Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onkohan minulla kaksisuuntainen mielialahäiriö, vai mikä...
01.06.2012 |
Olen epäillyt joskus aikaisemminkin, mutta nyt varsinkin, että olenkohan md.. Tässä tarinani:
Mieheni pettti minua pari vuotta sitten, kuulema koska oli niin kyllästynyt siihen, että olen niin ailahteleva ja hankala ihminen. Se oli sekavaa ja raskasta aikaa kun jäin pienten lasten kanssa keskenään. SAirastuin tuolloin vakavaan masennukseen. Söin masennuslääkkeitä puolen vuoden ajan ja olin tasapainoinen, palasin miehen kanssa takaisin yhteen. Lopulta tuntui, että olin jo ihan kunnossa ja lopetin lääkkeet kerralla keskustelematta lääkärin kanssa. Jo parin viikon kuluttua mieheni huomasi, että olin lopettanut lääkkeet kun muutuin taas äkkipikaiseksi ja vihamieliseksi. Niin se vuosi kuitenkin porskuteltiin jotenkuten. Kesällä tapahtui minua stressannut käänne kun miehen tytär edellisesstä liitosta muutti yllättäin meille. Lisäksi suoritin syksyn aikana yliopisto-opintoni lopppuun ja sain töissä paljon lisää vastuuta. Käytännössä se tarkoitti sitä, että marraskuusta tammikuuhun en pitänyt vapaapäiviä ja tein töitä tai kirjoitin opintoihini liittyviä tekstejä kotona ollessani, sen lisäksi hoidin vielä kodinkin ja lapset lähes yksi. En kuitenkaan kokenut olevani väsynyt.
Tammikuussa oloni alkoi kääntyä erilaiseksi, sain tietää, että työpaikallani vapaana ollut toimi meni ulkopuoliselle, ei minulle, vaikka olin niin paljon tehnyt töitä ja tulosta... Mieheni ärsytti minua, joten käskin hänen muuttaa pois tyttärensä kanssa. Ensimmäinen aikomukseni oli kuitenkin jatkaa tapailua. Mies käyttäytyi mielestäni ilkeästi, vaikka muka halusi jatkaa kanssani, joten luovuin ideasta. Päätin lähettää sähköpostia vanhalle tutulleni... Viikko miehen poismuuton jälkeen olin jo viikonloppulomalla tämän uuden miehen kanssa. Siitä alkoi romanssi, jossa koin olevani maailman rakastunein, kailotin kaikille kuinka mahtavaa yhteiselämämme on. Myös exälleni, joka olisi halunnut vielä mahdollisuuden kanssani. Siitä viis veisasin, yritin hakea töitä eripuolilta Suomea, suunnittelin yhteistä tulevaisuutta, lapsia ja avioliittoa tämän uuden kanssa jo parin viikon jälkeen. Ja tunsin itseni niin vapaaksi ja onnelliseksi.
Mielialani alkoi kuitenkin muuttua jo noin kuukauden kuluttua tästä "suuren rakkauden" alusta. 3 kk seurusteltuani jouduin toteamaan uudelle miehelle, että tunteeni ovat vain kaveripohjalla häntä kohtaan, kaikki se rakkaus ja hullaannus on poissa. Tilalla on masennus, ahdistus ja kaikanpuolin surkea olo. Exäni haluaisi vielä yrittää suhdetta kanssani, koska kuulema rakastaa minua niin. Minäkin haluaisin olla hänen kanssaan, mutta se tuntuu vaikealta kun olen haukkunut hänet ja suhteemme ihan kaikille, siistyökavereille, sukulaisille... jokaiselle joka minua jaksoi kuunnella keväällä. Nykyään tuntuu, että hädin tuskin saan päivää sanottua samoille ihmisielle, joille vasta selostin koko elämäntarinani. Lisäksi minua painaa syyllisyys siitä mitä olen mennyt tekemään. TApoihini ei todellakaan ole ollut leikkiä toisten tunteilla tai muutenkaan pelleillä ihmissuhteilla. Nyt muka kaikki oli niin selvää... Tosiasiassa olen sekoittanut kaiken. :/ Tämä tapailemani mies sanoi vielä olleensa niin onnellinen tavattuaan tällaisen naisen, joka todella osaa rakastaa täysillä.. Pelottaa alkaa exänkään kanssa milleen, jos olen oikeasti sekoamassa totaalisesti...
