Kamala tilanne seksiin liittyen.

myös sitä mieltä että ero tuossa varmaankin tulee. Se on vain ajan kysymys.

Ymmärrän hyvin kiireesi tehdä lapset, itse olen sinua melkein 10 vuotta nuorempi ja minulla on jo yksi 4 vuotias lapsi, ja olen jättämässä miestäni ja minuakin mietityttää että ehdinkö enää tehdä niin monta lasta kuin haluan.

Minulla olisi hyvä mies, pitäisi minut mielellään kotirouvana ja saisin tehdä ja hoitaa lapsia rauhassa, hänkin haluaisi paljon lapsia, ja olisi valmis hoitamaan talouspuolen kokonaan. Muutenkin on hyvä mies, ei petä, on hyvä isä, tienaakin ihan hyvin ja rakastaa minua. Muttamutta. Minä en vaan tunne niin kuin pitäisi. Rakastan kyllä miestäni, mutta ystävänä. Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta, eli aika kauan kun olen kuitenkin aika nuori. Mieheni tosin on vanhempi. Olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat seksikumppanit, eikä seksi huonoa ole sinänsä, mutta voisi se olla parempaakin. Mieheni saa joka kerta, minä en koskaan. Olemme monilta osin ihan samanlaiset, elämänarvot ja muut sellaiset jaamme, mutta sitten taas olemme kuin yö ja päivä niiltä osin kun pitääkin olla; minä olen räiskyvä ja tulinen, mieheni taas lehmänhermoinen viilipytty.

Olemme siis aikalailla täydellinen pari, jos minä vaan tuntisin niinkun pitäisi.

Olen kamppaillut tämän asian kanssa nyt vuoden, väliimme tuli eräs asia joka sai tunteeni sammumaan, pieni asia ehkä sinällään, mies ei puolustanut minua tilanteessa jossa mielestäni olisi pitänyt ja en vain päässyt siitä yli, ja ajauduin nuoruuden ihastukseni luo ja nekin tunteet roihahtivat uudelleen jostain mihin olin ne kenties piilottanut... Mitään ei tapahtunut, ja elämme mieheni kanssa yhä yhdessä, mutta mies on tietoinen ajatuksistani ja siitä että mietin lähtemistä.

Oikeastaan olen jo päättänyt lähteä, mutta välistä silti epäilyttää ja mietityttää. Että olen ihan typerä ja naiivi lähtiessäni etsimään jotakin (mitä??) jota ei luultavasti ole edes olemassa, kun minulla olisi tässä kaikki mitä voisin elämältäni toivoa.

Mutta elämä ei ole yksinkertaista ja lukemastani päätelleen sinullakin on ap aikalailla samanlainen päätöstenteko tilanne. Toki voit miettiä ja katsoa asiaa vielä, mutta kuten tiedät itsekin, olet sen ikäinen että varsinkin jos haluat useamman lapsen niin et voi kovin kauaa enää vatvoa sen päätöksen kanssa.

Itse olen myös miettinyt että koska tuskin löydän enää parempaa miestä kuin nykyiseni jonka typeryyksissäni aion jättää niin ehkä elänkin loppuelämäni yksinäni, tai siis ilman miestä, ja teen myös lapsia lisää yksin. Järjellä tiedän että olen sen verran nuori että lastensaannin kanssa ei ole kiire, mutta kun olen aina haaveillut suurperheestä. Ja tässä minulla olisi hyvä mies ja kaikki mahdollisuudet siihen, mutta miksi sydän sanoo toista??

Ja kuunnellako järkeä vai sydäntä? Sehän se taitaa olla sinullakin ap se perimmäinen kysymys.

Oletko ap jutellut tästä asiasta miehesi kanssa? Luin kyllä että miehesi ei ole kovin aktiivinen keskustelija, mutta kai hänkin nyt jotain osaisi sanoa kun ymmärtäisi asian vakavuuden jos kertoisit miettiväsi eroa?

Voi hyvät hyssykät. Sun pitäisi nyt ihan ensin kasvaa aikuiseksi. Siis mies ei puolustamut sua ja siksi ihastuit toiseen ja aiot jättää muuten loistavan miehen ja tehdä lapsestaai kahden kodin välissä seilaavan erolapsen?

Mistä sä tiedät että seksi voisi olla parempaankin?

Jos metsästää kuuta taivaalta ja paikkailee omaa huonoa itsetuntoa aina uusilla ihastuksilla voi rikkoa monen muun ihmisen elämän siinä matkan varrella.

