Lue keskustelun säännöt.
Mua ärsyttää onnistujaäidit!
04.06.2012 |
Sellaset jotka saa lapset nuorena ja yhtäkkiä vaan kertoo, että hupskeikkaa nyt on valmistuttu yliopistosta/amk:sta.
Tai tiedättekö kaikki on mennyt niin hyvin ja äidit ja isit ahkerina opiskelleet ja toinen käyny töissä ilman sen kummempia marinoita ja burn outteja.
Kauniit nuoret vanhemmat, korkeakoulut käytynä, uusi auto ja ihana asunto perhealueelta. Onnellinen liitto ja lapset iloisia.
Itse olen kolmekymppinen ja nyt vasta valmistunut, alamme vasta pohdiskella noita asioita. Aikaisemmin olisi tuntunut ihan mahdottomalta ja saavuttamattomalta. Olenko laiskam tyhmä vai saamaton? Hidas vain? :(
Tällainen puolihuumorilla kirjoitettu, koska olen kyllä tyytyväinen, mutta miten JOTKUT JAKSAA?! =D
Kommentit (47)
eikö se ole huolestuttavaa, jos saa kaiken liian nopeasti ja pian?
koulutus, ammatti, talo ja lapset ei ole kaikille kaikki. Vain taivas on rajana mitä ehtii elämässään saavuttaaa. Toiset ei saa edes noita lueteltuja, jotkut paljon enemmänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikö se ole huolestuttavaa, jos saa kaiken liian nopeasti ja pian?
koulutus, ammatti, talo ja lapset ei ole kaikille kaikki. Vain taivas on rajana mitä ehtii elämässään saavuttaaa. Toiset ei saa edes noita lueteltuja, jotkut paljon enemmänkin.
Samaa mieltä, eikö jonkun mielestä ole oikeasti mitään muuta elämässä noiden "jälkeen"?! :D
Mihin ne lapset muuten katoaa ja kaikki muu? Vai eikä sitä muuta ole jonkun elämässä?! :O
Joku ei tosiaan koskaan saa noita kaikkia tai jotain niistä...
Voi mua raukkaa kun mulla on kouluikäset ihanat lapset, kaunis iso kerrostalokoti, uusi auto ja koulutus ja se ihana työ. Voi ei kun on surullista, olispa vieläkin lapset tekemättä ja koulut käymättä?! Vuokrakaksiossakin SAISI asua. AH! Nyt on niin tyhjää?!
Tiätkö? :D
Usein näiden "superihmisten" taustalla on rikkaat ja avuliaat vanhemmat tai muuta ilmaista hyvää. Perintökämppiä. Kielikursseja. Valmennuskursseja. Lastenhoitoapua. Jne. Joka on siis ihan omitta ansioitta heille langennut. Älä välitä, Suomessa yhteiskuntaluokista ja varallisuuseroista puhuminen on tabu, muttei se tee niitä olemattomiksi. Sitten vielä pitävät kaikkea omana ansionaan. Heh.
Kaikki ne täydelliset, joita itse tiedän,, tulevat perheistä, joissa niin isuli kuin äityli ovat voimakkaasti olleet ohjaamassa jälkivasvua. APuja on tullut niin opiskelussa, koulutuspaikan löytämisessä, rahassa, lastenhoidossa ym.ym.ym. Ne, jotka joutuu itse tekemään kaiken, joutuu käyttämään paljon enemmän aikaa ja käymään pahimmassa tapauksessa tosi pitkien mutkien kautta erehtymässä ennen kuin asiat loksahtavat kohdalleen.
Mut elämä on. Sosiaalinen status periytyy, se on nähty.
20v ja toisen lapsen 23v.
Naimisissa oltu nyt 8v. Lapset 8v. ja 5v. Olin kotiäitinä kuusi vuotta. Nyt pari vuotta vakituinen työsuhde ja ammattitutkinto suoritettu. Mies tehnyt töitä ja valmistunut korkeakoulusta pari vuotta sitten (työnsä ohella) mies on kyllä mua vajaa kymmenen vuotta vanhempi.Hyvää elämää. Olen tyytyväinen. Ihanat lapset ja heidät saanu nuorena :)
Olen myös ylpeä että olemme niin hyvin jaksaneet ja pärjänneet, meillä ei ole edes lastenhoito tms.apuja, kaikki taloudesta lasten ja kodinhoitoon hoidettu itse. Ja niinhän kuuluukin olla valmis tähän jos lapset tekee ja haluaa
että mulle se ihanne elämä ei missään nimessä ole se kaksi lasta, omakotitalo, farmari ja kultainen noutaja ja kiva lainamäärä.
