Miksi teidän perhe ei ole tukiperhe?

Ystävämme lapselle. Otamme lapsen aina silloin tällöin yökylään, päiväsellään meille leikkimään jne. jotta yksinhuoltaja äiti saa vähän hengähdystaukoja arjessa, pääsee lenkille tai jumppaan..



"virallista" tukiperhe toimintaa olemme myös harkinneet mutta juuri täällä hetkellä ei taida voimat eikä aika siihen riittää. Omatkin lapset ovat vielä niin pieniä.

kunhan tuo kuopus vähän kasvaa.

Asiasta on keskusteltu, mies on sitä mieltä että omissa lapsissa on jo tarpeeksi. Omasta mielestäni meillä olisi annettavaa, vietämme hyvin perhekeskeistä elämää ja yksi lapsi lisää muutaman päivän kk ei meitä rasittaisi.

Mutta kun ei niin ei.

Voimavarat menevät kyllä omiin lapsiin. Ja toimin jo epävirallisena tukiperheenä kahdelle lasteni kaverille, joiden kotona ei aina ole ruokaa tarjolla ja alkoholiakin käytetään (ovat ls-asiakkaita). Tarjoan ruokaa ja nytkin ovat täällä yökylässä.



Jos tässä joskus muutan yhteen miesystäväni kanssa, voi olla että ryhdymmekin tukiperheeksi.

Voimat eivät riitä kaikkeen yhtä aikaa.

Toisaalta mieheni ei ole mitenkään erityisen innostunut asiasta, mutta ehkä saisin puhuttua hänet ympäri.



Meillä on kolme lasta, mies tekee reissuhommia, mä olen päivätöissä. Lapsilla on harrastuksia ja pelimatkoja myös viikonloppuisin. Tykkäämme matkustella lomilla. Noiden syiden takia mietin, että riittääkö meillä voimat vieraiden lasten hoitamiseen. Meillä on kaikki asiat hyvin, tilaakin on, vaikkei ehkä omia huoneita vieraille lapsille. Ei meillä kuitenkaan ole varaa kustantaa vieraillekin lapsille matkoja, joita tykkäämme tehdä. Joskus tuntuu, ettei aika riitä antamaan omille lapsillekaan riittävästi huomiota, että olisiko reilua jakaa sitä vieraillekin lapsille.



En tiedä, ehkä vielä joskus, kun omat lapset eivät enää "tarvitse" meitä niin paljon.

Mielelläni ottaisin jonkun lapsen joskus itselleni

mutta asunto ei ole kunnossa.

oma avioliittoni ei ole riittävän vankalla pohjalla. Ei mitään kauhean traagista, mutta aika usein tasaista ärtymystä - tämä ei olisi hyvä tukiperhe kenellekään jo valmiiksi rankemmista oloista kärsivälle.



Jos parisuhteeni olisi yhtään parempi ja jos olisin naimisissa eri miehen kanssa niin haluaisin tukiperheeksi. Haaveilin siitä pitkään nuorimmaisen tultua vähän isommaksi. Ehdottelin miehellekin, mutta piti normaalin tärinänsä "kun on niin rankkaa muutenkin". Sittemmin tulin järkiini ja totesin, että ei riitä rahkeet, koskapa puolisoni on mitä on.

oma avioliittoni ei ole riittävän vankalla pohjalla. Ei mitään kauhean traagista, mutta aika usein tasaista ärtymystä - tämä ei olisi hyvä tukiperhe kenellekään jo valmiiksi rankemmista oloista kärsivälle.



Jos parisuhteeni olisi yhtään parempi ja jos olisin naimisissa eri miehen kanssa niin haluaisin tukiperheeksi. Haaveilin siitä pitkään nuorimmaisen tultua vähän isommaksi. Ehdottelin miehellekin, mutta piti normaalin tärinänsä "kun on niin rankkaa muutenkin". Sittemmin tulin järkiini ja totesin, että ei riitä rahkeet, koskapa puolisoni on mitä on.

meillä ollut pieni poika kohta 3v. kiva ja ihan hyväkäytöksinen eikä mikään kamala ongelmalapsi, ei ensikertalaisille niitä vaikeimpia edes anneta.

