Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihan melkein itkettää! 7 vuoden kärsimyksen jälkeen tänään tapasin ihmisen joka osasi neuvoa meitä!
04.06.2012 |
Kyse erittäin hankalasta ja vaativasta lapsesta joka käyttäytyy kuin enkeli ihmisten ilmoilla ja kukaan ulkopuolinen ei koskaan ikinä milloinkaan uskoisi meidän lapsen käyttäytyvän kotona aivan toisin.
En nyt jaksa paljoa kertoa muuta kun että syntymästä asti elämä tytön kanssa oin ollut kotona yhtä huutoa ja hammastenkiristystä. Olen neuvolassa asiasta puhunut mutta siellä sanotaan aina että niin kauan kuin on ihmisten ilmoilla nätisti niin kaikki on hyvin.
Jos olen ystäville tai sukulaisille asiasta avautunut että en enää jaksa niin eivät usko kun tyttö on aina niin ihana ja kiltti yms...
Tänään tapasin ihmisen joka ymmärsi täysin tilanteemme ja osasi meitä neuvoa ja valaa uskoa tulevaan.
Miten voi olla että aiemmin kukaan ei ole ottanut asiaan mitään kantaa tai tarjonnut apua tai paikkaa minne voisi ottaa yhteyttä.
En ole sitä osannut hakea mistään kun lapsella ei ole todettu mitään kehityshäiriötä tms...
Kommentit (68)
Meillä on ollut ihan samanlaisia ongelmia 7 vuotta kaksin kappalein kaksosten muodossa. Dg F83 ja nyt toisella adhd lisäksi.Meillä oli myös kuvakommunikaatiokansio käytössä, papunetistä voit tulostaa kuvia jos haluat niitä kokeilla. Tuo ruoan tarkka asettelu tuo mieleeni autistiset piirteet joita meilläkin oli. Raivarit saattoivat tulla jos oli lautanen väärin koottu. :)
Meilläkään ei nukuttu pienempinä hyvin, 4 tunnin väsytyksen jälkeen nukahtivat. Saatiin jossain vaiheessa neurologilta melatonin avuksi ja voi sitä autuutta kun lapsi nukahtaakin joskus sinne sänkyyn. Muuten ei auttanut säännölliset rutiinit, satujen lukeminen (eivät keskittyneet kuuntelemaan),ilta kylvyt tms.
Adhd-lapsilla voi tuo melatoniini ym. hormonien eritys olla pielessä, siksi nukahtaminenkin voi olla hankalaa. Nyt ollaan ekan luokan alusta saatu lääkitys ja lapsi muuttui ihan silmissä, elo on niin rauhaisaa ja vähemmän konflikteja.
Toivottavasti saat apua julkiselta puolelta viim. kun koulu alkaa. Silloin voi ongelmat alkaa näkyä koulussakin kun lapselta vaaditaan enemmän kuin päiväkodissa. Kannustan sinua rohkeasti hakemaan apua, uskon että vanhempi tuntee lapsensa parhaiten ja näkee jos jotain on pielessä. Ja jos olisit huono äiti ja lapsen käytös kasvatuksesta johtuvaa niin tuskin olisit täällä asiasta keskustelemassa. Yleensä se on niin että lapsi uskaltaa näyttää negatiiviset tunteensa läheiselle aikuiselle ja siksi sinäkin saat enemmän *askaa niskaan. :) Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on lapsi, joka täsmää lähes täysin ap:n ja miehensä antamiin kuvauksiin. Lähes vain siksi, että 6 viikon koliikin sijasta meillä oli 1,5 vuoden koliikki.
