Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kamala tilanne seksiin liittyen.
24.05.2012 |
En halua miestäni, mietin pettämistä ja sitä, voinko elää loppuelämäni puutteellisen seksielämän kanssa, ja onko tämä mitenkään järjellinen syy edes miettiä eroa.
Tilanne (pitkä vuodatus, toivottavasti jaksatte lukea): olemme olleet yhdessä 13 vuotta, muutaman siitä naimisissa. En tavatessamme ollut mitenkään hirveän rakastunut mieheeni, enkä tuntenut häntä kohtaan sellaista "rakastuneen himoa". Hän oli valtavan ihastunut minuun ja jotenkin ajauduimme suhteeseen. Meillä oli suhteen alussa varsin hyvä seksielämä; tunteen paloa paikkasi se, että mieheni oli minua paljon kokeneempi ja osasi kaikki mahdolliset temput ym. Aiemmin olin siis seurustellut ja sekstaillut lähinnä perus nosto-pisto-ravistus -tyyppisten äijien kanssa ja tämän miehen kanssa seksi oli parasta ikinä.
Seksielämämme alkoi kuitenkin väljähtyä jo vuosia sitten. Ensin siksi että olimme niin uupuneita erilaisten meitä kohdanneiden vastoinkäymisten takia, myöhemmin siksi, että, kuten nyt jälkeenpäin ymmärrän, syömäni e-pillerit veiät haluni aika totaalisesti.
Nyt n. vuosi sitten lopetin pillerit ja löysin seksuaalisuuteni uudestaan. Ihana tunne! Mutta. Seksielämä ei ota toipuakseen.
Olen huomannut, että minun ja mieheni välillä ei ole seksuaalista kemiaa. Seksiä on pari kertaa kuussa, mutta se on ainakin minulle epätyydyttävää. En pysty kiihottumaan miehestäni, mistä seuraa se, että orgasmin saaminen on tosi vaikeaa. Saan vain kun mies antaa suuseksiä, mutta siinäkin kestän aika kauan. Ja se taas saa aikaan sen, että en halua sitä joka kerta. Jos aina tuntuu siltä että "mies joutuu töihin" niin alan kokea paineita saada ja siitä menee sitten se viimeinenkin kiihotus. Esim. käsin hyväilemällä en saa enkä edes oikein kiihotu. Mietin, johtuuko tämä siitä, että joudun siinä olemaan lähellä miestäni eri tavalla kuin suuseksissä, jossa mies häärää alapäässä ja itse voin sulkea silmät ja fantasioida rauhassa.
Tilanne on luisunut siihen, että yleensä minä teen miehelle kaikkea kivaa, sitten yhdyntä ja mies saa. Pitkien, hyvin vähäseksisten kausien jälkeen olen iloinen että seksiä on, mutta viime aikoina on alkanut ahdistaa intohimon ja todellisen nautinnon puute. Haluan aidosti lähinnä ovulaation aikoihin ja silloinkin huuma kestää vain hetken ja loppuvaiheessa saatan miettiä suurin piirtein kauppalistaa. Miehestä on alkanut tulla koko ajan itsekkäämpi tässä asiassa. Sanoo, jos asiasta puhun, että antaisi mielellään suuseksiä useammin mutta melkein aina hänelle kelpaa tuo 50-luvun malli eli se että vain hän nauttii. Minun syytäni tämä on sikäli, että seksin aikana yritän esittää kiihottunutta, osin itsenikin takia (ei se omaakaan fiilistä kohenna jos makaa kuin lahna). Mitään älytöntä showta en toki vedä ja jotenkin vähän ahdistaa että mies ei tajua.
