Mikä "poikien maailmassa" on se asia, jota pelkästään tyttöjen äiti ei voi ymmärtää?

Ehkä sitten jään jostain paitsi kahden tytön äitinä, mutta en koe, että kyse olisi mistään merkittävästä. Jään ikuisesti paitsi myös esim. kokemuksesta suurperheen äitinä, mutten harmittele sitä.



Monilta unohtuu se näkökulma, että vaikka ei olisi poikalapsia, on ehkä veljiä ja sitä myötä käsitystä myös poikien leikeistä, toimintatavoista, käytöksestä, ympäristön suhtautumisesta jne. jne.

Kylläpä täällä taas lyödään poikien äitejä...

Eikös täällä nimenomaan ole todettu, että pojat ovat välittömiä, rakastavia, helliä ja heillä on todella mielenkiintoisia ja järjellisiä leikkejä. Sen sijaan tyttöjen on todettu olevan kitiseviä, pahansuopia, vihamielisiä, umpimielisiä ja tylsämielisiä, jotka vaan istuvat nurkassa heijaamassa nukkejaan ja keikistelevät peilin edessä odottaen aikuiselta kehuja ulkonäöstä. On todettu, että tyttöjä kiinnostaa vaan ulkonäkö ja miellyttäminen, kun taas poikia kiinnostaa leikkiminen, asioiden tekeminen itse, syy-seuraus -suhteet ja oikeastaan KAIKKI mahdollinen maailmassa. On todettu, että nimenomaan poikien kanssa syntyy läheinen suhde luonnostaan, kun taas tyttöjen kanssa on luvassa pelkkiä ongelmia.

Olisi kiinnostavaa tietää, minkälaiset naiset(?) näitä tekstejä kirjoittelevat :D

hakeutua hoitoon, joe sun luetun ymmärtäminen on tuolla tasolla. Ihan oikeasti.

Olisi kiinnotava tietää millainen vajaaälyinen siellä kirjoittaa tuollaisia tekstejä?

Mutta siis minä poikia kasvattaneena olen oppinut ymmärtämään miestänikin paremmin. Olen jotenkin ihan innoissani siitä, tajuan tiettyjä miehisyyteen liittyviä juttuja omien poikieni kautta enemmän kuin olisin oman mieheni kanssa koskaan pystynyt. Veikkaan, että sama ei ihan yksi yhteen mene toisin päin siitä syystä, että naiset yleensä ovat avoimempia, eikä siihen välttämättä tarvita tyttölasta, jotta mies pääsee naisen maailmaan käsiksi. Mutta tyttölapsi opettaa kyllä varmasti pelkkien poikien isälle tiettyä herkkyyttä, jonka vuoksi minä toivoisin tyttöä meille poikakatraan jatkoksi. :)

Sellainen suoruus myös mitä pojilla on, kaikki on kavereita ja pahaa ei puhuta selän takana. Ei jaotella kavereita jne. Veikkaan, että moni tuollainen selkään puukottaminen ja kieroilu on aikuisilla miehillä luultavasti opittua naisilta. Sillä luonnostaan ei tunnu heillä sitä olevan!

Luonnostaan miehet ovat niin reiluja, oikeudenmukaisia ja hyviä ihmisiä, kun taas naiset ovat kieroilevia selkäänpuukottajia ja muutenkin pahoja. Hmm, tuolla logiikalla naisen aseman olisi luullut olleen AINA täysin tasa-arvoinen miesten kanssa - jos kerran miehet ovat niin hyviä ja oikeudenmukaisia. Miksiköhän näin ei kuitenkaan ole?

Jos kerran miehet ovat luonnostaan noin hyviä, niin miksi kuitenkin on ollut sotia, raiskauksia, pedofiliaa, naisten syrjimistä työmarkkinoilla, parisuhdeväkivaltaa, ja yleisesti ottaen nainen on ollut todella huonossa asemassa?