Jos lähdet niin lähdesitten reilusti koska sä vaan olet kyllästynyt mieheesijossa ei siis ole mitään vikaa. Ja muista se myös kun lapsesi raahaa kasseja kahden kodin välillä että "sun sydän sanoi toisin".

Onhan erilaisia jaksoja elämässä. En usko, että seksi on koskaan kenenkään kanssa aina kiihkeää. Enkä usko, että miesten välillä lopulta on kauhean suuria eroja. Vakava tilanne, jossa yhtäkkiä huomaa olevansa ihan eri planeetalla oman miehen kanssa voi joskus aiheuttaa, että seksi hiipuu. Etsisin ensisijaisesti tällaiseen ratkaisua oman pääni sisältä, vasta toissijaisesti pakenisin suhteesta.

En usko sitäkään, että kukaan ulkopuolinen mies pystyisi ratkaisemaan ongelmaa, joka siis ensisijaisesti on minun oma ongelmani, ei noiden miesten.

Kokeilkaa yhdessä terapiaa. Ette selvästi pysty ratkaisemaan tilannetta ilman ulkopuolisen apua, jos toisen mielestä kaikki on ok ja toinen on eri mieltä.



Pettäminen ei minusta ole oikeutettua koskaan. Olette tehneet paljon työtä tämän eteen ja pettäminen olisi kaiken hukkaan heittämistä.

Aika monella varmaan se kemian hiipumimen ja toisen kanssa löytyminen on suomeksi kyllästymistä ja vaihtelun halua.

myös sitä mieltä että ero tuossa varmaankin tulee. Se on vain ajan kysymys.



Ymmärrän hyvin kiireesi tehdä lapset, itse olen sinua melkein 10 vuotta nuorempi ja minulla on jo yksi 4 vuotias lapsi, ja olen jättämässä miestäni ja minuakin mietityttää että ehdinkö enää tehdä niin monta lasta kuin haluan.



Minulla olisi hyvä mies, pitäisi minut mielellään kotirouvana ja saisin tehdä ja hoitaa lapsia rauhassa, hänkin haluaisi paljon lapsia, ja olisi valmis hoitamaan talouspuolen kokonaan. Muutenkin on hyvä mies, ei petä, on hyvä isä, tienaakin ihan hyvin ja rakastaa minua. Muttamutta. Minä en vaan tunne niin kuin pitäisi. Rakastan kyllä miestäni, mutta ystävänä. Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta, eli aika kauan kun olen kuitenkin aika nuori. Mieheni tosin on vanhempi. Olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat seksikumppanit, eikä seksi huonoa ole sinänsä, mutta voisi se olla parempaakin. Mieheni saa joka kerta, minä en koskaan. Olemme monilta osin ihan samanlaiset, elämänarvot ja muut sellaiset jaamme, mutta sitten taas olemme kuin yö ja päivä niiltä osin kun pitääkin olla; minä olen räiskyvä ja tulinen, mieheni taas lehmänhermoinen viilipytty.



Olemme siis aikalailla täydellinen pari, jos minä vaan tuntisin niinkun pitäisi.



Olen kamppaillut tämän asian kanssa nyt vuoden, väliimme tuli eräs asia joka sai tunteeni sammumaan, pieni asia ehkä sinällään, mies ei puolustanut minua tilanteessa jossa mielestäni olisi pitänyt ja en vain päässyt siitä yli, ja ajauduin nuoruuden ihastukseni luo ja nekin tunteet roihahtivat uudelleen jostain mihin olin ne kenties piilottanut... Mitään ei tapahtunut, ja elämme mieheni kanssa yhä yhdessä, mutta mies on tietoinen ajatuksistani ja siitä että mietin lähtemistä.



Oikeastaan olen jo päättänyt lähteä, mutta välistä silti epäilyttää ja mietityttää. Että olen ihan typerä ja naiivi lähtiessäni etsimään jotakin (mitä??) jota ei luultavasti ole edes olemassa, kun minulla olisi tässä kaikki mitä voisin elämältäni toivoa.



Mutta elämä ei ole yksinkertaista ja lukemastani päätelleen sinullakin on ap aikalailla samanlainen päätöstenteko tilanne. Toki voit miettiä ja katsoa asiaa vielä, mutta kuten tiedät itsekin, olet sen ikäinen että varsinkin jos haluat useamman lapsen niin et voi kovin kauaa enää vatvoa sen päätöksen kanssa.