Tämä lisääntynyt itsekkyys liittyy siihenkin, että miehellä oli suhteen alussa todella vaikeaa saada orgasmia. Ei ole saanut, muuten kuin käteen vetämällä, muuten kuin minun kanssani (tiedän että tämä on totta). Erektio ei ole ongelma, eikä kiihottuminen. Tilanne on koko ajan parantunut (töitä on tehty, pakotin mm. miehen eräänlaiseen lyhytterapiaan joka auttoi ja toki olen itsekin nähnyt asian eteen paljon vaivaa) niin että nykyään mies saa melkein joka kerta myös yhdynnässä. Tämä toisaalta vain vähentää omaa nautintoani, tuntuu että miehen saamisesta on tullut "projekti". Mies saa yhdynnässä vain jos minä olen päällä. Silloin kun mies ei saanut, tuntui että hänelle koko seksin idea oli naisen miellyttäminen. Olen toki iloinen hänen puolestaan, mutta tuntuu että motivaatio muuhun kuin omaan saamiseen on hänellä vähentynyt aika lailla.
Olen yrittänyt puhua tästä miehelle, ehdottaa erilaista piristystä ym. mutta keskustelut eivät ole ottaneet oikein tulta alleen. Olen siinä mielessä hiukan estoinen että toivoisin että mies tekisi tässä aloitteen, kävisi vaikka ostamassa jonkin filmin tms. Olen joskus yrittänyt jotain "rietastelua" mutta kun vastaanotto ei ole ollut kovin aidosti innostunut niin se on lannistanut aika lailla.
Olen miettinyt, että minun pitäisi, vuosien mieheen ja miehen ongelmiin keskittymisen jälkeen vain heittäytyä itsekkääksi. Olen tätä yrittänytkin mutta se ei tunnu luontevalta, en osaa nauttia kun mietin onkohan miehelläkin nyt kivaa jne.
Pahoittelut pitkästä selityksestä. Kaipaan kuitenkin kipeästi neuvoja. En jotenkin saa tätä itse paremmaksi.Meillä on kaikki muuten ok. Olemme todella erilaisia ihmisiä, enkä koe suurta henkistä yhteyttä mieheen mutta rakastan kuitenkin. Ikäni takia lasten hankkiminen on asia josta pitäisi tehdä päätöksiä nyt, mutta epäröin, sillä en halua tehdä lapsia suhteeseen jonka tulevaisuudesta en ole varma.
Mietin tosissani pettämistä, vaikka se kamalalta tuntuukin. Haluaisin tietää, onko vika minussa, osaanko nauttia jonkun muun kanssa, sellaisen joka todella sytyttää minut. Ja niin kauhee kuin se onkin (tunnen todella syyllisyyttä näistä ajatuksista) haluaisin seksiä jossa tiedän miehen saaavan, ja jossa voisin keskittyä hyvällä omalla tunnolla itseeni. Muistan sinkkuajoilta miten ihanalta tuntui todella haluta toista niin että teki mieli repiä vaatteet päältä ja haluaisin kokea sen vielä joskus.
Kommentit (49)
mitä mieltä olette pettämisajatuksistani? Olisiko mielestänne aivan totaalisen moraalitonta tässä tapauksessa, jos siis joku sellainen ihminen tulisi vastaan? Toisaalta tuntuu että olisin kamala ihminen jos niin tekisin, toisaalta taas, ehkä se auttaisi tekemään niitä, yhden vastajan peräänkuuluttamattomia päätöksiä siitä mitä oikeasti haluan ja mikä on tärkeää. Ja lisäksi koen jotenkin että ehkä minulla olisi, panostettuani vuosia miehen saamisasiaan omankin nautintoni kustannuksella, oikeuskin siihen. Mies on kuitenkin itsekin sanonut olevansa kiitollinen siitä että olen todella panostanut tähän, ja ettei olisi omin avuin (ei siis todellakaan ole sellainen ihminen joka osaisi tai haluaisi pohtia omia tunteitaan, lapsuuden traumoja ym.) pystynyt ratkomaan ongelmiaan, jotka siis tuossa asiassa ovat olleet nimenomaan henkisellä puolella.
Mietin joskus myös,pettääkö mieheni. On reissussa useita päiviä kuukaudessa ja tilaisuuksia olisi yllin kyllin. En tiedä yritänkö vain etsiä lupaa omille ajatuksilleni. Ehkä.
