Mikä "poikien maailmassa" on se asia, jota pelkästään tyttöjen äiti ei voi ymmärtää?

en oikeasti sisäistänyt sitä ennen kuin sain pojan. Poika on tosiaan viikkerä. Juoksee ja riehuu ihan toisin kuin tyttö. Toisaalta on niin paijauksen kipeä tyttöön verrattuna. Jo vastasyntyneenä nukkui puristaen mun tukkaa ja edelleen kaivautuu ihan kiinni. Samoin sylissä tykkää olla kiehnäämässä (ei tosiaan vaan istuta), paijaa, rutistelee ja suukottelee. Sellaista riehumisen sekaista hellyyttä.

Minähän juuri vastasinkin provosoivasti pelkkien tyttöjen äideille, eli olen sitä mieltä, että juuri POIKIEN äidit oppivat oikeasti ymmärtämään ja kunnioittamaan anoppiaan!

kunnioittamaan häntä!

Et myöskään ikinä opi ymmärtämään, miksi poikien äideillä silloinkin rauhallinen lehmän katse, vaikka sinun sydämesi hakkaa ja tunnet palavaa raivoa ja inhoa heidän uhottelevaa ja törkeää kieltä puhuvaa kersaansa kohtaan...

Ihmettelet ja kiukkuat loppuikäsi, miksi poikien äidit eivät KIELLÄ poikiaan puhumasta rumia, huitomasta kepeillä tai tappelemasta...(koska et voi edes aavistaa, kuinka paljon joudumme heitä muutenkin kieltämään...)

t. kolmen pojan äiti

Minä olen myös kolmen pojan äiti ja ymmärrän ja kunnioitan ja rakastan anoppiani erittäin paljon. Tosin anoppini onkin sen verran viisas nainen ja äiti, että on kieltänyt poikaansa aikoinaan, joten hänestä on kasvanut kunnon mies. Ehkä ei kannata lisääntyä niin ahkerasti, jos voimat ei riitä lasten kasvattamiseen.

Poikien äitinä meistä kumpikaan ei tule koskaan näkemään sitä miten pienestä suloisesta tytöstä kasvaa aikuinen mies ja äiti omille lapsilleen.

mitä tarkoittaa se, että poikien leikeissä on paljon fyysisyyttä. Tyttöjen äidit luulee, että se on sitä, että ollaan liikunnallisia. Ja sitten ihmettelevät, että kyllähän he tuntee monta liikunnallista tyttöä.

mitä tarkoittaa se, että poikien leikeissä on paljon fyysisyyttä. Tyttöjen äidit luulee, että se on sitä, että ollaan liikunnallisia. Ja sitten ihmettelevät, että kyllähän he tuntee monta liikunnallista tyttöä.

Pojilla on sisäsyntyinen tarve painia.

Pojilla on sisäsyntyinen tarve painia.

Uskon sen. Mutta noin yleisesti ottaen suurin osa lapsista taitaa tykätä tuon tyyppisistä leikeistä. Ainakin kaikki tuntemani tyttölapsetkin tykkäävät, eivät siis vain pojat.

ja jos tytön, näet vastaavat tytöistä tehdyt kirjoitukset.

Minusta ainakin pojan äitinä tuntuu pahalta kun kyseenalaistetaan poikien hellyys, mutkattomuus ja suoruus. En tosin ole sitä mieltä, etteikö tyttökin tälläinen olisi.

Tytöt ja pojat ovat erilaisia. Ja tytöt ovat keskenään erilaisia, kuten myös pojat.

Ihmettelen myös, millaiset äidit täällä näitä viestejä kirjoittavat?

Itse korostaisin nimenomaan yksilöllisyyttä, koska se loppujen lopuksi merkitsee enemmän kuin sukupuoli. Tosin ympäristö (kasvatus, aikuiset, lastenohjelmat, yms) kannustavat lasta kohti stereotypioita.

Minua myös ihmetyttää todella mustavalkoinen ja yksoikoinen käsitys SEKÄ tytöistä ETTÄ pojista. Variaatiot nähdään vain akselilla "riehuminen-rauhallisuus", "autot vai nuket". Vaikka oikeastihan ihminen on aika moniulotteinen kokonaisuus, ja esim. kiinnostuksen kohteet voivat olla mitä tahansa maailmasta!

en oikeasti sisäistänyt sitä ennen kuin sain pojan. Poika on tosiaan viikkerä. Juoksee ja riehuu ihan toisin kuin tyttö. Toisaalta on niin paijauksen kipeä tyttöön verrattuna. Jo vastasyntyneenä nukkui puristaen mun tukkaa ja edelleen kaivautuu ihan kiinni. Samoin sylissä tykkää olla kiehnäämässä (ei tosiaan vaan istuta), paijaa, rutistelee ja suukottelee. Sellaista riehumisen sekaista hellyyttä.

