Aika tylyä jos trukkionnettomuudessa se tet-ohjaaja saa syytteen!
Jos ohjeistaa teinikaksikon siirtämään käsin muutaman laudan tai putken paikasta a paikkaan b ja ne valopäät pöllii trukin toisaalta ja hurvittelee miten sattuu niin eipä tuosta voi ohjaajaa syyttää. Kyllä ton ikäiset pitää voida jättää tekemään simppeliä duunia vaikka vartiksi ilman, että aikuinen pitää kädestä joka sekunti!
Eriasia jos ohjaaja ois jättäny pojat pörräämään trukilla keskenään ja häipyis johonkin sitten. Johan ton ikäset on kesäduuneissa jne ilman, että kukaan seisoo vieressä koko ajan.
Kommentit (163)
tosiaan pojathan ovat jo rikosoikeudellisesti vastuussa niin luulis että heiltä voi lainkin silmissä odottaa hieman järkeä. 5 & 39
Jos päiväkodin pihassa 16v on yksinään lasten kanssa ja yksi lapsista tukehtuu kuoliaaksi, niin onko vastuu todella sen 16v:n, joka on ensimmäistä päivää päiväkodissa ja jolle on sanottu, että mene ulos lasten kanssa? Ja näin siksi, että hän on rikosoikeudellisessa vastuussa?
et tunnista eroa siinä onko henkilö vastuussa itsestään ja voidaanko hänelle antaa vastuu kolmannesta osapuolesta? Mun mielestä tuota sun esimerkkiä ei voi mitenkään verrata tähän mitä tapahtui.
Koululta tulleissa ohjeissa ei todellakaan sanota, että tettiläisiä pitää koko ajan valvoa. Meidän työpaikalla heitä on juuri tällä viikolla - ja kaksi niistä mun vastuulla.
Tettiläisiä pitää valvoa, mutta se ei tarkoita jatkuvaa läsnäoloa. Erikseen on määräykset vaarallisen työn osalta, jolloin tettiläinen on ohjaajansa välittömässä valvonnassa.
Ne harjoittelijat saavat helposti autonavaimet käyttöön. Täytyy tulla pyörällä ja niellä avain työpäivän ajaksi.
tosiaan pojathan ovat jo rikosoikeudellisesti vastuussa niin luulis että heiltä voi lainkin silmissä odottaa hieman järkeä. 5 & 39
Jos päiväkodin pihassa 16v on yksinään lasten kanssa ja yksi lapsista tukehtuu kuoliaaksi, niin onko vastuu todella sen 16v:n, joka on ensimmäistä päivää päiväkodissa ja jolle on sanottu, että mene ulos lasten kanssa? Ja näin siksi, että hän on rikosoikeudellisessa vastuussa?
Keksii kokeilla, saisiko taaperolle annettua keinussa sellaiset vauhdit, että keinu menee ympäri, ja taapero putoaa, on hän kyllä tekemästään rikosoikeudellisessa vastuussa. Sen lisäksi voidaan päiväkodin väkeä syyttää harjoittelun valvonnan laiminlyömisestä (sekä ennen muuta päiväkotilasten valvonnan laiminlyömisestä).
Meilläkin ovat aakkostaneet papereita. Paitsi, että kaikki eivät ole osanneet aakkosia. Pari vuotta sitten yksi kaveri pyysi minua kirjoittamaan aakkoset pahvilapulle, että osaa tehdä homman.
Sellainen asia, kuin kirjaimen sisäinen aakkostus (siis tuleeko Salmi ennen Siltaa) oli aivan utopiaa....9-luokkalaiselle
Mutta huomenna siis kaikki on toisin. Saavat todella vain katseella seurata, kun teen töitä.
