Helluntaiseurakunta/Vapaakirkko

Kysymys ei ole pelkästään ystävästä. Läheinen, joka pysyy vierelläni elämäni loppuun asti. Haluan myös, että hänellä on kaikki hyvin. Siksi "pakollinen" tilaisuus olikin lainausmerkeissä. Koen siis itse, että piirit velvoittavat osallistumaan, pitävät jäsenensä aktiivisina jne. Kenties ne ihmiset, jotka ovat kasvaneet uskovaisessa perheessä eivät näe asiassa ongelmaa? Muutos on varmaankin suurempi, jos ihminen ei ennen ole ollut uskovainen tai kukaan muukaan lähellä oleva. Kiitos sinulle, joka kerroit kielillä puhumisesta. Tuo kuulostaa enemmänkin kauniilta ja rauhoittavalta. Minun "pelkotilani" koskevat enemmänkin yhdessä koetta hurmoksellisuutta, mitä olen kuullut joissain tilaisuuksissa olevan. En ole tällaista tosin koskaan itse todistanut. -ap

vapaissa suunnissa sitä on enemmän, mutta se on siellä ihan terveissä rajoissa. Ylistetään Jumalaa, ja kun Pyhä Henki koskettaa, oikeasti tekee mieli ylistää Jumalaa. Ja siitäkin tulee ihan oikeasti todella hyvä olo. Jos itse saisit joskus kokea sen tunteen, niin tajuaisit, että se on upea juttu. Ihan turhaan pelkäät läheisesi puolesta. Ei hän sekoa eikä hänelle käy huonosti. Hänellä ei voisi olla paremmin asiat kuin nyt on.

minä olen ollut koko ikäni uskossa mutta en ole kyllä mitään joukkohurmosta koskaan nähnyt tai kokenut... millaistakohan sinä mahdat tarkoittaa?

tai Jumalan spontaania ylistämistä, jota vapaissa suunnissa joskus rukous- ja/tai ylistystilaisuuksissa voi ilmetä. Ei se mitään hallitsematonta hurmosta ole. Sielläkin on järjestys.

ihmisistä se on pelottavaa, hurmoksellista tai outoa, että joku nostaa vaikkapa kätensä ylös ylistääkseen Jumalaa. Mutta se taas puolestaan ei ole, että kurkkusuorana huudetaan ja käsiä nostellaan urheilukilpailuissa tai vaikkapa popkonsertissa? Minusta nämä elementit ovat ihan samat, mutta se kohde vaan on eri : Jumala, urheilujoukkua, muusikko...

Minä tulin uskoon agnostikkoperheen lapsena 10-vuotiaana, joten ihan ekaksi täytyy sanoa, että ei, ei sellaista kasvatusta olekaan joka ehkäisisi sellaista ihmistä joka kaipaa hengellisyyttä, etsimästä itselleen hengellistä yhteisöä...



Minusta tuli aikanaan juuri helluntailainen, ja vanhemmillani oli smanakaltaisia ennakkoluuloja kuin ap:llä, eli että sielläolisi jotain ihmeellistä hurmosmenoa ja että minun vahva omistautumiseni hengellisyydelle ei olisikaan täysin vapaaehtoista vaan jotain aivopesua. Näin ei kuitenkaan ollut. Kävin tilaisuuksissa, koska Jumala oli minulle tärkeintä elämässä, ja koska itse nautin uskonystävien seurasta. Ei koska joku olisi painostanut. Puhuin kyllä yksin rukoillessani kielillä mutta eisiihen mitään ihmeellistä hurmosta liity, se on kuin hiljaista meditaatiota jossa mielen ydin on aivan hiljaa ja katselee kuin ulkopuolisena sanoja joita tulee suusta.

ihmisistä se on pelottavaa, hurmoksellista tai outoa, että joku nostaa vaikkapa kätensä ylös ylistääkseen Jumalaa. Mutta se taas puolestaan ei ole, että kurkkusuorana huudetaan ja käsiä nostellaan urheilukilpailuissa tai vaikkapa popkonsertissa? Minusta nämä elementit ovat ihan samat, mutta se kohde vaan on eri : Jumala, urheilujoukkua, muusikko...

t. uskova

Kun aloin kiinnostua ensin ihan neutraalisti esim. Raamatun sisällöstä, niin vanhempani repivät _kirjaston_ Raamatun. Tämä siis lukiossa.

