Ystäväni ole kertonut eteenpäin juttua että miehelläni on huhun mukaan toinen nainen
tämä ei pidä paikkaansa. Mieheni on uskollinen sen tiedän, mutta koska hän on ulkomaalainen niin hänestä on sitten tuollaisia juttuja helppo levittää. Ihmiset kuvittelee omiin ennakkoluuloihinsa perustuen kaikenlaista.
Nyt mieheni on todella hyvin vihainen asiasta.
Minua ei tuollaiset juorut heiluta.
Tätä juttua on levitetty sinne sun tänne. Mutta ajattelen nyt mitä minun tulisi ajatella tästä ystävästäni. Miksi hän ei kertonut asiasta minulle? puuttuuko häneltä kunnioistusta minua kohtaan`? Mitä mieltä?
Kommentit (10)
Ja pettämisen kertomisesta, osa uskaltaa kertoa ystävälleen, osa ei, ei liity kuunioitukseen mitenkään.
arvasi että leimaisit hänet valehtelijaksi. Meitä muita ihmetyttää se että miehelläsi on niin paljon salaisuuksia, joista et tiedä. Kukaan meistä ei uskalla kertoa sinulle kun pelätään suuttumista sekä miehen että sinun. Kyse ei ole uskottomuudesta.
Miehesi valehtelee sinulle, usko tai älä.
arvasi että leimaisit hänet valehtelijaksi. Meitä muita ihmetyttää se että miehelläsi on niin paljon salaisuuksia, joista et tiedä. Kukaan meistä ei uskalla kertoa sinulle kun pelätään suuttumista sekä miehen että sinun. Kyse ei ole uskottomuudesta. Miehesi valehtelee sinulle, usko tai älä.
Taitaa olla aika karvaita kokemuksia sinulla takana.
miehelläni ei ole salaisuuksia, etkä sinä miestäni tunne. Mieheni ei myöskään valehtele, ei koskaan ei missään asiassa.
ap
ja ei tämä ei johdu miehesi ulkomaalaisuudesta.
Meitä muita hieman säälittää teidän tilanne, mutta kukaan ei voi mitään.
sitä vaan mietin miksi hän tuollaisia juttuja on levittänyt.
ap
ja ei tämä ei johdu miehesi ulkomaalaisuudesta. Meitä muita hieman säälittää teidän tilanne, mutta kukaan ei voi mitään.
silmälaput silmistäsi senkin katkera höppänä.
Jos sinua on petetty niin se ei tarkoita että kaikki miehet pettää.
ap
arvasi että leimaisit hänet valehtelijaksi. Meitä muita ihmetyttää se että miehelläsi on niin paljon salaisuuksia, joista et tiedä. Kukaan meistä ei uskalla kertoa sinulle kun pelätään suuttumista sekä miehen että sinun. Kyse ei ole uskottomuudesta. Miehesi valehtelee sinulle, usko tai älä.
Jos oli ollut joku häävideo missä yhdessä muiden kanssa - ei munkaan mies tee selkoa jokaisesta ihmisestä kenen kanssa on jutellut/tanssinut tai ottanut lasillisen?? Miksi ap:n miehen olisi pitänyt rapotoida?? Jos ei siis ollut sillä videolla käsi pillussa tai rinnoilla niin mun mielestä ihan viatonta. Jos jotain olisi ollut niin olisi visusti varonut videolle joutumista!!
ilmeisesti tässä oli kyse veljen tytöstä jota hän piti kainalossaan yhdessä klipissä. Veli seisoi vieressä ja muita sukua myös. Ei kai kukaan omaa setäänsä sentäs. Tämä tyttökin on nyttemmin naimisissa.
ap
"Meidän muiden" nimissä puhuminen on tällä palstalla niin valitettavan yleistä ja ilmeisen kutkuttavaa.
Itse varmaan ottaisin ystävällisesti asian ystävän kanssa puheeksi. Kysyisin mihin juoruilu perustuu.
näki videon jossa mieheni oli häissä ulkomailla ja siinä oli tietysti naispuolisia sukulaisia, hän sitten päätteli että joku niistä naisista oli mieheni toinen nainen, koska he nauroivat niin makeasti ja hauskaa oli "ilmeisesti huijattaville suomalaisille siinä naurettiin". :O)))
ap