Koululta tulleissa ohjeissa ei todellakaan sanota, että tettiläisiä pitää koko ajan valvoa. Meidän työpaikalla heitä on juuri tällä viikolla - ja kaksi niistä mun vastuulla. Laitan ne huomenna istumaan toimistolle. Kerran tunnissa voivat nousta ylös ja kävellä hiukan, niin veri kiertää paremmin. En anna koskea kopiokoneeseen, en nitojaan. Vessassa pääsevät käymään vain jonkun seurassa. Ja aivan varmasti ovat viimeiset tettiläiset, jotka meille otetaan.
varmaan muuta tee. Muistathan, että sinulla on vastuu myös koko ammattialaan tutustuttamisesta ja yritykseen liittyvän tiedon antamisesta.
Ja aika selkeästi siellä ohjeessa sanotaan (ainakin meillä), että harjoittelija ei saa yksin olla vastuussa työtehtävässä vaan tekee harjoittelua ohjaajan ohjauksessa ja valvonnassa, mielellään yhdessä tämän kanssa.
Jos itse et osaa käyttää kopiokonetta, lienee parasta, että pyydät jotain osaajaa sitä puolestasi käyttämään ja näyttämään harjoittelijoille oikeat työtavat.
Keksii kokeilla, saisiko taaperolle annettua keinussa sellaiset vauhdit, että keinu menee ympäri, ja taapero putoaa, on hän kyllä tekemästään rikosoikeudellisessa vastuussa. Sen lisäksi voidaan päiväkodin väkeä syyttää harjoittelun valvonnan laiminlyömisestä (sekä ennen muuta päiväkotilasten valvonnan laiminlyömisestä).
Tettiläinen vastaa omasta teostaan, työntekijät taas oman työnsä, eli lasten turvallisuuden laiminlyönnistä.
Missä kohtaa minä mainitsin omasta työharjoittelustani jotain? En löydä omasta tekstistäni sellasta kohtaa.
Ymmärrän oikein hyvin sen että työharjoitteijan on oltava valvonnanalaisena työtehtävien omaksumisen ajan, että elä Martta tästä lämpene ollenkaan. Jos joku paikka on sellainen missä harjoittelijaa on koko ajan valvottava herkeämättä, niin ei sinne sitten kyllä niitä harjoittelijoita oteta ollenkaan, koska henkilökunnan on pystyttävä tekemään omatkin työnsä.Enkä viittaa tässäkään kohtaa mitenkään omaan työharjoitteluuni tai omaan työpaikkaani.
tosiaan pojathan ovat jo rikosoikeudellisesti vastuussa niin luulis että heiltä voi lainkin silmissä odottaa hieman järkeä. 5 & 39
Jos päiväkodin pihassa 16v on yksinään lasten kanssa ja yksi lapsista tukehtuu kuoliaaksi, niin onko vastuu todella sen 16v:n, joka on ensimmäistä päivää päiväkodissa ja jolle on sanottu, että mene ulos lasten kanssa? Ja näin siksi, että hän on rikosoikeudellisessa vastuussa?
Keksii kokeilla, saisiko taaperolle annettua keinussa sellaiset vauhdit, että keinu menee ympäri, ja taapero putoaa, on hän kyllä tekemästään rikosoikeudellisessa vastuussa. Sen lisäksi voidaan päiväkodin väkeä syyttää harjoittelun valvonnan laiminlyömisestä (sekä ennen muuta päiväkotilasten valvonnan laiminlyömisestä).
Jos kukaan ei ole kertonut harjoittelijalle, että tuossa voi käydä huonosti ja harjoittelija jätetään yksin pihalle lasten kanssa, niin miten hän voi olla siitä rikosoikeudellisesti vastuussa?
Missä kohtaa minä mainitsin omasta työharjoittelustani jotain? En löydä omasta tekstistäni sellasta kohtaa. Ymmärrän oikein hyvin sen että työharjoitteijan on oltava valvonnanalaisena työtehtävien omaksumisen ajan, että elä Martta tästä lämpene ollenkaan. Jos joku paikka on sellainen missä harjoittelijaa on koko ajan valvottava herkeämättä, niin ei sinne sitten kyllä niitä harjoittelijoita oteta ollenkaan, koska henkilökunnan on pystyttävä tekemään omatkin työnsä.Enkä viittaa tässäkään kohtaa mitenkään omaan työharjoitteluuni tai omaan työpaikkaani.
niitä "omia töitä" eli tutustumassa yrityksessä eri työtehtäviin, ei ainoastaan tekemässä hanttihommia yksinään kaukana muista. Sinä et ehkä ole koskaan miettinyt, mitä se työelämään tutustuminen oikein on.
