Mikä "poikien maailmassa" on se asia, jota pelkästään tyttöjen äiti ei voi ymmärtää?

selittämätöntä, että on kaikista hieneointa että on tyttö ja poika. Mutta en osaa sanoa että toinen olisi sen hienompaa...

enkä vieläkään ole huomannut niissä maailmoissa niin suuria eroja että siitä kannattaisi tehdä numeroa :D

Minulla siis sekä tyttö että poika ja eroa en ole vieläkään huomannut. Ainoat erot ovat tähän mennessä liittyneet luonteisiin mutta sehän nyt ei ole sukupuolisidonnaista.

Tytössä ehkä "prinsessapuoli" korostuu juuri poika (veli) vastapainonaan.

Eli tavallaan korostavat toistensa erilaisia ominaisuuksia.

todella kieroutunut käsitys tyttöjen äideistä :) Kyse on ensisijaisesti lapsista, ei sukuspuolesta, ja lapset ovat erilaisia ja luonteepiirteet ovat yksilöstä riippivaisia, ei sukupuolesta.

He eivät halua ymmärtää, että pojat eivät ole vain äijiä, jotka haisevat jalkahielle ja örisevät lippalakin alta tai että riehuvat, huutavat, kiroilevat. Että pojat ovat yllättävänkin hellyydenkipeitä, pitävät sylittelystä ja paijaamisesta. Pojat ovat hyvinkin eläinrakkaita ja heillä on tietyssä iässä hyvinkin vahva hoivavietti. Että, pojat ovat vastuuntuntoisia ja auttavaisia. Että, poikien kanssa voi miettiä sisustusta, kasvien hoitoa, muotia, tv-ohjelmia. Moni pelkästään tyttöjen äiti luulee, että vain heillä on syvällisiä keskusteluja, hassuttelua ja höpsötystä lastensa kanssa ja poikien äideillä ei ole oikeaa, todellista yhteyttä lapsiinsa. En usko, että uskot tästä sanaakaan ap.

Poikien kaverisuhteet ei ole läheskään aina helppoja ja mutkattomia ja reiluja. Olen saanut surullisen paljon kuunnella ystäväni huolta hänen poikansa kavereista... poika on ikään kuin mukana kylän poikien kaveriporukassa, mutta häntä kyllä kiusoitellaan ja tönitään, annetaan ymmärtää, että on hierarkiassa alimmaisena. Välillä kiusataan oikein kunnolla eikä pääse mukaan porukkaan, välillä taas kelpaa kaveriksi ja on yksi muiden joukossa. Porukan pojat käyvät heillä välillä yksittäin kylässä, silloin ovat reiluja ja kivoja kavereita, mutta taas huomenna koulussa saatetaan joukolla sorsia.

Monesti poikaporukoissa on tosiaan niitä reppanoita, joiden annetaan roikkua mukana, mutta joita kohdellaan todella huonosti. Tätä ei vain huomata, vaan moititaan tyttöjä kieroilusta ja ihaillaan poikien reiluutta. Ja minuakin ihmetyttää se, että nyrkkitappelua pidetään jonain ihanteellisena välienselvittelyn muotona. Missä iässä se lakkaa olemasta positiivista fyysisyyttä? Saavatko puolisot mätkiä toisiaan pataan ja painia ja näyttää siten lapsilleen aktiivisen ja reilun toiminnallisuuden mallia?

Sekä väkivallan reiluudesta että siitä, kuinka reilua on kun jonkun annetaan olla mukana mutta sitä silti sorsitaan. Tähän jälkimmäiseen olen kiinnittänyt huomiota myös aikuisten miesten kohdalla, siis sellaisten aikuisten miesten joista oikeasti pidän ja joita arvostan. Monella tuntuu olevan "kavereita" joista puhutaan usein idiootteina tai kusipäinä, mutta jotka "ovat silti frendejä". Mitä ihmettä?? Mulle ei tulisi koskaan mieleenikään puhua kavereistani noin kamalalla tavalla!

Tyttöjen ja naisten inhottavimpiin synteihin luetaan usein se, että jos joku henkilö ei miellytä, häntä ei oteta mukaan seuraan. Musta se on kuitenkin reilumpaa kuin se, että ollaan olevinaan kavereita ja silti kerrotaan auliisti kaikille kuinka idiootti ja kusipää tuo "kaveri" on.