Ero tuntuu todella vaikealta ajatukselta, jo siksikin, että ikäni takia lasten saaminen saattaa jäädä kokonaan toteutumatta jos nyt lähden etsimään onneani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjoituksesi oli hyvä ja asiallinen ja osaat miettiä asiaa hyvin. Minulle tuli mieleen, ettätettekö muita asioita yleensäkin yhdessä? Yhdessä tekeminen, puuhailun lomassa annetut pienet hyväilyt (suukot, halaus, lähellä olo) ilman, että ajatellaan sitä mihin se päätyy tai että sii ole tarkoitus edetä mihinkään, lomat ilman tarkoitusperiä auttoivat samanankaltaiseen tilanteeseen meillä.
on meillä kosketusta ja hellyyttäkin. Olen itse sellainen tunteellinen ja kosketteleva ihminen. Ja sanotaan myös usein ääneen, että rakastetaan.
Henkisellä puolella on kyllä joitain ongelmia. Olemme, kuten sanottu, hyvin erilaisia ja henkinen yhteys on vähän niin ja näin. Minä olen pohtiva, kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä ym. ja mies taas on sellainen perusmies, kiinnostuksen kohteet on ennemminkin lätkää ja nyrkkeilyä. Emme juurikaan keskustele syvällisistä asioista, koska ne asiat mitkä kiinnostaa miestä on niin spesifejä (tyyliin joku tietty urheilulaji, tekniikka tm. asia josta en yksinkertaisesti tiedä mitään), ja ne jotka kiinostaa minua eivät juurikaan kiinnosta miestä emmekä pysty käymään niistä tasaveroista keskustelua koska olen näiden kysymysten pohtimisessa niin paljon "edellä" miestä.
Joskus ajattelin että tämä on ongelma, sitten tulin kuitenkin siihen lopputulokseen että on ihan ok olla erillisiä yksilöitä, joilla on omatkin elämänsä. Joskus toki tökkii kun esim. lomillakin mies juoruaa puhelimessa kavereidensa kanssa eikä jaksa kiinnostua minusta juurikaan. Itse yritän tulla vastaan, esim. viime lomalla kävimme pelaamassa futista vaikka en siitä tajuakaan mitään, lähdin kuitenkin että miehelläkin olisi kivaa tekemistä. Samoin joskus tuntuu että kanssani keskustelu on miehelle lähinnä rasite, eikä muutenkaan usein oikein innostu mistään tekemisestä mitä ehdotan. Arjessa tyydytän keskustelu- ja analysointitarpeet naisystävieni kanssa.
Nyttemmin on alkanut tuntua, että kaipaan tässäkin asiassa enemmän yhteyttä mieheen. Luulen, että juuri tuo seksielämään liittyvä yhteyskatkos on projisoitunut tähänkin asiaan. Toisaalta se tietysti myös pahentaa asiaa, kun tämä perusmies ei kertakaikkiaan suostu keskustelemaan; keskustelu on lähinnä minun monologia, johon mies vastailee yhdellä sanalla pyydettäessä tai ei kommentoi mitään. Tuossa saamisjutussa näistä minun luennoistani oli kyllä apuakin, sillä mies oli niiden seurauksena oivaltanut asioita (tunnusti tämän kerran kännissä).
Pitkä vastaus lyhyeen kysymykseen. Tuntuu vaan hyvältä purkaa asioita ja kuulla ajatuksianne. Av:lla on joskus aika kauhea meininki, mutta olen monesti nähnyt myös paljon hyviä keskusteluja joista ketjujen ap:t ovat varmaan saaneet apua.
ap
Ihan vaan yhden avioeron kokeneena en suosittele suhteessa pysymistä vaan sen tähden, että voit tehdä lapset. Todennäköisesti olet samassa tilanteessa, kun alun vauva-huuma helpottaa ja perheen arjen pyörityksen keskellä kaipaisit edelleen sitä intohimoa ja vetoa omaan mieheesi. Perhe elämä on yhtä H...ä "väärän" ihmisen kanssa. En sano, että miehesi olisi sulle väärä ihminen ja toisaalta vaikea toisen on yleensäkään tietää sun tunteistasi mutta itse elin tuollaisessa tilanteessa ja yritin vääntää sitä perhe-elämää sitten väkisin eteenpäin. Luovutin ja erosin- mikä ei ole ihanteellista lapselle, mutta olemme saaneet yhteishuoltajuuden toimimaan ja ex- mies on tahollaan uusissa naimisissa onnellisesti ja minulla on uusi kumppani, jonka kanssa kemiat toimii, seksi on todella hyvää ja intohimoa on tallella, suhdetta takana 4- vuotta. Pikkulapsivaihe on haastava myös pareille, jotka ovat "onnellisia". Jos et halua miehesi läheisyyttä, miltä tuo vähän kyllä kuulostaa, mielestäni rakkaus alkaa olla tieytllä tavalla mennyttä kuitenkin. Mutta se on vaan mun mielipide, vain sinä voit tietää millaisessa suhteessa haluat olla ja elää.
