Lue keskustelun säännöt.
Miksi joillekki liikunnan harrastaminen on niin vaikeaa?
27.04.2012 |
Tuntuu, että laihdutetaan ja laihdutetaan sillä syömisen vähentämisellä. Ruokailurytmit päin persettä ja ruoka jatkuvasti mielessä kun sitä ei saa syödä, sitte sorrutaan 4x viikossa ylettömyyksiin ja ajatellaan että onpa vaikea laiduttaa, on on.
Ja kyllä niidenkin jotka ovat normaalipainoisia, tulisi harrastaa liikuntaa.
Ihmiset ei ymmärrä kuinka hyvä olo siitä liikunnasta tulee, kuinka se ohjaa ruokahalua oikeaan suuntaan ja tekee pirteäksi, mielen virkeäksi ja vaikuttaa jopa seksielämään.
Ja poissuljen tästä nyt sairastavien lapsien vanhemmat, kriittisessä elämänvaiheessa elävät, liikuntarajoitteiset ihmiset, ettei vaan aleta marttyyriksi!
Miksi sinä et liiku viikoittain?
Kommentit (89)
ensinnäkin työpäivän jälkeen voi olla niin väsynyt, että ei jaksa yhtään mitään. Kun mies on vielä työreissussa paljon, jää ruonalaitot, lasten läksyissä auttamiset ym. minulle. Ja kun lapset ovat enne koulua aamulla keskenään ja vielä iltapäivälläkin, en koe hyväksi vielä iltaisin jättää heitä keskenään, vaikka joskus olisikin virtaa lähteä sinne lenkille/salille. Mies taas ei koe tätä ongelmana...
Lisäksi uskon etteivät kaikki ole löytäneet sitä itselleen mieluista liikuntamuotoa ja ymmärrän täysin ettei tällöin liikkuminen nappaa yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta lähinnä teen kotijumppa kun ehdin ja käyn kävelyillä. Ne yksistään ei paljoa laihduta. Silloin kun lapsi on isällään voisin käydä kuntosalilla, mutta ei sekään niin harvoin suoritettuna paljoa auta.
Helpoin on kun syö terveellisesti mutta vähän vähemmän. En ole sortunut monia kertoja viikossa, en kertaakaan. Jos "repsahdan" sille on syy, esim syntymäpäivät tai muut juhlat ja sekin on hallittua.
Kun ei kituuta ja syö monipuolisesti ja paljon kasviksia, ei pitäisi paljon repsahdella.
Tulen kotiin töistä ja siivoan keittiön ja eteisen, ruokin lapset ja lähden viemään harrastuksiin, sillä aikaa käyn kaupassa. Hoidan myös kerrostaloyhtiömme puutarhahommat ja viikonloppuisin siivoan, ulkoilen lasten kanssa tai olen mökillä raivaamassa puita, kaivamassa ojaa tai remontoimassa. Pyöräilen välillä töihin tai muuallekin ja torstaisin on tunnin liikuntaharrastus ja sen sarjan pelit talvisin.
lasten kanssa tehdään kävely-tai pyörälenkkejä silloin tällöin.
Olen kokeillut _paljon_ eri lajeja.
Juoksua, sauvakävelyä, kuntosalia, squashia, tennistä, keilausta, aerobiciä, zumbaa, tanssia, jalkapalloa, lätkää, pyöräilyä, hiihtoa, luistelua, ringetteä, kahvakuulatreeniä jne jne.
Elämäni aikana olen kokeillut hirvittävästi eri lajeja, mutta en kertakaikkiaan saa mistään mitään iloa.
Liikunta ei vaan ole mun juttu.
Saan hyvän olon kun teen käsitöitä tai askartelen, mutta liikunnasta en ole koskaan saanut mitään hyvää oloa.
siitä nauttiminen edellyttää ettei kunto ole aivan surkee. Huonokuntoisena ihmiset sitten yleensä aloittaa liian rankasti ja toteavat ettei liikunta tuota heille mitään positiivisia tuntemuksia. Tai sitten harrastetaan liian löysää liikuntaa eikä siinäkään endorfiinit pääse vaikuttamaan. Sitten kun kunto on kohtalainen ja harrastaa sopivan rankaa liikuntaa, tulee niin sairaan hyvät fiilikset aina että liikuntaa on pakko saada lisää. Ihana, hyvää tekevä huume!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se liikkumaan lähteminen on niin työlästä. On helpompaa vain olla kotona ja saada se hyvä olo vaikka syömisestä. Eikä mulle ole mitään erityisen hyvää oloa koskaan liikkumisesta tullut, olen kuullut että jos sitä vain sitkeästi jatkaa niin sit pikkuhiljaa siihen jää koukkuun. En varmaan vain ole jaksanut jatkaa tarpeeksi kauan ja säännöllisesti.
