Ihan melkein itkettää! 7 vuoden kärsimyksen jälkeen tänään tapasin ihmisen joka osasi neuvoa meitä!

Huutanut sydämensä kyllyydestä synnäriltä lähtien milloin mistäkin syystä. Jopa siitä, että vesihana aukaistiin! Muuten syötävän suloinen ja ihana temperamenttinen tyllerö mutta hirviän vaativa. Öitä ei nuku vieläköön kunnolla ja täyttää tänä vuonna 4v. Silloin kun olin ihan lopussa ja pyysin neuvoja ja apua neuvolasta niin ehdottelivat meille unikoulua. Selitin, että meillä nukutetaan kaikki lapset unikoulun tavoilla, mutta tähän yhteen se ei tehoa. Sen jälkeen ehdottivat MLL:n palvelua. Eli siis joku opiskelija tyttö tulisi joksikin aikaa meille, jotta saisin käydä kaupassa yksin taikka nukkua päikkärit. No ei, ku tyttö pelkää vieraita kasvoja kuin ruttoa. Sitä paitsi isäkin löytyy talosta, joka suo minulle nämä etuudet. Ja mitäpä sitten. Terveydenhoitaja toivottaa vaan tsempit ja hyvät jatkot. Meni vähättelyksi koska ei osannut meitä neuvoa.



Vasta nyt vuosia myöhemmin olen löytänyt syyn ja avun: tyttö on yliherkkä sekä virikeyliherkkä. Eli hän tuntee, aistii ja kuulee vähän liiankin hyvin, joka sitten pelottaa häntä ja liian virikkeellinen päivä näkyy sitten yössä ihan järjettöminä terrori kohtauksina. Yliherkkänä hänen unensa ei kestänyt sitä unen kolmea vaihetta ilman että heräsi aina väliin. Terapialla ja muulla toiminnalla tämä olisi saatu meillä kuriin jo aikanaan, mutta neuvolassa vähättelevät vieläkin tätä ongelmaa. :(

Kyllä osalta lapsista on rajat kadonnut, ette osaa kasvattaa niitä. Kasvatuksen puute= lapsi saa diagnoosin ! Minulla on ollut vanhemman lapsen kanssa tuon tapaista ja voin jälkikäteen myöntää että paljon johtui siitä että en ymmärtänyt lapsen kasvatuksen vaatimaa järjestelmällisyyttä ja systemaattisuutta. Kivittäkää !

Kyllä osalta lapsista on rajat kadonnut, ette osaa kasvattaa niitä. Kasvatuksen puute= lapsi saa diagnoosin ! Minulla on ollut vanhemman lapsen kanssa tuon tapaista ja voin jälkikäteen myöntää että paljon johtui siitä että en ymmärtänyt lapsen kasvatuksen vaatimaa järjestelmällisyyttä ja systemaattisuutta. Kivittäkää !

tälläistä ongelmaa ole koskaan ollut.

Poika oli syntymästään asti iloinen ja nauravainen, ihan normi uhmaiät käynyt läpi, mutta mitään muuta ongelmaa ei hänen kanssaan ole koskaan ollut, normaali puhe mennyt aina perille, esim, nyt syödään iltapala ja sen jälkeen hammaspesulle ja nukkumaan. Aha, selvä, ok se meni kerralla perille, mutta tämän toisen kanssa, ei auta vaikka kuinka monta kertaa nätisti sanoisit nuo asiat kertoisit miksi tehdään näin ja kehuisit yms... Aina, siis AINA tulee raivari jostain, siitä että edellinen on jättänyt hammastahnan väärään paikkaan, siitä että kissa ei suostu nukkumaan hänen vieressä, siitä että tänään on väärä pyyheliina käytössä tms...

Ei se ole kasvatuksesta kiinni ihan kaikkien kohdalla.

ap

Lapsilla on synnynnäinen temperamentti, toiset ovat lisäksi herkempiä kuin toiset jne. Usein ne nk helppojen lasten vanhemmat pitävät itseään vaan kaikkein erinomaisimpina kasvattajina. Tosiasiassa helppojen lasten vanhemmat pääsee vaan sata kertaa helpommalla, vaativien lasten vanhemmat käyttää paljon enemmän voimavaroja kasvatustyöhön.

