Tekisitkö abortin, jos lapsesi olisi down?

Vammainen lapsi on iso taakka perheelle ja yhteiskunnalle, julmaa mutta totta.

ap

ei jäänyt missään seulassa kiinni, joten oli hyvä, että olin jo vuosia aiemmin päättänyt, etten abortoisi.

downin varmaan abortoisin. Itsellä ei voimavarat riittäisi.

en itse asiassa missään tilanteessa. Olen yhden abortin tehnyt (vain kun ei muka sopinut aikatauluihini) ja sen jälkeen olen kokenut abortin murhaksi, jota en tekisi enää ikinä missään tilanteessa.



Mitä vammaisuuteen tulee niin minusta useimpien vammaisten elämä ei vaikuta siltä että he kokisivat että olisi parempi kuin ei olisi syntynytkään. Useimmat heistä elävät ihan tyytyväistä elämää, vaikka se voisi terveiden mittapuulla olla kovin suppeaa. En siis usko sellaiseen ajatukseen että abortti olisi tehtävä tulevan ihmisen "omaksi parhaaksi" ettei tämä joutuisi kauheasti kärsimään kun ei ole normaali.

Jalatonta pitäisi harkita.

Todellisuudessa sitä jalatonta tuskin saisi abortoida.

olen seurannut läheltä down-perheen elämää ja arkea. Tunnen itseni ja tiedän, etten pystyisi tarjoamaan kehitysvammaiselle tämän tarvitsemaa erityishuolenpitoa ja huomiota.



pahaltahan se tuntuisi, todella pahalta. Samalla myös hyvin perustellulta päätökseltä.

Tuskin pystyisin vaikka niin olisi varmasti parasta. Omat voimavarani tuntien, minun ja lapsen elämästä tulisi kauheaa.

Palstalaisten ei kannata noin kevyesti päättää elämästä ja kuolemasta!

on taas vastuutonta synnyttää vammainen lapsi, jolle ei itse pysty takaamaan hyvää elämää. Yhteiskunnan kykyyn taata lapselle hyvä elämä ei myöskään voi sokeasti luottaa. Toki vammaisille on pienkoteja ja tuettua asumista mutta on myös laitoshoidossa olevia, yksinäisiä ja laiminlyötyjä kehitysvammaisia joiden vanhemmat ovat väsyneet ja turhautuneet.

minulla on jo yksi erityislapsi.

Mutta kysymys on sinänsä vaikea,koska en voisi olla tuossa tilanteessa,koska en voi enää saada lapsia.

Silloin kun keskimmäistä lastamme tutkittiin vielä eikä ollut diagnoosia,tulin vahingossa raskaaksi. Dg oli sitten varhaislapsuuden autismi ja riski saada samanlainen lapsi oli 5 prosentin luokkaa. En silti keskeyttänyt raskautta. Lapsi joka syntyi on terve.

Nuorena ajattelin aina että abortti on väärin,jos ei kenenkään henki ole vaarassa. Nyt en ajattele enää niin mustavalkoisesti. Kyllä vammaisen lapsen kanssa elämä on haastavaa. Jos jollakulla tilanne päällä,niin kehoitan harkitsemaan tarkasti. meille vielä tuli ero lasten isän kanssa ja nyt uusperhe ollut lähes 12 vuotta. Uusi mies otti onneksi lapseni hyvin huomioon ja osallistui kaikkeen. poika on nyt aikuinen ja asuu omillaan ja on pärjännyt hyvin.

Jos päättää pitää lapsen,niin helppoa se ei tule olemaan,missään vaiheessa.

ehkä, jos olisin taloudellisesti todella hyvässä tilanteessa, niin tekisin erilaisen päätöksen, mutta normaalielämässä minulla ei olisi antaa niitä ylimääräisiä resursseja siihen, että lapselle tulisi hyvä elämä vammasta huolimatta.

Jos jalat puuttuis.. luulen että silloin on aihetta epäillä että joku muukin olis pielessä. Ajattelen että hankin joka tapauksessa vain 2-3 lasta ja muut "ehkäisen" tavalla tai toisella. Siksi valitsen että nuo lapset olisi mahdollisimman terveitä.

tappaisitko lapsesi jos hän esimerkiksi kolarissa halvaantuisi?

Sikiö ja lapsi ovat eri asioita.

Toisaalta eutanasiamahdollisuus pitäisi Suomessakin olla, oikeus kuolinapuun silloin kun itse sitä vakaasti omista syistään haluaa.

tekisin. Täysin tarpeetonta tehdä vammaisia ihmisiä tähän maailmaan. En halua lapsestani ehdoin tahdoin kiusattua ja kaltoin kohdeltua, haluan että hän voi onnistua elämässään eikä kokea pelkkää kärsimystä.

