Ahdistaako muita se miten nopeasti aika kuluu?

Mua ei ahdista ajan pikajuoksu, mutta oman ulkonäön rapistuminen kylläkin. Olen 51-vuotias ja ikä on  alkanut tehdä tehtävänsä viimeisen vuoden aikana. Ryppyjä minulla ei vielä ole, mutta leukalinja on pehmentynyt ja painon pudottaminen on käynyt haastavaksi. Ymmärrän kyllä, että ihminen ei voi olla samannäköinen koko ikänsä, mutta silti tekee yllättävän kipeää, kun peilikuva muuttuu. En haluaisi olla turhamainen  - oikeastaan se hävettääkin, mutta minkä sille voi? 

Kuolemaa en pelkää, joskus jopa toivon, että tämä maallinen -ajoittain aika raskaskin- vaellus olisi jo ohi. Suhde Taivaan Isään on kunnossa, joten pelkoa en tunne kuoleman suhteen. Mutta tämä kehon ja kasvojen muuttuminen tässä naisen nuorekkuutta ja kauneutta vaativassa maailmassa on aika tuskaista. Toisaalta "kaikella on aikansa" ja olen kiitollinen, että olen saanut elää näinkin pitkään ja voin katsella nuoruuteni valokuvia ja sanoa itselleni: "Olit sentään nuorena aikamoinen kaunotar". 

Nyt kun katson nuoria naisia, näen heidät kovin kauniina. Ja sitten minua surettaa, koska nuorena en itse yleensä tiedosta sitä nuoruuden kauneutta ja hehkua. En minäkään tiedostanut. Olkaa nuoret naiset onnellisia kauneudestanne, sillä vanhempana viimeistään huomaatte -kuten minäkin- että kylläpäs oltiinkin nuorena vetävän näköisiä. Olisi mahtavaa, jos sen huomaisi jo aikaisemmin. 

Rakkaudella: Entinen nuorisolainen

Parikymppisenä oli valtava kuolemanpelko ja ahdisti elämän rajallisuus koko ajan. Oli kaikki vielä näkemättä ja kokematta. 

Iän myötä se on kuitenkin helpottanut. Aika kuluu yhä nopeammin, mutta myöskään minä itse eikä elämä minulle ole enää niin tuore. Ja olen jo saanut paljon: opiskella, matkustella, omat lapset , kokea nuorena palavan rakkauden jne. Toki on vielä asioita joita haluan ja janoan, mutta ymmärrän myös rajallisuuteni ja sen ettei täällä ikuisesti kukaan edes jaksaisi. Kohta aikuistuvissa lapsissani näen janon ja innon, mutta myös eksistentiaalisen tuskan... Ja en haluaisi heiltä ottaa sitä tuskaa pois, koska se kuuluu elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Mua ei ahdista ajan pikajuoksu, mutta oman ulkonäön rapistuminen kylläkin. Olen 51-vuotias ja ikä on  alkanut tehdä tehtävänsä viimeisen vuoden aikana. Ryppyjä minulla ei vielä ole, mutta leukalinja on pehmentynyt ja painon pudottaminen on käynyt haastavaksi. Ymmärrän kyllä, että ihminen ei voi olla samannäköinen koko ikänsä, mutta silti tekee yllättävän kipeää, kun peilikuva muuttuu. En haluaisi olla turhamainen  - oikeastaan se hävettääkin, mutta minkä sille voi? 

Kuolemaa en pelkää, joskus jopa toivon, että tämä maallinen -ajoittain aika raskaskin- vaellus olisi jo ohi. Suhde Taivaan Isään on kunnossa, joten pelkoa en tunne kuoleman suhteen. Mutta tämä kehon ja kasvojen muuttuminen tässä naisen nuorekkuutta ja kauneutta vaativassa maailmassa on aika tuskaista. Toisaalta "kaikella on aikansa" ja olen kiitollinen, että olen saanut elää näinkin pitkään ja voin katsella nuoruuteni valokuvia ja sanoa itselleni: "Oli

Mä oon aina ollut ruma, mutta silti ulkoinen entisestään rapistuminen ahdistaa. Näen nykyään liki joka yö unia, missä olen nuori ja kaunis. En siis nuoren itseni näköinen, vaan kaunis versio itsestäni, jolla menee hyvin. Herääminen on joka aamu kurjaa. Olen muutenkin vasta näin keski-ikäisenä tajunnut, miten iso merkitys ulkonäöllä on elämässä. 

Kun ikääntyy tarpeeksi, tuon ajan kuluminen tuntuu nopeutuvan. Eläkeläisellä päivät kuluvat ihan salaman nopeasti. Alkaa jäädä vaikka päivittäin tehtäviä toimenpiteitä väliin, kun luulee jo tehneensä.

Vaikka ei olisikaan varsinaisesti muistisairas.

Kyllä. Vuodet vilisee vaan silmissä. Nuorempana odotti innokkaasti tai jännityksellä eri asioita ja odottavan aika on tunnetusti pitkä, joten aika tuntui kuluvan hitaammin. Jossain vaiheessa lakkasi odottamasta ja alkoi elää enemmän hetkessä ja silloin vuodet alkoi vilisemään. Lapset ei olekaan enää ihan pieniä, vanhemmat vielä elossa, mutta tuskin enää kauaa. Itse kohta 5kymppinen. Itseään on tosi vaikea kuvitella vanhempana ihmisenä. 

Jep. Täytän kolmen kuukauden päästä 28. Siis mitä, 10 vuotta siitä kun sain ajokortin? Apua..

Upp

Jep

Ei ahdista.