Itse olen myös miettinyt että koska tuskin löydän enää parempaa miestä kuin nykyiseni jonka typeryyksissäni aion jättää niin ehkä elänkin loppuelämäni yksinäni, tai siis ilman miestä, ja teen myös lapsia lisää yksin. Järjellä tiedän että olen sen verran nuori että lastensaannin kanssa ei ole kiire, mutta kun olen aina haaveillut suurperheestä. Ja tässä minulla olisi hyvä mies ja kaikki mahdollisuudet siihen, mutta miksi sydän sanoo toista??



Ja kuunnellako järkeä vai sydäntä? Sehän se taitaa olla sinullakin ap se perimmäinen kysymys.



Oletko ap jutellut tästä asiasta miehesi kanssa? Luin kyllä että miehesi ei ole kovin aktiivinen keskustelija, mutta kai hänkin nyt jotain osaisi sanoa kun ymmärtäisi asian vakavuuden jos kertoisit miettiväsi eroa?

kuin se kuullostaakin. Hakisin sinuna nimenomaan seksuaalisesti sopivaa miestä, jonka muutkin ominausuudet olisivat ok. Kertoisin nykyiselle miehelle vakavasta tilanteesta (halujen ja todellisuuden ristiriidasta) ja jos mies myös haluaisi vaimon ja mahd lapsia lähitulevaisuudessa, niin se olisi sitten siinä. Kevyeen suhteeseen en lähtisi.



Tunnustaisit nykyiselle, että nyt on lähdön hetki koittanut, kun et halua konkreettisesti alkaa pettämäänkään (yhdyntä rajana). Uskot vain, että yksi mies on sinulle kaikista oikein, vaikka nykyinenkin on (= oli) hyvä. Toivot, että jätetty ymmärtää sinua rehellisyytesi vuoksikin.

samanikaltainen tilanne, tosin miehen kanssa yhdessä vasta pari vuotta..kuulostat vähän samalta kuin minä, eli sen käsityksen ainakin saan, että haluaisit jatkaa suhdetta miehesi kanssa noista ongelmista huolimatta, mainitsemistasi syistä, mutta sitten haluaisit kuitenkin harrastaa seksiä toisen/toistenkin miesten kanssa, ainakin kokeilunhalun vuoksi.



Musta tuntuu, että aika moni haluaisi sen turvallisen parisuhteen ja perheen, ja sitten kun oma puoliso ei enää himota, niin haluttaisi pitää se suhde ja perhe ja saada kiihkoa muualta siinä sivussa.



Toihan olisi teoriassa monelle ehkä unelmatilanne, mutta sitten kun siinä on se suhteen toinen osapuoli, joka täytyy ottaa huomioon..eli usein sitä kuitenkin täytyy kai valita joko elämä itsekseen ja kiihkeää seksiä eri ihmisten kanssa harrastaen, perinteinen suhde jossa väistämättä toinen välillä lienee siinä mielessä kyllästyttää, tai sitten avoin suhde. Tai sitten se pettäminen, joka taas riippuu omasta moraalista.



Eli kai sun kysymys loppujen lopuksi on, että onko oikein pettää? Mitä mieltä itse olet?

Tästäkin sai käsityksen, että miehesi yksi paha tilanne jossa ei puolustanut, sai alkuun päätöksen lähtemisestä? Tarkemmin toki en asiaa tunne, mut aika pienestä sitä asioita tapahtuu.