Mutta mitä tähän ketjuun tulee, olen kyllä pahoittanut mieleni sekä tyttöjen että poikien puolesta, näin molempien äitinä.

Vai kiusasiko edes kukaan? Laitahan nyt faktaa peliin. Kuten myös väitteellesi, että pojat ovat 100 kertaa väkivaltaisempia.

Olet kyllä naurettava, pieni ihminen. Toivottavasti et ole etkä koskaan tule lisääntymään. Noita geenejä ei kannata missään nimessä siirtää eteenpäin!

Omat muksunsa tykkäävät rauhallisemmasta menosta, mutta pojat purkavat energiaansa, liikkuvat vauhdilla ja uhoavat toisilleen minkä kerkeävät. Ja nauravat päälle! Poikien vilpittömyys etenkin tuossa 4-5 vuoden iässä on mahtavaa katseltavaa, kun katsoo tyttöjen touhua: syrjintää, tietyn tyypin suosimista, juoruilua, itsekorostusta...yök. Ja samaan aikaan ollaan tietysti niin täydellistä prinsessaa että!

Sama homma jatkuu kouluiässäkin, pojat eivät ehkä aina tule juttuun keskenään mutta eivät myöskään keskity juoruiluun vaan setvivät asiat nyrkein. Tytöt voivat pitää fyysisen etäisyyden toisistaan mutta kiusata jonkun samalla itsemurhan partaalle.

Tuota, tytötkö ne oli tämän Brejvikin (anteeksi oikeinkirjoitus) kiusanneet hulluuden partaalle? ja monet muut kouluampujat?

Kyllä pojat ovat paljon ilkeämpiä, pirullisempia ja kierompia kuin tytöt ikinä. Pojat harjoittavat henkistä väkivaltaa, toisiaan, tyttöjä, opettajia, muita kanssaihmisiä kohtaan 100 kertaa enemmän kuin tytöt.

Näin kahden pojan äitinäkin on "poikien maailmassa" paljon asioita joita en noiden äitinäkään voi ymmärtää :D

Kuten miksi on kivaa pistää ämpäri päähän ja juosta seiniin...

Onneksi riittää että rakastaa, ei kai kaikkia maailman mysteerejä tarvitse täysin ymmärtääkään...

Nuorempi tyttö taas haluaisi painia.

Tyttöjen äiti - joskin meidän tyttöjä on aina luultu pojiksi

Vai kiusasiko edes kukaan? Laitahan nyt faktaa peliin. Kuten myös väitteellesi, että pojat ovat 100 kertaa väkivaltaisempia.

Olet kyllä naurettava, pieni ihminen. Toivottavasti et ole etkä koskaan tule lisääntymään. Noita geenejä ei kannata missään nimessä siirtää eteenpäin!

Omat muksunsa tykkäävät rauhallisemmasta menosta, mutta pojat purkavat energiaansa, liikkuvat vauhdilla ja uhoavat toisilleen minkä kerkeävät. Ja nauravat päälle! Poikien vilpittömyys etenkin tuossa 4-5 vuoden iässä on mahtavaa katseltavaa, kun katsoo tyttöjen touhua: syrjintää, tietyn tyypin suosimista, juoruilua, itsekorostusta...yök. Ja samaan aikaan ollaan tietysti niin täydellistä prinsessaa että!

Sama homma jatkuu kouluiässäkin, pojat eivät ehkä aina tule juttuun keskenään mutta eivät myöskään keskity juoruiluun vaan setvivät asiat nyrkein. Tytöt voivat pitää fyysisen etäisyyden toisistaan mutta kiusata jonkun samalla itsemurhan partaalle.

Tuota, tytötkö ne oli tämän Brejvikin (anteeksi oikeinkirjoitus) kiusanneet hulluuden partaalle? ja monet muut kouluampujat?

Kyllä pojat ovat paljon ilkeämpiä, pirullisempia ja kierompia kuin tytöt ikinä. Pojat harjoittavat henkistä väkivaltaa, toisiaan, tyttöjä, opettajia, muita kanssaihmisiä kohtaan 100 kertaa enemmän kuin tytöt.

Itse olet naurettava ihminen eikä geenejäsi kaipaa kukaan.