Mulla on sama kuin edellisellä, että käsitöiden tekemisestä tulee hyvä olo ja mieli. Harmi vain ettei se kohota kuntoa. :(
Ja joo, en ole kokeillut kovin monia lajeja mutta ei mulla ole varaakaan kovin ihmeellisiin juttuihin. Pyöräily ja lenkkeily (kävely) olis ne jotka mun budjetille sopii, mutta tylsiähän nuo on ihan väkisinkin. Että siksi.
että onko tässä mitään järkeä liikkua liikkumisen vuoksi... siis jotain juoksemista vaan pitkin katuja. Energian tuhlausta se oikeastaan on... haluaisin käyttää energian johonkin tuottavaan mutta nykyelämä ei oikein tarjoa siihen mahdollisuuksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä nauttiminen edellyttää ettei kunto ole aivan surkee. Huonokuntoisena ihmiset sitten yleensä aloittaa liian rankasti ja toteavat ettei liikunta tuota heille mitään positiivisia tuntemuksia. Tai sitten harrastetaan liian löysää liikuntaa eikä siinäkään endorfiinit pääse vaikuttamaan. Sitten kun kunto on kohtalainen ja harrastaa sopivan rankaa liikuntaa, tulee niin sairaan hyvät fiilikset aina että liikuntaa on pakko saada lisää. Ihana, hyvää tekevä huume!
On ihan tunnettua että kaikille ihmisille tätä endorfiinivaikutusta ei tule liikunnasta koskaan. Ei vaikka aloittaisi kuntoonsa nähden sopivasti tai tekisi ihan mitä vaan. Heille liikunta voi olla aika epäpalkitsevaa hommaa.
Olen kokeillut _paljon_ eri lajeja.
Juoksua, sauvakävelyä, kuntosalia, squashia, tennistä, keilausta, aerobiciä, zumbaa, tanssia, jalkapalloa, lätkää, pyöräilyä, hiihtoa, luistelua, ringetteä, kahvakuulatreeniä jne jne.
Elämäni aikana olen kokeillut hirvittävästi eri lajeja, mutta en kertakaikkiaan saa mistään mitään iloa.
Liikunta ei vaan ole mun juttu.Saan hyvän olon kun teen käsitöitä tai askartelen, mutta liikunnasta en ole koskaan saanut mitään hyvää oloa.
ennenkuin pääsee siihen endorfiinipöllyyn. Ei se että käy vaikka kerran viikossa zumbassa ja pari kertaa kävelyllä oikein riitä. Kun joka päivä yrittää liikkua, käytännössä saattaa ehtiä ne tarpeelliset määrät eli joku 4-5 kertaa viikossa :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tykkää liikunnasta. Ainut "liikunta" tulee siitä kun päivittäin kävelen paikasta toiseen. Noin 12 km päivässä. Ei jaksa enää normikävelyjen päälle alkaa erikseen harrastamaan liikuntaa vaan mielummin olen vaan.
se tuntuu minusta sekä henkisesti että fyysisesti ikävältä eikä anna minulle käytännössä mitään hyötyjä.
Käytännössä antaa: terveemmän, pitemmän elämän.
Liikuntamuotoja on paljon. Itse olen löytänyt ryhmäliikunnan jossa liikkeitä tehdään musiikin tahtiin. Liikunnan ei tarvitse olla sitä koulusta tuttua lihaskuntoharjoittelua vängällä tai juoksulenkkejä sateessa yksin vitutuskäyrän noustessa.
Liikuntaankin vaikuttaa oma asenne, se henki millä sitä lähtee kokeilemaan ja kuinka kauan jaksaa kokeilla, innostaako ehkä ystävän mukaan ja käy vaikka teellä tai kivennäisvedellä treenin jälkeen, että jää hyvä mieli "raatamisen" lopuksi.