Olen kuitenkin perheen halunnut ja saanut nuorena ja siitä onnellinen ::)
Usein näiden "superihmisten" taustalla on rikkaat ja avuliaat vanhemmat tai muuta ilmaista hyvää. Perintökämppiä. Kielikursseja. Valmennuskursseja. Lastenhoitoapua. Jne. Joka on siis ihan omitta ansioitta heille langennut. Älä välitä, Suomessa yhteiskuntaluokista ja varallisuuseroista puhuminen on tabu, muttei se tee niitä olemattomiksi. Sitten vielä pitävät kaikkea omana ansionaan. Heh.
Kaikki ne täydelliset, joita itse tiedän,, tulevat perheistä, joissa niin isuli kuin äityli ovat voimakkaasti olleet ohjaamassa jälkivasvua. APuja on tullut niin opiskelussa, koulutuspaikan löytämisessä, rahassa, lastenhoidossa ym.ym.ym. Ne, jotka joutuu itse tekemään kaiken, joutuu käyttämään paljon enemmän aikaa ja käymään pahimmassa tapauksessa tosi pitkien mutkien kautta erehtymässä ennen kuin asiat loksahtavat kohdalleen.
Mut elämä on. Sosiaalinen status periytyy, se on nähty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein näiden "superihmisten" taustalla on rikkaat ja avuliaat vanhemmat tai muuta ilmaista hyvää. Perintökämppiä. Kielikursseja. Valmennuskursseja. Lastenhoitoapua. Jne. Joka on siis ihan omitta ansioitta heille langennut. Älä välitä, Suomessa yhteiskuntaluokista ja varallisuuseroista puhuminen on tabu, muttei se tee niitä olemattomiksi. Sitten vielä pitävät kaikkea omana ansionaan. Heh.
Kaikki ne täydelliset, joita itse tiedän,, tulevat perheistä, joissa niin isuli kuin äityli ovat voimakkaasti olleet ohjaamassa jälkivasvua. APuja on tullut niin opiskelussa, koulutuspaikan löytämisessä, rahassa, lastenhoidossa ym.ym.ym. Ne, jotka joutuu itse tekemään kaiken, joutuu käyttämään paljon enemmän aikaa ja käymään pahimmassa tapauksessa tosi pitkien mutkien kautta erehtymässä ennen kuin asiat loksahtavat kohdalleen. Mut elämä on. Sosiaalinen status periytyy, se on nähty.
No voihan sitäkin kadehtia, kun ei itellä ole. :D
Me saatiin lastenhoitoapua (niin sai kyllä vanhemmatkin äidit lähipiirissä ;))
Perintöä ei ollut enkä ollut koskaan edes matkustellut. Mitään kielikursseja nähnytkään. Köyhän yksinhuoltajaäidin lapsi olin. Sainkohan yhden paistolastan muuttaessani kotoa. Mies on sanut avustusta opiskellessä, mutta sekin on ollut tyyliin, pääsykoekirjat ja pari lautasta! :D Paljon enemmän tuntui saavan avustusta kaikki muut, jotka etenivät hitaan kaavan mukaan.
Ei siinä mitään, kyllä hekin ovat asiat saavuttaneet, en ole koskaan arvottanut ketään huonommaksi, koska sai vanhemmilta apua enemmän kuin me. :)
Kai sitä saa olla ylpeä itsestään, että olemme saavuttaneet OMAN unelmamme jo nuorena ja se jatkuu edelleen. :)
Toiset saavat vähemmän ja luopuvat vähemmästä, toiset enemmän, mutta luopuvat kuitenkin.
Perheen jäsenistä, kauneudesta, terveydestä, maallisesta mammonasta.