Miksi miehesi ei saisi käydä tilaisuuksissa? Viekö liikaa aikaa perheeltä?

Hurmoksellisuudesta: etkö ole koskaan kokenut täysivaltaista ihastumista esim. taiteesta, musiikista, luonnosta, auringonnoususta? Jotkut kokevat kauneutta suhteessa Jumalaan tai lämpimän rakkauden kokemuksen, mielesäni voi verrata syvään onneen kauneuden edessä (ainakin itselläni). Kielillä puhumista ei itselläni ole, mutta ne tuttavistani joilla on, ovat ihan täysijärkisiä puhuessaan kielilläkin.

Miksi pelkäät yhdessä koettua hurmoksellisuutta? Mitä ajattelet sellaisen kokemuksen sisältävän?

Mitkä piirit velvoittavat osallistumaan? Onko miehesi luvannut vetää esim. raamattupiiriä?

Kysymys ei ole pelkästään ystävästä. Läheinen, joka pysyy vierelläni elämäni loppuun asti. Haluan myös, että hänellä on kaikki hyvin. Siksi "pakollinen" tilaisuus olikin lainausmerkeissä. Koen siis itse, että piirit velvoittavat osallistumaan, pitävät jäsenensä aktiivisina jne.

Kenties ne ihmiset, jotka ovat kasvaneet uskovaisessa perheessä eivät näe asiassa ongelmaa? Muutos on varmaankin suurempi, jos ihminen ei ennen ole ollut uskovainen tai kukaan muukaan lähellä oleva.

Kiitos sinulle, joka kerroit kielillä puhumisesta. Tuo kuulostaa enemmänkin kauniilta ja rauhoittavalta. Minun "pelkotilani" koskevat enemmänkin yhdessä koetta hurmoksellisuutta, mitä olen kuullut joissain tilaisuuksissa olevan. En ole tällaista tosin koskaan itse todistanut.

-ap

Niin, juuri näitä piirteitä tarkoitan nro 24. Anteeksi, kun en käytä oikeita termejä. Kenties olen katsonut liikaa varoittelevia dokumentteja siitä, mihin ryhmäpaine uskonnollisessa yhteisössä voi johtaa. Esim. Kansan Temppelin joukkoitsemurha. Onneksi kysymyksessä ei mikään tällainen lahko. Tältä kantilta katsottuna kristinuskon eri liikkeet turvallisempia. Tosin monia ihmisiä, kuten itseänikin, pelottaa uusi ja vieras, selittämätön.



Yleensähän monet uskovaiset hieman eristävät itsensä. Ehkä tahtomattaan. Tarkoitin piireillä yleisesti uskonnollisia piirejä (lähiseurakuntaa), jotka ovat rekrytoimassa joka paikkaan ja tapahtumaan.



Uskon kyllä, että toisilla ihmisillä on suurempi tarve hengellisyyteen kuin toisilla. Ymmärrän myös mieltä eheyttävän vaikutuksen, jos elämässä kohtaa murheita. Ongelma lieneekin (minulla) siinä, että omasta mielestäni

näihin suuntiin kuuluu juuri liikaa karismaattisuutta/hurmoksellisuutta.



Itse ei tulisi mieleenkään polttaa kenenkään pyhää kirjaa. Kurjia kokemuksia sinulla nro 28. Kyllä, lumoudun musiikista/taiteesta ja minusta ei ole outoa, jos ihannoidaan muusikkoa, jääkiekkojoukkuetta. Itselläni on vain kuva, että Jumalan ylistämisessä ns. "ammutaan yli", seotaan. Ja harvahan toisaalta pitää esim. muusikoita oikeasti jumalina, kaiken luojina, elämän suuntaviivojen antajana.



Heh, kyseessä ei ole lasteni isä/mieheni. Onneksi!

Miten seotaan esim. ylistyksessä? Mitä luulet sen olevan?

Kuinka monta joukkuitsemurhaa on Suomessa tehty missä tahansa uskonnollisissa piireissä? Kuinka monta seurakuntaa Suomessa on?

