Mikä on kivuliainta synnytyksessä?

Ehdottomasti se paineentuntu kun kaikki on valmista ponnistamista varten. Se sattui ihan tolkuttoman paljon. Oli jotenkin lamaannuttava vaikutus, ei tehnyt mieli ponnistaa alkuunkaan. Jalat tärisi ja tuskan hiki virtasi. Oli epiduraalipuudutus. Mulla tosin esikoisen ponnistus kesti 5min ja toisen 3min. Ryminällä ulos, ei repeämiä joten en osaa sanoa olisiko se sattunut vielä enemmän.

Esikoista ponnistin 1 h 20 min kun epiduraali vei supistukset. Se oli yhtä helvettiä, ei sitä voi kaunistella. Kuopusta ponnistin "vain" 20 min, mutta siinäkin se ihan loppuvaihe oli todella todella kivulias. En olis halunnut ponnistaa, kun jokainen työntö oli edeltävää kivuliaampi. Uskoin kuitenkin kätilön komentoa ja ponnistin vaikka miten tuntui että repeän. No siltä se tuntui, mutta enpä revennyt ollenkaan. Kyllä avautuminenkin teki kipeää, mutta ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna ponnistusvaiheeseen.

Avautumisvaihe eli supistukset ja itsellä kun oli vielä 3 kohdalla niin että ainoa kivun lievytys mitä voitiin antaa oli ilokaasu,vauvan sydänäänet meisivat kadota ja sen vuoksi muuta ei voitu antaa...leikkuri oli hälyytys valmiudessa.Mutta onneksi sitä ei sitten tarvittu vaan vauva synty ihan normaalisti.Mutta kokemuksena ei vissiin ollut kovin paha,koska 4 tässä odotellaan =)

se kun pistettiin aquarakkulat. Muuta puudutusta en tarvinnutkaan. Synnytä luonnollisesti, liiku mahdollisimman paljon ja hengitä. Ei satu liikaa eikä tule repeämiä. niiden puudutusten takia naiset repeilee kun ne ei enää pysty kuuntelemaan kehoaan.

-kokemuksella-

Ei laitettu mullekaan puudutteita, ei edes rakkuloita, vaan ilokaasulla mentiin. Sen kummempaan ei aika riittänyt. Ja hengittelin ja rentouduin sen verran, kun kivultani pystyin. Kätilökin antoi rentoudestani positiivista palautetta myöhemmin. Niin, mutta silti repesin ja pahasti! Että omien kokemusten perusteella ei kannata julistaa "totuuksia".

Ap:n kysymykseen sanoisin myös, että avautumisvaihe 5cm->. Viisi senttiä olin auki, kun sairaalaan menin ja siitä ne kivut sitten kunnolla alkoivat. Ponnistus tai edes repeäminen ei tuntunut viimeisten avautumissenttien rinnalla miltään. (Tai itse asiassa en edes tiedostanut repeäväni.)

Ei puutunut lainkaan puudutteesta ja tunsin jokaisen neulanpiston ja langanvedon turvonneessa alapäässäni. Kätilö vain tokaisi riuskasti että "älä purista sitä vauvaasi noin lujaa, sehän menee rikki" ja jatkoi kidutetun lihani ompelemista.



Suoranaista helvettiä. Siinä ei 1h53min ponnistusvaihekaan tuntunut enää miltään.

ponnistus oli sen rinnalla ihana helpotus. Molemmilla kerroilla.



Oikeasti oksensin, itkin ja luulin kuolevani. Molemmat lapset käynnistetty ja sairaalassa oltu nukkumatta jo 1,5 vuorokautta.

Mulla avautuminen oli pahin ekassa, tokassa myös ponnistusvaihe oli kivulias, mutta lyhyt, joten pahempi tuska oli svautumisvaiheessa. Kolmannessa ponnistus oli kauheeta, mutta ohi myös silloin nopeasti, avautumussupparit kestin kohtuuhyvin.



Onnea matkaan!

JOs ottaa puudutteita, yleensä käsittääkseni silloin ponnistusvaihe on kivuliain, koska silloin ei ainakaan lisätä puudutetta, jotta synnyttäjä tuntisi mihin suuntaan ja milloin pitäisi ponnistaa.

Kieltämättä ponnistusvaihe oli kivuliaampi kuin avautumisvaihe, koska epiduraali vei supistuskivut kokonaan pois. :D

Mulla on molemmassa synnytyksessä kivuliainta ollut avautumisvaihe ennen epiduraalin saantia. Sen saatuani kivut ovat loppuneet täysin, olen ottanut torkut ja herännyt täysin avautuneena. Ponnistusvaiheessa supistukset ovat tuntuneet kivuttomana painontunteena ja itse ponnistus on ollut täysin kivuton.

Täydellinen jenkkityylin synnytys, paitsi se on kummankin kerran tapahtunut täällä luomupaikaksi leimatussa Haikaranpesässä. Suosittelen siis heti synnytyssaliin tullessa pyytämään kätilöä ilmoittamaan synnytyksen eri vaiheissa tarjolla olevista kivunlievitysvaihtoehdoista. Niistä voi sitten tarpeen mukaan valita eikä käy niin, että esim epiduraalin ei tajua pyytää ajoissa.