myös sitä mieltä että ero tuossa varmaankin tulee. Se on vain ajan kysymys. Ymmärrän hyvin kiireesi tehdä lapset, itse olen sinua melkein 10 vuotta nuorempi ja minulla on jo yksi 4 vuotias lapsi, ja olen jättämässä miestäni ja minuakin mietityttää että ehdinkö enää tehdä niin monta lasta kuin haluan. Minulla olisi hyvä mies, pitäisi minut mielellään kotirouvana ja saisin tehdä ja hoitaa lapsia rauhassa, hänkin haluaisi paljon lapsia, ja olisi valmis hoitamaan talouspuolen kokonaan. Muutenkin on hyvä mies, ei petä, on hyvä isä, tienaakin ihan hyvin ja rakastaa minua. Muttamutta. Minä en vaan tunne niin kuin pitäisi. Rakastan kyllä miestäni, mutta ystävänä. Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta, eli aika kauan kun olen kuitenkin aika nuori. Mieheni tosin on vanhempi. Olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat seksikumppanit, eikä seksi huonoa ole sinänsä, mutta voisi se olla parempaakin. Mieheni saa joka kerta, minä en koskaan. Olemme monilta osin ihan samanlaiset, elämänarvot ja muut sellaiset jaamme, mutta sitten taas olemme kuin yö ja päivä niiltä osin kun pitääkin olla; minä olen räiskyvä ja tulinen, mieheni taas lehmänhermoinen viilipytty. Olemme siis aikalailla täydellinen pari, jos minä vaan tuntisin niinkun pitäisi. Olen kamppaillut tämän asian kanssa nyt vuoden, väliimme tuli eräs asia joka sai tunteeni sammumaan, pieni asia ehkä sinällään, mies ei puolustanut minua tilanteessa jossa mielestäni olisi pitänyt ja en vain päässyt siitä yli, ja ajauduin nuoruuden ihastukseni luo ja nekin tunteet roihahtivat uudelleen jostain mihin olin ne kenties piilottanut... Mitään ei tapahtunut, ja elämme mieheni kanssa yhä yhdessä, mutta mies on tietoinen ajatuksistani ja siitä että mietin lähtemistä. Oikeastaan olen jo päättänyt lähteä, mutta välistä silti epäilyttää ja mietityttää. Että olen ihan typerä ja naiivi lähtiessäni etsimään jotakin (mitä??) jota ei luultavasti ole edes olemassa, kun minulla olisi tässä kaikki mitä voisin elämältäni toivoa. Mutta elämä ei ole yksinkertaista ja lukemastani päätelleen sinullakin on ap aikalailla samanlainen päätöstenteko tilanne. Toki voit miettiä ja katsoa asiaa vielä, mutta kuten tiedät itsekin, olet sen ikäinen että varsinkin jos haluat useamman lapsen niin et voi kovin kauaa enää vatvoa sen päätöksen kanssa. Itse olen myös miettinyt että koska tuskin löydän enää parempaa miestä kuin nykyiseni jonka typeryyksissäni aion jättää niin ehkä elänkin loppuelämäni yksinäni, tai siis ilman miestä, ja teen myös lapsia lisää yksin. Järjellä tiedän että olen sen verran nuori että lastensaannin kanssa ei ole kiire, mutta kun olen aina haaveillut suurperheestä. Ja tässä minulla olisi hyvä mies ja kaikki mahdollisuudet siihen, mutta miksi sydän sanoo toista?? Ja kuunnellako järkeä vai sydäntä? Sehän se taitaa olla sinullakin ap se perimmäinen kysymys. Oletko ap jutellut tästä asiasta miehesi kanssa? Luin kyllä että miehesi ei ole kovin aktiivinen keskustelija, mutta kai hänkin nyt jotain osaisi sanoa kun ymmärtäisi asian vakavuuden jos kertoisit miettiväsi eroa?

jos ap miehesi rakastuisi vaikka toiseen naiseen 5 vuoden päästä ja jättäisi sinut, niin kaduttaisiko, että olit nämä viisi vuotta (senkin jälkeen kun itse aloit miettiä eroa) hänen kanssaan vai kokisitko, että sinulla oli kuitenkin paljon hyviä hetkiä ja onnea jne hänen kanssaan?



Tai siis itse olen miettinyt tätä omassa huomattavasti lyhyemmässä suhteessani, kun nyt välillä tuntuu, että tuhlaan aikaani tämän miehen kanssa, että eihän se kuitenkaan ole välttämättä minulle aina varalla, vaan voi itsekin ottaa ja lähetä, niin jos olen vielä monta vuotta tässä ns. ihan kivassa suhteessa niin onko se sen arvoista myöhemminkin vai jäisikö kaduttamaan.

Näytä ketju miehellesi.



Siten ainakin on varmaa että hän tajuaa mitä ajattelet. Voi olla että saatte puhuttua suoraan ja vähitellen tilannetta siten auki. Tai voi olla että saat kuullakin mieheltä jotain odottamatonta (mieskin miettii eroa, mies ajatellut avointa suhdetta helpottamaan suorituspaineita, mitä tahansa).



Itse arvelisin että ainoa mahdollisuus saada aidosti kestävä ratkaisu ongelmiin on, että osapuolet puhuvat kaiken auki siten ettei mitään varmasti jää väärinymmärryksen ja tulkintaerojen varaan. En tunne miestä, ketjun näyttäminen voi aiheuttaa tunnekuohuntaa ja johtaa jopa eroon. Mutta parempi kai sekin riski kuin erota ehkä turhaan tai jäädä hampaat irvessä rakentamaan perhettä epävarmalle pohjalle.

ihanan pitkä ketju, en kaikkea lukenut, mutta ollaan saman ikäisiä ja ollaan oltu parisuhteessa melkein saman aikaa, meillä lapsi 4v.