Mitä pahaa on siinä, että viettää aikaansa sellaisissa taphtumissa ja sellaisten ihmisten kanssa, joista pitää?

Niin, juuri näitä piirteitä tarkoitan nro 24. Anteeksi, kun en käytä oikeita termejä. Kenties olen katsonut liikaa varoittelevia dokumentteja siitä, mihin ryhmäpaine uskonnollisessa yhteisössä voi johtaa. Esim. Kansan Temppelin joukkoitsemurha. Onneksi kysymyksessä ei mikään tällainen lahko. Tältä kantilta katsottuna kristinuskon eri liikkeet turvallisempia. Tosin monia ihmisiä, kuten itseänikin, pelottaa uusi ja vieras, selittämätön.

Yleensähän monet uskovaiset hieman eristävät itsensä. Ehkä tahtomattaan. Tarkoitin piireillä yleisesti uskonnollisia piirejä (lähiseurakuntaa), jotka ovat rekrytoimassa joka paikkaan ja tapahtumaan.

Uskon kyllä, että toisilla ihmisillä on suurempi tarve hengellisyyteen kuin toisilla. Ymmärrän myös mieltä eheyttävän vaikutuksen, jos elämässä kohtaa murheita. Ongelma lieneekin (minulla) siinä, että omasta mielestäni

näihin suuntiin kuuluu juuri liikaa karismaattisuutta/hurmoksellisuutta.

Itse ei tulisi mieleenkään polttaa kenenkään pyhää kirjaa. Kurjia kokemuksia sinulla nro 28. Kyllä, lumoudun musiikista/taiteesta ja minusta ei ole outoa, jos ihannoidaan muusikkoa, jääkiekkojoukkuetta. Itselläni on vain kuva, että Jumalan ylistämisessä ns. "ammutaan yli", seotaan. Ja harvahan toisaalta pitää esim. muusikoita oikeasti jumalina, kaiken luojina, elämän suuntaviivojen antajana.

Heh, kyseessä ei ole lasteni isä/mieheni. Onneksi!

Viestini loppuosa katosi johonkin...?



Minun piti vielä kiittää keskustelijoita siitä, että kerroitte omista kokemuksistanne avoimesti. Enää asia ei huoleta minua aivan yhtä paljon. Ehkä kaipaisin vielä jonkun sellaisen kokemuksen, jonka läheinen kääntynyt uskoon ja miten itse on asian selvittänyt itselleen/hyväksynyt uuden tilanteen.



Lisäksi olen yllättynyt, että keskustelu oli niin asiallista (ja vielä tähän aikaan yöstä). ;D

Kyllä ne ennakkoluulot varmaan paljon ovat ovat siitä kiinni ettei ole tarkkaa tietoa tuosta porukasta. Mene ihmeessä ystäväsi mukaan sinne, niin huomaat että ovat luultavasti ihan normaaleja ihmisiä. Tosin yksittäisiä hörhöjä luultavasti löytyy monesta yhteisöstä ja sellainen saattaa pilata koko yhteisön. Kokemusta on tuollaisesta jossa mielenterveysonjelmainen pääsi yhdistyksen pomoksi ja heti kättelyssä kävi haukkumassa mm. seurakuntien papit :(.

yksi läheinen ystäväni tuli seurustelukumppanin taholta käännytetyksi helluntailaisuuteen. Ja hän kyllä muuttui aika ikävään suuntaan - varsinkin elämänarvot muuttuivat kovin vanhakantaisiksi, esim. yhteisen ystävämme homoseksuaalisuudesta hän totesi, että ystävän pitäisi lukea Raamattua löytääkseen tie ulos homoudesta.



Ystäväni kyllä luopui helluntailaisuudestaan, kun suhdekin päättyi. Ja kävi ilmi, että seurustelukumppani oli ollut dominoiva ja painostava. Ystäväni ei ollut uskovaiskautenaan oma itsensä, näin koki itse jälkeenpäin.

mutta jos se iloisuus, mitä ennen oli, tuli jostain bailaamisesta tai vastaavasta pinnallisesta, niin on ymmärrettävää, että hän on vakavampi kuin silloin. Hän ottaa elämän tosissaan. Tämä oli vain arvaukseni.