Tytöllä on selvästi voimakas temperamentti, mutta myös kykyä harkita käytöstään - julkisilla paikoilla on enkeli, kotona kaikkea muuta. Me saimme 4-vuotiaana diagnoosin aistiyliherkkyydestä, jonka minä olin tiennyt jo pari vuotta, mutten päässyt neuvolan kautta asiassa eteenpäin. Lopulta, kun tyttö oli kerhossa, jossa oli kerho-ohjaajana aistiyliherkän lapsen äiti, tämä ohjaaja kysyi, olenko huomannut että tyttärelläni on aistiyliherkkyyteen viittaavia piirteitä. Sanoin, että olen, mutten pääse neuvolassa asiassa eteenpäin, ja pyysin häntä kirjoittamaan näkemyksensä ylös, jotta voin näyttää sen neuvolassa. Sain samantien soittoajan lastenpsykologille, joka jo puhelimessa totesi, että aistiyliherkkyys on ihan ilmiselvää, ja pääsimme lisätutkimuksiin. Muita diagnooseja ei tullut, pääsimme toimintaterapiaan ja saimme kotihoitovinkkejä. Minä sain myös elämäni ensimmäiset kehut siitä, että tein äitinä jotakin oikein - olin tietämättäni toteuttanut toimintaterapiaa kotona. Siihen asti olin saanut pelkkiä haukkuja siitä, miten en osaa kasvattaa lastani enkä ymmärrä mistään mitään, koska olin niin nuori äiti. Enkä edes ollut mikään erityisen nuori.
Lisähelpotusta tuli, kun tytön ollessa 5-vuotias huomattiin, että pikkuveli kärsii maitoallergiasta, ja koko perhe siirtyi maidottomalle dieetille. Ensinnäkin minä lakkasin kärsimästä jatkuvasta vatsakivusta, ja toisekseen tytön uniongelmat helpottuivat rajusti. Siihen asti hän herätti meitä vanhempia 5-20 kertaa yössä unissapuhumiseen tai -kävelyyn, kauhukohtauksiin ja unihumalakohtauksiin. Yhtäkkiä tuli yö, jolloin hän nukkui illasta aamuun ilman minkäänlaista häiriötä tai ongelmaa! Lastenpsykologi kertoi, että allergian ainoa oire voi olla unihäiriöt, joten tyttö jäi maidottomalle dieetille, vaikka lääkäriltä ei allergiatutkimuksiin lähetettä herunutkaan.
Myöskin eskarin aloitus helpotti paljon, ja tähänkin lastenpsykologi osasi kertoa, että yleisesti ottaen lasten aivojen kehityksessä on juuri siinä iässä iso harppaus, joka näkyy sitten voimakkaammin nimenomaan näiden lapsien kohdalla, joilla on neurologisia poikkeavuuksia (adhd, asperger, aistiyliherkkyydet). Tuleva kouluun lähtö hirvittää, ja erityisen hankalaksi sen tekee se, ettei ole ketään kelle puhua tästä. Meilläkin sukulaiset väheksyy tai kieltää ongelman, eikä käytännössä ole ketään ihmistä, jolle voisin purkaa mieltäni, paitsi lastenpsykologi, jolle silloin tällöin edelleen soittelen kuulumisiamme, vaikkemme ole virallisesti enää asiakkaita. No, onhan mulla mies, lasten isä, jolla itsellään on asperger ja siihen liittyen sekä aistien yli- että aliherkkyyttä, joten hän ei tajua yhtään minun murheitani.
Voidaan sitten lapsen kanssa katsoa kirjasta, mitä seuraavaksi tapahtuu.
http://www.clickspecialednz.com/doc/curriculum/02_english/Timetable%20B…
Esim. 10 min ennen kuin leikki lopetetaan, annat varoituksen, että nyt on 10 min aikaa ja sitten leikki loppuu. Kerro kaikista asioista hyvissä ajoin, että lapsi kerkeää valmistautua tulevaan, eikä joudu vaan yhtäkkiä toimimaan, kun äiti niin sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autistisia piirteitä.struktuuri ja kuvat auttavat
joillain lapsilla myös pakko-oireinen häiriö oireilee noin...
Alue: Aihe vapaa
Kauheasti tsemiä ap ja ap:n mies! Olen ollut myös samassa tilanteessa toisen tyttömme kanssa. Ihmeellisiä kommentteja, tuokin että "kireä tunnelma kotona" -että kiillottaako jotain omaa kruunua kun saa (edes) palstalla lytätä toisia?? Ma ei tajuu ei...