Samoin joskus tuntuu että kanssani keskustelu on miehelle lähinnä rasite, eikä muutenkaan usein oikein innostu mistään tekemisestä mitä ehdotan. Arjessa tyydytän keskustelu- ja analysointitarpeet naisystävieni kanssa.
No rasitehan siitä tulee, koska miehen mielestä kaikki olennainen on jo kertaalleen keskusteltu. Ainoa vaihtoehto on löytää joku paskanjauhamisesta tykkäävä (eli ulkomaalainen) mies.
Itsellä osin sama tilanne, voisit olla vaikka vaimoni paitsi että hän ei osaa suomea, ja me emme yleensä harjoita sukupuolisia toimintoja.
Monetkin viisikymppiset kolleganaiset ihan viime aikoina ovat lasten kasvettua muuttaneet erilleen miehistään mutta pitävät silti yhteyttä. Ehkä tästä trendistä löytyisi apua, ei kyllästy ihan yhtä pahasti. Koska uskon, että kaikkeen kyllästyy ennen pitkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herää kysymys kuinka on päätynyt yhteen ihmisen kanssa jonka vartaloa ei pidä viehättävänä tai tunne henkistä yhteenkuuluvuutta?
Meillä tilanne, jossa paljon samoja piirteitä. Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä pian 15 vuotta. Meidän suhde ei ole alun alkaenkaan perustunut kiihkeään intohimoon vaan ennemmin ystävyyteen ja kumppanuuteen. Seksielämä oli silti kauan ihan hyvää ja tyydyttävää. Erinäisitä syistä johtuen (mies työnarkomaani, lasten ja kodin hoito jäi kokonaan mulle) olemme kuitenkin viime vuosina vieraantuneet toisistamme. Olimme jo kauan olleet ihastuneet toisiimme erään työkaverini kanssa ja noin vuosi sitten aloitimme seksisuhteen. Tämä on johtanut oman miehen kanssa yhä pahempiin ongelmiin makuuhuoneessa. Oma mies tuntuu väärältä joka tavalla: tuoksu, tuntu, ulkonäkö. Salasuhteessa seksi on aivan ihanaa. Nautin suunnattomasti, saan aina, tuntuu mahtavalta himoita toista, samoin ihan vaan lähellä oleminen. Olen kuitenkin lopettelemassa sivusuhdetta johtuen juuri siitä, että se on vain pahentanut tilannetta kotona, ei todellakaan korjannut sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan vaan yhden avioeron kokeneena en suosittele suhteessa pysymistä vaan sen tähden, että voit tehdä lapset. Todennäköisesti olet samassa tilanteessa, kun alun vauva-huuma helpottaa ja perheen arjen pyörityksen keskellä kaipaisit edelleen sitä intohimoa ja vetoa omaan mieheesi. Perhe elämä on yhtä H...ä "väärän" ihmisen kanssa. En sano, että miehesi olisi sulle väärä ihminen ja toisaalta vaikea toisen on yleensäkään tietää sun tunteistasi mutta itse elin tuollaisessa tilanteessa ja yritin vääntää sitä perhe-elämää sitten väkisin eteenpäin. Luovutin ja erosin- mikä ei ole ihanteellista lapselle, mutta olemme saaneet yhteishuoltajuuden toimimaan ja ex- mies on tahollaan uusissa naimisissa onnellisesti ja minulla on uusi kumppani, jonka kanssa kemiat toimii, seksi on todella hyvää ja intohimoa on tallella, suhdetta takana 4- vuotta. Pikkulapsivaihe on haastava myös pareille, jotka ovat "onnellisia". Jos et halua miehesi läheisyyttä, miltä tuo vähän kyllä kuulostaa, mielestäni rakkaus alkaa olla tieytllä tavalla mennyttä kuitenkin. Mutta se on vaan mun mielipide, vain sinä voit tietää millaisessa suhteessa haluat olla ja elää.