Mitäköhän "bailaamisella" tarkoitetaan tässä yhteydessä? Mietin vaan, että millä perusteella esimerkiksi bändien keikoilla käyminen on pinnallista? Musiikki on yksi taiteenlaji - onko taide pinnallista? Tai miksi illanvietto ystävien kanssa olisi pinnallista? Tai se, jos menee vaikka tanssimaan? Eihän tanssiminen toki kovin "syvällistäkään" ole, mutta miten se oikeastaan eroaa vaikka siitä, että menee vaikka lenkille tai ohjattuun liikuntaan? Vai onko liikunta tai yleensä uskontoon liittymättömät harrastukset pinnallista toimintaa?

Ryhmäliikunnassakin voi tulla hurmosta,jolloin "ylistys" menee väärään paikkaan,tai jumpan voi kokea liian seksistisenä,joloin voi tulla syntisiä ajatuksia.

Poulaarimusiikissa puhutaan maallisesta(seksi,pettäminen,raha),jolloin Jumalan ylistykselle ei jää tilaa. Viihde harvoin on tehty myöskään Jumalan antamilla lahjoilla Jumalan kunniaksi,joten ei sellaista sovi tukea.

Yleensä ihminen ajautuu lihallisiin heikkouksiin liian helposti,joten siksikin on parempi välttää houkutuksia kokonaan.. Jotenkin näin tämä meni...

Mene joskus mukaan tilaisuuteen.,lähde pois jos tuntuu pahalta. Itse olen maallikkona käynyt vapiksen tapahtumissa.En koe omakseni ylistystä,mutta kaikki siellä on vapaaehtoista.

Mä en nyt jaksanut lukea ees ketjua loppuun koska mua rupes ärsyttään toi sun jankkaus.Mun ystävä sekos koiriin.Kaikenmaailman koirakilpailuja,agilityjä, totoa, ym viikot ympäriinsä????Pitäiskö mun nyt itkee tällä palstalla että voivoi kun se mun kaveri nyt vaan on koiransa kanssa???

Toinen kaveri alko treenaan salilla...kaikki viikot SALIA, OHJELMIA,JUMPPIA,MITÄ LIE...VOIVOI NYT MUT ON HYLÄTTY...BAAUAHAHAHHAAA!kUULE KOITA YMMÄRTÄÄ, SUN YSTÄVÄ ON ONNELLINEN.hÄN ON ITSE VALINNUT OMAN ELÄMÄNSÄ ARVOT, MIKSI SE ON SULLE NIIN ONGELMA??hÄN KUULOSTAA KUITENKIN ONNELLISELTA JA TASAPAINOISELTA?Miksi sinä mustamaalaat häntä??Mietipä sitä??

Mutta mieheni on kotoisin Helluntaikirkon piiristä. Hänen perheensä on hyvin uskovainen edelleen, mies itse irtautui murrosiässä. Koko perhe on hyvin mukava, uskovaisuutta ei huomaa oikeasti mitenkään muuten kuin parina uskonnollisena tauluna seinällä ja raamattu taitaa löytyä kirjahyllystä. Mitään käännytystä tai uskovaisjuttuja en ole heidän suustaan kuullut, vaikka kuulemma ovat vakaasti uskossa edelleen.



Miehen siskot käyvät seurakunnassa, vanhemmista en tiedä, ennen he ainakin kävivät. Ihan normaalia porukkaa, en todellakaan uskoisi uskovaisiksi helposti ellen tietäisi.



Itse olen tiukasti ateisti, ja luokittelen kaikki uskovaiset enemmän tai vähemmän hihhuleiksi.

Ryhmäliikunnassakin voi tulla hurmosta,jolloin "ylistys" menee väärään paikkaan,tai jumpan voi kokea liian seksistisenä,joloin voi tulla syntisiä ajatuksia.

Poulaarimusiikissa puhutaan maallisesta(seksi,pettäminen,raha),jolloin Jumalan ylistykselle ei jää tilaa. Viihde harvoin on tehty myöskään Jumalan antamilla lahjoilla Jumalan kunniaksi,joten ei sellaista sovi tukea.

Yleensä ihminen ajautuu lihallisiin heikkouksiin liian helposti,joten siksikin on parempi välttää houkutuksia kokonaan.. Jotenkin näin tämä meni...

