Miten osata luottaa raskauden onnistumiseen?

olitte siis kaikki sitä mieltä tekin, että toivoa ei ole. :(

Vaikka olisit jo 8. kuulla raskaana niin vauva voi kuolla kohtuun vaikka mistä syystä. Eikai siinä muu auta kuin pysyä positiivisena, huonot uutiset kyllä ilmoittavat itsestään ihan itsestäänkin.

Minulla 50% raskauksista on epäonnistunut (keskenmeno, kohtukuolema). Jos tulisin uudelleen raskaaksi, katselisin tilannetta rauhassa ja kaikin tavoin yrittäisin olla luottamatta elävän vauvan syntymään. Joskus loppumetreillä sitten voisin ostella vauvatarvikkeita, kun alkaa olla todennäköisempää saada kuin menettää vauva. Pettymys on sillä tavalla helpompi kestää, kun ei tarvitse sutata kalenterista yli laskettua päivää, kertoa työkavereille, palautella vaunuja kauppaan, lykätä neulotut vauvanvaatteet kaapin perälle.

tuntuu kuitenkin jotenkin väärältä "kieltää" vauva ja olettaa, ettei hän syntyisi. Tuntuisi hyvältä, että niin kauan kun vauva on elossa eläisi sen mukaan, että sieltä se tulee. Surra pitäisi vasta sitten, kun raskaus on oikeasti mennyt pieleen. Näin siis haluaisin olla, mutta se on vaikeaa.



ap

Mulla on eri tausta, mutta periaatteessa ollut sama tunneongelma. Kun lopulta plussasin kolmen vuoden lapsettomuuden ja hoitojen jälkeen, päätin että vaikka pelotti hevetisti niin nauttisin joka hetkestä kun nyt lopulta olin raskaana. Välttelin esim av:ta jonkun aikaa, koska en halunnut törmätä vahingossa kauhujuttuihin siitä mikä kaikki voisi mennä vikaan. Miehen kanssa juteltiin paljon ja elettiin päivä kerrallaan onnellisina siitä että oltiin päästy lopultakin edes vähän eteenpäin. Ultrat ja nlakäynnit teki asiasta pikkuhiljaa todellisemman.



Lapsettomuutta ja varmaan myös keskenmenoja kokeneet on joutuneet käsittelemään pettymyksiä niin paljon, että niitä ikään kuin osataan odottaa lisää. Tästä kierteestä pitää vaan hypätä pois ja ajatella että mä olen raskaana NYT ja iloita siitä. Raskaus on vaiheita vaiheen perään, sekin helpottaa kun ajattelee että jokainen raskausviikko on saavutus ja keskenmenon riski pienenee oleellisesti. Kokonaanhan se huolestuneisuus ei häviä koko raskausaikana. Joku (näsä)viisas sanoi että se ei itse asiassa häviä enää koskaan ;) Huolenaiheet vaan kasvaa lapsen mukana.



Onnea odotukseen!

yritän ottaa onkeeni siitä, mitä kirjoitit. Ja kiitos onnitteluista!



ap

Minusta voi ottaa ihan vaan hetken kerrallaan ja antaa tapahtua sen mitä on tapahtuakseen, koska ei sille mitään kumminkaan voi. Eli älä "luota" raskauteen ja vauvan syntymään mutta älä myöskään luota siihen ettei hän synny ja että varmasti tapahtuu jotain pahaa. Kumpikin vaihtoehto on mahdollisia mutta et millään voi tietää mitä oikeasti tapahtuu. Joten miksipä ei vain eläisi hetkessä miettimättä huomista se kummemmin.



Itse sain ensimmäiseni varsin vanhana, yli nelikymppisenä, ja tuosta syystä en osannut odottaa mitään, lähinnä olin iloisen hämmästynyt joka päivä että olen vieläkin raskaana. Toisaalta jos olisi käynyt toisin ei sekään olisi ollut valtava henkinen järkytys koska tiesin riskit suuriksi.