Tässä sinulle ajattelemisen aihetta. Itse olen kokenut saman, kuin vastaaja, erosta on vain vähän lyhyempi aika. Vastaaja kirjoitti täydellisesti kaiken, mitä minäkin ajattelin tätä ketjua lukiessani.
Herää kysymys kuinka on päätynyt yhteen ihmisen kanssa jonka vartaloa ei pidä viehättävänä tai tunne henkistä yhteenkuuluvuutta?
kerroin siitä jo aloituksessani.Ihan hyvä kysymys toki ja näin jälkeenpäin sanottuna, ei olisi ehkä pitänyt. Jotenkin vain ajauduin tuohon suhteeseen. Olin nuori, hölmö ja tarvitsin kai jonkun. Tyhmää oli ottaa vain joku joka tykkäsi kauheasti minusta, vaikka ottajia olisi ollut. Minulla oli aivan valtavan huono itsetunto nuorena ja taustalla aika vaikeita kokemuksia, se varmaan selittää huonoja valintojani.
Aargh, olen tosi solmussa. Toisaalta kyllä rakastan miestä ja ei seksiin liittyvä läheisyys tuntuu ihan hyvältä, on ihana kölliä aamuisin toisen kainalossa. Voin helposti kuvitella meidät yhdessä vielä vanhana. Sitten taas toisaalta on tämä etäisyys, joka tuntuu niin sängyssä kuin sen ulkopuolellakin.
Pelkään, että ajaudun pettämään. En tiedä auttaako se yhtään mitään mutta heikkoina hetkinä tuntuu että on saatava edes jotain vastauksia. Olen nyt 33 eli aikaa siihen lasten - ja päätösten- tekemiseen ei ole enää paljoa. En haluaisi heittää kaikkea menemään ja todeta sitten että ei olisi kannattanut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuvittelet että pettäminen jotenkin oli ratkaisu tähän tilanteeseen?? Eihän se tuo mukanaan kuin ongelmia. Jotenki tekstistäsi paistaa läpi että haet oikeutusta pettämiselle. Se ei paranna seksielämäänne pätkääkään. Jos haluat tilanteeseen pikaisen ja moraalisesti oikean ratkaisun. Eroatte ja haet itsellesi tyydyttävän seksikumppanin. Se ei tosin takaa sitä että hän olisi hyvä isä. Älä missään nimessä harkitse lasten tekoa nykyisessä suhteessa. Vauva aika on niin raskasta että eroaisitte todennäköisesti kun lapsi olisi alle 3v.
Sen enempää pettämisen moraaliseen puoleen puuttumatta. Jos teillä on seksielämässä vaikeuksia, pettäminen vain pahentaa tilannetta. Et halua miestäsi sen jälkeen sitäkään vähää kuin tällä hetkellä. Kun teillä ei kerran ole vielä lapsia, tilanne on kuitenkin helppo: eroa. Lasten jälkeen eroaminen on noin 100 kertaa vaikeampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vähän sama ongelma. Ollaan oltu yhdessä noin kolme vuotta ja mies ei tule ollenkaan yhdynnässä. Muuten hän kyllä pystyy saamaan kanssani eikä kiihottumisessa ole ongelmaa.
Alan olla niin väsynyt tähän, etten enää jaksa. En tiedä, mikä auttaisi - terapia, lääkäri, pettäminen, ero? Minulla olisi jopa mahdollisuus saada rakastaja, mutta pidän pettämistä moraalisesti vääränä. Suhde toimii muuten, joten tuntuisi "typerältä" jättää mies seksin takia.
Minullekin seksi on nykyisin suorittamista, ei omaa nautintoa. Miehen orgasmittomuus oli alussa ihan ok, mutta nyt se aiheuttaa valtavia paineita. Seksin lopuksi on melkein aina paha mieli, ettei taaskaan onnistunut. Aika vaikea keskittyä omaan nautintoon.
