Miksi teidän perhe ei ole tukiperhe?

"kunnollisiksi".

Nyt ei ole aikaa ottaa tähän muita. Haluamme tarjota omille lapsillemme vain parasta!

Täällä kauhistellaan keskusteluissa ihan aiheellisesti näitä ajankohtaisia perhetragedioita ja huudetaan, taas ehkä ihan aiheellisesti, miksei lastensuojelu ole toiminut tehokkaammin.

Mikset sinä tai sinun perheesi osallistu lastensuojelutyöhön? Vapaaehtoiseksi tukiperheeksi voi ryhtyä, jos omat asiat ovat kunnossa. Miksei teillä jo ole tukilasta?

Rehellisesti sanottuna oma mielenterveyteni ei kestäisi toisen ihmisen tukemista, ei edes lapsen. Olen muutoinkin sellainen joka kantaa muiden huolia, joten ihan omaa terveyttäni ajatelleen en olisi kykenevä tuollaiseen.

Jos olisin terveempi, voisin tuollaiseen ryhtyäkin. En muuten soveltuisi millekään sellaiselle alallekaan jossa autettaisiin ihmisiä. Oma pääni ei vain kestäisi sitä.

Itsekkäästi haluamme silloin omistautua toisillemme.

Täällä kauhistellaan keskusteluissa ihan aiheellisesti näitä ajankohtaisia perhetragedioita ja huudetaan, taas ehkä ihan aiheellisesti, miksei lastensuojelu ole toiminut tehokkaammin.

Mikset sinä tai sinun perheesi osallistu lastensuojelutyöhön? Vapaaehtoiseksi tukiperheeksi voi ryhtyä, jos omat asiat ovat kunnossa. Miksei teillä jo ole tukilasta?

Ja omissa lapsissa. Näin meilläkin.

Tavallisilla, työssäkäyvillä vanhemmilla ei ole aikaa omilleenkaan niin paljoa, kuin haluaisi. Meillä on asiat kunnossa ja varmaan puitteiltamme olisimme ihanteellinen tukiperhe. Me emme kuitenkaan ole valmiita uhraamaan vähäistä vapaa-aikaamme ja omien lastemme hyvinvontia siksi, että pitäisimme huolta toisten lapsista.

mutta en usko että meitä kelpuutettaisiin. Minä olen vasta 22-vuotias ja mieheni 33. Olen ajatellut, että olen liian nuori. Asumme ison kaupungin keskustassa kaksiossa, joten meillä on myös tilaongelma. Muuten elämäntilanteemme on hyvä ja onnellinen. Mieheni työskentelee projektipäällikönä järkevin työajoin. Minä suoritan insinööriopintoja ja työskentelen samalla päiväkodissa. Omia lapsia meillä ei ole. Meillä on tasapainoinen talous ja parisuhde mallillaan. Olen kuitenkin ajatellut, että meitä ei esimerkiksi minun nuoren iän ja opiskelujen takia kelpuutettaisi mukaan. Aitoa kiinostusta ja intoa meillä kyllä olisi.

Pieni lapsi, täysipäiväiset työt molemmilla ja minulla vielä opiskelu. Viikonloppuista toinen päivä menee usein opiskeluissa, jommalla kummalla välillä töissäkin.



Mun lomani menevät suurimmalta osalta opiskeluihin ja töidenkin puolesta lomat ovat pätkissä, joten mulla ei ole mitään "pidempiä lomia". Pyrimme pitämään lapsen hoitopäivät lyhyinä, joten työajat ovat sellaiset, ettei arki-iltaisin ole pahemmin yhteistä aikaa perheellä.



Nytkin jo suuri osa viikonlopuista on jotain menoa. Joskus olisi kivaa, jos pääsisi edes viikonloppuna miehen kanssa kahden jonnekin ilman lasta. Vaikka ihan hyvin menee omalla perheellä, ei oikein jaksaisi tähän enää ulkopuolista "huollettavaa" niille ainoille kuukauden vapaille viikonlopuille saati harvoille lomille.

elämä lähes yh.na (mies paljon töissä),murkku jolla vaikea adhd vie kaikki voimani,siis meillä on muitakin lapsia

Vaan voi olla etä vanhemmilla on ja heidän jaksamistaan tuetaan. Siinä samalla lapsi saa itselleen myös muita välittäviä aikuisia.

Toisaalta perheessä ei välttämättä ole mitään "vikaa" vaan kyse on ihan normaalista kunnon perheestä, mutta koska lapsella on erityistarpeita. Ja silloin tuetaan koko perheen jaksamista, sillä että eityislapsi pääsee esim kerran kuussa viikonloppuhoitoon.

eväitä kohdata ongelmalasta, koska oletettavasti ainakin suuri osa tukiperheen tarpeessa olevista lapsista on sellaisia. Tiedän että minulta menisi hermot totaalisesti ongelmakäyttäytyjän kanssa ja lapsi saisi entistä isommat traumat. Ei mninulla ole mitään ruusuisia kuvitelmia itsestäni, rakastan omia lapsian yli kaiken, mutta suurin osa muiden lapisita on lähinnä ärsyttäviä. Enkä halua, että omat lapseni oppivat jotain hölmöjä tapoja näitä ongelmalapsilta.

Siinä oli eka syy; tila on kortilla.

Toinen syy; mieheni ei halua ryhtyä tukihommiin.

Kolmas: Olen itse kolmivuorotyössä.



Olen kyllä ajatellut, että haluaisin auttaa, mutta tuo miehen vastahakoisuus on se suurin este. Ehkä sitten joskus...