Ja psykologin ajan olen varannut jo, mutta valitettavasti oli viikon jono, enkä ole vielä päässyt keskustelemaan.
Mitä mieltä olette ja mikä neuvoksi?
(Anteeksi kirjoitusvirheet yms, näppäimistökin tökkii)
Kommentit (10)
.. Joo voihan sitä sekoilla, mutta outoa on se, miten mulla tunteet voi heittää tuollaista vuoristorataa? Miten muka välillä on rakkautta täynnä ja sitten jo hakee jotain syytä erota, että pääsis eroon, kun ei kiinnostaa yhtään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on bipo ja jotain samaa löysin.
Ota yhteytta tk-lääkäriin ja pyydä lähete psykiatrian poliklinikalle. Osaavat auttaa. Bipossa lääkitys on ehdoton ja elinikäinen.
Mulla on bipo ja jotain samaa löysin.
Ota yhteytta tk-lääkäriin ja pyydä lähete psykiatrian poliklinikalle. Osaavat auttaa. Bipossa lääkitys on ehdoton ja elinikäinen.
Äidilläni on luultavasti diagnosoimaton kaksisuuntainen mielialahäiriö (näin sanoi terapeuttini silloin edellisen masennukseni aikaan kun kerroin äitini ainaisista masennuksista ja alkoholismista, lapsuuttani värittäneistä muuttamisista ja kymmenistä isäpuolista) ja oman käden kautta edesmennyt isäni taas sairasti masennusta vuosikymmeniä (aina, jos muistikuvani lapsuudesta pitävät paikkaansa). Äitini puolella suvussa on varsin paljon alkoholismia, tuurijuoppoutta ja suoranaisia mielenterveysongelmiakin... Että voinee sanoa rasitetta löytyvän omasta takaa :p
epävakaa persoonallisuushäiriö.
... Googletin tuon, ei kyllä kuulostanut minulta. Suurimman osan ajastani olen kuitenkin suht normaali, käyn töissä, hoidan lapset ja osaan kyllä mielestäni kommunikoidakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
os vielä aloitat mielialalääkityksen ja pääset tasapainoon, jatka niitä aika pitkään, vuosia kenties, ja lupaa, älä ikini ikinä lopeta niiden käyttöä kerralla, et tiedä mitä sellainen voi laukaista,,, joten järki käteen ja hyvä että haet apua, sulla on kaikki mahdollisuudet selvittää ajatuksesi ja pääsi ja päästä tasapainoon itsesi kanssa ja sitten tiedät mitä haluat, jos joku sinua rakastaa hän myös voi odottaa hieman että saat itsesi kuntoon, kerro hänelle niin hän tietää että ensin sinut kuntoon ja sitten ihmissuhteita tunnustelemaan rauhassa, kolmepkympin ym ikäkriisit on aika vauhdikkaita ilman mielenterveys ongelmiakin ;-)
.. kiitos asiallisista vastauksista :) Eihän tässä auta muu kuin katsoa mitä tulevaisuus tuo..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googlailepa mielialan aaltoiluhäiriö; tosi yleinen bipoa sairastavien sukulaisilla. Mikäli mania/masennusjaksot eivät ole niin rajuja kun bipon tautiluokitus katsoo, mutta oireet samansuuntaisia, diagnosoidaan yleensä tuo.
