukupin laittoa, enkä myöskään ompelua jälkikäteen vaikka eppari tehtiin, vaikka moni sitä sanoi et nämä kaksi olisi kivuliainta.



Nyt mulla kuitenkin ihana 3 kk tyttö

1, http://juanmarioquirozdelvalle.info/#6327 comprar cialis generico en españa,

0, http://treatmentformaleimpotence.com/#5994 buy viagra,

Avautumisvaihe tuntui kyllä, mutta selkein ja pahin muisto kivusta on jäänyt kun istukka ei meinannut syntyä; kätilö joutui painelemaan kohtua ja vetämään istukkaa ulos. Kaiken kaikkiaan synnyttämisestä jäänyt positiivinen muisto.

0, http://alcoholismpillsnow.com/#2386 what does antabuse do,

kohdun painaminen mahan päältä synnytyksen jälkeen. Varsinaisessa synnytyksessä viimeiset pari senttiä avautumista. Ponnistusvaiheesta ei oikein voi puhua, kun viimeisimmässä synnytyksessä kätilö totes, että pakko laittaa minuutti, ku vähempää ei voi laittaa, mutta meni korkeintaan puoli minuuttia. En mä kyllä edes yrittäny ponnistaa ite, tietty viidettä synnytytin ilman kivun lievitystä, että tiesin, ettei tarvi ponnistella siinä vaiheessa, ku vauva on oikeasti tulossa ulos. Enkä sit tehny muuta ku odotin, että kohtu tekee työn. Kätilö sano, että älä ponnista, mutta ku en ponnistanu ku vauva vaan tuli. Pään ympärys oli 37,9cm ja vauva ei ehtiny kääntyä synnytyskanavassa ja silti ei tullu mitään vaurioita.



Pahinta on epätietoisuuden tunne siitä, pitäiskö supistukset ottaa vakavasti vai ei. Ku väliin tuntuu, että Jyväskylässä kätilöt saa jotain mitaleja siitä, että ne käännyttää äitejä kotiin synnytysvastaan otosta...

2,

Eipä tunnu ponnistaminen, puuduttamisten laitot ym. toimenpiteet miltään avautumisvaiheen rinnalla. Siinä vain toivoo että sais vaikka leikata itteltänsä pään irti. Hyi. Ei enää ikinä.

...istukan irroittaminen käsin. Se on jäänyt päällimmäisenä mieleen, aivan selkeästi.

kolme synnytystä ilman kivunlievitystä. Tottakai teki kipeää, painavin painoi melkein viisi kiloa. Pikkusairaalassa ei edes tarjottu kipulääkettä, epiduraalista puhumattakaan.



Ommellessa kätilö sanoi, että puudutetta on turha laittaa, koska verenvuoto on niin suurta, että puudute valuu koko ajan pois. Siispä ompeli puuduttamatta, kolmannelta lapselta suihkutti jotain kylmää edes.



En pysty oikein edes ajattelemaan noita tapahtumia, koska ajatus rikkonaisen lihan ompelusta puuduttamatta ahdistaa niin paljon. Kipeän synnytyksen jälkeen ei todellakaan haluaisi enää kenenkään edes koskevan.



Jälkisupistukset imettäessä olivat myös aika pahoja.



Mutta kaikilla on yksilöllinen synnytys. Kaveri sai juuri yli kolmekiloiset kaksoset eikä kuulemma tuntunut missään!

supistukset (olin jo täysin auki, mutta vauva ei ollut vielä tarpeeksi alhaalla). Ponnistaminen ilman puudutuksia tulee hyvänä kakkosena.

mutta mulle pahimmat traumat jäi synnytyksessä siitä, kun painettiin mahaa lujaa niin että veret ja hyytymät tuli ulos (lapsi siis jo syntynyt). Hyi että ku sattu, vaistomaisesti revin kätilöä irti mahastani ja karjuin niin maan perkeleesti. Vaikka supistuksia oli ilman taukoja oikeastaan koko synnytyksen ajan ja luulin niihinkin kuolevani, niin toi mahan painelu käsin oli ehkä hirveintä. Jos multa ois ruvettu jotain istukkaa käsin irrottamaan ni ois kyllä menny taju.

Ehdottomasti ponnistusvaihe, luulin että kuolen! Kummassakin synnytyksessä sama juttu, mutta molemmat lapset tulleetkin huonossa asennossa.

Minulla avautumisvaiheet olleet niin kivuliaita että olen menettänyt itsekontrollin kokonaan. Puudutteet ovat taas tuoneet rohkeuden ja uskon hommaan.

Joten älä usko moista höpötystä puudutteista, jokainen on erilainen ja kokee asiat eri tavalla.



Ponnistamiset olen sitten kahdessa viimeisessä synnytyksessä hoitanut alta 2 minuutin, ilman repeämiä. Olen ollut niin raivona siitä avautumiskivusta että kun on saanut luvan ponnistaa (ja ensimmäisen jälkeen tiesi mihin suuntaan ja miten) olen päättänyt että tämähän loppuu tähän nyt ja ponnistanut henkeni edestä.



Sen jälkeen onkin aina tullut se fiilis että eihän se nyt niin kamalaa ollut :D

Ja vielä kamalampana sellainen erikoistilanne: kesken ponnistusten piti lopettaa ponnistaminen ja siirryttiin leikkaussaliin. Se kipu oli jotain niin tajutonta, kun piti jalat ristissä olla ja odottaa 10 minuuttia (joka tuntui ikuisuudelta) anestesialääkäriä. Kyse oli tietysti erikoisuudesta. Kaksi muuta synnytystä on mennyt ihan normaalisti ja avautumisvaiheen loppu on se pahin muuten.