Pitää arvostaa sitä mitä on nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän sitä lastenhoitoapua saa hitaankin kaavan mukaan etenevät ihan samassa mittakaavassa keksimäärin kuin nopeamminkin. :D
MEillä oli isovanhemmat apuna silloin tällöin, niin oli muillakin. Joillakin taas ei. Ei ollut ystäväperheellä lähes mitään tukiverkkoa (me otimme joskus harvoin kun pystyimme) ja silti vetivät ahkerasti koulut, perheen ja kaiken mukisematta.
Aika hyvin näyttää menevän. Saavat olla ulpeitä saavutuksista, kuten mekin, jotka sitä lapsenhoitoapua hyödynsimme, miksi emme olisi?! En koe että olisimme nyt jotenkin huonompia ja he sankareita vain siksi, että isovanhemmat sattuivat asumaan lähistöllä. :D
Huvittavaa kun jotkut nyt vetoavat (selvästi ärsyyntyneenä) lastenhoitoapuun, aivan kuin se olisi jotenkin väärin. :D
Perintöä ei ollut meillä eikä ystäväperheellä. Harmi! ;D En siinäkään näe mitään pahaa, vähän voisin olla kade kylläkin. :b
saanut lastenhoitoon, rahallisesti, mihinkään. Miehen vanhemmat asuu niin kaukana, ettei voi arjessa auttaa mutta kerran vuodessa kun menemme heille niin siellä kyllä hoidetaan lapsia, laitetaan ruokaa yms.ihanaa :)
Mutta itse haluan omiani auttaa ihan kaikessa missä voin. Rahallisesti (olen sellainen, että annan vaikka viimeiset lapsille)
mahdollisten lastenhoidossa, ihan missä lapset apua tarvivat/kaipaavat.
t.30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me saatiin lastenhoitoapua, mutta kenenkään on siitä turha marista. Olisimme saaneet kaiken tuon "valmiiksi" ilmankin, mutta toki käytettiin hyödyksi lapsen rakkaita isovanhempia, kun kirkuen juoksivat hoitamaan innokkaina! :)
Emme me nyt tyhmiä ole jos tuollainen mahis on! :)
Me saatiin lastenhoitoapua, mutta kenenkään on siitä turha marista. Olisimme saaneet kaiken tuon "valmiiksi" ilmankin, mutta toki käytettiin hyödyksi lapsen rakkaita isovanhempia, kun kirkuen juoksivat hoitamaan innokkaina! :)
Emme me nyt tyhmiä ole jos tuollainen mahis on! :)
[/i
mutta jotenkin vain nostaa hattua enemmän niille, jotka kaiken hoitanut itse
t.itsekin paljon lastenhoitoapuja saanut ja siltikin ilman korkeakoulututkintoa ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me saatiin lastenhoitoapua, mutta kenenkään on siitä turha marista. Olisimme saaneet kaiken tuon "valmiiksi" ilmankin, mutta toki käytettiin hyödyksi lapsen rakkaita isovanhempia, kun kirkuen juoksivat hoitamaan innokkaina! :) Emme me nyt tyhmiä ole jos tuollainen mahis on! :) [/i mutta jotenkin vain nostaa hattua enemmän niille, jotka kaiken hoitanut itse t.itsekin paljon lastenhoitoapuja saanut ja siltikin ilman korkeakoulututkintoa ;)
Mä en ainakaan, tuuriahan tuo on. Joidenkin kohdalla myös koen järkevämmäksi jos tukiverkkoasiaa on edes vähän suunniteltu. Eli nostaisin jopa enemmän niille tukiverkollisille JOISSAIN tapauksissa enemmän. :)Vähiten niille jotka eivät ole vain ottaneet vastaan hoitoapua, typerää.