En pystyisi, eikä minulla ole oikeutta päättää syntymättömän lapsen kohtalosta.

Tuolla asenteella ei kuitenkaan kannata tehdä lasta ollenkaan. Aina on se mahdollisuus että lapsi ei olekaan terve. Jollain tasolla siihen kannattaa aina yrittää valmistautua jos lasta odottaa. Sitä kun ei voi sitten vaan roskiinkaan pistää.

Kai sen lapsen aina voi adobtioon antaa, jos siitä ei tullut sitä mitä halusi? Jos ei muuten niin vetää vähän huumehia niin johan vammaiset/tyhmät/rumat kersat hiivataan hoitoon moisen äidin luota. :D

Tuolla asenteella ei kuitenkaan kannata tehdä lasta ollenkaan. Aina on se mahdollisuus että lapsi ei olekaan terve. Jollain tasolla siihen kannattaa aina yrittää valmistautua jos lasta odottaa. Sitä kun ei voi sitten vaan roskiinkaan pistää.

Kai sen lapsen aina voi adobtioon antaa, jos siitä ei tullut sitä mitä halusi? Jos ei muuten niin vetää vähän huumehia niin johan vammaiset/tyhmät/rumat kersat hiivataan hoitoon moisen äidin luota. :D

Niin kai noin voi tehdä, jos tuo on sitten se avain onneen.

Mikä hetki määrää sikiön muuttumisen vauvaksi? Ajatelkaas vähän! Lääkäritkö sen päättävät? Niin paljon kun tekevätkin virheitä tässäkö eivät tee?

Kun hedelmöitys tapahtuu on toisen arvokas elämä jo alkanut. En abortoisi downia enkä muutakaan. Alkaisin valmistautumaan tulevaan!

Kotini lähellä on pienkoti, jossa on vammaisia. Kenen elämä olisi pitänyt päättää ja miksi??? Palstalaisten ei kannata noin kevyesti päättää elämästä ja kuolemasta!

mikä asia tai ominaisuus määrää olennon muuttumisen arvokkaaksi, loukaamattomia oikeuksia omaavaksi? Määrittelykysymyshän tuokin on ja rajat vedetään enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti. Suurella osalla nisäkkäistä (ja kaikilla ns. korkeammilla nisäkäillä) sekä useimmilla linnuilla on, nykyisen etologisen tutkimuksen perusteella hyvin merkittäviä älyllisiä ja emotionaalisia ominaisuuksia, ne kykenevät suureen määrään tunteita ja emotionaalisia/sosiaalisia sidonnaisuuksia, niillä on perustunteiden (pelko, kipu, kyky iloon ja nautintoon ym.) lisäksi pystytty paikantamaan jopa moraaliin ja kulttuurisiin kykyihin liittyviä ominaisuuksia, ne kykenevät oppimaan kokemastaan ja muistavat menneita tapahtumia.

Ja silti niitä saa pitää niille monelaista tuskaa tuottavissa oloissa, niillä saa suorittaa äärimmäisen kivuliaita kokeita ja niitä saa tappaa kaikenlaisten, ei-pakottavien syiden takia. Miksi? Koska me olemme vetäneet moraalisen arvon rajan koskemaan vain tietyn lajin edustajia.

Tässäpä teille, arvon mammat, miettimisen aihetta. Itse en suhtaudu aborttiin kevyesti, mutta en osaa pitää sitä, aikaisilla viikoilla tehtynä, edes saman tasoisena vääryytenä, kuin se julmuus ja hyväksikäyttö mitä meidänkin yhteiskuntamme harjoittaa jo syntyneitä, tuntevia olentoja kohtaan joka päivä, mitä heppoisimpien syiden perusteella (estetiikka, makunautunnot jne.).

Koen sen niin, että en halua lapsen kärsivän. Enkä halua menettää omaa elämääni siihen, että joudun lapsen vamman takai jättää ihan kaiken muun, unohtaa ihmisyyteni ja kaikki muut.



Itsekäs olen, tiedän. Kerran sitä vain eletään. Vaihtoehtäja löytyy ja minä valitsisin abortin.

Ja ihan siksi, että meillä on jo yksi lapsista autistinen, enkä oikeasti jaksaisi enää toista vaikeahoitoista ja loppuiäksi sitovaa lasta. Enkä usko, että muukaan perhe sitä kestäisi. Jeesustelkoot muut mitä haluavat, loppupeleissä se on kunkin perheen itse mietittävä, mitä jaksaa ja kestää.