Totta on tosin se, että herkälle lapselle jolle siirtymät on vaikeita on hyväksi että on rutiineita ja asiat toistuvat samanlaisina ja ennakoitavina.

Voimia aplle ja muille joilla on haasteellisia lapsia kasvatettavina. Ymmärrän apta sikäli että tuntuu todella hyvältä kun joku tajuaa mistä puhuu ja että kaikki ei aina ole päivänpaistetta vaikka lapsella kodin ulkopuolella menisikin hyvin. Joskus lapsi tsemppaa niin paljon hoidossa tai koulussa että kuppi menee nurin kun pääsee kotiin turvallisten vanhempien luo.

Kyllä osalta lapsista on rajat kadonnut, ette osaa kasvattaa niitä. Kasvatuksen puute= lapsi saa diagnoosin ! Minulla on ollut vanhemman lapsen kanssa tuon tapaista ja voin jälkikäteen myöntää että paljon johtui siitä että en ymmärtänyt lapsen kasvatuksen vaatimaa järjestelmällisyyttä ja systemaattisuutta. Kivittäkää !

Kyllä osalta lapsista on rajat kadonnut, ette osaa kasvattaa niitä. Kasvatuksen puute= lapsi saa diagnoosin ! Minulla on ollut vanhemman lapsen kanssa tuon tapaista ja voin jälkikäteen myöntää että paljon johtui siitä että en ymmärtänyt lapsen kasvatuksen vaatimaa järjestelmällisyyttä ja systemaattisuutta. Kivittäkää !

Kivitetään! Koska et selvästikkään tiedä mistä puhut. Kasvatuksella on tosiaan paljonki merkitystä monen lapsen ja heidän käyttäytymisensä kohdalla, mutta tämä on asia mistä et selvistikkään tiedä yhtään mitään. Se on kauhea tunne, kun tietää, että lapsi ei mene enää normaalin rajoissa ja että jotain on vikana, mutta ei tiedä mikä. Sitten oikeasti alkaa se vähättely kun asiasta avautuu taikka pyytää apua.. "Ei kai se ny noin...?" "Kyl se siitä tasoittuu.." ja paras: " Sää et osaa pitää kuria!"

että itse sairastuin masennukseen joka kyllä johtui loppujen lopuksi työstäni mutta luulen että olisin jaksanut töissäkin paremmin jos lapseni olisi ns normaali rauhallinen tapaus niin kuin vanhempi lapsemme on.



Tämän toisen lapsen syntymän jälkeen olen muuttunut itse aivan hermoraunioksi ja naapurit varmasti monet kerrat ovat kironneet minut alimapaan helvettiin kun meiltä kuuluu vain karjumista.

Nämähän on taas niitä asioita joita ei saa ääneen sanoa että on lapsen nähden ja vielä lapselle saanut raivarit kun kuukausienkaan jälkeen ei mene perille että joka ilta iltapalan jälkeen pestään hampaat niin kuin ollaan AINA tehty.



Voimia tämä vaatii ja tukea olisi tarvittu ulkopuolisiltakin vaikk meidänhän lapset on ei niitä muiden tarvitse kasvattaa, mutta kun on ääneen sen sanonut että ei enää jaksa ja sitä vain vähätellään eikä oteta todesta niin siinä alkaa lopulta ajattelemaan että vika on minussa ja minun jaksamisessa, että minä olen huono äiti kun en omaa lastani jaksa, hermoheikko karjuja jonka ei iki päivänä olisi kannattanut perhettä perustaa.



Kun ei sitä tukea tule eika saa niin näi sitä alkaa syyllistämään ainoastaan itseään.



ap

.

Nämähän on taas niitä asioita joita ei saa ääneen sanoa että on lapsen nähden ja vielä lapselle saanut raivarit kun kuukausienkaan jälkeen ei mene perille että joka ilta iltapalan jälkeen pestään hampaat niin kuin ollaan AINA tehty.

ap

Hmmmm. Kannattaako kuukausien ajan joka ilta saada raivari siitä, jos lapsi ei halua pestä hampaita? Mitäs jos pitää kuukauden tauon hampaidenpesutappelusta, rauhoittuu, ottaa lapsen vaikka syliin. Tai tekee jotain muuta. Ja kokeilee sitä hampaidenpesua vaikka kuukauden kuluttua uudelleen?