Ilman näitä veijareita en varmaan olisi perehtynyt monsterautoihin, urheiluautomerkkeihin, lego star wars´ien rakenteluun, sormiskeittailuun, sotaleikkeihin yms.yms. Vaikka joku nyt voikin älähtää että tytöt voivat tehdä noita kaikkia, 0% tuntemistani tyttölapsista harrastaa tuollaista. Eli tällaisesta tyttöjen äidit jäävät paitsi. Heillä on sitten tilalla jotain muuta, yhtä arvokasta.

ja täytyy sanoa, että odotan kauhulla, jos luvassa jotain tällaista! Olen suhtautunut avoimin mielin, vatsassani kasvava vauva on yksilö, joka voi olla kiinnostunut mistä vaan. Mutta jotenkin ajatus siitä, että olisi joku stereotyyppinen poika... miten jaksaisin innostua asioista, jotka lähtökohtaisesti ovat minusta joko tylsiä, turhia tai jopa silkkaa paskaa. Esimerkiksi vihaan autoja ja liikenteen melua, olen aina vastustanut armeijaa ja sota on minusta ihmiskunnan paskin keksintö ikinä. Eikä miehenikään ole tuollaisista "peruspoikajutuista" koskaan kiinnostunut.

No, täytyy toivoa, että oma poika olisi sitten jotain muuta. Ja eipä oma tyttärenikään ole mikään stereotyyppi. Näiden ketjujen valossa vaan pikkupojat eivät kuulosta kovin ihanilta, anteeksi vaan. Mutta ehkä näissä sitten vaan korostetaan niitä kliseitä ja jätetään kaikki muu huomioimatta.

Sama homma jatkuu kouluiässäkin, pojat eivät ehkä aina tule juttuun keskenään mutta eivät myöskään keskity juoruiluun vaan setvivät asiat nyrkein. Tytöt voivat pitää fyysisen etäisyyden toisistaan mutta kiusata jonkun samalla itsemurhan partaalle.

Onko tuo "setviä asiat nyrkein" sinusta jotenkin positiivinen asia? Väkivalta pitäisi tuomita AINA, niin fyysinen kuin henkinen. Minua kiusattiin koulussa - henkisesti - ja kiusaamista tuli sekä tytöiltä että pojilta. Pari läheistä on myös pahoinpidelty (toinen poikien, toinen aikuisten miesten toimesta), ja täytyy kyllä sanoa, ettei siinä pahoinpitelyssä ollut MITÄÄN reilua! Kun olin yläasteella, luokan pojat uhkasivat raiskata minut - tosi "reilua fyysisyyttä"?

Olisikohan parempi, että selkeästi tuhoavaa ja negatiivista käytöstä EI naamioitaisi "ihanan suoraksi toiminnaksi", "reiluksi asioiden setvimiseksi" tms. Sekä miehet että naiset voivat tehdä paskamaisia asioita toisille, joten olisi hyvä, jos jo lapsena mieluummin opetettaisiin, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei.

joidenkin mielestä se suora potkiminen olis jotenkin parempi asia kuin henkinen väkivalta! Se että jätkät vetävät turpaan koulukaveria koulumatkalla onkin siis ihan ok juttu ja suoraselkäistä toimintaa?

Ilman näitä veijareita en varmaan olisi perehtynyt monsterautoihin, urheiluautomerkkeihin, lego star wars´ien rakenteluun, sormiskeittailuun, sotaleikkeihin yms.yms. Vaikka joku nyt voikin älähtää että tytöt voivat tehdä noita kaikkia, 0% tuntemistani tyttölapsista harrastaa tuollaista. Eli tällaisesta tyttöjen äidit jäävät paitsi. Heillä on sitten tilalla jotain muuta, yhtä arvokasta.

ja täytyy sanoa, että odotan kauhulla, jos luvassa jotain tällaista! Olen suhtautunut avoimin mielin, vatsassani kasvava vauva on yksilö, joka voi olla kiinnostunut mistä vaan. Mutta jotenkin ajatus siitä, että olisi joku stereotyyppinen poika... miten jaksaisin innostua asioista, jotka lähtökohtaisesti ovat minusta joko tylsiä, turhia tai jopa silkkaa paskaa. Esimerkiksi vihaan autoja ja liikenteen melua, olen aina vastustanut armeijaa ja sota on minusta ihmiskunnan paskin keksintö ikinä. Eikä miehenikään ole tuollaisista "peruspoikajutuista" koskaan kiinnostunut.

No, täytyy toivoa, että oma poika olisi sitten jotain muuta. Ja eipä oma tyttärenikään ole mikään stereotyyppi. Näiden ketjujen valossa vaan pikkupojat eivät kuulosta kovin ihanilta, anteeksi vaan. Mutta ehkä näissä sitten vaan korostetaan niitä kliseitä ja jätetään kaikki muu huomioimatta.

