Mikä "poikien maailmassa" on se asia, jota pelkästään tyttöjen äiti ei voi ymmärtää?

siskoni ja minun perheiden välillä. Hänellä on tyttöjä, minulla talo ihan täynnä poikia ja miehiä. Tytöt ovat terävän älyllisiä ja kimurantteja, pojissa on jotakin lämpöisen suoraa ja mutkatonta. Poikien kanssa on tosi helppoa olla murrosiässäkin. Suhtautuvat äitiin jotenkin suojelevasti ja kauniisti ihan aina.



Tykkäsin ihan taatusti kyllä tytöistäkin!

vauhdikkaita ja äänekkäitä ja serkkupojat niitä hljaisia ja itkuherkkiä. Sain kuulla serkkujen äidiltä moitteita asiasta. Yksi tytöistä oli poikamaisempi kuin moni poika pienenä. Ei pidä yleistää tätäkään, että tytöt on hiljaisia ja pojat reippaita ja railakkaita.

Kun sain ensimmäisen lapseni, minulla oli vain yhtä sukupuolta oleva lapsi. Enkä kaivannut toista sukupuolta. Toista lasta kyllä toivoin ja hän olikin eri sukupuolta. Sellainen ihminen joka todistelee kuinka erinomaista sukupuolta hänen lapset ovat tai kuinka erinomainen ihminen on itse.. Niin jotain alemmuuttahan asian suhteen on kun sitä pitää vakuutella ja todistella suureen ääneen. Sellaisille toivon vaan että selvittäisivät kompleksinsa, heitä se kompleksi kaivaa eikä minua.

On kuluttavaa ja harmittavaa koko ajan kokea että poikia pitäisi jotenkin sensuroida olemasta omia itsejään. Lisäksi huomaan ärtyväni ihan kauheasti, kun joidenkin rauhallisten ja kilttien tyttölasten äidit toruvat tyttöjään kovasti sellaisesta käytöksestä, mitä en pidä millään tavalla lapselle epäsopivana. Kuten vaikkapa ulkohaalari päällä hiekan lappamisesta reisien päälle hiekkisessa, maassa möyrimisestä jne. Kun vaatteet likastuu!! Argh!

Olen naisellinen nainen ja löytänyt uudella tavalla mutkattomuuden elämässäni, minkä koen poikien antavan minulle. Mieheni kanssa olen ollut erilliset ja erilaiset, mutta poikieni maailmaa seuraan ihan eri tavalla niin läheltä ja jotenkin siitä maailmasta on tullut osa minua.

Tytöt ovat ihania, mutta aina heidän äitinsä eivät ole ;) Antakaa niiden tyttöjenkin olla lapsia älkääkä rajatko ja rajoittako niin paljon.

Tyttöjen äidit usein kauhistelee poikien toiminnallisuutta, siis (ei kaikki, mutta moni) usein pojat tykkää kaveripainista ja muutenkin aika fyysisistä leikeistä. Pojat usein myös äänekkäitä ja riehakkaita leikkiessään, vauhtia ja toimintaa piisaa :) Eikä se silti tarkoita, etteikö olisi tapoja tai kuria lapsen kotona, mutta energiaa pojilla riittää monenlaiseen touhuun.

Olen työssäni huomannut, että etenkin ujojen/hiljaisten tyttöjen äidit ei siedä poikia, varsinkin jos ne on touhukkaita. Heille kun oikea malli on istua hiljaa nurkassa piirtämässä tai heijaamassa nukkea. Näin kärjistetysti.

Tytöt ovat terävän älyllisiä ja kimurantteja, pojissa on jotakin lämpöisen suoraa ja mutkatonta. Poikien kanssa on tosi helppoa olla murrosiässäkin. Suhtautuvat äitiin jotenkin suojelevasti ja kauniisti ihan aina.

Mitä pahaa on siinä, jos tyttö on älyllinen ja kimurantti? Olen itsekin sellainen, ja ymmärrän parhaiten sitä tytärtäni, joka on samanlainen. Toinen tytär taas on taiteilijasielu, joka ei asetu muotteihin. Hän on hyvin empaattinen ja herkkä. Kolmas on vielä pieni, mutta vaikuttaa luonteeltaan aurinkoiselta ja sydämelliseltä.

Kaikki tyttäreni ovat lämpöisiä ja kohtelevat minua aina suojelevasti ja kauniisti.

