Miksi uskovaiset eivät luo hätkähdyttävää, rohkeaa, omaäänistä taidetta?

Ei tule mieleen yhtään kristittyä uskovaista (esim. lestadiolaista, helluntailaista) suomalaista aikamme vahvaa taiteilijaa (kuvataiteilijaa, kirjailijaa, säveltäjää, rock-muusikkoa,...), joka loisi hätkähdyttävää, omaperäistä, rohkeaa ja ihan oikeasti ravisuttavaa ja merkityksellistä, aikaamme ja mm. sen todellisia ongelmia kriittisesti peilaavaa taidetta. Mistäköhän tämä johtuu? Sulkeeko uskovaisuus pois rohkeuden, halun ja/tai kyvyn tuottaa rajoja rikkovaa, innovatiivista ja hämmentävää taidetta, vai mistä tässä ilmiössä on kysymys? Uskovaisuus ja syvä uskonnollisuus (ainakin fundamentaalinen sellainen) näyttäisi siis rajoittavan ihmisen toimintaa taiteellisen luomisen vinkkelistä, eli vaikka henkilöllä olisi periaatteessa merkittäviäkin taiteellisia lahjoja, ne suuntautunevat uskovaisella henkilöllä konservatiivisesti ja yllätyksettömästi, eli ko. henkilön lahjat menevät tavallaan täysin hukkaan. Eikö tämä ole sääli ja rajoita ihmisen elämää, kun yksi mahdollisuus ja osa-alue elämässä näin rajaantuu raa'asti pois?