Me saatiin lastenhoitoapua, mutta kenenkään on siitä turha marista. Olisimme saaneet kaiken tuon "valmiiksi" ilmankin, mutta toki käytettiin hyödyksi lapsen rakkaita isovanhempia, kun kirkuen juoksivat hoitamaan innokkaina! :) Emme me nyt tyhmiä ole jos tuollainen mahis on! :) [/i mutta jotenkin vain nostaa hattua enemmän niille, jotka kaiken hoitanut itse t.itsekin paljon lastenhoitoapuja saanut ja siltikin ilman korkeakoulututkintoa ;)
Mä en ainakaan, tuuriahan tuo on. Joidenkin kohdalla myös koen järkevämmäksi jos tukiverkkoasiaa on edes vähän suunniteltu. Eli nostaisin jopa enemmän niille tukiverkollisille JOISSAIN tapauksissa enemmän. :)Vähiten niille jotka eivät ole vain ottaneet vastaan hoitoapua, typerää.
eikä rahallista avustusta ja minusta on hienoa , että kuitenkin pärjää ja jaksaa asiansa ja lapsensa hyvin hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tässä keskustelussa ydin on se, että kaikilla onnistujilla on ollut TUURIA ja ovat löytäneet hyvän miehen, joka haluaa sitoutua heihin sekä perhe-elämään jo nuorena.
Tuohon oikeasti pystyy itse vaikuttamaan hyvin vähän. Ihan sattumasta kiinni, kohtaavatko oikeat ihmiset toisensa ja leimahtaako rakkaus. Kyllä mäkin tiesin, että lapset pitäisi tehdä nuorena. Olisin tehnytkin, jos olisi ollut joku, jonka kanssa tehdä. Varmaan eläisin silloin samanlaista elämää ja kuvittelisin, että se muka on täysin omien saavutusteni ja viisaiden valintojeni ansiota - valintojen, joita mulla nyt ei ole ollut mahdollisuutta huonon miesonnen vuoksi tehdä.
Ei noillakaan kellään olisi perheitä eikä omakotitaloja, ellei olisi ollut miestä, kenen kanssa niitä hankkia (tai jos olisi, ei kuvio ilman miestä olisi mitään täydellistä idylliä - velkainen väsynyt yh omakotitalossa, ei varaa pitää kunnon vanheimpainvapaita vaan lapsia raahattava hoitoon melkein vauvaikäisinä kun ei ole toista elättäjää perheessä, ei lienee sitä mitä ap tarkoitti).
Se taas, että on kolmekymppinen sinkku, valmistunut ja hyvässä työssä (näitä asioita, joihin siis itse voi ahkeruudellaan ja oikeilla valinnoillaan oikeasti vaikuttaa), ei ole mikään yleisesti kunnioitettava saavutus vaan sitä pidetään aika peruselämänä. Jotenkin vaan kun tuohon lisää ne tuurilla saadut miehen mukana tulleet asiat, kauniit lapset, hyvä liitto ja sellainen omaisuus, joka vaatii käytännössä kahden tulot, se alkaakin kuulostaa satumaiselta onnelta.
En mä ole mitenkään katkera, olen hurjan tyytyväinen elämääni näinkin. Mulla on rankkoja asioita menneisyydessä ja olen jokaisesta päivästä tätä normaalia työssäkäyvän, terveen sinkun elämää aidosti äärimmäisen kiitollinen. Voin vain kuvitella, mikä kiitollisuuden tunne olisi ihan arkisista asioista, jos mulla olisi tässä vielä perhe, ihana mies ja yhteinen omakotitalo (asioita, joista olen aina haaveillut).
Opiskelija-asunnossa asuttiin, ei matkusteltu, ei todellakaan ollut varaa mihinkään sisustamiseen tai muotivaatteisiin niinkuin joillain opiskelukavereilla. Töitäkään ei järjestynyt omalta alalta sukulaissuhteilla, niinkuin monilla muilla. Hanttihommia kuten siivousta tein kun sattui löytymään.
Nyt kuitenkin kolmekymppisinä meillä on tutkinnot, vakkarityöt, talo ja pari lasta, ja matkusteluunkin varaa.
Eli asiat muuttuvat. Tuskin kukaan minuakaan kadehti opiskeluaikana, kun kituutin halvoissa vaatteissa solukämpässä eikä ollut varaa mihinkään. Ei köyhä opiskelija ole mitään suosittua seuraa yliopistossa. Monet käyvät vain trendipaikoissa ja asuvat vanhempien omistamissa asunnoissa.
Joku näkee vain nykytilanteen ja saattaa luulla että helpolla on päästy. Voin sanoa että ei ole.