Ja ne perheenäidit, jotka väittävät etteivät ehdi. VAADI SITÄ AIKAA. Myös siihen olemiseen, mutta myös liikkumiseen. Perheenäidit passaa perheen muita jäseniä usein kuin pappia kylässä, ja oma terveys ja hyvinvointi työnnetään taka-alalle. Kuulunee äitimyyttiin sekin.
ap.
ps. minulla itselläni on 4,5v ja 3v lapset sekä käyn töissä, eli jotain haisua lapsiperhearjesta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokeillut _paljon_ eri lajeja.
Juoksua, sauvakävelyä, kuntosalia, squashia, tennistä, keilausta, aerobiciä, zumbaa, tanssia, jalkapalloa, lätkää, pyöräilyä, hiihtoa, luistelua, ringetteä, kahvakuulatreeniä jne jne.
Elämäni aikana olen kokeillut hirvittävästi eri lajeja, mutta en kertakaikkiaan saa mistään mitään iloa.
Liikunta ei vaan ole mun juttu.Saan hyvän olon kun teen käsitöitä tai askartelen, mutta liikunnasta en ole koskaan saanut mitään hyvää oloa.
Enkä rehki aluksi liikaa ja huomaan, että kunto nousee. En vain saa liikunnasta mitään hyviä fiiliksiä.
Itse pidän kovasti lukemisesta ja olen välillä aivan täpinöissäni, miten upea kirja olikaan. Toiset taas inhoavat lukemista eivätkä lue pakollakaan. Pitäisikö minun ihmetellä, miksi. Tiedän, että liikkuminen on tärkeää, mutta niin on aivojenkin käyttäminen.
ainakin 5 kertaa viikossa. 3 x sulkista ja ainakin 2x10 km lenkki. nyt on terveys romahtanut enkä sitä voi tehdä. ja henkinen olo on huono, vituttaa ja hermostuttaa, mutta treenata ei saa.:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin opiskeluaikaan salillakin 3-5 krt vko ja jumpissa saman verran, mutta ikinä ei tullut sellainen olo, että sinne meni mielellään. Se oli vain pakkopullaa.
Mulle samanlainen huumaantunut olo tulee ihmsiten kanssa olemisesta. Sitä pitäisi aina vaan saada lisää ja lisää. En viihdy koskaan yksin. Nyt kun omat lapset ovat likimain kaikki kouluiässä, niin oma perhekin riittää joskus ihan hyvin. Kun lapset oli pienempiä, täytyi koko ajan järjestää kyläilyjä ja tapaamisia ja juhlia, että näki ihmisiä.
Mutta siis näistä yhteenvetona: mä olen aina rakastanut joukkuelajeja, mutta en ole harrastanut niistä mitään, joten koulujen jälkeen nekin mahdollisuudet oli ohi. Mut mä en voi ymmärtää, miksei sellaisia ryhmiä, porukoita yms. saada aikaan missään, että käytäis pelaamassa pesäpalloa, sählyä, jalkapalloa tms. ihan vaan huvikseen, mutta säännöllisesti. Ilman mitään sarjoja ja kilpailuja. Sitten mäkin rakastaisin harrastaa liikuntaa. Yksin juokseminen kun on vaan sitä pakkopullaa
Nyt takana erittäin vähäuninen vauvavuosi, jolloin en vaan jaksanut. Myös ajan löytäminen omalle liikunta harrastukselle ei oo aina niin yksinkertaista lasten kanssa. Halutaan viettää aikaa myös yhdessä perheenä paljon, on lasten harrastuksia yms.
Töissä olessa kävin yhtenä iltana harrastamassa, muuten en raaskinut, jos lapsi/lapset päivän päiväkodissa niin haluan olla illat ja viikonloput yhdessä heidän kanssaan. Yritettään liikkua yhdessä lasten kanssa ja harrastan hyötyliikuntaa mahdollisemman paljon.
Käytännössä antaa: terveemmän, pitemmän elämän.
Minulle tämä ei riitä motivaatioksi tehdä itselleni epämukavaa toimintaa säännöllisesti, varsinkin kun liikunta ei mitenkään takaa tervettä pitkää elämää, ja toisaalta monet jotka eivät sitä harrasta, elävät pitkän terveen elämän. Todennäköisyys terveeseen pitkään elämään voi toki kasvaa, mutta ei riittävästi että asia motivoisi.