Oikeastaan raskauden ja lapsen 1-2vuoden jälkeen meillä on seksi vapautunut. Eli mun mielestä voisit jatkaa suhteessa ja seksi muuttu elämän muuttuessa. Mä olen ainakin vapautunut fantasioissani. Mulla on ollut pitkään ihastus jonka kanssa olin päivittäin tekemisissä ja päivittäin teki mieli repiä sen vaatteet ja lähteä lähimpään sänkyyn, mutta näin ei tapahtunut, mutta kotona tapahtu senkin edestä. Mä suosittelen sulle kanssa vapautumista ja tutustumista uusiin kohteisiin mitkä sua kiihottaa ja kiinnostaa. Meillä mies on kyllä aika taitava eikä kärsi haluttomuudesta, mutta meillä on ollut tosi pitkiä kausia kuivaa koska itse olen ollut kipeä.



Ihmisen kroppa muuttuu vuosin mittaan. Mulle on tullut hei 50kg lisää meidän seurustelun aikana (15v.) ja silti se mies mua haluaa :) tai en tiedä haluaako mua mutta seksiä haluaa. Mies puhuu aina siitä että kyllä se orgasmi ja seksi on korvien välissä. Eli sieltä se lähtee. Kyllä mäkin mietin kauppalistaa seksin aikana... sitä en tiedä voiko mies miettiä koskaa mitään tuollaista...



tsemppiä ja jos haluat pettää ja siihen päädyt niin sitten elämä on toisenlaista.

Nämä on vaikeita tilanteita. Pitkässä suhteessa alun intohimo hiipuu, mutta seksi voi olla silti hyvää, läheisyyttä olla ja toinen tuntua oikealta ihmiseltä. Silloin ei pettäminen tule mieleen. Ei kahden ihmisen väliin pääse kukaan jos kaikki on suhteessa kunnossa. Mutta kun tältä ei enää tunnu. On yhteiset lapset, talot ja koko elämä. Siitä huolimatta puoliso tuntuu väärältä, seksiä välttelee ja pettäminen alkaa houkuttaa. Jatkaako tunneköyhää, mutta turvallista liittoa?



Minusta näissä tilanteissa avainjuttu on lapset. Jos lapset ovat pieniä, tulisi liittoa jatkaa, vaikka oma onni ei niin auvoista olisikaan. Tietysti jos elämä on yhtä tuskaa ja tunnelma kotona jatkuvasti ahdistava, on parempi erota. Sen sijaan jos ei ole lapsia tai ne ovat jo aikuisia, ei ole mielestäni mitään perusteltavissa olevaa syytä jatkaa elämää huonossa liitossa ja pahimmassa tapauksessa pettää kumppaniaan.

Sellaiset pariskunnat jotka ovat olleet koko ikänsä yhdessä monesti sanovat että on joskus tullut mieleen erota, mutta että se toinen on jaksanut rakastaa sen vaikean kohdan yli. Että koskaan ei ole käynyt niin että molemmat olisivat lakanneet rakastamasta yhtäaikaa. Tuo ap:n kirjoitus kuulostaa siltä että hän ei ole koskaan miestään tosissaan rakastanutkaan, hän on vain kiintynyt mieheen joka niin kovasti oli häneen rakastunut, kyllähän sellaisen ihmisen kanssa on helppo alkaa olemaan joka palvoo sinua. Mutta rakastuminen on ihan eri asia.

Jos olet miehen seksiongelmiin keskittymisen vuoksi turhautunut ja jumissa seksielämässänne, niin voisiko toimia itsekkyys ja itsensä hemmottelu ilman varsinaista pettämistä? Hemmottelisit itseäsi fyysisesti, vartalohoidoilla, kauniilla vaatteilla, hieronnoilla etc ja pyrkisit omasta olosta nauttien flirttailla sinua kiihottavien miesten kanssa. Ihan vaan tekisit kaikkea mikä tuo sinulle kevyen mielen sisältäen pienen eroottisen sävyn. Voisiko auttaa, jos saisit omaa seksuaalisuuttasi vapautumaan ilman että teet miestä kohtaan mitään peruuttamattoman suurta loukkausta? Voisiko se ehkä auttaa ainakin siihen, että koet nyt olevasi pitkälti vain tekemässä miehen orgasmia?