Se on tosi kiva harrastus!!!suosittelen

Täällä kauhistellaan keskusteluissa ihan aiheellisesti näitä ajankohtaisia perhetragedioita ja huudetaan, taas ehkä ihan aiheellisesti, miksei lastensuojelu ole toiminut tehokkaammin.

Mikset sinä tai sinun perheesi osallistu lastensuojelutyöhön? Vapaaehtoiseksi tukiperheeksi voi ryhtyä, jos omat asiat ovat kunnossa. Miksei teillä jo ole tukilasta?

olen palkaton omaishoitaja aikuiselle lapselleni ja paljon tuen myös jo poismuuttanutta erityislasta.

Olen vertaistukihenkilö vammaisyhdistyksessä ja toimin muutenkin vapaaehtoistyössä riittävän aktiivisesti.

Kaikkeen ei vain aika riitä.

ja saisi oman itsensä pidettyä hengissä kroonisten sairauksien kanssa.

Minä en ole virallisesti mikään tukihenkilö, mutta minä tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti erästä nuorta. Myös prosessi virallisempaan hyväntekeväisyystoimintaan on vaiheessa.

arkirumban lisäksi.

Oon lapseton sinkku, asun minikokoisessa yksiössä enkä tajua edes tavallisista lapsista mitään, saati sitten erityistarpeisista. Mun on erittäin vaikeaa kuvitella, että kelpaisin tukiperheeksi.



Täytyy myös tunnustaa, että aika kova kynnys olisi sitoutua edes yhdeksi viikonlopuksi kuussa pitämään huolta jostain lapsesta. Haluan relata rankan työviikon jälkeen, mulla ei nytkään ole aikaa harrastaa käytännössä mitään. Nyt kun ei ole vielä omia lapsia, tahdon nauttia vapaudesta kaiken sen minkä pystyn ja siitä, että edes joskus olisi aikaa esim. hoitaa sosiaalisia suhteita tai nukkua huoletta univelat pois.

Meillä on silminnähden köyhää, enkä totisesti aijo sossujen ja vieraitten lasten takia puunata kotiani hiki hatussa riittävän siistiksi. Lisäksi meillä ei ole säännöllisiä ruoka-aikoja (monina päivinä en viitsi tehdä ollenkaan lämmintä ruokaa) ja ruokaa on yleensä liian vähän omillekin viidelle lapselle. Lisäksi raivostun helposti ja karjun lapsille, saatan läpsiäkin. Miehen kanssa on todella raivoisia yhteenottoja. Päädyttäis vielä lastensuojelun hampaisiin itse!

-epäsäännölliset työajat, eli ei voitaisi sopia että tavataan esim. joka toinen lauantai

-en usko että rahkeet riittävät kovin ongelmaisten tapausten kanssa toimimiseen (oli kyseessä lapsi tai hänen vanhempansa), ihan siis ettei tiedä millä tavalla pitäisi toimia jotta toinen saisi apua parhaalla tavalla

-nytkin tuntuu ettei aikaa riitä tarpeeksi edes omille lapsille, mitä tapahtuisi jos kuvioon tulisi mukaan vielä yksi joka toisi mahdollisesti mukanaan hankaluuksia tai huolia

käytännössä se tarkoittaisi sitä, että minä hoitaisin sen tukilapsenkin. Mies reissaa työn vuoksi paljon, joten ei ole järkevää ottaa tähän vielä yhtä lasta, koska senkin lapsen hommelit jäis mun hoidettavaksi. Ja täytyy myöntää, että kun lapsipuoli muuttaa pian kotoa pois ja nuorimmatkin ovat jo koulussa, niin alkaa helpottaa sen verran ettei halua tähän enää helpolla ketään pakkaa sekoittamaan.

Vain promille vanhemmista tuntuu ymmärtävän, että perheiden ja lasten parhaaksi sitä vapaaehtois duunia tehdään. Ei kiusaksi.



Oma perhe on paljon tärkeempi ja rakkaampi.

kun se taas on hyvin ajankohtainen.



Ihmisillä on kauheasti sanottavaa nyt, kun kauheuksia voi taas lukea lehdistä. Kun kysytään, mitä he aikovat tehdä asialle, he eivät mitenkään voi auttaa ketään, koska "pyhittävät" viikonloput omalle perheelleen.