Hmmmm. Kannattaako kuukausien ajan joka ilta saada raivari siitä, jos lapsi ei halua pestä hampaita? Mitäs jos pitää kuukauden tauon hampaidenpesutappelusta, rauhoittuu, ottaa lapsen vaikka syliin. Tai tekee jotain muuta. Ja kokeilee sitä hampaidenpesua vaikka kuukauden kuluttua uudelleen?

Et oo tosissas?! Pitäähän ne hampaat pestä! Sekä tällä tavoinhan annetaan lapsen voittaa tilanne kiukuttelulla ja pahennetaan tilanne sit seuraavalle kerralle. Kerran saanu periksi ni kyl sit seuraavan kerrankin. Tämänhän se lapsi oppi edellis kerrasta.

asiasta nätisti sanottiin ja kauniisti yritettiin kaikin keinoin saada lapsi pesemän hampaat ja avaamaan suu mutta kun ei onnistunut niin sitten jossain vaiheessa tulee mitta täyteen eikä enää jaksa sanoa nätisti vaan saa ne raivarit.



En siis saanut raivareita joka ilta, en edes joka viikkoa saati kuukausi.



Ja, kun kerran ei saatu lasta avaamaan suuta niin johan oppi pesemään hampaat kun hammaslääkäri 6 vuotiaana otti hampaan pois kun oli niin umpimätä!



Että ei sekään ole kuule hyvä keino että antaa sitten olla pesemättä.



No, oppi ainakin siitä sen että nyt pesee kiltisti hampaat aamuin illoin ja antaa vanhempien pestä vielä lisäksi iltaisin että varmasti tulee puhtaaksi.



Sellaisen ihmisen joka ei ole joutunut 7 vuotta taistelemaan laspen kanssa joka ikisestä asiasta on hyvä tulla arvostelemaan sitä saako vanhempi joskus raivarit vai ei.

Vaikka onkin pahasti sanottu mutta tälläisille ihmisille toivoisin niin sitä että joutuisivat vaikka viikon olemaan tälläisen lapsen kanssa niin luulen että pikkasen muuttuis ääni kellossa.





ap

Tuo vastaaja on hyvä esimerkki siitä vähättelystä, kun kuvitellaan, että toinen ei vain osaa sellaista mikä on muille ihan helppoa.

ei ole edes lukenut kaikkia kirjoituksiani, ainoastaan aloituksen.

Kyse ei todellakaan siis ole siitä etteikö perheessämme olisi kuria tai rajoja tai rakkautta, vanhempi lapsi on aivan "normaali" normi uhmat ja kiukuttelut käynyt läpi ei mitään ainaista kellonympäri huutoa ja raivoa.

Kamalinta tässä on se että meitä ja varsinkin minua pidetään naapurustossa huonona äitinä koska en saa kuria lapseeni tai menetän hermoni liian helposti, mutta jos olet 6 vuotta kotona kuunnellut huutoa ja raivoa ja kitinää ja narinaa ja selvitellyt sisarusten tappeluja kun nuorempi ärsyttää yms... niin ei ne hermot enää kestä niin kuin ihan peruskiltin lapsen kanssa.

ap

Tuntuu vähän sille, että te vanhemmat olette myös eri ihmisiä kun olette perheen kesken. Se varmaan ahdistaa myös viatonta tyttöänne. Hankkikaa apua.

Tuntuu vähän sille, että te vanhemmat olette myös eri ihmisiä kun olette perheen kesken. Se varmaan ahdistaa myös viatonta tyttöänne. Hankkikaa apua.

Joo ollaan eri ihmisiä varmasti perheen kesken. Olemme varmasti rennompia ja osoitamme rakkautta ja muitakin tunteita avoimemmin.

Tottakai semmoisesta tulee lapsi hulluksi? Ellei niin mistä sitten... Senverran on tullut ihmisiä tavattua että tiedän meidän olevan aivan normaaleita lajitovereita. Ei kumpikaan vanhemmista saa mitään kilareita jos joku muu perheenjäsen tekee jotain väärin tms. Mutta on se hienoa että jälleen kerran jollakulla on vastaukset valmiina =)

Jep, tiedän millaista tuo on mistä ap:kin kirjoittaa. Sekä väsymisen lapsen raivoamiseen että sen ettei kukaan ymmärrä.