Onko se mutkattomuus tässä nyt se poikien maailman asia, josta jään paitsi? ;)

ap

He eivät halua ymmärtää, että pojat eivät ole vain äijiä, jotka haisevat jalkahielle ja örisevät lippalakin alta tai että riehuvat, huutavat, kiroilevat. Että pojat ovat yllättävänkin hellyydenkipeitä, pitävät sylittelystä ja paijaamisesta. Pojat ovat hyvinkin eläinrakkaita ja heillä on tietyssä iässä hyvinkin vahva hoivavietti. Että, pojat ovat vastuuntuntoisia ja auttavaisia. Että, poikien kanssa voi miettiä sisustusta, kasvien hoitoa, muotia, tv-ohjelmia. Moni pelkästään tyttöjen äiti luulee, että vain heillä on syvällisiä keskusteluja, hassuttelua ja höpsötystä lastensa kanssa ja poikien äideillä ei ole oikeaa, todellista yhteyttä lapsiinsa. En usko, että uskot tästä sanaakaan ap.

jotka häpeävät poikiaan kun nämä tykkäävät leikkiä tyttöjen kanssa ja esim nalleilla...että kyllä ne isätkin osaavat rajoittaa!

Ja alunperäinen ajatus on ollut sukupuolten väliseen tasa-arvoon kasvattaminen ja ettemme erityisesti korostaisi tyttöjen ja poikien asioita tai värejä yms. Mutta jostakin se vaan menee, että vaikka on nukkeja ja autoja, tytöt leikkii enemmän nukeilla ja pojat autoilla. En ole tätä opettanut ainakaan tietoisesti.

Meillä pojat ovat vauhdikkaampia, suoraviivaisempia, rajumpia, eri asioista kiinnostuneita, kantoivat mm hämähäkkejä sisälle sateelta suojaan, ovat jotenkin jännä yhdistelmä menoa ja meininkiä, rehvatelua, haavoittuvuutta ja herkkyyttä. Osoittavat erityisesti minulle äitinä sellaista huomaavaisuutta ja ihailua, etten tytöilä ole ihan samaa saanut.

On kuluttavaa ja harmittavaa koko ajan kokea että poikia pitäisi jotenkin sensuroida olemasta omia itsejään. Lisäksi huomaan ärtyväni ihan kauheasti, kun joidenkin rauhallisten ja kilttien tyttölasten äidit toruvat tyttöjään kovasti sellaisesta käytöksestä, mitä en pidä millään tavalla lapselle epäsopivana.

Ei minun takiani ainakaan tarvitse mitään sensuroida vain siksi, että minulla on tyttöjä. Erikoinen suhtautuminen sinulla. :o

Joskus minä kiellän tai torun lapsiani asioista, joissa monet muut vanhemmat eivät näytä korvaansa lotkauttavan (mitä paheksun, kyllä vain). Mutta ei niissä tilanteissa mistään maassa möyryämisestä ole kyse, vaan esim. tönimisestä liukumäessä, epäkohteliaisuudesta, yrityksestä käskyttää vanhempia tms.

Eikä tämä sukupuoleen liity mitenkään, enkä myöskään ole huomannut, että nämä muut vanhemmat olisivat sen useammin poikien kuin tyttöjenkään äitejä.

ap

Tytöt ovat terävän älyllisiä ja kimurantteja, pojissa on jotakin lämpöisen suoraa ja mutkatonta. Poikien kanssa on tosi helppoa olla murrosiässäkin. Suhtautuvat äitiin jotenkin suojelevasti ja kauniisti ihan aina.

Mitä pahaa on siinä, jos tyttö on älyllinen ja kimurantti? Olen itsekin sellainen, ja ymmärrän parhaiten sitä tytärtäni, joka on samanlainen. Toinen tytär taas on taiteilijasielu, joka ei asetu muotteihin. Hän on hyvin empaattinen ja herkkä. Kolmas on vielä pieni, mutta vaikuttaa luonteeltaan aurinkoiselta ja sydämelliseltä.

Kaikki tyttäreni ovat lämpöisiä ja kohtelevat minua aina suojelevasti ja kauniisti.

Onko se mutkattomuus tässä nyt se poikien maailman asia, josta jään paitsi? ;)

ap

Kerroin vain ja ainoastaan oman subjektiivisen tuntemukseni näin pienellä otannalla. Minulla on 7 poikaa (omia ja lapsipuolia) ja minusta heitä kaikkia yhdistää tuo lempeä mutkattomuus ja suoruus. Lakelmoinnin puute. Kaikki ovat ihan erilaisia persoonia, joku heistä suorastaan "tyttömäisen" herkkä ja kaunosieluinen.