Et voi näin pienen otannan perusteella tehdä mitään yleistäviä johtopäätöksiä. Voit toki todeta, että omat lapsesi ovat keskenään erilaisia. Se tosin lienee enemmänkin persoonakohtaisista eroista kuin sukupuolesta johtuvaa.

Minä tykkäsin lapsena kirjoista, veljeni ei. Voidaanko tästä vetää johtopäätös, että tyttöjä kiinnostaa kirjat, mutta poikia ei? Samoin minun lempileluni oli puinen, koottava junarata, mutta veljeni ei juurikaan välittänyt siitä - voidaanko tästä vetää johtopäätös, että junarata on tyttöjen lelu, mutta poikia ei kiinnosta se?

mitä tarkoittaa se, että poikien leikeissä on paljon fyysisyyttä. Tyttöjen äidit luulee, että se on sitä, että ollaan liikunnallisia. Ja sitten ihmettelevät, että kyllähän he tuntee monta liikunnallista tyttöä.

Pojilla on sisäsyntyinen tarve painia.

Kuitenkin on tutkittu kuvaamalla päiväkotiolosuhteita että tyttöjä kielletään tässä fyysisyydessä mutta poikia ei.

eli miten paljon on opittua ja kasvatuksentulosta?

Pojille annetaa lupa käyttäytyä huonosti.

Pojilla on sisäsyntyinen tarve painia.

Uskon sen. Mutta noin yleisesti ottaen suurin osa lapsista taitaa tykätä tuon tyyppisistä leikeistä. Ainakin kaikki tuntemani tyttölapsetkin tykkäävät, eivät siis vain pojat.

Ihan parivuotiaina tytöt ja pojat painivat samalla tavalla. Mutta kouluikäisenä en ole sellaista nähnyt.

Stereotypioitahan ja omiin havaintoihin perustuvaa "tietoa" on paljon, mutta lieneekö mitään eroja yleisellä tasolla.



Veikkaisin, että mitään mysteeriä ei ole, mutta useamman pojan perheessä vaikuttaa olevan enemmän fyysistä tappelua kuin useamman tytön perheessä (tämäkin toki vain mutua).

Näin kahden pojan äitinäkin on "poikien maailmassa" paljon asioita joita en noiden äitinäkään voi ymmärtää :D



Kuten miksi on kivaa pistää ämpäri päähän ja juosta seiniin...



Onneksi riittää että rakastaa, ei kai kaikkia maailman mysteerejä tarvitse täysin ymmärtääkään...

mitä tarkoittaa se, että poikien leikeissä on paljon fyysisyyttä. Tyttöjen äidit luulee, että se on sitä, että ollaan liikunnallisia. Ja sitten ihmettelevät, että kyllähän he tuntee monta liikunnallista tyttöä.

Pojilla on sisäsyntyinen tarve painia.

Kuitenkin on tutkittu kuvaamalla päiväkotiolosuhteita että tyttöjä kielletään tässä fyysisyydessä mutta poikia ei.

eli miten paljon on opittua ja kasvatuksentulosta?

Pojille annetaa lupa käyttäytyä huonosti.

Eikä painiminen ole huonoa käytöstä. Kaikki (yleensä) pojat tykkäävät siitä ja se on heistä kivaa. Miksi se pitäisi kieltää? Jotenkaan en usko, että päiväkotikaan sitä kieltäisi...

Ihan parivuotiaina tytöt ja pojat painivat samalla tavalla. Mutta kouluikäisenä en ole sellaista nähnyt.

sinun tulkintasi on, että se on siis luonnollista ja sisäsyntyistä pojille, vaan ei tytöille? Ihan päinvastoin: jos kerran alunperin, ihan pieninä, kaikki lapset painivat samalla tavalla, mutta sitten se jää vuosien ja sosiaalistumisen, roolimallien oppimisen myötä pois, niin silloinhan se tarkoittaa, että tuo sukupuoliero on todennäköisesti ihan vaan opittua. Poikia rohkaistaan enemmän fyysisyyteen kuin tyttöjä.