Luuletko että tytöt ovat kiusanneet brejvikin ja muut syrjityt pojat?

eivät todellakaan. Usein tytöt ovat näiden raukkojen ainoa pelastus, koska pojat osaavat olla todellisia piruja. Pikkumaisia, ilkeitä, kiusaavat sitä joka on heikoiimmillaan, jolla ei ole puolustajia. Piruja, kieroja, kaksinaamaisia.

Se, että poikien kiusaaminen jakaantuu niin että he kiusaavat toisiaan, tyttöjä, opettajia, heikolla olevia aikuisia, ... todella pahaa kiusaamista.

Ovatko tytöt koskaan yhdessä tuumin kenenkään kylähullun kimpussa? tai kenenkään ennestään syrjityn? eivät todellakaan tytöt käy yösydännä pelottelemassa syrjittyä yksinhuoltajaa tai erakkomiestä. Mutta poikajoukot tekevät tätä. Kiusaavat, syrjjivät, piruilevat, etsivät heikointa lenkkiä.

Hakkaako 10 tyttöä yhden syrjityn paskaksi? tosi harvoin tytöt noin raukkamaisia ovat.

Narsisteja on miehissä sataverroin naisiin verrattuna. Pahoja imeliä limaisia kieroja kaksinaamaisia narsisteja.

Se että poikien kiusaaminen ymmärretään usein huumoriksi, kun he tekevät itsestään sankarin, solvaamalla tyttöjen ulkonäköä, tai toistensa, ei muuta sitä asiaa että sama asia tytön sanomana olisi törkeää kiusaamista.



Se että poikakullilla on usein puolustaja, joka näkee omansa viattomana enkelinä ja vika on aina toisissa.

Harvoin, hyvin harvoin tytöillä on tuollaista puolustajaa kotona. Harva äiti näkee tyttärensä enkelinä, vaikka olisi mätämuna, kiusaaja, pirullinen kaksinaamainen liero.

Mutta poikien äidit näkevät poikansa reiluina vaikka olsiivat ja suuri osa on todella törkeitä kaksinaamaisia kieroja kiusaajia.



Romukoppaan se myytti että pojat ovat reiluja. Eivät todellakaan ole.



Usein juuri suositut pojat ovat todella kusipäitä

Olisikohan parempi, että selkeästi tuhoavaa ja negatiivista käytöstä EI naamioitaisi "ihanan suoraksi toiminnaksi", "reiluksi asioiden setvimiseksi" tms. Sekä miehet että naiset voivat tehdä paskamaisia asioita toisille, joten olisi hyvä, jos jo lapsena mieluummin opetettaisiin, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei.

ja miettinyt asiaa omaltakin kannaltani.



Olen tytön äiti. Olisi ollut ihan mielenkiintoista saada poika. Minusta miehiä on vaikea ymmärtää. Ajattelin, että jos saisin poikalapsen, voisin ehkä oppia tajuamaan heitä paremmin.



Ilmeisesti poikien sydämessä oma äiti on usein erityispaikalla. Muilla naisilla ja tytöillä ei ole samanlaista arvoa. Itsellänikin on kouluajoilta huonoja kokemuksia pojista, jotka kiusasivat tyttöjä. Isäsuhdekin oli etäinen, koska isä oli niin käskevä eikä hänelle voinut kertoa salaisuuksia ilman että hän nolasi siitä myöhemmin.



Mieleeni on jäänyt myös muuan dokumentti, jossa haastateltiin pienen arabikylän naisia. Poikavauvan äiti kertoi unelmoivasti, kuinka hän aikoo kasvattaa pojastaan hyvän miehen, joka ymmärtää ja kunnioittaa naisia. Tuli mieleen, että eipä taida onnistua tuo yritys.

Te olette ihan pimeitä. Meillä ei ole lupa kenenkään lyödä, kissaltakin pitää käydä pyytämässä anteeksi, jos taapero erehtyy vetämään hännästä.

Pahinta väkivaltaa perheen sisällä olen nähnyt "sekaperheessä", jossa suurperheen lapset mustiksina mättävät toisiaan pataan eikä äiti aina ehdi huomata kaikkea.