Toivottavasti näiltä raivoavilta lapsilta selvitetään mahdolliset allergiat. Esikoisen ruokavalio "elää" ja yleensä ainakin kerran vuodessa hänelle tulee uusia sopimattomia ruokia mutta onneksi myös vanhat rupeavat sopimaan. Meidän esikoisella ruoka-aine allergiasta tuli tuonne 7v ikään ainoana oireena levottomuus ja järkyttävätraivarit ja kitinät. Sen jälkeen on oppinut myös itse sanomaan että on kurja olo ja toisinaan myös kurkkukipua kun on syönyt sopimatonta ruokaa.



Yksi pahimmista allergian aiheuttajista on tällä lapsella ollut E472C jota on esim. sinisessä keijussa. Jos lapsi syö sitä joka päivä on elämä yhtä raivoamista ja kitinää aamusta iltaan kotona (koulussa ja muuten kylässä jaksaa tsempata ja käyttäytyä paremmin). Muita sopimattomia on esim. kaneli, kardemumma, inkivääri, curry, kanamuna, vehnä, soija jne.



Myös hoitamaton astma ja refluksi voivat aiheuttaa kurjaa oloa. Samoin korvien ilmastoitumisongelmat jotka on hyvin kivuliaita.



Kannattaa ensimmäiseksi pyrkiä selvittämään onko raivoavalla lapsella jokin fyysinen vaiva jonka hoitaminen saattaa poistaa suuren osan raivoamisesta. Kyllähän meillä naisillakin on usein tapana huutaa herkemmin jos on PMS tai joitain muuta vaivaa...



Kovasti jaksamist ap:lle ja muille raivoajien vanhemmille.

Tässä ketjussa on tullut paljon neuvoja, hyviäkin.



Tässä vielä yksi: huutaminen on tapa herättää huomiota, joten hyvät kuulosuojaimet, vaikka radio-peltorit voivat säästää vanhempien hermoja.

Kun tietää, että huudon syy ei ole todellinen hätä, voi hyvillä mielin vaikka kuunnella hyvää musiikkia ja vaikka lauleskella samalla itsekseen. Se rauhoittaa, ei lasta mutta itseä.



Ravinnon lisäaineettomuudesta ei varmaan mitään haittaa ole. Se vaan ei ole ihan helppoa, jos lapsi on päivähoidossa einesruualla.



"Kasvatus" voi hyvinkin tarkoittaa rutiineja ja järjestelmällisyyttä. Hankalan lapsen kohdalla liioiteltuna, mikä merkitsee kotonakin tarkkaa ohjelmaa kuvilla avustettuna.

Päivähoidosta kotiin mennään täsmälleen samassa marssijärjestyksessä, hoitopaikan portilta kotiin on 947 askelta. Kotona tehdään kaikki minuuttiaikataulun mukaan tietyssä järjestyksessä, lautasella on ruoka oikeassa kohdassa, ei ole mitään ylimääräisiä virikkeitä (ei taustahälyä, ei tv auki, ei vääriä vaatteita, ei liikaa tavaraa...)

Voi tuntua vaikealta, mutta ei se jatkuva lapsen huudon kuunteleminenkaan helppoa ole.

tulee muistoja mieleen.



tyttöni oli aivan kamala, Ihanan kamala. Kauheen ihana.

Vilkas, iloinen, hauska, sanavalmis, nokkela, näppärä, vauhdikas, motorisesti taitava, silmä ja käden yhteistyö oli hienoa ja esim. oli hyvä piirtämään.

Jaksoi keskittyä tehtäviinsa hienosti ja tarkasti.



ja sitten.

Niin hiivatin vauhdikas, menevä, itsepäinen, jokaisesta aivan tavallisesta asiasta käytiin jumalatonta taistoa.



ja ihan taatusti lapsella oli rajat, rakkautta, aikaa, huomiota, hän oli ns. erittäin vaataiva lapsi.