Huono sanonta, että jostain jäisi muka paitsi. Ei kai se niin ole, mutta minusta poikalauma on vähän erilainen kuin tyttösakki.

Tiedoksi etten mene provoihin. Asialliset vastaukset perusteluineen kiinnostavat. Kiitos niitä kirjoittaneille!

Kun sain ensimmäisen lapseni, minulla oli vain yhtä sukupuolta oleva lapsi. Enkä kaivannut toista sukupuolta. Toista lasta kyllä toivoin ja hän olikin eri sukupuolta. Sellainen ihminen joka todistelee kuinka erinomaista sukupuolta hänen lapset ovat tai kuinka erinomainen ihminen on itse.. Niin jotain alemmuuttahan asian suhteen on kun sitä pitää vakuutella ja todistella suureen ääneen. Sellaisille toivon vaan että selvittäisivät kompleksinsa, heitä se kompleksi kaivaa eikä minua.

että ihan liian paljon joutuu kuuntelemaan säälittelyjä siitä, että voi voi kun ei teillä nyt ole kuin tuota toista sukupuolta, kyllä teidän nyt pitäisi vielä yksi hankkia, että saatte sen Prinssin/prinsessan taloon.

Kyllä sitä oppii olemaan ylpeä omistaan, ja tarvittaessa sanomaan sen napakastikin.

mutta muistan kuinka poikavauvan äitinä olin ihan ihmeissäni kun otin syliin kaverin tyttövauvan. Tyttö istui sylissä paikoillaan ja rauhassa pitkiä aikoja, katseli ympärilleen, tarkkaili ihmisiä ja välillä aina vilkuili minuun päin tyytyväisen oloisena. Olin ihan ihmeissäni. Mun suurin piirtein saman ikäinen oli sanalla sanoen ankerias. Sitä oli ihan mahdoton pitää samalla lailla sylissä. Ja sitä kiinnosti heti alusta asti esineet. ja miten ne toimii, eikä ihmiset tippaakaan. Aina löytyi jokin koru tai nappi jota voi räplätä ja jos ei löytynyt, niin alkoi hirveä kiemurtelu pääsystä lattialle tai jonkin esineen kimppuun. En nyt tee tästä sen suurempia päätelmiä, mutta toi tapaus jäi vaan itselle mieleen suurena ihmetyksen aiheena :).

He eivät halua ymmärtää, että pojat eivät ole vain äijiä, jotka haisevat jalkahielle ja örisevät lippalakin alta tai että riehuvat, huutavat, kiroilevat. Että pojat ovat yllättävänkin hellyydenkipeitä, pitävät sylittelystä ja paijaamisesta. Pojat ovat hyvinkin eläinrakkaita ja heillä on tietyssä iässä hyvinkin vahva hoivavietti. Että, pojat ovat vastuuntuntoisia ja auttavaisia. Että, poikien kanssa voi miettiä sisustusta, kasvien hoitoa, muotia, tv-ohjelmia. Moni pelkästään tyttöjen äiti luulee, että vain heillä on syvällisiä keskusteluja, hassuttelua ja höpsötystä lastensa kanssa ja poikien äideillä ei ole oikeaa, todellista yhteyttä lapsiinsa. En usko, että uskot tästä sanaakaan ap.

JUURI NÄIN se on!

T: Kolmen upean pojan äiti.

Ja totta kai minä naisena pidän tyttöjä ihan yhtä hyvina ja hienoina ihmisinä kuin poikiakin. Mutta monelle naiselle tekisi niin hyvää saada se oma poika, korjaamaan kaiken sen sonnan, mitä pojat ja miehet ovat elämän varrella kenties aiheuttaneet. Minulle ainakin on ollut todella terapeuttisia nuo pienet pojat, jotka ovat helliä ja herkkiä ja rakastavat äitiään ehdoitta.