Ei seksin pitäisi olla kamala, vakava velvollisuus tai parisuhteen kurjin osuus. Ei sen aina mitään ilotulitusta tarvii olla. Mutta siksihän evoluutio sen kivaksi on tehny, että ihmiset sitä harrastaisi ja lisääntyisi. Löysätkää pipoa ja unohtakaa suorittaminen. Jos ei orgasmi sillä kertaa tule, niin sit ei tule, ei siihen maailma kaadu. Tulee sitten joskus. Ei se sitä tarkoita että taas tuli kohdattua kamala epäonnistuminen miehenä ja naisena.

Heillähän ongelma on jatkunut vuosia. Varmaan ainakin turhattaa, mutta voipi syödä myös aika lailla seksuaalista itsetuntoa, ehkä kummallakin osapuolella, sillä joka ei saa toiselle ja sillä joka ei saa itselle. Ja varmasti saa miettimään, olisiko jotenkin onnistuneempi jonkun toisen kanssa.

Mietin tosissani pettämistä, vaikka se kamalalta tuntuukin. Haluaisin tietää, onko vika minussa, osaanko nauttia jonkun muun kanssa, sellaisen joka todella sytyttää minut. Ja niin kauhee kuin se onkin (tunnen todella syyllisyyttä näistä ajatuksista) haluaisin seksiä jossa tiedän miehen saaavan, ja jossa voisin keskittyä hyvällä omalla tunnolla itseeni. Muistan sinkkuajoilta miten ihanalta tuntui todella haluta toista niin että teki mieli repiä vaatteet päältä ja haluaisin kokea sen vielä joskus.

voisit jonkun toisen kanssa nauttia enemmän seksistä. Eri asia sitten kuinka kauan se kestää, ei se pitkissä suhteissa yleensä mitään alkuhuumaa seksinkään suhteen ole vuosikaupalla.

Mutta ei kai tuossa muu auta kuin priorisoida mielessään se kuinka tärkeää seksuaalinen tyydytys on sinulle. Jos päädyt siihen että se on sinulle niin keskeistä, että olet valmis sen takia luopumaa hyvästä suhteestanne, se on ihan ok päätös. Sitten vaan etsimään sitä jonka kanssa pedissä synkkaa paremmin.

Toinen vaihtoehto on että päädyt siihen että suhteenne hyvät puolet kuitenkin voittavat ja jäät tuohon vaikka tiedät ettei seksi tule varmaan sinulle olemaan koskaan kovin tyydyttävää. Itse olen tehnyt tämän ratkaisun eli ottanut miehen josta en sängyssä pidä ollenkaan. Mutta hän on kiltti, ihana, syvällinen, muuten juuri sellainen kun olen halunnutkin, ja *minulle* yksi seksi on siihen verrattuna ihan yksi hailee vaikkei sitä olisi lainkaan. Mutta joku toinen on seksuaalisempi ihminen ja kärsisi kovin tällaisessa suhteessa.

Seksin pitäisi olla ja tuntea myös vetoa paitsi kumppaniinsa myös tämän vartaloon. Meillä käydään yhdessä saunassa ja suihkussa, pestään toinen toisemme. Välillä vilautan tisuja jos on avokaulainen pusero. Kerron kuinka haluttava hän on ja miten hyvältä rakastelu tuntuu. Samoin mies kertoo minulle ja kujeilee milloin mitäkin. Leikkimieli ja huumori pitävät virkeinä.

Seksin pitäisi olla ja tuntea myös vetoa paitsi kumppaniinsa myös tämän vartaloon. Meillä käydään yhdessä saunassa ja suihkussa, pestään toinen toisemme. Välillä vilautan tisuja jos on avokaulainen pusero. Kerron kuinka haluttava hän on ja miten hyvältä rakastelu tuntuu. Samoin mies kertoo minulle ja kujeilee milloin mitäkin. Leikkimieli ja huumori pitävät virkeinä.

ja varsinkin vanhemmiten yhä harvemmalla. Siinä vaiheessa seksin täytyy alkaa perustua johonkin muuhun kuin ulkoiseen puoleensavetävyyteen, jos tarkoitus on että se jatkuu hyvänä. Meillä esim. en usko että kumpikaan pitää toisen vartaloa viehättävänä katsella (minua mies piti ennen raskauksia mutta niiden jälkeen ei) mutta seksi on hyvää silti.