Mä teen talouslaskelmia työkseni eli melko lailla siinä istutaan. Mun hommassa ei ole mitään, mitä voisi laittaa tuollaisten harjoittelijan tekemään, mutta niin vain sellaiset on niskoilleni laitettu.
Onneksi projekteissa on löysää, niin voin olla tällä palstalla huomisen ja vielä torstainkin (perjantaina ei enää tettiläisiä ole). Katsovat sitten tarkkaan, kuinka KTM istuu koneen ääressä.
Jos kukaan ei ole kertonut harjoittelijalle, että tuossa voi käydä huonosti ja harjoittelija jätetään yksin pihalle lasten kanssa, niin miten hän voi olla siitä rikosoikeudellisesti vastuussa?
jos muutetaan tilannetta. Tettiläinen jätetään pihalle vahtimaan lapsia, ja tämä hermostuu johonkin penskaan ja tirvaisee tätä kuonoon, penska kaatuu, iskee päänsä ja heittää henkensä.
Tettiläinen vastaa taposta oikeudessa.
Jos kukaan ei ole kertonut harjoittelijalle, että tuossa voi käydä huonosti ja harjoittelija jätetään yksin pihalle lasten kanssa, niin miten hän voi olla siitä rikosoikeudellisesti vastuussa?
Jos TET-harjoittelija lyö päiväkotilasta kivellä päähän, niin ei joudu vastuuseen, kun kukaan ei kertonut että kivellä lyöminen voi sattua? Jos TET-harjoittelija piruuttaan tuuppaa päiväkotilapsen keinun niin kovaan vauhtiin, että lapsi putoaa ja sattuu, niin nuori ei joudu vastuuseen, koska kukaan ei kertonut että kovassa vauhdissa keinusta voi pudota ja että pieni lapsi ei osaa pitää kovin hyvin kiinni? Jos TET-harjoittelija laittaa kaverinsa istumaan trukin nokalle ja lähtee ilman lupaa ajelemaan pitkin pihaa, niin vika on jossakussa muussa, koska kukaan ei vääntänyt nuorelle rautalangasta, että hommassa voi sattua? Hmmm...
Jos kukaan ei ole kertonut harjoittelijalle, että tuossa voi käydä huonosti ja harjoittelija jätetään yksin pihalle lasten kanssa, niin miten hän voi olla siitä rikosoikeudellisesti vastuussa?
että köpelösti voi käydä, se vapauttaa hänet kaikesta vastuusta? Älä viitsi...
TYötehtävissä TET-harjoittelija ei saa koskaan, milloinkaan olla yksin ja ilman valvontaa. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?
Näytäs nyt sellainen lainkohta jossa todetaan, että katseen pitää olla naulittuna tettiläiseen joka ikinen hetki.
Tet-jaksot ovat konkreettisia oppimistilanteita ja ne edellyttävät ehdottomasti valvontaa ja selkeää ohjantaa työskentelymalleihin ja työtehtäviin. Jaksoilla on myös noudatettava kaikkia työsuojelulainsäännön velvoitteita, selvittää opetusneuvos Pekka Iivonen Opetushallituksesta.
"Koska tet-jakso on kouluaikaa, koululaisille on myös turvattava perusopetuslaissa mainittu turvallinen oppimisympäristö."
ei ole työtä, vaan sen seuraamista ja oppimista kokeneemman kanssa.
Valvovan silmän alla.
Jos ei resursseja olla tettiläisen kanssa, ei heitä pidä ottaa harjoittelemaankaan.
Tuollaista tilannetta ei olisi pitänyt päästä tapahtumaan.
Turha poikiakaan tuosta syyllistää. Tarpeeksi kamala asia muutenkin.
Sitäpaitsi ei hutkita ennenkö on tutkittu.