Just sinunlaisten takia poikien äidit usein on puolustuskannalla. Odota vaan... Pointtina on se, että jos poikasi sattuukin olemaan stereotyyppinen (monet kun on, siksi se on stereotypia), ole valmis hyväksymään hänet sellaisena äläkä ajattele, että hänen pitäisi tai toivoisit, että hän olisi toisenlainen.

Tämä niin kuvaa sitä asetelmaa!

on auennut eri tavalla poikien äitinä. Vaikken nyt ihan pystykään samaistumaan ja sitä kokemaan niin ymmärrän ehkä paremmin. En osaa sitä selittää.

ketjua., mutta asenteesi alkoi väsyttää. En jaksa nytkää lukea koko ketjua, koska voin kuvitella, millaista aaveemaista paskanjauhamista s eon.

Mutta minulla on 3 poikaa ja 1 tyttö. Kaikki ovat jo melkein aikusia..

Se nyt vain on niin, että mies on mies ja nainen on nainen. Ilman poikiamme en ymmärtäisi miestä niin hyvin. Olen itse tyttöperheestä ja minulle on ollut avartavaa nähdä, kuinka pienestä pojasta kasvaa murrosiän kautta mies. Ja ne miesten paineet olla oikea mies. Ja ne paineet, mitä tytöt ja naiset odottaa miehiltä.

Et menetä mitään, mutta jos minulla ei olisi poikia, olisi moni asia jäänyt minulta tietämättä. En tiedä, onko se nyt niin olennaisen tärkeää. Mutta olen tyytyväinen, että saan seurata kummankin sukupuolen kasvamista aikuisiksi.

Tytöt ovat terävän älyllisiä ja kimurantteja, pojissa on jotakin lämpöisen suoraa ja mutkatonta. Poikien kanssa on tosi helppoa olla murrosiässäkin. Suhtautuvat äitiin jotenkin suojelevasti ja kauniisti ihan aina.

Mitä pahaa on siinä, jos tyttö on älyllinen ja kimurantti? Olen itsekin sellainen, ja ymmärrän parhaiten sitä tytärtäni, joka on samanlainen. Toinen tytär taas on taiteilijasielu, joka ei asetu muotteihin. Hän on hyvin empaattinen ja herkkä. Kolmas on vielä pieni, mutta vaikuttaa luonteeltaan aurinkoiselta ja sydämelliseltä.

Kaikki tyttäreni ovat lämpöisiä ja kohtelevat minua aina suojelevasti ja kauniisti.

Onko se mutkattomuus tässä nyt se poikien maailman asia, josta jään paitsi? ;)

ap

16 on niin oikeassa, kun vain voi olla.

Itselläni 2 poikaa ja kuopus on juuri numero 16 kuvaama.

Pojat on tosi ihania kavereilleen.

Suoruus ja mutkattomuus.

Seikkailu, liikkuvuus ja pojat on tosiaan todella hellyydenkipeitä.

Meillä 8v. ja 10v. janoavat hellyyttä vieläkin paljon.

8v. istuisi vaikka kuinka paljon äidin sylissä, mutta on silti mielikuvituksellinen seikkailija ja sportti mies.

Pojat on aina mamman poikia.

Ei mikään nössö, vaan oikein poikamainen poika.

Sisustaa, koristelee ja peilailee.

Vaatteet valitsee itse.

Kilpailee eräässä urheilulajissa.

On agentti ja seikkailija.

Ja persoonallisuudet ihan stereotyyppien vastaiset. Tyttö on pieenestä asti ollut hyvin aktiivinen, impulsiivinen, fyysinen, äänekäs. Kiinnostunut siitä miten asiat toimivat ja mistä ne koostuu. Pienenä jo laittoi kolmipyöräiseensä ruuvimeisselin vaihdekepiksi ja polkiessaan sitä piti auton ääntä.



Poika taas on rauhallinen haaveilija, hieman ehkä taiteilijatyyppikin. Häntä vieroksuttaa fyysiset leikit ja äänekkyys. Mielellään istuu tuntikausia itsekseen vain pohtimassa maailmanmenoa.



Kieltämättä ei ole lapsille itselleen helpointa olla näin stereotypiasta poikkeavia. Molempia lapsiamme on kiusattu paljon koulussa, varmaan paljolti juuri siksi etteivät sovi oman sukupuolensa normeihin. Kai tämä jotenkin periytyvää on, sillä minä äiti olen hyvin fyysinen ja suoraviivainen insinööri, mieheni taas polveilevammin maailmaa katsova taiteilija.

suoranaista poikavihaa, mikä on jatkuvasti etenkin Suomessa läsnä.