Mene joskus mukaan tilaisuuteen.,lähde pois jos tuntuu pahalta. Itse olen maallikkona käynyt vapiksen tapahtumissa.En koe omakseni ylistystä,mutta kaikki siellä on vapaaehtoista.

Tämä juuri kuulostaa hälyttävältä: Mitään ei saisi tehdä, mikä ei liity uskontoon, seksikielteisyys, käsitys seksuaalisuudesta vahingollisena ja pahana... Taide nähdään pahana, jos se ei ylistä Jumalaa vaan esimerkiksi käsittelee muita elämän osa-alueita. Kuulostaa kauhean ahdistuneelta ja ahdasmieliseltä!

Mitä muuten tarkoitat, että jumpan voi kokea seksistisenä? Tiedätkö edes, mitä kyseinen sana tarkoittaa? Vinkki: se EI tarkoita samaa kuin seksuaalinen.

Ryhmäliikunnassakin voi tulla hurmosta,jolloin "ylistys" menee väärään paikkaan

Ja tästä tuli mieleen, että onko siis syntiä/väärin/paha iloita ja innostua elämässä asioista, jotka eivät suoranaisesti liity uskontoon? Kuulostaa ihan kamalalta! Kuulostaa siltä kuin elämänilo olisi kokonaan poissa. Ja sitten sitä puuttuvaa elämäniloa haetaan uskonnollisesta hurmoksesta, joka vedetään överiksi sen vuoksi, että jostainhan niitä ilon aiheita ja elämyksiä pitää saada :/

Tämä hurmostila ja tiukat säännöt, apua...

Ryhmäliikunnassakin voi tulla hurmosta,jolloin "ylistys" menee väärään paikkaan,tai jumpan voi kokea liian seksistisenä,joloin voi tulla syntisiä ajatuksia.

Poulaarimusiikissa puhutaan maallisesta(seksi,pettäminen,raha),jolloin Jumalan ylistykselle ei jää tilaa. Viihde harvoin on tehty myöskään Jumalan antamilla lahjoilla Jumalan kunniaksi,joten ei sellaista sovi tukea.

Yleensä ihminen ajautuu lihallisiin heikkouksiin liian helposti,joten siksikin on parempi välttää houkutuksia kokonaan.. Jotenkin näin tämä meni...

Mene joskus mukaan tilaisuuteen.,lähde pois jos tuntuu pahalta. Itse olen maallikkona käynyt vapiksen tapahtumissa.En koe omakseni ylistystä,mutta kaikki siellä on vapaaehtoista.

Tämä kuulostaa erittäin vanhanaikaiselta ajattelumallilta, enkä usko läheiseni ajattelevan näin. Lisäksi vieroittaa edelleen "normaalista" elämästä.

Myönnän, että osa ajatuksistani kenties johtuu ennakkoluuloista. Minua ei kuitenkaan rohkaise esim. netissä esiteltävät: profetoiminen, parantaminen, "henkien erottamisen lahja" jne. Näistä haluaisin myös selvennöstä. Aikaisemmat viestit kielilläpuhumisesta selvensivät asiaa, eikä se enää kuulosta pelottavalta. Toisaalta "kielten selittämisen lahja" toisten puheista saa minut vähän varpailleen.

Yleensäkin minusta uskonto on jokaisen yksityisasia. Ehkä tässä häiritsee "evankelioiminen/käännyttäminen", jota myös läheiseni harrastaa. Ei tosin minua kohtaan.

Ja nro:lle 36. :D Viestisi oli hauska, mutta osittain oikeassa. Minusta kaikenlainen fanaattisuus on hieman pelottavaa. Mielummin soisin tosin, että edellä mainitut TOTO tai sali olisivat läheiseni kiinnostuksen kohteita. Enkä mustamaalaa häntä kenellekään "oikeassa elämässä". Siksi koenkin, että voin asiasta rehellisesti puhua vain täälä.

Jos joku "uskaltaisi" kertoa lisää näistä armolahjoista, niin olisin kiitollinen.

Kyllä se on nyt vaan niin että päässä viiraa jos todella luulee puhuvansa kielillä. Siansaksaa se on.