Jos kukaan ei ole kertonut harjoittelijalle, että tuossa voi käydä huonosti ja harjoittelija jätetään yksin pihalle lasten kanssa, niin miten hän voi olla siitä rikosoikeudellisesti vastuussa?
että köpelösti voi käydä, se vapauttaa hänet kaikesta vastuusta? Älä viitsi...
Jos harjoittelija jätetään yksin vastaamaan lapsista, ja yksi lapsista kuolee, ensisijaisesti vastuussa ei ole se harjoittelija. Hän on vastuussa ainoastaan tahallisesta ja tuottamuksellisesta teosta, jollaiseksi ei voida katsoa sitä, että keinussa oleva lapsi putoaa. Kun sen päiväkodin henkilökunta on vastuussa niistä lapsista ja myös siitä harjoittelijasta.
Jos harjoittelija puukottaa lapsen pihassa, on hän vastuussa. Jos lapsi karkaa pihasta, ei harjoittelija ole vastuussa.
Jos kukaan ei ole kertonut harjoittelijalle, että tuossa voi käydä huonosti ja harjoittelija jätetään yksin pihalle lasten kanssa, niin miten hän voi olla siitä rikosoikeudellisesti vastuussa?
Jos TET-harjoittelija lyö päiväkotilasta kivellä päähän, niin ei joudu vastuuseen, kun kukaan ei kertonut että kivellä lyöminen voi sattua? Jos TET-harjoittelija piruuttaan tuuppaa päiväkotilapsen keinun niin kovaan vauhtiin, että lapsi putoaa ja sattuu, niin nuori ei joudu vastuuseen, koska kukaan ei kertonut että kovassa vauhdissa keinusta voi pudota ja että pieni lapsi ei osaa pitää kovin hyvin kiinni? Jos TET-harjoittelija laittaa kaverinsa istumaan trukin nokalle ja lähtee ilman lupaa ajelemaan pitkin pihaa, niin vika on jossakussa muussa, koska kukaan ei vääntänyt nuorelle rautalangasta, että hommassa voi sattua? Hmmm...
eli kyllä se vastuu on niillä aikuisilla, joiden pitäisi ohjata ja valvoa ja pitää huolta siitä, että oppimisympäristö on turvallinen.
Minusta aika outoa ajatella, että harjoittelija olisi yksin lasten kanssa pihalla ilman, että aikuiset viitsisivät olla häntä ohjaamassa. Kyse on aikuisten laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä, jos päivähoidossa lapset joutuvat harjoittelijan vuoksi vaaraan. Ensisijainen syyllinen ovat he, koska eivät viitsi ohjata nuorta.
Jos kukaan ei ole kertonut harjoittelijalle, että tuossa voi käydä huonosti ja harjoittelija jätetään yksin pihalle lasten kanssa, niin miten hän voi olla siitä rikosoikeudellisesti vastuussa?
jos muutetaan tilannetta. Tettiläinen jätetään pihalle vahtimaan lapsia, ja tämä hermostuu johonkin penskaan ja tirvaisee tätä kuonoon, penska kaatuu, iskee päänsä ja heittää henkensä. Tettiläinen vastaa taposta oikeudessa.
Vastuussa on se aikuinen, joka jätti Tettiläisen yksin lasten kanssa. Nuori on siellä tutustumassa työelämään, mikä merkitsee, että hän on aikuisten vastuulla. Jos päivähoidon henkilökunta räikeästi laistaa omasta vastuustaan, saavat hekin syytteen. Ei taposta kukaan vaan kuolemantuottamuksesta.
On muutenkin raskasta yrittää keksiä sellaista hommaa, mitä ysiluokkalainen voisi tehdä niin, että oma työni ei keskeydy vartin välein. Naapurihuoneessa ne ovat liimailleet kirjekuoria ja aakkostaneet papereita, mutta jatkossa nippusiteellä työpöydässäni kiinni. Tulen vessaan pyyhkimäänkin, kiitti vinkistä sille, joka kertoi, että vessapaperiinkin voi tukehtua.