Sinun kannattaa muistaa, että nimenomaan päiväkoti-iässä monet luontaisetkin ominaisuudet jäävät varjoon, kun lapsi oppii sukupuolensa mukaisen käyttäytymisen aikuisten kannustaessa siihen ja rajoittaessa "vääränlaista" käytöstä.

t. yhden pojan äiti

Näin kahden pojan äitinäkin on "poikien maailmassa" paljon asioita joita en noiden äitinäkään voi ymmärtää :D

Kuten miksi on kivaa pistää ämpäri päähän ja juosta seiniin...

Onneksi riittää että rakastaa, ei kai kaikkia maailman mysteerejä tarvitse täysin ymmärtääkään...

Ihan parivuotiaina tytöt ja pojat painivat samalla tavalla. Mutta kouluikäisenä en ole sellaista nähnyt.

Eli mikä logiikka? Kouluikäiset tytöt eivät leiki yhtä fyysisiä leikkejä kuin pojat - johtopäätös: pojat ovat sisäsyntyisesti paljon fyysisempiä kuin tytöt. Mutta kuitenkin: teinitytöt halailevat enemmän ystäviään ja vaikkapa äitejään kuin teinipojat - johtopäätös: kuitenkin pojat ovat niin hellitteleviä, rakastavia ja halittelevia ihan luonnostaan. Eli myöhemmästä käyttäytymisestä ei voikaan vetää mitään johtopäätöksiä poikien suhteen - ainoastaan tyttöjen. Eli tyttöjen kohdalla on yhdentekevää, vaikka he olisivat olleet fyysisempiä silloin parivuotiaina - se ei merkitse mitään. Mutta kuitenkin poikien käytös parivuotiaina ratkaisee poikien hyväksi.

Voisiko joku kertoa, mikä logiikka tässä on?

Eikä painiminen ole huonoa käytöstä. Kaikki (yleensä) pojat tykkäävät siitä ja se on heistä kivaa. Miksi se pitäisi kieltää? Jotenkaan en usko, että päiväkotikaan sitä kieltäisi...

miksi et usko?

He eivät halua ymmärtää, että pojat eivät ole vain äijiä, jotka haisevat jalkahielle ja örisevät lippalakin alta tai että riehuvat, huutavat, kiroilevat. Että pojat ovat yllättävänkin hellyydenkipeitä, pitävät sylittelystä ja paijaamisesta. Pojat ovat hyvinkin eläinrakkaita ja heillä on tietyssä iässä hyvinkin vahva hoivavietti. Että, pojat ovat vastuuntuntoisia ja auttavaisia. Että, poikien kanssa voi miettiä sisustusta, kasvien hoitoa, muotia, tv-ohjelmia. Moni pelkästään tyttöjen äiti luulee, että vain heillä on syvällisiä keskusteluja, hassuttelua ja höpsötystä lastensa kanssa ja poikien äideillä ei ole oikeaa, todellista yhteyttä lapsiinsa. En usko, että uskot tästä sanaakaan ap.

JUURI NÄIN se on!

T: Kolmen upean pojan äiti.

Ja totta kai minä naisena pidän tyttöjä ihan yhtä hyvina ja hienoina ihmisinä kuin poikiakin. Mutta monelle naiselle tekisi niin hyvää saada se oma poika, korjaamaan kaiken sen sonnan, mitä pojat ja miehet ovat elämän varrella kenties aiheuttaneet. Minulle ainakin on ollut todella terapeuttisia nuo pienet pojat, jotka ovat helliä ja herkkiä ja rakastavat äitiään ehdoitta.

Entas jos ei ole koskaan kohdalle sattunut paskamaisia miehia? Pitaiskos sitten niiden miesten, joille on sattunut niita kusimaisia "akkoja", saada tyttoja vastaavasta syysta?

Aika loukkaavaa vaittaa, etta pikkutytot eivat osaisi rakastaa ehdoitta.... Minka ikaisia te oikein olette?

Kun et osaa edes lukea? Näytä mulle nyt ensi alkuun se kohta, missä mä sanoin, että pikkutytö eivät osaisi rakastaa ehdoitta, niin sitten voidaan jatkaa keskustelua.

Ja noin katkeraan sävyyn kirjoitetun viestin jälkeen on vähän vaikeaa uskoa, että sulla olisi kaikki hyvin.