Olisikohan parempi, että selkeästi tuhoavaa ja negatiivista käytöstä EI naamioitaisi "ihanan suoraksi toiminnaksi", "reiluksi asioiden setvimiseksi" tms. Sekä miehet että naiset voivat tehdä paskamaisia asioita toisille, joten olisi hyvä, jos jo lapsena mieluummin opetettaisiin, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Mietitäänpäs nyt vaikka noita raiskauksia joita poikajoukot tai nuoret miehet tai miesjoukot tekevät.



Kenet he valitsevat uhriksi?

Sen kenen tietävät olevan heikoilla, jolta ovat ensin pilanneet maineen, tai joku muu on pilannut, jolla ei ole tukijoukkoja kotona, jolla on heikko itsetunto, joka on ehkä ennenkin raiskattu.



Pojat osaavat olla pirullisempia, ilkeämpiä, kaksinaamaisempia, juoruavampia, kierempiä ja kiusaavat enemmän kuin tytöt, jos otetaan huomioon että toistensa lisäksi he kiusaavat pahasti joitakin luokan tyttöjä, (tytöt hyvin harvon poikia), joitakin heikoilla olevia aikuisia, muita ennestään syrjittyjä.



Jos pojat tietävät että jollain kaupan pitäjällä on mennyt hermo ja suuttuu helposti, niin näitä kieroja ja pirullisia poikia on, jotka tulevat enkelin ilme naamalla tekemään piruutta, ja menevät kotiin ett "siellä se raivosi vaikka en tehnyt mitän". Ja äiti uskoo.



Pojat ovat paljon kierompia ja ilkeämpiä kuin tytöt. Koska se heille sallitaan.

Se naamioidaan usein huumoriksi. Reiluudeksi. Leikiksi.

Just sinunlaisten takia poikien äidit usein on puolustuskannalla. Odota vaan... Pointtina on se, että jos poikasi sattuukin olemaan stereotyyppinen (monet kun on, siksi se on stereotypia), ole valmis hyväksymään hänet sellaisena äläkä ajattele, että hänen pitäisi tai toivoisit, että hän olisi toisenlainen.

Tämä niin kuvaa sitä asetelmaa!

Mikä oli niin kamalaa - se, että inhoan yksityisautoilua tai vastustan armeijaa?

Jos poika sattuisi olemaan joku muovirekkoja pärisyttävä ja hirviö-räjähtely-sotaleikki -juttuja harrastava "stereotyyppinen poika", niin minkäs sille sitten mahtaa. Tarkoitin vaan sitä, että minun on vaikea nähdä noissa leikeissä mitään erityisen hienoa - kuten ei siinäkään, että hakataan luokkakaveri vain, koska "se on niin suoraa toimintaa". En tiedä, saisinko tuollaisten juttujen kautta siihen poikaan mitään yhteyttä.

Ei tietenkään lapsen tarvitse tykätä samoista asioista kuin minä. Esim. itse en ole yhtään kiinnostunut jalkapallosta, mutta tyttäreni tykkää, ja kyllä minusta on ollut hienoa hänen kauttaan innostua siitä. Mutta pointtini oli se, että minusta ne mainitut (kuten sodat ja yksityisautoilu) ovat vaan niin TURHIA, vastenmielisiä ja läpeensä negatiivisia asioita.

Enkä syytä poikalapsia sinänsä, vaan pojan sukupuoliroolia, leluvalmistajia ja mainostajia, kaikkia niitä, jotka rakentavat tietynlaista kuvaa siitä, mitä on olla poika tai mies. Koska se kuva on aika yksipuolinen!

Poikani ovat erilaisia persoonia. Toinen heistä on rauhallinen ja toinen taas vilkas. Silti heissä molemmissa on yhteisiä piirteitä, jotka puuttuvat tytöistäni.



Ainakin pojiltani tuntuu puuttuvan sellainen hoivavietti, joka tytöiltäni löytyy. Pojat kyllä saattavat hoitaa nukkea, mutta esimerkiksi oikeita vauvoja kohtaan he eivät juurikaan osoita lainkaan kiinnostusta toisin kuin molemmat tyttöni. Lisäksi selkeästi heitä on pienestä pitäen kiinnostanut enemmän pallopelit, kilpaileminen, yleinen sekoilu ja pelleily kuin tyttöjä. Näin siis vaikka pojat luonteeltaan ovat hyvin erilaiset.