Olemme aloituksessa kuvailtu perhe, jolla myös tukiverkkoa tässä lähellä.
Mutta me muutimme vanhempieni työn perässä (tai äidin työn, jota isäkin seurasi) pois Helsingistä.
Eli uhrauksia oli tehtävä tuon tukiverkon saamiseksi. Kaverit ja tutut jäivät Helsinkiin - vaikkei täältä sinne mahdoton matka olekaan.
Toisilta isovanhemmilta - jotka asuvat hyvin kaukana - on saatu rahallista tukea lasten hankintoihin ja omaa taloa rakentaessa.
Silti itsekin on saatu ahkeroida ja eipä me paljon laiskotella ehditä (kun pitää hoitaa vaativat työt ja (helpohkot) lapset harrastuksineen, kotityöt ja pihatyöt ja ehtiä tavata tuttavia sekä urheilla itsekin.
Minulla oli siis koko paketti (maisterintutkinto, saman koulutuksen hankkinut (ikäiseni) mies, kaksi lasta, vakivirka ja itse rakennutettu omakotitalo) jo alle 30-vuotiaana.
Ja ei tämä naamassakaan onneksi vielä näy. Yleensä uudet tutut hämmästyvät kuullessaan perheestäni. Pitävät minua meneväisenä sinkkuna. Siis ulkonäön perusteella, toivottavasti eivät muun käytöksen :)
ja helpompi pää'sy jatko-opiskeluun kuin suomensuomalaisilla
ja nyt 2 lasta
eli ei kaikki "onnistujillekaan" tule kuin manulle illallinen eli itsestään
- eka akateemiseen tutkintoon pääsin 65 joukosta ensi kertalaisena 19 v ylioppilaana 2000 hakijasta
- sen sijaan maisteriksi piti 2 x hakea yliopistoon- vasta kun luin pääsykoekirjat ulkoa pääsin yliopistoon
- hääpäivä piti kerran muuttaa miehen työn takia jne...
Luulen kyllä, että moni haluaa vain pitää yllä julkisivua täydellisestä onnistumisesta. Joskus nuorempana ajattelin samalla tavalla kuin sinä, ja kuvittelin, että tällaisia täydellisiä onnistujia todella on. Nyt ajattelen, että jokaisella on särönsä ja surunsa. Kaikki eivät vain niitä tuo esiin.
Entä jos joku samanaikaisesti ajattelee, että sinun elämäsi on täydellistä? Käännetään tämä näin päin: Olet vasta kolmekymppinen, eli siis nuori, vastavalmistunut. Kaikki on auki sinulle ja voit vielä tehdä ne ratkaisut, jotka muut ovat tehneet kymmenen vuotta sitten. Elätte lapsettomana pariskuntana vapaata elämää, voitte satsata itseenne. Olette perustamassa perhettä.
Eikös kuullosta jo ihan erilaiselta?
Mekin taidetaan kuulua noihin ärsyttäviin onnistujavanhempiin, mutta hei miksi sinun olisi samalla tavalla pitänyt elää? :)
Saimme kaksi lasta ja minä yliopiston ja mies amk:n käytyä alle 30vuotiaina (nippanappa:D)
Muutettiin viiden huoneen asuntoon kun olin 22v. ;)
Uusi auto oli jo kolme vuotta tätä ennen. Lastenhoitoapua saimme siinä missä kaikki vanhemmatkin ystäväni, joten en koe saaneeni sen enempää kuin muutkaan, joten siitä on turha keskustella. :)
PErintöä ei ollut penniäkään kyllä taskussa. Itse teimme kovan työn ja opiskelujakin koitettiin vuorotella niin, että talous oli koko ajan kunnossa ja säästöä tuli.
Olen hyvin onnellinen valinnoistamme ja jakasamisesta hymyssä suin. Onnellinen avioliitto ja ahkeria olemme olleet, kenenkään on sitä turha väheksyä! ;)
En minäkään muita väheksy, opiskelkoot vaikka 15v amiksessa ja tehkööt lapset nelikymppisenä. Ihan sama minulle, toivottavasti ovat tyytyväisiä itseensä, jokainen elää oman elämänsä. Me elimme näin ja siitä ylpeitä. :)