Olemme olleet jo kahden perheen sisaruksille tukiperhe. Toisiin on yhä kontakti. Asumme nyt 5 ihmistä pienessä kaksiossa rakentamisen ajan joten tilan ja myös jaksamisen suhteen ajatus on mahdoton. Ei tukiperheeksi kannata ryhtyä ilman motivaatiota ja kykyjä joten on täysin turhaa syyllistää ihmisiä siitä jos eivät ala tukiperheiksi. On monta tapaa toimia muiden avuksi, valitkoon kukin oman tapansa.

Yhdellä toimintaterapiaa ja vauvalla moniallergiaa. Nuo vie vähän keskittymistä. Mulla reuma, joka toivon mukaan menee paremmaksi, kun imetystä saa lopetettua. Nää on tällä hetkellä syynä, eli kuten muillakin, niin resurssit ei nyt riitä enempään.



Mutta toivon, että muutaman vuoden päästä meillä on asiat edelleen hyvällä mallilla ja lapset isompia, että sitten voisimme jotenkin osallistua tämäntyyppiseen lastensuojelutoimintaan. Sillä kyllä kiinnostusta on, mutta omat lapset on hoidettava ensin.

Emme ole varakkaita eikä meillä ole varaa kustantaa yhtään ylimääräistä suuta. Jos tukiperheenä toimimisesta saisi kunnon korvauksen, olisimme jo tukiperhe.

lastensuojelu tekee parhaan mahdollisen heille annetuissa olosuhteissa.



Tukiperheeksi en halua, koska se sitoisi liikaa. En ole motivoitunut hoitamaan muiden lapsia, joten tämä tuskin olisi hyvä lähtökohta tukiperheenä toimimiseen.

Emme ole varakkaita eikä meillä ole varaa kustantaa yhtään ylimääräistä suuta. Jos tukiperheenä toimimisesta saisi kunnon korvauksen, olisimme jo tukiperhe.

Olen ymmärtänyt että saisi.

Hän tekee meidän perheen osan tällä saralla ;-)

mutta en usko että meitä kelpuutettaisiin. Minä olen vasta 22-vuotias ja mieheni 33. Olen ajatellut, että olen liian nuori. Asumme ison kaupungin keskustassa kaksiossa, joten meillä on myös tilaongelma. Muuten elämäntilanteemme on hyvä ja onnellinen. Mieheni työskentelee projektipäällikönä järkevin työajoin. Minä suoritan insinööriopintoja ja työskentelen samalla päiväkodissa. Omia lapsia meillä ei ole. Meillä on tasapainoinen talous ja parisuhde mallillaan. Olen kuitenkin ajatellut, että meitä ei esimerkiksi minun nuoren iän ja opiskelujen takia kelpuutettaisi mukaan. Aitoa kiinostusta ja intoa meillä kyllä olisi.

Minä taas en usko, että ikä olisi se este, jos muuten on järki päässä ja elämä kohdallaan. Olen varma, että teidät kelpuutettaisiin, jos hakeutuisitte. Patjapaikka riittää aivan varmasti, miksi käypäläisille pitäisi olla omat vuoteet, ei se ole se pääasia! vaan muut asiat.

Hakeutukaa koulutuksee, ottakaa yhteyttä sossuun. Voitte alkaa harjoitella minun lapsillani: emme ole tukiperheen tarpeessa, emme ole ns. ongelmaperhe, ja lapset on aivan ihania ja herttaisia, ikätasoisen tavallisia lapsia, mutta olen yh ja välillä kaipaan omaa aikaa. Antaisin lapset päiväseltään,e n yöksi asti.

Ja tuohon hölmöjen tapojen oppimiseen, kukkua kanssa. Oma esikoiseni on alata ongelmissa oleva adhd-poika, eikä nuorimmaiseni silti ota hänestä mallia. Päinvastoin, ovat pienestä pitäen kasvaneet ymmärtämään (ja sietämään!) erilaisuutta, ja myös ongelmallisen esikoisen erioikeuksia.

Olen ajatellut sitä aika paljon, ja periaatteessa olisin itse valmis ja jaksavakin siihen hommaan.



Mutta. Ensin tulee tilaongelma. Mihin laitan lapset nukkumaan, patjapaikalle, mutta kenen huoneeseen.



Omista lapsista etenkin vanhin tuskin sietäisi tänne ns. vieraita tai ylimääräisiä lapsia, jotka koskee hänen tavaroihinsa ja vaativat oman paikkansa ja osansa. Hän vaan ei jaksa paljon ihmisiä., on tietyllä tavalla erakkoluonne. Viihtyy itsekseen.



Lisäksi olen omillenikin totaali-yh ja saan vain vähän ja harvoin aikaa itselleni tai toimittaa omia asioitani.



En jaksa pelmuta omienikaan kanssa, miten sitten kun mukana on toisten lapsia.

En ole muutenkaan mitenkään laajasti lapsirakas olento.



Oma arki pyörii hyvin ja olen omilleni jaksava.



eli ei ole tiloja tarpeeksi majoittaa enempiä lapsia, omat lapset tuskin hyväksyisivät tai jaksaisivat erilaisia lapsia erilaisine tapoineen, ja olen yh jo nyt omille lapsilleni, onhan minulla oltava voimavaroja omillenikin, ja ensin heille, vasta sitten muiden lapsille.

Haluaisin ryhtyä tukiperheeksi, mutta en pysty sitoutumaan siihen edes yhtä viikonloppua kuukaudessa, kahdesta puhumattakaan. Teen vuorotyötä ja pari viikonloppua kuusta menee töissä. Olisi kohtuutonta omia lapsiani kohtaan vaatia jakamaan minun huomioni aina vapaaviikonloppunani jonkun vieraan lapsen kanssa. Ja haluan itsekin viettää vapaalla aikaa omien lapsieni kanssa.

mutta korvaus vain on niin pieni, että rahan takia ei tukiperheeksi voi ryhtyä.