Tähän tyyliin tuntuu puhuvat myös useampi lähipiirin äiti. Myös omat kokemukseni, samoin kuin siskoni ja äitini, viittaavat siihen, että jotain synnynnäistä eroa on tyttöjen ja poikien käyttäytymisessä. Toki jokainen lapsi on yksilönsä, mutta jos puhutaan laajasta joukosta poikia ja tyttöjä, väittäisin, että eroavuuksia löytyy jonkin verran.

Poikani ovat erilaisia persoonia. Toinen heistä on rauhallinen ja toinen taas vilkas. Silti heissä molemmissa on yhteisiä piirteitä, jotka puuttuvat tytöistäni.

Ainakin pojiltani tuntuu puuttuvan sellainen hoivavietti, joka tytöiltäni löytyy. Pojat kyllä saattavat hoitaa nukkea, mutta esimerkiksi oikeita vauvoja kohtaan he eivät juurikaan osoita lainkaan kiinnostusta toisin kuin molemmat tyttöni. Lisäksi selkeästi heitä on pienestä pitäen kiinnostanut enemmän pallopelit, kilpaileminen, yleinen sekoilu ja pelleily kuin tyttöjä. Näin siis vaikka pojat luonteeltaan ovat hyvin erilaiset.

Tähän tyyliin tuntuu puhuvat myös useampi lähipiirin äiti. Myös omat kokemukseni, samoin kuin siskoni ja äitini, viittaavat siihen, että jotain synnynnäistä eroa on tyttöjen ja poikien käyttäytymisessä. Toki jokainen lapsi on yksilönsä, mutta jos puhutaan laajasta joukosta poikia ja tyttöjä, väittäisin, että eroavuuksia löytyy jonkin verran.

Oletko aivan varma että olet rohkaissut tyttöjä kiipeämään ja liikkumaan?

Omat kokemukseni ovat täysin päinvastaiset. pojat hoivaavat enemmän kuin tytöt. Serkkkupoikani ja veli hoivasivat paljon enemmän kuin minä tai kukaan tuntemani tyttö. Mutta meitä ei pakotetttu mihinkään muotteihin lapsena.

Kiipesin varastonkatot ja kiipesin kaikki telineet, kiipeileminen on ihanaa tytöistä.

Luuleeko joku, että poikien äidit yleisesti kannustavat lapsiaan väkivaltaan??

Te olette ihan pimeitä. Meillä ei ole lupa kenenkään lyödä, kissaltakin pitää käydä pyytämässä anteeksi, jos taapero erehtyy vetämään hännästä.

Pahinta väkivaltaa perheen sisällä olen nähnyt "sekaperheessä", jossa suurperheen lapset mustiksina mättävät toisiaan pataan eikä äiti aina ehdi huomata kaikkea.

Mutta tavallaan olisi melkein jopa huojentavaa kuulla, että syy olisikin vanhemmissa ja väkivaltaa ihannoivassa kasvatuksessa. Koska mitä tuosta sinun tekstistäsi sitten pitäisi päätellä - että vanhemmat yrittävät kaikkensa, jotta saisivat karsittua väkivaltaisuuden pojasta, mutta se ei vaan jostain syystä onnistu?! Miksi se ei onnistu - tahdotko siis sanoa, että väkivalta, tuhoamisvietti ja pahuus ovat niin lujasti kiinni pojissa ja niin sisäsyntyinen osa heitä, ettei sitä saa millään kitkettyä pois?!

Pelottava ajatus. Toivottavasti et tarkoittanut sitä. Ja toivottavasti ei asia ole niin.

Itse ainakin haluaisin uskoa, että myös pienet pojat syntyvät yksilöinä, joilla on potentiaali kasvaa rauhaa rakastaviksi ja rakentaviksi ihmisiksi, joilla ei ole tarvetta lyödä tai kiusata ketään.

Mikä oli niin kamalaa - se, että inhoan yksityisautoilua tai vastustan armeijaa?

Jos poika sattuisi olemaan joku muovirekkoja pärisyttävä ja hirviö-räjähtely-sotaleikki -juttuja harrastava "stereotyyppinen poika", niin minkäs sille sitten mahtaa. Tarkoitin vaan sitä, että minun on vaikea nähdä noissa leikeissä mitään erityisen hienoa - kuten ei siinäkään, että hakataan luokkakaveri vain, koska "se on niin suoraa toimintaa". En tiedä, saisinko tuollaisten juttujen kautta siihen poikaan mitään yhteyttä.