Mulla sama paitsi ei ollut Haikaranpesässä vaan ihan tavallisessa mestassa. Huvitti vain tuo, että ponnistus on kivuliain vaihe, jos on avautumisvaiheen puudutettuna. No shit. :D

Eikä se esikoisen kaksituntinen ponnistaminen ja sen jälkeinen imukupin laittokaan mitään herkkua ollut, mutta kova supistus on kyllä pahin kaikista.

Miks mä luin tän ketjun!!! Muistu taas mieleen synnytyksen karmeus... Mun mielestä selalsiet naiset, jotka sanovat haluavansa kokea synnyttämisne ihanuudn yhä uudestaan ja uudestaan ovat häiriintyneitä! Siinä ei ole mitään ihanaa.

Takana kolme nopeaa synnytystä, 2 ilman kivunlievitystä ja yhdessä spinaali. Avautuminen on se hirvein vaihe, mulla on kaikki avautuneet niin rytinällä, että tuntui kuin olisi ollut vain yksi piiiiitkä supistus! Ponnistus on sitten jo helppo vaihe ja se fiilis mikä tulee kun vauva syntyy!! Ihan siitä tunteesta voisin synnyttää vaikka joka päivä!

ja esikoisen synnytyksessä, jossa repesin pahasti, tikkien ompeleminen oli tuskallisinta. Ja tietysti se itse repeäminen myös. Ponnistusvaihe oli minulla selkeästi kivuliaampi kuin avautumisvaihe, joka oli varsin siedettävä, käytännössä samanlaiset kivut kuin mistä olen kärsinyt menkkakipuina päivän verran joka ainoa kuukausi. Menkkakivuiksi ne tuntuivat sietämättömiltä, mutta sitten kun ne olikin synnytyksen avautumiskipuja, tuntui että eihän tämä paha olekaan.



Toinen lapsi taas syntyi helposti ja mitään sietämätöntä kipua ei ollut missään vaiheessa - lapsi oli myös pienempi, kun esikoinen painoin 3450 g, toinen vain 2800 g. Tuossa synnytyksessä avautuminen ehkä oli kivuliain koska ponnistaminen kävi nopeasti ja helposti enkä edes revennyt.

mutta mikään ei mielestäni satu enempää kuin se, kun lapsi tulee synnytyskanavan läpi ponnistusvaiheessa. Minulla repesi koko toosa kohdunsuuta myöten. Meinasin pyörtyä kivusta. Siinä ei enää supparikivut tuntuneet miltään.

ponnistuksessa en tuntenut puudutuksen takia mitään. Älä pelkää etukäteen. Siitä selviää kyllä. Mulla 2kk laskettuun aikaan. Tsemppiä :)

Sektion jälkeinen päivä. :(

synnyttänyt ensimmäisen lapseni niin, että epiduraali vaikutti vielä ponnistusvaiheessa. se synnytys oli piece of cake seuraavaan luomusynnytykseen verrattuna. toisessa synnytyksessä sain vain ilokaasua anestesialääkärin ollessa leikkaussalissa. synnytys oli lisäksi nopea eli toisaalta ihan hyvä ettei sitä ehditty laittaa.. avautumisvaihe on hirveä, mutta niin on sekin kun vauvan pää ja hartiat pitää puskea ulos ja se onkin päälimmäisenä jäänyt mieleen. tuntuu kun repeäisi koko alapää ja kipu on jotain aivan kamalaa. mutta kestäähän sen kun luonto on niin tarkoittanut.

Se voi mennä nopsaan tai sitten kestää vaikka 15-20h ja enemmänkin että olet sen 110cm auki ja pääset ponnistamaan lapsen itsestäsi ulos.

Mulla tuntui toisen kanssa siltä kuin olisi tulista halkoa liikuteltu eestaaseestaas alapäässä ennenkuin pääsin ponnistamaan, se menikin sitten muutamassa minutissa se vaihe ja lapsi oli syntynyt:)

Toinen mikä voi viedä tajun kivullaan on ne supistukset, mutta ilman niitä et aukene joten...

Mulle on ollut ainakin viimeisimmissä vasta pari vikaa senttiä ekaa 7 senttiä edes huomannut. Ponnistusvaiheeseen kun pääsee helpottaa vaikka sekään mitään herkkua ole mutta kokemuksesta tietää että se on n.5-10min. Viimeisimmässä synnytyksessä oli niin laiska kohtu että synnytys oli helpompi kuin sillo kun se supisteli saatanallisesti minuutin välein nyt sai levähtää pitkät pätkät vaikka synnytys eteni yhtä nopeesti kuin aiemmatkin vaikka kohtu toimi laiskemmin.

ponnistusvaihe ei ollu mitään sen rinnalla... etenkin viimeset sentit.

Tuntuu olevan kaikille vähän eriasiat kivuliainta.

Ainakin tässä ketjussa ylivoimaisesti suurin osa on pitänyt kivulaimpina avautumisvaihetta (joka omastakin mielestä on ollut omissa synnytyksissäni tuskaisista).

Pahin oli imukupin laittaminen ja ylipäätään koko ponnistusvaihe, mulla oli väärä tarjonta - tai siis vauvalla, hehee. Imukuppi kesti 40 min. ja irtosi useamman kerran.