Miten me voidaan edes saada lapsia, kun mieheltä ei vaan tule?!?!
Haluaisin vaan haluta aidosti ja tuntea olevani haluttu. Toisaalta mietin myös, voiko meidän suhde oikeasti olla hyvä, kun seksikään ei toimi sitten yhtään.
Miten me voidaan edes saada lapsia, kun mieheltä ei vaan tule?!?!
Haluaisin vaan haluta aidosti ja tuntea olevani haluttu. Toisaalta mietin myös, voiko meidän suhde oikeasti olla hyvä, kun seksikään ei toimi sitten yhtään.
Toimiihan se. Moni ihminen vaihtaisi paikkaa kanssasi vaikka heti. Miestäsi vaan sattuu mahdollisesti kiinnostamaan jotkut muut asiat kuin heteroseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenki tekstistäsi paistaa läpi että haet oikeutusta pettämiselle.
kuten jossain aiemmassa viestissäni sanoinkin, tämä voi olla totta. En halua pettää, tai ehkä haluankin mutta haluaisin olla haluamatta enkä todellakaan pidä itseäni hyvänä tyyppinä näiden ajatusten takia. Tuntuu vain että olisi jotenkin saatava tietää, onko kyse seksistä vai jostain muusta, voinko tai osaanko haluta ja nauttia siitä jonkun muun kanssa. Puolusteluun houkuttaa toki sekin että miehellä on ollut pieni hairahdus muutamia vuosia sitten. Kuulemma vain pussailua ym. Meni silloin vaikean elämäntilanteen piikkiin ja annoin tuon anteeksi. En tiedä pettääkö mies nyt. Epäilen hiukan että pettää tai on ainakin pettänyt mutta mitään varmuutta ei ole.Voi olla että tuo tunne tulee omasta epävarmuudestani ja siitä, että mies tosiaan reissaa paljon työn takia.
Älä missään nimessä harkitse lasten tekoa nykyisessä suhteessa. Vauva aika on niin raskasta että eroaisitte todennäköisesti kun lapsi olisi alle 3v.
Tämäkin on varmaan totta, olisi tottakai tärkeää että kaikki olisi kunnossa ennen lapsia. Toisaalta olemme miehen kanssa selvinneet todella vakeista asioista ja ajoista, joten uskon että selviäisimme myös pikkulapsiajasta, josta minulla on, uskoakseni, aika realistinen käsitys (välillä tuntuu että suorastaan inhorealistinen). Pelkään vain että en ehdi saada lapsia kenenkään kanssa jos nyt tästä lähden ja haluaisin saada selvyyttä omiin ajatuksiini ennen kuin teen mitään isoja ratkaisuja. En tiedä voinko niitä saada muuten kuin tekemällä ne ja katumalla jos huonosti käy.
ap
"kiva" kuulla etten ole ainut tämän asian kanssa kamppaileva. Aihe on selkeästi tabu ja varmaan vaivana aika harvinainenkin. Apua on vaikea löytää, joka paikassa puhutaan vain erektio- ja kiihottumisvaikeuksista. Meillä ainakin ongelma on, edelleen, juuri se että mies vain kestää ja kestää eikä tule.
Meillä tilanne on tosiaan helpottanut jonkin verran esim. suggestoterapian avulla. Toinen mikä on auttanut on se, että mies saa keskittyä vain itseensä ja maata minun ollessani päällä Mies on tullut tasan kerran niin, että itse tekee jotain. Mutta mutta, tästähän seuraa juuri se, että itse alkaa suorittaa eikä osaa rentoutua ja nauttia, mikä useimmille naisille on aika tärkeää.
Sen verran lohduttaisin kuitenkin, jos haluat suhdetta jatkaa, että voihan niita lapsia tehdä vaikka mumimukimenetelmällä. Se tosin tuntuu ainakin minusta aika kurjalta jos siihen mennään. En tiedä miksi se onkin niin tärkeää että edes se raskauteen johtava kerta olisi normaali. Hullua.
ap
Haluan aidosti lähinnä ovulaation aikoihin ja silloinkin huuma kestää vain hetken ja loppuvaiheessa saatan miettiä suurin piirtein kauppalistaa.