3 vuotta nuorempi lapsi oli aivan erilainen, mutta jäi menevän ja vaativan isosiskon jalkoihin. Olin hyvin uupunut, hyvin usien.



Tiesinhän minä, että jotain on pielessä siinä lapsessa. Mutta minua vain pidettiin huonona kasvattajana, lasta kurittomana ja lepsusti kasvatettuna tai vaihtoehtoisesti liiallisessa kurissa ja rakkaudettomuudessa kasvatettuna.



Minun vika.



Miksi minua ei kukaan kehunut, kuinka ole kasvattamalla kasvattanut sen pienemmän niin rauhalliseksi, hyvän keskittymiskyvyn omaavaksi ym.

Mutta isomman olin kasvattamalla kasvattanut sellaseksi kuin hän oli, ihan oma vika.



Aikuisena esikoiseni itsekin tajusi, kun vaihtoi lapsuuskokemuksia ystävänsä kanssa. Siihen asti oli pitänyt minun kommenteja ilkeilynä ja loukkaantui aina.

Pitkän hakemisen jälkeen pääsi neuropsykologille, joka haastetteli minutkin.

Kun kerroin lapsuusajoista, neuropsykpologi, mies, totesi jotain siitä, että lapsi on todellakin ollut jakasamista ja voimavaroja vievä. etenkin, kun en itse koskaan saanut lapsen kasvatukseen apua tai tukea.



Mikä on lopputulos?

Lapsellani on ADHD. Aiva kuten isälläänkin. ja isän äidillä.



että se siitä huonosta kasvatuksesta ym. "oma vika" tai "tee näin ja tee noin.." ei toimi. Kun kaikki on kokeiltu. Kun terveen lapsen vanhempi jakaa neuvoja äidille, jonka lapsi ei ole ns. terve, se on -- loukkaavaa, koska ei tule muuta kuin tuomituksi.

ymmärtää/hyväksyä (varsinkin isovanhempien ja sukulaisten) että siinä sukulaislapsessa voi oikeasti olla jokin "vika".



Tuntuu että sen takia kaikki vähättelee näitä meidän ongelmia että eivät halua itse myöntää että lapsella on jokin ongelma, minusta taas olisi niin helpottavaa löytää tähän käytökseen jokin syy.



Monesti olen miettinyt sitäkin että mitä jos meidän seuraava lapsi on kehitysvammainen, niin että se näkyy ja kuuluu eikä jää kellekään epäselväksi, miten reagoi muut ihmiset sitten? tuleeko tukea ja apua vai pelästyvätkö vai vähätelläänkö sitäkin että ei tuo nyt niin kauheaa ole jos lapsesi ei koskaan opi puhumaan tai kävelemään tai syömään itse, se on vain kasvatuksesta kiinni...





ap

olen ADHD-lapsen äiti. Meidän mukula on vieraammille kuin enkeli, mutta on se koulussakin ehtinyt luontonsa näyttää.



Kuule ap pitäisikö sun yrittää saada vaikka perheneuvolaan ja psykologin juttusille aika ja neurolekurille käyntiä sitä kautta? Kyllähän toi minusta lievään Aspergeriinkin voisi viitata, mutta meillä on yhdistelmä dysfasia (kielen ymmärtämisen vaikeus) ja lievä ADHD.

Ihana kuulla että muillakin on lapsi joka ei saa mitään poikkeavuus diagnoosia yhtään mistään kun käyttäytyy normaaliakin normaalimmin kaikkien muiden seurassa paitsi äidin ja isän. Tosin oma äitini sai hieman käsitystä viime kesänä mitä meillä arki on kun olimme siellä pidemmän ajan. Joka ikisestä asiasta julmetunmoinen vääntö. Kuka saa kävellä edellä, kuka sitten; saako isi vai äiti ojentaa hammasharjan; annetaanko lelu hänelle oikealla vai vasemmalla kädellä jne. Ja näistä kun menee väärin lapsen mielestä tuli se 3-5 tuntia kestävä raivohuuto. Tosin siinä vaiheessa kun tyttäremme raivo laantui jo kahdessa tunnissa aloimme jo miehen kanssa juhlia, ehkä meillä sittenkin on toivoa. Nykyään raivoaa enää korkeintaan puoli tuntia. Ja ne kuvakortit... ei toimineet ei, sillä tyttö jäi vain niitä katsomaan ja alkoi sitten raivota että ne ovat väärässä järjestyksessä ja ne olisi pitänyt laittaa siihen järjestykseen miten hän halusi tehdä asiat. Tai sitten yritti aloittaa jonkun muistipelin niillä kun ei missään nimessä halua tehdä mitä pitäisi. ARGH! Ja meillä on lapsi vasta 3 vuotias mutta niin fiksu ettei sitä pysty huijaamaan millään. Lapsi vasta vaipoista päässyt ja äiti jo haaveilee lapsen muuttamisesta omilleen (sikäli kun oikein rankan päivän jälkeen jaksaa enää edes ajatella mitään)...