PS. Mä uskon, että se, ettei meillä ole tyttöä/tyttöjä, on tavallaan huonompi juttu miehelleni kuin minulle. Hän ei pääse kokemaan sitä pikkutytön isin ihailua, mitä minä saan yllin kyllin pojiltamme. Sitä kokemusta, kun todella näkee ja ymmärtää millaisista palasista pienet pojat on tehty, ja millaisten tekijöiden vaikuttamina nämä kasvavat sellaisiksi miehiksi, miksi kasvavat.

Tyttöjen äidit usein kauhistelee poikien toiminnallisuutta, siis (ei kaikki, mutta moni) usein pojat tykkää kaveripainista ja muutenkin aika fyysisistä leikeistä. Pojat usein myös äänekkäitä ja riehakkaita leikkiessään, vauhtia ja toimintaa piisaa :) Eikä se silti tarkoita, etteikö olisi tapoja tai kuria lapsen kotona, mutta energiaa pojilla riittää monenlaiseen touhuun.

Olen työssäni huomannut, että etenkin ujojen/hiljaisten tyttöjen äidit ei siedä poikia, varsinkin jos ne on touhukkaita. Heille kun oikea malli on istua hiljaa nurkassa piirtämässä tai heijaamassa nukkea. Näin kärjistetysti.

Meillä suhteellisen herkkä, kirjallisesti ja musikaalisesti lahjakas poika ja rämäpää tyttö joka harrastaa fyysisiä lajeja joissa kontaktia ei kaihdeta. Molempia olemme tukeneet niiden vahvuuksien mukaan joita heillä on.

Sukupuolten eron voi meillä nähdä ehkä parhaiten siitä että riippumatta em. mainituista piirteistä meillä on pieni äidin poika ja isän tyttö. Ja tuo jää puuttumaan jos on vain toista sukupuolta. Ja molemmat lapset toki yhtä rakkaita.

Isompien poikien maailmasta... Mun 12-13-vuotiaiden luokanopettajana on tosi vaikea käsittää poikien uhoamista, kilpailuhenkisyyttä, väkivaltaisuutta, esittämisen tarvetta jne. Toki tytöillä on sitten omat negatiiviset juttunsa, mutta vastauksena otsikkoon nämä.

Miten pihalla sä olet sitten kaikesta siitä populaarikulttuurin tarjoamasta miesmallista, joita juuri tuon ikäiset pojat imevät itseensä kuin sienet?

AIka harvassa on sellaiset rauhalliset ja vähän nörtähtävät toimintasankarit...

Tyttöjen äidit usein kauhistelee poikien toiminnallisuutta, siis (ei kaikki, mutta moni) usein pojat tykkää kaveripainista ja muutenkin aika fyysisistä leikeistä. Pojat usein myös äänekkäitä ja riehakkaita leikkiessään, vauhtia ja toimintaa piisaa :) Eikä se silti tarkoita, etteikö olisi tapoja tai kuria lapsen kotona, mutta energiaa pojilla riittää monenlaiseen touhuun.

Olen työssäni huomannut, että etenkin ujojen/hiljaisten tyttöjen äidit ei siedä poikia, varsinkin jos ne on touhukkaita. Heille kun oikea malli on istua hiljaa nurkassa piirtämässä tai heijaamassa nukkea. Näin kärjistetysti.

Meillä suhteellisen herkkä, kirjallisesti ja musikaalisesti lahjakas poika ja rämäpää tyttö joka harrastaa fyysisiä lajeja joissa kontaktia ei kaihdeta. Molempia olemme tukeneet niiden vahvuuksien mukaan joita heillä on.

Sukupuolten eron voi meillä nähdä ehkä parhaiten siitä että riippumatta em. mainituista piirteistä meillä on pieni äidin poika ja isän tyttö. Ja tuo jää puuttumaan jos on vain toista sukupuolta. Ja molemmat lapset toki yhtä rakkaita.

Meillä on ollut kotona juuri kuten teillä, tosin sillä erotuksella, että aikalaiseen tapaan molemmat meistä lapsista oli " epäonnistuneita", ja vanhemmat yritti muuttaa näitä meidän luontaisia tapoja olla.

Mulla on kolme poikaa, ja kyllä hekin ovat kaikki varsin erilaisia keskenään.

esikoinen on rauhallinen, priimusoppilas, erittäin liikunnallinen.

kesimmäinen: rauhallinen äärimmäisen mielikuvituksekas ja taiteellinen sekä herkkä.

Kuopus: todella villi rämäpää, silti äärimmäisen hellyydenkipeä, ja rakastaa pussailua ja halimista.