Meidän tytön tarina hyvin samanlainen, jopa psykologi totesi ettei "lapsen persoonallisuudessa ole mitään erityisiä ääripiirteitä" -siis teki kome puolentoista tunnin istuntoa tytön kanssa kun selvitti koulukypsyyttä (likka meni kouluun vuotta aiemmin, eskarimatka olisi ollut hankala mutta koulumatka helppo niin siksi -on alkuvuoden lapsi ja osasi 5-6-vuotiaana jo lukea jne) -no hitsi se sama lapsi kyllä vedättää tai ainakin yrittää vedättää meitä vanhempia ku pässiä narussa!! Ei mukamas ääripiirteitä! Ei ne "ammattilaiset" paljoa tiedä, jos lapsi on fiksu ja käyttäytyy vieraille ku enkeli. Niinkun tämä meidän ja siis ilmeisesti teidänkin! Sympatiani siis....
Meidän tytsä on siis älykäs ja muistia liiankin kanssa -muistaa oikeesti juttuja siltä ajalta kun oli 2-vuotias ja puhuu niistä.... Temperamentti on juuri kuvaamasi kaltainen, tai siis täällä kuvatun kaltainen, kauhean intensiivinen. Eikä luonne murru, ei.
Meillä on auttanut vaan aika. Ennenkun laitoin tytön tarhaan, mulla tuli itellä jo vaikka mitä oireita, käsien tärinää, selkä kipua, toinen jalka puutui ym ym. Tarhaan se meni 2,5 vuotiaana eikä kaikki tädit pärjänneet sille -osa pärjäsi (respektiä heille). Noh, sain sen 5 tunnin hengähdysajan itse ja vaivani paranivat hiukan....
Koulussa tyttö on menestynyt loistavasti, kavereitakin löytyy paljon jne. Kotona hommat menee vaihtelevasti, olen myös huomannut parhaaksi ettei "pelätä" niitä raivareita, vaan eletään normaalia tasaista arkea ja kestetään kiukut (sen kestää ku ei tarvii katella sitä 24/7....). Muutenhan hän on oikein upea, terävä, empaattinenkin, tykkää kovasti pikkuveljestä jne. Vaan jos joku ei mene kuten hän halusi ja auringonpilkut on väärässä asennossa tai ties mitä, voi koko päivä mennä ihan omasta eestään. Mutta sellasta se on. Ei noi helppojen muksujen vanhemmat voi tätä tajuta. Ja mullakin on kokemusta helpoista myös, pikkuveljensä vaikuttaa huomattavasti rauhallisemmalta samoin isosiskonsa -vaikka keskenään tytöt kyllä saavat draamaa aikaiseksi, vaikka ovatkin periaatteessa läheisiä.
Eikä sukulaiset tajua. Eivät ne usein edes halua tajuta. Ja silloin kun ongelmat oli pahimmillaan, varsinkaan silloin ei apua tullut. Kukapa haluaisi viettää aikaa 5-10 kertaa päivässä puoli tuntia tai tunnin kerrallaan raivoavan lapsen kanssa? Ei ainakaan meidän mummot -yhtä tätiä lukuunottamatta, joka todennäköisesti pelasti mun mielenterveyden lopulliselta luhistumiselta ottamalla tytön joskus päiväksi ja käymällä ne taistot joita erittäin temperamentikkaan 2-4-vuotiaan kanssa joka siunatun päivä käytiin. Ja ei, meilläkään ei nukuttu ei öitä kunnolla eikä menty ajoissa nukkumaan. Mutta monesta jutskasta selviää sitten kuitenkin.
Olkaa te helppojen muksujen vanhemmat iloisia omistanne ja jättäkää tuomitsematta!
Eikä me "pikkuhirviöiden" vanhemmat omiamme vaihdettaisi -jos nyt muutaman raivarin voisi niin sen!