He eivät halua ymmärtää, että pojat eivät ole vain äijiä, jotka haisevat jalkahielle ja örisevät lippalakin alta tai että riehuvat, huutavat, kiroilevat. Että pojat ovat yllättävänkin hellyydenkipeitä, pitävät sylittelystä ja paijaamisesta. Pojat ovat hyvinkin eläinrakkaita ja heillä on tietyssä iässä hyvinkin vahva hoivavietti. Että, pojat ovat vastuuntuntoisia ja auttavaisia. Että, poikien kanssa voi miettiä sisustusta, kasvien hoitoa, muotia, tv-ohjelmia. Moni pelkästään tyttöjen äiti luulee, että vain heillä on syvällisiä keskusteluja, hassuttelua ja höpsötystä lastensa kanssa ja poikien äideillä ei ole oikeaa, todellista yhteyttä lapsiinsa. En usko, että uskot tästä sanaakaan ap.

ja se on tämä:

.. Moni pelkästään tyttöjen äiti luulee, että vain heillä on syvällisiä keskusteluja, hassuttelua ja höpsötystä lastensa kanssa ja poikien äideillä ei ole oikeaa, todellista yhteyttä lapsiinsa. ..

ehkä siitä, että ei ole _kahta_ eri sukupuolta, mikä tuo oman värinsä elämään. Lapselle on rikkaus, että saa kasvaa toista sukupuolta olevan kanssa. Vaikka kasvuiässä varmaan ärsyttääkin, ei isona tule toisen sukupuolen maailmankuva ihan yllätyksenä - jos ymmärrätte mitä tarkoitan.



Toista odottaessani kävin näitä ajatuksia läpi.

Tyttöjen äidit usein kauhistelee poikien toiminnallisuutta, siis (ei kaikki, mutta moni) usein pojat tykkää kaveripainista ja muutenkin aika fyysisistä leikeistä. Pojat usein myös äänekkäitä ja riehakkaita leikkiessään, vauhtia ja toimintaa piisaa :) Eikä se silti tarkoita, etteikö olisi tapoja tai kuria lapsen kotona, mutta energiaa pojilla riittää monenlaiseen touhuun.

Olen työssäni huomannut, että etenkin ujojen/hiljaisten tyttöjen äidit ei siedä poikia, varsinkin jos ne on touhukkaita. Heille kun oikea malli on istua hiljaa nurkassa piirtämässä tai heijaamassa nukkea. Näin kärjistetysti.

Ei mene noin. vaan tyttöjä rajoitetaan enemmän pienestä pitäen ja suhtaudutaan eri tavalla joten pojat oppivat ja kasvavat röyhkeiksi, koska heille sallitaan enemmän.

on normaalia että lapsista lähtee ääntä joskus, se taas on ikävää että jotkut eivät halua sitä ääntä itse kestää vaan yrittävät kersansa laittaa mahdollisimman kauas omisat korvistaan.

He eivät halua ymmärtää, että pojat eivät ole vain äijiä, jotka haisevat jalkahielle ja örisevät lippalakin alta tai että riehuvat, huutavat, kiroilevat. Että pojat ovat yllättävänkin hellyydenkipeitä, pitävät sylittelystä ja paijaamisesta. Pojat ovat hyvinkin eläinrakkaita ja heillä on tietyssä iässä hyvinkin vahva hoivavietti. Että, pojat ovat vastuuntuntoisia ja auttavaisia. Että, poikien kanssa voi miettiä sisustusta, kasvien hoitoa, muotia, tv-ohjelmia. Moni pelkästään tyttöjen äiti luulee, että vain heillä on syvällisiä keskusteluja, hassuttelua ja höpsötystä lastensa kanssa ja poikien äideillä ei ole oikeaa, todellista yhteyttä lapsiinsa. En usko, että uskot tästä sanaakaan ap.

JUURI NÄIN se on!

T: Kolmen upean pojan äiti.

Ja totta kai minä naisena pidän tyttöjä ihan yhtä hyvina ja hienoina ihmisinä kuin poikiakin. Mutta monelle naiselle tekisi niin hyvää saada se oma poika, korjaamaan kaiken sen sonnan, mitä pojat ja miehet ovat elämän varrella kenties aiheuttaneet. Minulle ainakin on ollut todella terapeuttisia nuo pienet pojat, jotka ovat helliä ja herkkiä ja rakastavat äitiään ehdoitta.

Entas jos ei ole koskaan kohdalle sattunut paskamaisia miehia? Pitaiskos sitten niiden miesten, joille on sattunut niita kusimaisia "akkoja", saada tyttoja vastaavasta syysta?

Aika loukkaavaa vaittaa, etta pikkutytot eivat osaisi rakastaa ehdoitta.... Minka ikaisia te oikein olette?

Hirveä kina jostain lasten sukupuolista! Itselleni sukupuolella ei ole merkitystä. (Ei, tämä ei tarkoita että luulisin sukupuolten olevan keskimäärin toistensa kaltaisia tai haluaisin kieltää niiden olemassaolon.)