Mun miehellä on kanssa tosi paljon sukurasitetta, ja hänellä on tuo mielialan aaltoiluäiriö+tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus. Toki diagnoosit on tehty aika nuorena ja nykyään elämä on melko tasapainoista. Hän vaan kausittain esim ostelee enemmän uusia juttuja, aloittelee innoissaan töissä projekteja ja suunnittelee kaikkea tapahtumaa, ja ajoittain taas on ärtyisämpi, hiljaisempi, ja tarttuu hankalammin mihinkään hommiin. Kuitenkin hoitaa työt ja eletään ihan tavallista perhe-elämää ilman lääkkeitä tällä hetkellä, mihin bipolaarihäiriöinen ei useinkaan kykene.
Jos sinulla on tuota samaa ja kylkeen joku ikäkriisi tms joka on saanut noin rajuja aaltoiluja aikaan? Bipo on kuitenkin psyykkisten sairauksien rankimmasta päästä, etkä mun mielestä vaativaan koulutukseen ja työhön ja äitiyteen kykenevänö ihan vaikuta niin "hullulta" :)
Tsemppiä!
Googlailepa mielialan aaltoiluhäiriö; tosi yleinen bipoa sairastavien sukulaisilla. Mikäli mania/masennusjaksot eivät ole niin rajuja kun bipon tautiluokitus katsoo, mutta oireet samansuuntaisia, diagnosoidaan yleensä tuo.
Mun miehellä on kanssa tosi paljon sukurasitetta, ja hänellä on tuo mielialan aaltoiluäiriö+tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus. Toki diagnoosit on tehty aika nuorena ja nykyään elämä on melko tasapainoista. Hän vaan kausittain esim ostelee enemmän uusia juttuja, aloittelee innoissaan töissä projekteja ja suunnittelee kaikkea tapahtumaa, ja ajoittain taas on ärtyisämpi, hiljaisempi, ja tarttuu hankalammin mihinkään hommiin. Kuitenkin hoitaa työt ja eletään ihan tavallista perhe-elämää ilman lääkkeitä tällä hetkellä, mihin bipolaarihäiriöinen ei useinkaan kykene.
Jos sinulla on tuota samaa ja kylkeen joku ikäkriisi tms joka on saanut noin rajuja aaltoiluja aikaan? Bipo on kuitenkin psyykkisten sairauksien rankimmasta päästä, etkä mun mielestä vaativaan koulutukseen ja työhön ja äitiyteen kykenevänö ihan vaikuta niin "hullulta" :)
Tsemppiä!
Tuo aaltoiluhäiriö voisi tulla kysymykseen kohdallani. Vaikea varmaan vetää rajaa siihen missä kohtaa loppuu aaltoilu ja alkaa tyyppi II kaksisuuntainen..?
Minulla on riippuvainen persoonallisuuden häiriö, mutta olen saanut käsittääkseni aika hyvin koulittua itseäni pois siitä, en mene enää paniikkiin tyyliin siitä, jos joku mies ei vastaa puheluuni samantien. Tällä hetkellä minua ei häiritse ollenkaan vaikka minulla ei olekaan varsinaisesti miestä elämässäni. Saattaahan se olla, että lasten saaminen on auttanut myös, en ole enää koskaan ns yksin maailmassa :p
En koe, että olisin ikäkriisissä, olen kuitenkin vielä alle kolmenkympin. Mutta tuo työpaikan toiminta aiheutti minussa jonkinlaisen kriisin, samoin ehkä se, että lapset kasvoivat vauvaiästä pois ja tajusin, että se aika on osaltani ohi (no onkohan se kuitenkin ikäkriisiä ;D )...
Kiitos tsemppauksesta
Alue: Aihe vapaa
OIreita on siihen suuntaan, mutta voihan tuollaista sekoilua tehdä ihan ns normaalikin ihminen. Olet sekoillut vaan keskimääräistä enemmän, mutta ehkä ihan hyvä käydä juttelemassa. Ne määrää sulle jotain tabuja, joista ei ole mitään iloa.