Liittyisikö jotenkin suomalaiseen kulttuuriin? Äijäily, ryyppääminen ja sen lieveilmiöt hyväksytään? On paljon miesten huonoa käytöstä ja sellaista piiloaggressiivuutta naissukupuolta kohtaan? Kohtuullisen väkivaltainen kulttuuri länsimaisittain?

Josta seuraa naisten lisääntynyttä vastenmielisyyttä miessukupuolta kohtaan?

Ja sen huomaa.

Poikien kaverisuhteet ei ole läheskään aina helppoja ja mutkattomia ja reiluja. Olen saanut surullisen paljon kuunnella ystäväni huolta hänen poikansa kavereista... poika on ikään kuin mukana kylän poikien kaveriporukassa, mutta häntä kyllä kiusoitellaan ja tönitään, annetaan ymmärtää, että on hierarkiassa alimmaisena. Välillä kiusataan oikein kunnolla eikä pääse mukaan porukkaan, välillä taas kelpaa kaveriksi ja on yksi muiden joukossa. Porukan pojat käyvät heillä välillä yksittäin kylässä, silloin ovat reiluja ja kivoja kavereita, mutta taas huomenna koulussa saatetaan joukolla sorsia.

Poikien kaverisuhteet ei ole läheskään aina helppoja ja mutkattomia ja reiluja. Olen saanut surullisen paljon kuunnella ystäväni huolta hänen poikansa kavereista... poika on ikään kuin mukana kylän poikien kaveriporukassa, mutta häntä kyllä kiusoitellaan ja tönitään, annetaan ymmärtää, että on hierarkiassa alimmaisena. Välillä kiusataan oikein kunnolla eikä pääse mukaan porukkaan, välillä taas kelpaa kaveriksi ja on yksi muiden joukossa. Porukan pojat käyvät heillä välillä yksittäin kylässä, silloin ovat reiluja ja kivoja kavereita, mutta taas huomenna koulussa saatetaan joukolla sorsia.

Monesti poikaporukoissa on tosiaan niitä reppanoita, joiden annetaan roikkua mukana, mutta joita kohdellaan todella huonosti. Tätä ei vain huomata, vaan moititaan tyttöjä kieroilusta ja ihaillaan poikien reiluutta.

Ja minuakin ihmetyttää se, että nyrkkitappelua pidetään jonain ihanteellisena välienselvittelyn muotona. Missä iässä se lakkaa olemasta positiivista fyysisyyttä? Saavatko puolisot mätkiä toisiaan pataan ja painia ja näyttää siten lapsilleen aktiivisen ja reilun toiminnallisuuden mallia?

Omat muksunsa tykkäävät rauhallisemmasta menosta, mutta pojat purkavat energiaansa, liikkuvat vauhdilla ja uhoavat toisilleen minkä kerkeävät. Ja nauravat päälle! Poikien vilpittömyys etenkin tuossa 4-5 vuoden iässä on mahtavaa katseltavaa, kun katsoo tyttöjen touhua: syrjintää, tietyn tyypin suosimista, juoruilua, itsekorostusta...yök. Ja samaan aikaan ollaan tietysti niin täydellistä prinsessaa että!

Sama homma jatkuu kouluiässäkin, pojat eivät ehkä aina tule juttuun keskenään mutta eivät myöskään keskity juoruiluun vaan setvivät asiat nyrkein. Tytöt voivat pitää fyysisen etäisyyden toisistaan mutta kiusata jonkun samalla itsemurhan partaalle.

Tuota, tytötkö ne oli tämän Brejvikin (anteeksi oikeinkirjoitus) kiusanneet hulluuden partaalle? ja monet muut kouluampujat?

Kyllä pojat ovat paljon ilkeämpiä, pirullisempia ja kierompia kuin tytöt ikinä. Pojat harjoittavat henkistä väkivaltaa, toisiaan, tyttöjä, opettajia, muita kanssaihmisiä kohtaan 100 kertaa enemmän kuin tytöt.

erektio voi tulla 12-vuotiaalle milloin tahansa ja viedä kaiken keskittymiskyvyn pitkäksi aikaa, kiusallista usein. Jatkuva suunnittelu missä voi runkata rauhassa.