Omat vanhempani eivät taatusti ole ikinä liikuntaa erityisesti harrastaneet muuta kuin sen mitä arjen töissä tulee, ja nyt 70-vuotiaina ovat erittäin hyväkuntoisia ja matkailevat ympäri maailmaa. Tuuristahan se paljon on tuossa iässä kiinni sairastuuko vakavasti vai ei ja mihin sitä lopulta sitten kuolee.
Ei ole varaa harrastaa mitään muuta kuin ilmaisia juttuja - eli lenkkeilyä tai kävelyä. Pyörää minulla ei ole, mutta ei se pyöräilykään mitään herkkua ole. Lenkkeily taas on jo ajatuksenakin niin puuduttavan tylsää, että ei kiitos. Tuntuu lisäksi turhanpäiväiseltä mennä vain juoksentelemaan ympäriinsä ilman mitään järkevää asiaa.
Joskus olen yrittänyt harrastaa jotain viikottaisia lajeja, kuten bailatinoa ja muuta ryhmäjumppaa. En kuitenkaan pidä ryhmäliikunnasta, ja oikeasti alkaa jo edellisenä päivänä ahdistaa, että seuraavana päivänä on jokin pakollinen (liikunta)meno. Jörk.
Sulkapalloa voisin pelata, jos olisi paikka ja pelikaveri.
Tätä mä ihmettelen kanssa. Ja sitä että joku ei "ehdi", kun pitää siivota keittiö ja eteinen ja vaikka mitä... Huh. Melkoisella varmuudella mä käyn mieluummin vetämässä 15 km:n lenkin kuin siivoan keittiön. Mutta kukin tietty tyylillään.
Juokseminen on ihan parasta!
sellaista lajia, jota tykkäisin harrastaa ja jota pystyisi harrastamaan helposti. Kävelystä (reippaastakin) kyllä tykkään, mutta sitä ei taiseta nyt laskea mukaan?
Vapaa-aikani on tällä hetkellä tosi vähäistä, ja käytän sen mieluummin asioihin, joista todella pidän.
Aikatauluni ovat tällä hetkellä sellaiset, etten voi sitoutua käymään säännöllisesti jossakin harrastuksessa johonkin tiettyyn aikaan. Olisin kiinnostunut myös kokeilemaan kertakäynnillä erilaisia liikuntalajeja, mutten halua maksaa kertakokeilusta 20 euroa ->. Tässä muuten vinkki liikuntayrittäjille: tarjotkaa mahdollisuutta kohtuuhintaisiin kertakokeiluihin ilman sitoutumispakkoa! Monet kuntosalit tarjoavat "ilmaisia kokeilupäiviä", mutta tarkoitankin sitä, että voisin kohtuuhintaan käydä kokeilemassa vaikka erilaisia jumppia vaikka 10 kertaa vuoden aikana siten, ettei kokeilu maksa yli 150 euroa.
En missään nimessä tarkoita, että tapani elää olisi jotenkin hyvä (siis liikunnattomuuden suhteen). Vastasinpa vain ap:n kysymykseen.
Minulle siitä ei tule hyvää oloa vaan pelkästään kipuja, särkyjä, hengästyneisyyttä ja vitutusta. Joo olen nuorempana yrittänyt hampaat irvessä väkisin liikkua kun "pitää" ja odottanut että ne endorfiinit iskee päälle ja alkaa tulla himo liikkumiseen, mutta ei mulla toiminut. Ei vaikka kuntoni sain kyllä kohoamaan niin paljon että jaksoin juosta 10-15 km lenkkejä yhteen menoon. Mitenkään se ei vaikuttanut kuitenkaan elämääni muuten positiivisesti, koska mitään arjessa jaksamis- tai ylipaino-ongelmia minulla ei ole muutenkaan liikkumattomanakaan koskaan ollut.
Olenkin jo 10 vuotta sitten päättänyt että ikinä en enää kiduta itseäni liikunnalla, koska se tuntuu minusta sekä henkisesti että fyysisesti ikävältä eikä anna minulle käytännössä mitään hyötyjä.