Tai noh, onhan meillä "diagnoosi": kaikki toitottavat että on ikätasoistaan paljon kehittyneempi. Joo, tosi kiva kun lapsi erottaa että äiti antaa oikella kädellä jutun kun lapsi haluaa että se ojennetaan vasurilla ja sitten raivotaan. Mikäs siinä jos on älykäs jos voisi opettaa hänelle juttuja ilman että otetaan joka asiasta raivareita. Tällä hetkellä tyttö suunnittelee kovasti lentokoneella lentämistä ulkomailla olevien sukulaisten luo. Hankkis viel rahatkin siihen niin voitais lähteäkin...

Ap kirjoitti että on taistellut seitsemän vuotta hankalan lapsen kanssa. En jaksa jokaisen idiootin ja kasvatuksenpuutteen selittäjän kommentteja lainailla; ne voi lukea tuolta viestiketjusta.



Joku sanomattoman vähälahjainen vastasi nukkumaanmeno-ongelmaan että ekana iltana lapsi huutaa pari tuntia, seuraavana puoli tuntia ja sitten alkaa nukkumaan... Mahtaa olla lapseton ihminen kun löytyy kaikki vastaukset? Entä sitten kun ensimmäisenä iltana lapsi huutaa 90 minuuttia; 15 minuutin jälkeen huulet sinertäen ja oksentaa senjälkeen. Lakanoiden vaihdon jälkeen lapsi sänkyyn ja (yllättäen) vanhempien huolestuttua ja jäätyä seuraamaan lasta hän nukahtaa siihen vanhempien läheisyyteen. Seuraavana iltana huutoa samalla kaavalla; oksennus tosin kahden tunnin jälkeen... Tätä "unikoulua" kesti KAKSI **TUN VIIKKOA!! ETTÄ TULE PERKELE MEILLE NEUVOMAAN KUINKA LAPSET ALKAA NUKKUMAAN KUN ANTAA "VÄHÄN" RAJOJA... Se ei ole ymmärtääkseni edes kovinkaan terveellistä jos lapsi saa itkukouristuksia?



Ja tiedoksi teille jotka luulette että kuria ei ole niin esikoinen on esimerkillisen kiltti, kohtelias ja kotonakin auttavainen. Pikkaisen laiskanpullea ehkä mutta se tulee isän geeneistä =)



Kuria on ollut ja jopa kuritusta; ei lyöden mutta tietää varmasti mikä on luunappi ja mistä kohtaa torppaa mennään pimeään kellariin. Mutta kun ei auta niin ei auta... Joskus joku neuvoi että jos aina väärin tehdessä sattuu perseelle niin joskus oppii... Olen aivan varma että kun on tilanne päällä lähtee tytöltä henki ennenkuin murtuu luonne.



Terveisin AP:n mies.



PS. Käy välillä lujille paisuhteellekin kun on "kamala" lapsi. Mutta aivan yhtäsuuren osan hän omistaa sydämestäni kuin muutkin lapseni

tuollaiset kakarat saatiin kuriin kun muutaman kerran annettiin tukkapöllyä tai piiskaa - loppui natinat.



Liian lepsu kasvatus ja lapsi ottanut vallan huushollissa.



Jos lapset käyttäytyy muualla kunnolla on kodin toimintamalleissa jotain mätää.



Yllättäkää ja punaltakaa niskavilloista ja kysykää vieläkö huutaa vai älyääkö lopettaa sen pompottamisen.



On lapsia joihin tehoaa puhe ja niit joita pitää kurittaa.