Tuota kannattaa miettiä. Syytätkö miestäsi siitä, ettet itse kiimassa? Haetko jotain sateentekijää joka saa sinuun halun jota itsessäsi ei ehkä ole?
Haluan aidosti lähinnä ovulaation aikoihin ja silloinkin huuma kestää vain hetken ja loppuvaiheessa saatan miettiä suurin piirtein kauppalistaa.
Tuota kannattaa miettiä. Syytätkö miestäsi siitä, ettet itse kiimassa? Haetko jotain sateentekijää joka saa sinuun halun jota itsessäsi ei ehkä ole?
tätä juuri yritän selvittää, siis onko vika minussa ja haluttomuudessani vai siinä ette halua juuri tätä miestä. Siitä tämä pettämispohdintakin kumpuaa, halusta tietää onko vika minussa vai meissä.
pitkästä suhteesta, jossa kanssa ongelmat olivat hyvin vastaavia kuin teillä nyt. Välillämme ei koskaan ollut suurta, jalat alta vievää kipinää ja pitkään uskottelin itselleni, ettei sellaista oikeasti kenelläkään olekaan ja se on ihan haihattelua. Nyt olen uudessa suhteessa miehen kanssa, jonka kanssa kemiat kohtaavat 100-prosenttisesti ja voin sanoa, että olen kuin eri ihminen. En olisi uskonut tällaisia tunteita ja tuntemuksia itsestäni löytyvänkään; tuntuu välillä suorastaan epätodelliselta haluta toista niin paljon, kun "edellisessä elämässä" seksi oli vastenmielistä pakkopullaa.
En toki tunne tilannettanne, mutta noin näppituntumalta neuvoisin harkitsemaan vakavasti, haluatko lapsia nykyisen miehesi kanssa.
Sen verran lohduttaisin kuitenkin, jos haluat suhdetta jatkaa, että voihan niita lapsia tehdä vaikka mumimukimenetelmällä. Se tosin tuntuu ainakin minusta aika kurjalta jos siihen mennään. En tiedä miksi se onkin niin tärkeää että edes se raskauteen johtava kerta olisi normaali. Hullua.
ap
Joo, onhan tuota kaikenlaisia vaihtoehtoja. Silti lisääntyminen jollain muumimukimenetelmällä miehen laukeamisvaikeuksien vuoksi tuntuu kamalan nöyryyttävältä. Yhdistän tämän ehkä oman viehätysvoiman puutteeseen.
Ei sillä tietysti ole lopputuloksen kannalta väliä, millä menetelmällä lapsi on saanut alkunsa. Emme välttämättä edes saisi lapsia, vaikka mies olisikin "normaali".
Alue: Aihe vapaa
Luin tässä välissä jonkun muun aloittaman ketjun jossa kysyttiin, tuntuuko seksi oman miehen kanssa aina hyvältä. Siellä joku oli sanonut, että ei aina mutta on kivaa että mies nauttii ja itselle aika pieni vaiva suostua joskus vain toisen vuoksi.
Aloinkin miettimään, että ehkä juuri se mieheni tulemisongelma on yksi suurimmista kulmakivistä. Olen aiemminkin miettinyt, että omaan nautintoon panostaminen olisi paljon helmpompaa jos tietäisin että mies varmasti nauttii (ja saa orgasmin).
Nyt seksi on minun osaltani aika suorituspainotteista ja pelkään, että se johtaa tulevaisuudessa siihen, että se vähenee entisestään. Kun koskaan ei voi vain pikaisesti panna vaikka sängyssä pitkälteen ennen nukahtamista vaan aina pitää ryhtyä akrobaattisiin suorituksiin (no, ei nyt ihan mutta ymmärtänette mitä tarkoitan). Minulle tälläinen seksi olisi ihan ok silloin tällöin ja se voisi jopa tehdä tilanteen helpommaksi, koska silloin seksiä tulisi harrastettua varmaan paljon nykyistä enemmän. Mitä vähemmän seksiä, sen suuremmat suorituspaineet silloin kun sitä on.
ap