Ei tietenkään lapsen tarvitse tykätä samoista asioista kuin minä. Esim. itse en ole yhtään kiinnostunut jalkapallosta, mutta tyttäreni tykkää, ja kyllä minusta on ollut hienoa hänen kauttaan innostua siitä. Mutta pointtini oli se, että minusta ne mainitut (kuten sodat ja yksityisautoilu) ovat vaan niin TURHIA, vastenmielisiä ja läpeensä negatiivisia asioita.

Enkä syytä poikalapsia sinänsä, vaan pojan sukupuoliroolia, leluvalmistajia ja mainostajia, kaikkia niitä, jotka rakentavat tietynlaista kuvaa siitä, mitä on olla poika tai mies. Koska se kuva on aika yksipuolinen!

Sulla on tosi vinksahtanut kuva miessukupuolesta, ei emaskulaatiossa tarvitse aivan noin pitkälle mennä. Noilla opeilla pojasta kasvaa todella hämmentynyt nuorimies, jonka identiteetti, minuus ja miehuus on aivan täysin hakoteillä.

Ihan oikeasti mammat, pojille tekee hyvää painia, ampua ritsoilla, leikkiä sotaa ja ajaa pyörällä tukka hulmuten pitkin kyliä. Se on ollut totuus iät ja ajat.

Poikani ovat erilaisia persoonia. Toinen heistä on rauhallinen ja toinen taas vilkas. Silti heissä molemmissa on yhteisiä piirteitä, jotka puuttuvat tytöistäni.

Ainakin pojiltani tuntuu puuttuvan sellainen hoivavietti, joka tytöiltäni löytyy. Pojat kyllä saattavat hoitaa nukkea, mutta esimerkiksi oikeita vauvoja kohtaan he eivät juurikaan osoita lainkaan kiinnostusta toisin kuin molemmat tyttöni. Lisäksi selkeästi heitä on pienestä pitäen kiinnostanut enemmän pallopelit, kilpaileminen, yleinen sekoilu ja pelleily kuin tyttöjä. Näin siis vaikka pojat luonteeltaan ovat hyvin erilaiset.

Tähän tyyliin tuntuu puhuvat myös useampi lähipiirin äiti. Myös omat kokemukseni, samoin kuin siskoni ja äitini, viittaavat siihen, että jotain synnynnäistä eroa on tyttöjen ja poikien käyttäytymisessä. Toki jokainen lapsi on yksilönsä, mutta jos puhutaan laajasta joukosta poikia ja tyttöjä, väittäisin, että eroavuuksia löytyy jonkin verran.

Oletko aivan varma että olet rohkaissut tyttöjä kiipeämään ja liikkumaan?

Omat kokemukseni ovat täysin päinvastaiset. pojat hoivaavat enemmän kuin tytöt. Serkkkupoikani ja veli hoivasivat paljon enemmän kuin minä tai kukaan tuntemani tyttö. Mutta meitä ei pakotetttu mihinkään muotteihin lapsena.

Kiipesin varastonkatot ja kiipesin kaikki telineet, kiipeileminen on ihanaa tytöistä.

Ja olen lähes satavarma, että olen rohkaissut tyttäriäni kiipeilemään ja juoksemaan samalla tapaa kuin poikiani. Lapsilla on pienet ikäerot, joten tytöt on kasvaneet isoveljen ja pikkuveljen kanssa kiipeillen ja liikkuen. Tyttöni kyllä siis ovat kiipeilleet, hyppineet esteratojen yli ja painineet isänsä kanssa (tai ainakin heillä on ollut painimiseen mahdollisuus), mutta heiltä puuttuu sellainen luontainen palo ja "tarve" siihen. Tytöt jaksavat painia hetken aikaa isänsä kanssa, mutta eivät loputtomiin kuten veljet.

Itse olen myös ollut äitini mukaan neljästä sisaruksesta vilkkain. Olen aina leikkinyt poikien kanssa, kiipeillyt, pelannut enkä juuri pitänyt nukkejen hoitamisesta, mutta veljeni ovat silti olleet ne, jotka ovat jahdanneet minua, rakastaneet ampumisleikkejä ja pitäneet tuhoamisesta.